Kilpailukalenterini tämän vuoden päätapahtuma ja omalla kohdallani ensimmäinen triathlonin täysmatkan kisa järjestettiin Tallinnassa 4.8.2018. Tässä raportti kisasta.
Ennakkoasetelmat
Taustalla minulla oli viisi perusmatkan kisaa ja yksi puolimatka (tänä vuonna Lahdessa). Päätös Tallinnan kisaan osallistumisesta syntyi viime vuoden kesällä.
Kisan alla ilmassa oli monia kysymysmerkkejä.
Ensin pohdittiin Tallinnan edustan sinilevätilannetta. Keskustelua herätti myös lämmin vesi ja tätä kautta mahdollinen märkäpukukielto.
Yhtäkkiä oltiinkin pohtimassa meriveden kylmyyttä ja mahdollista uinnin lyhentämistä tai perumista kokoaan. Näistä keskusteluista moni triathlonisti oppi termin “kumpuaminen“. Meriveden kylmyys kuulosti uskomattomalta, kun samaan aikaan Suomessa kaikki uimavedet olivat todella lämpimiä.
Keskustelut vedestä ja uintiosuuden kohtalosta kävivät tiiviinä Facebookissa suomalaisten kisaan osallistuvien ryhmässä ja ylittipä teema uutiskynnyksen myös Helsingin Sanomissa ja muussa mediassa.
Henkilökohtaisella tasolla epävarmuutta aiheutti kaksi viikkoa ennen kisaa kipeytynyt kantapää, lisäksi viikkoa ennen aktivoitui vanha polvivaiva. Jalkavaivojen takia en juossut kahteen viikkoon ennen kisaa. Kantapään oireilu meni nopeasti ohi, mutta polvi oli kipeä vielä kisan aattona.
Kun vielä juuri ennen kisareissulle lähtöä väänsin pyörän aika-ajotangon kiinnityssysteemeistä jengat ja huomasin, että varaosia ei saa nopeasti mistään, oli ilmassa pientä hermostuneisuutta. Pyörän sain kuntoon yhdistelemällä osia romulaatikosta.
Tallinnaan matkustin autolla torstaina. Kävin hoitamassa rekisteröitymisen jo torstaina ja samalla ostin pari pientä juttua Exposta. Ironman-brändin mukainen eteismatto, boxerit ja patakinnas jäivät kuitenkin ostamatta.
Kisapaikalla pohdinta uintiosuuden järjestelyistä jatkui. Osa kilpailijoista varustautui neopreenilakilla ja sukilla. Raportteja siitä, miltä vesi tuntui ja mitä mittauslukemia oli saatu, tuli eri tahoilta.
Järjestäjät ilmoittivat, että päätös uinnista tehdään kilpailuaamuna kello 5.30. Myös juoksuvarusteet tuli viedä T1:seen, jotta mahdollinen duathlon uinnin peruuntuessa voitaisiin suorittaa.
Perjantaina kävin viemässä pyörän ja varusteet.
Kisapäivä
Kisapäivänä heräsin kello 3.50. Keittelin puuroa ja kahvia vedenkeittimellä huoneessa. Hotelli oli tehnyt kilpailijoille aamupalaa pakettiin.
Olin päättänyt kävellä Lentosatamaan, osa kilpailijoista näytti ottavan taksin hotellilta. Matkaa oli reilut pari kilometriä.
Kaupungilla kävellessä (ennen viittä aamulla) kaduilla kulki bileistä palaavia juhlijoita, joissakin paikoissa juhlat vielä jatkuivatkin.
Yhytin kävelymatkalla kanadalaisen vanhemman triathlonistin ja juteltiin niitä näitä. Hän oli todella kokenut kilpailija. Kuullessaan minun olevan ensikertalainen, hän kehotti ottamaan matkan maltilla:
On aivan sama koska tulet maaliin, saat saman mitalin ja olet Ironman.
Vaihtoalueella tarkistin, että pyöräilyvarusteet ja juoksuvarusteet olivat tallella ja pyörän renkaissa oli ilmaa.
Puoli kuuden jälkeen kuulutettiin, että veden lämpötila on 15.4. astetta ja kilpailussa uidaan täysi matka 3.8 kilometriä.
Vaikka kanadalainen “kollega” oli sanonut, että kylmää vettä ei kannata mennä kokeilemaan, menin kuitenkin totuttautumaan veteen. Kerran voimakkaan hengityksen salpautumisen kilpailussa kokeneena olen pysyttäytynyt tässä rutiinissa. Vesi oli kylmää, mutta lopulta ihan siedettävää.
Uinti
Sitten alettiinkin ryhmittäytyä rolling startiin. Asettauduin 1.15-1.30 väliin. Tunnelma oli startissa hyväntuulinen, kuten se tapaa olla. Ensikertalaisia oli kisassa paljon ja meitä huomioitiin kuulutuksissa.
