Tosiaan tänään oli pitkän matkan aluemestaruuskisat Karjaalla. Kolmen hengen joukkueella oltiin matkassa kun samaan aikaan oli jalkapalloturnaus Espoossa.
Alkurutiinit normin mukaan. Ehdin viedä molemmat pojat lähtöön. Toisen ehdin haastatella maaliintulon jälkeen ennen omaa “suoritusta”.
Kun olin matkalla omaan lähtöön, toinen poika tykitti polulla vastaan. Oli parhaillaan tekemässä oikaisua RR-radan lopussa. Hirveä vauhti, varmasti kovempi kuin isällä. Ja tiesi mitä oli tekemässä.
Matkalla lähtöön tuli jo kuuma. Maastosta tein päätelmän, että penkkaa olisi tarjolla.
Samalla lähtöajalla oli lähdössä suunnistusblogistien kärkinimiä, eli Antti Parjanne, joka katosi ylämäkeen, kun vasta kääntelin kartasta K-pistettä esille.
Tapana on tehdä se yksi virhe joka kisassa ja tällä kertaa se tuli ykkösvälillä. Oli pitkä väliä ja periaatteessa ihan helppo, mutta luin karttaa väärin ja menin vielä väärään suuntaan. Siis luulin olevani rinteessä suon jälkeen, mutta en ollutkaan vaan vasta tuossa pienellä mäellä välissä. Lähdin siitä ihan oikeaan suuntaan eli etelään, mutta jostain kumman syystä suunta kääntyi länteen. Siinä vaiheessa kun järvi siinsi edessä, havahduin karuun todellisuuteen. Virheestä oli seurauksena ehkä 10 minuutin ketunlenkki, jota ei enää korjattu tossulla eikä millään muullakaan. Myös viime vuonna tein nimenomaan AM-kisoissa erittäin pitkän ylimääräisen lenkin. Itse asiassa pidemmän kuin tässä.
Havainnollistus ns. ketunlenkistä.
No, sain tämän jälkeen koottua itseni ihan hyvin. Neuvoin yhtä suunnistajaa sinne samalle ykköselle ja jatkoin hommia. Ihan hyvin meni tästä eteenpäin, joskin tietty vaisua vauhtia.
Kuutoselle kun olin menossa, kisan kakkoseksi sijoittunut Elvis juoksi ylämäessä ohi. Ei hirveästi ollut saumoja pysyä perässä, mutta selkä vilahteli kuitenkin jonkun aikaan edellä avonaisessa maastossa.
Pasmat olivat tämän rastin jälkeen hivenen sekaisin, sillä luin seuraavaa rastiväliä väärin, ts. olin menossa kympille ja sitten yhdelletoista, mutta sitten onneksi tajusin seiskan olevan vuorossa. Ratamestarin ihannereitti kulki suon kiertäen, mutta lopuksi oikaisin hyllyvän suon yli. Ihan hyvin siitä pääsi.
Ysi oli varmaan pahin rasti pienipiirteisyydessään, mutta löysin senkin ihan hyvin.
Kympille mennessä juoksin yhtäjalkaa Essun miehen kanssa. Tallattiin ampiaispesää ja sieltä hyökkäsi äkäistä porukkaa kimppuun. Sain pari mojovaa pistoa, yhden selkään ja toisen huuleen. Essun mies sai myös hittiä ja kyseli fiksusti onko minulla allergioita, eli onko tilanne vaarallinen. Ei ollut ja jatkettiin matkaa (Essun mies katosi horisonttiin).
Viidelletoista oli melko pitkä väli, mutta klaarasin sen oivallisesti.
Ja sitten olinkin jo maalissa. Kohtuu hyvävoimaisena vielä. Siivosin leirin, pojat olivat jo poistuneet kisapaikalta ja läksin kotiin.
Kisoista jäi virheestä huolimatta ihan ok fiilis. Kokenut kisajärjestäjä Karjaan Ura oli tehnyt ehkä tavallistakin särmempää työtä, kilpailukeskus oli särmä. Ja kun molemmat pojat tekivät kelpo suorituksen ja toinen vieläpä murtautui kivikovan H10RR-sarjan kymppisakkiin, niin saldo oli selkeästi plussalla. Ensi viikolla sitten Lynxin keskimatkaa Veikkolassa.