Lähdössä muistelin yhden blogikirjoituksen ajatusta, että pitää olla tyytyväinen siihen, että on päässyt lähtöviivalle: on pystynyt harjoittelemaan riittävästi ja on välttänyt vammat.
Uinti lähti hyvin käyntiin, aloitin rauhallisesti. Kymmenen metrin uinnin jälkeen edessäni uinut kilpailija kaarsi irvistellen sivuun ja jäi roikkumaan laiturinpieleen.
Ensimmäiselle poijulle oli lyhyt suora, tilaa tuntui olevan paremmin kuin kotimaisissa pienemmissä kisoissa.
Poijulta käännettäessä en nähnyt seuraavaa poijua ja pyrin vain menemään ryhmän mukana. Ryhmä tuntui ajautuvan alussa vasemmalle, josta korjattiin oikealle.
Koko uinnin alkuosa oli ryhmässä navigoimista, enkä saanut oikeaa seuraavaa poijua omaan näkökenttääni. Facebookin keskusteluissa oli esillä ajatuksia, että poijut olisivat saaneet olla isompia.
Kun oli uitu noin kilometri, sain tilanteen paremmin hallintaan ja näin aina seuraavan poijun.
Tilaa uimiseen oli koko ajan hyvin. Välillä joku pysähtyi kellumaan ja joku ui jopa selkää ja jotkut nousivat suppilaudoille.
Sitten oltiin jo radan loppuosassa ja valmiina nousemaan ylös vedestä.
Oma tuntemus uinnista oli, että suunnistus oli heikkoa ja uinti hakemista. Siksi olin yllättynyt, kuinka hyvältä GPS-käppyrä kuitenkin näytti.
Olin kuitenkin uinut 100 metriä ylimääräistä. Lisäksi epävarmuus suunnasta aiheutti ylimääräistä “tähystämistä” ja sitä kautta vauhdin putoamista.
Uinnista puuttui terävyyttä ja aktiivisuutta. Varmemmalla suunnalla olisi voinut keskittyä paremmin tehokkaaseen etenemiseen.
Pyöräily
Otin vaihdon rauhallisesti. Vaikka keli oli pilvinen, laitoin aurinkovoidetta, olihan pitkä pyöräily edessä.
Aluksi pyöräiltiin kaupunkialueella, oli muutama tiukka käännös ja risteys ennen siirtymistä isommalle tielle kohti maaseutua.
Yleensä pyöräosuudella ohitseni lappaa porukkaa runsaasti, mutta tällä kertaa olin ehkä hieman hitaamman uinnin jälkeen enemmän “omalla” paikallani, eikä ohituksia tullut niin paljoa. Ohittelin itse jonkin verran.
Noudatin suunnitelmaa syömisen ja juomisen suhteen. Ensin omat urheilujuomat ja sitten siirryin järjestäjien tarjoiluihin. Kiinteämmän ravinnon suhteen söin pari omaa patukkaa ja otin järjestäjiltä banaania.
Sain pidettyä keskinopeuden 30.5-30.7 paikkeilla koko matkan, joka on minulle ok kisavauhti. Tsemppasin, kun huomasin nopeuden hiipuvan.
Kun matkaa maaliin oli noin 20 kilometriä, alkoi rajuilma. Salamoiden jälkeen alkoi todella rankka sade, joka muutti kaiken harmaaksi. Tie oli autio ja pyrin vain seuraamaan edellä meneviä hahmoja.
Tultiin kaupunkiin ja ajettiin juoksureitin ohi, jossa toiset jo olivat tekemässä juoksusuoritusta.
“Bike catcher” otti vaihdossa pyörän vastaan ja suuntasin varustepussille, joka onneksi odotti järjestäjien roudaamana oikeassa koukussa.
Vaihdoin taas varusteita ihan rauhassa ja ehkä vähän pää pyörällä tulin vaihtoteltasta kadulle aloittaakseni juoksun. Kaiteen takaa minua katsoi silmiin mies, joka sanoi:
Pauli, pieni lenkki olisi vielä edessä. Ihan pieni lenkki vain.
Lähdin juoksemaan, tavoitteena oli juosta kilometrejä noin kuuden minuutin kilometrivauhdilla. Jalat tuntuivat itse asiassa tosi hyviltä.
Juoksussa oli neljä lenkkiä. Vaikka juoksu lähti hyvin käyntiin, ensimmäisen lenkin jälkeen oli selvää, että juoksusta tulee tuskaa.
Radalla oli väsyneen juoksijan inhokkeja, eli tiukkoja käännöksiä, kiveyksiä, tilapäinen silta ja asvaltiin jähmettynyttä epämääräistä betonia. Ihan hiukan mukulakiveä.
Kun juoksin ensimmäisen kierroksella kilpailukeskuksen läpi, vilkaisin loppusuoraa ja tuli niin sanotusti “roska silmään”. Niin kaukaiselta tuntui maaliin pääseminen juuri sillä hetkellä.
Tästä eteenpäin juoksu oli hidasta taistelua kohti seuraavaa juottopistettä. Toompean mäen kävelin suosiolla, kuten teki moni muukin.
Energiasta alkoi olla pulaa, geelin syöminen oksetti ja oli helteistä. Siirryin cokikseen, joka tuntui toimivan hyvin. Toinen tärkeä juttu oli järjestäjien tarjoama jäähile, jota hieroin päähän.
Etappi kerrallaan matka eteni. Juottopisteet olivat pikkuetappeja ja kierrosten osalta ajattelin ensin olevani puolessavälissä, kolmen kierroksen jälkeen oli enää yksi kierros ja niin edelleen.
Viimeisellä kierroksella juoksin osan kierroksesta yhdessä toisen suomalaisen kilpailijan kanssa. Vaihdettiin ajatuksia kisan kulusta ja harrastuksesta yleisemmin.
Mahtoiko johtua vuorovaikutuksesta vai mistä, mutta lopussa itse asiassa piristyin. Juoksin Toompean mäen viimeisen kerran ylös, kohensin numerolappua loppusuoraa varten, laitoin lasit otsalle ja lisäsin vauhtia, kuullakseni loppusuoralla maagiset sanat:
Pauli, you are an Ironman!
Juoksun aika oli nippa nappa alle viiden tunnin. Edeltävästä maratonista olikin kulunut jo yli viisitoista vuotta. Nyt niitä on yhteensä kasassa kaksitoista.
Juoksu oli yhtä tuskaa, mutta oli todella hienoa juosta, kun yleisö kannusti eri kielillä Suomea ja Paulia.
Juoksun jälkeen tankkasin nestettä, kokoilin pikku hiljaa tavaroita ja suuntasin kohti hotellia.
Tiivistettynä ajat vielä:
- Uinti: 1:26:00
- Pyöräily: 5:49:26
- Juoksu: 4:59:58
- Kokonaisaika: 12:24:51
Olin tyytyväinen kokonaistulokseen, tavoite oli loppuajan suhteen 12-13 tuntia. Uinnissa olisi ollut mahdollisuuksia hieman parempaan. Pyöräily oli tällä kunnolla paras mahdollinen suoritus. Juoksu samoin, olen juossut todella vähän tänä vuonna, vain noin 500 kilometriä jalkavaivoja välttääkseni.
Pohdintaa
Reissu oli rankka, mutta ylivoimaisesti hienoin urheilutapahtuma, johon olen osallistunut. Kisasta jäi monta hyvää muistoa ja mielikuvaa.
Yksi hieno juttu kisassa oli yhteishenki. Kaikki, jotka hotellissa tai kaupungilla tunnistivat “lajitoverin”, toivottivat “have a good race”.
Suomalaisten osallistujien Facebook-ryhmässä jaettiin myös tärkeää tietoa ja tsempattiin toisia. TriathlonSuomen seurakaverit tsemppasivat matkalla ja maalissa.
Päätin osallistua täysmatkan kisaan viime vuonna kun solisluu murtuneena jouduin jättämään kesän kisat väliin. On ollut hienoa ja helppoa harjoitella noin vuoden ajan kun mielessä on ollut selkeä tavoite.
Olen viimeisen vuoden aikana oppinut lajista paljon. Varusteista, tankkaamisesta, harjoittelusta ja kilpailun nikseistä. Monta eri ihmistä on antanut vinkkejä, joista olen kiitollinen. Uinnin suhteen olen ottanut harjoitustunteja.
Olen myös lukenut muutaman kirjan, seurannut blogeja ja tietenkin, keskustelua Facebookin Triathlonfoorumilla.
Kiitollinen saa olla myös siitä, että olen säästynyt harjoittelua ja kilpailemista estäviltä vammoilta. Erilaisia pienempiä vaivoja toki on, mutta olen kuitenkin pystynyt harjoittelemaan.
Karjaalla on loistavat harjoitteluolosuhteet. Hiljaisempia asvalttiteitä on paljon pyöräilyyn, Tammisaaren uimahallissa saa uida todella rauhassa hyvissä puitteissa. Olen myös tänä vuonna tehnyt yhden kuntosalitreenin viikossa paikallisella erinomaisella kuntosalilla (AlexiaGym).
Niinpä on aika suunnata katseet jo tulevaan kauteen. Mahdollisuuksia ovat hienot puolimatkan kisat Lahdessa, Joroisilla ja Turussa. Tai sitten täysmatka loppukesästä Kalmarissa tai Kööpenhaminassa. Lahdessa on jo ilmoittautuminen sisällä.
Sitä ennen, on hyvä aika liikkua hetki hieman vähemmän tavoitteellisemmin, esimerkiksi maastopyörällä. Mielessä muhii myös jokamiesluokan blogiteksti harjoittelusta ja tavoitteista.
Kuvat: Finisherpix.com ja PF.