Reilut neljä viikkoa sitten kaaduin pyörällä niin, että mursin solisluuni. Lue juttu tapahtumasta tästä. Tässä kirjoituksessa kerron, miten toipuminen sujuu ja miten liikunnalliset harrastukset jatkuvat. Päällimmäinen ajatus haaverista on, että selvisin pienillä vaurioilla.
Solisluun murtuminen on yleinen pyörällä kaatumisessa sattuva vammatyyppi. Pyöräilijöiden ja triathlonistien kirjoituksia ja keskustelua teemasta löytyy verkosta paljon. Toinen harrastajien ryhmä, jolle asia on tuttu, on motocrossin harrastajat. Jutun lopussa on linkkejä muutamiin teemaa koskeviin artikkeleihin ja keskusteluun.
Ajan hengen mukaisesti etsin tietenkin onnettomuuden jälkeen ahkerasti tietoa verkosta. Verkkosivustoilta opiskelin asiaan liittyvät perusjutut. Opin relevantit englanninkieliset termit liittyen lääketieteeseen ja pyöräilykulttuuriin. Opin muun muassa, että otb-lyhenne tarkoittaa “Over the bars”, jolla tarkoitetaan ohjaustangon yli lentämistä.
Vuoden 2017 Tour de Francella Richie Portelle tapahtuneessa onnettomuudessa murtuu solisluu ja muutakin.
Vasemmassa solisluussa oli siis “distaalinen” murtuma. Tarkoittaa, että murtuma oli solisluun päässä. Mediaaliosa oli noussut noin 7 mm ylöspäin.
Aluksi olkapää oli kipeä. Käden liikuttelu aiheutti merkittävää kipua. Pidin kantosidettä käden stabiloimiseksi ja söin kipulääkkeitä. Nukkuminen oli vaikeaa, koska ainoa käytettävissä ollut asento oli selällään nukkuminen.
Pidin kantosidettä myös nukkuessa. Sängystä ylös pääseminen oli vaikeaa. En myöskään pystynyt sitomaan kengännauhoja itse. Opin myös, että paitaa päälle puettaessa kipeä käsi puetaan ensin.
Melkein leikkaukseen
Viikon kohdalle tapahtumasta oli sovittu kontrollikäynti, jossa otettiin myös uudet röntgenkuvat.
Kontrollikäynnillä tehty johtopäätös oli, että olkapää pitää leikata. Lääkäri ehdotti “koukkulevyn” laittamista olkapäähän. Odotettavissa olevat toipumisajat leikkauksesta olisivat pitkät ja kuten tunnettua, mikään leikkaus ei ole riskitön. Levy pitäisi myös poistaa uudella leikkauksella.
Kävelyllä Tammisaaressa.
Koska oma tuntuma oli, että paraneminen etenee hyvin, eli kivut hellittävät, aloin mielessäni kyseenalaistaa leikkausta. Hakeuduin olkapäähän erikoistuneelle ortopedille päivänä, jolloin haaverista oli tapahtunut tasan kaksi viikkoa.
Lääkäri teki lyhyet testit olkapään toiminnasta ja myös uudet röntgenkuvat otettiin. Lisäksi tässä vaiheessa olkapäästä otettiin myös magneettikuvat, jotta nähtiin, onko kiertäjäkalvosimiin tullut vaurioita. Muita löydöksiä kuin normaalia ikääntymisen aiheuttamaa rispaantumista ei kiertäjäkalvosimissa havaittu.
Johtopäätöksenä käynnistä oli, että leikkausta ei tarvita ja käsi paranee hyvää vauhtia. Sovittiin kontrollikäynti kahden viikon päähän, eli päivään, jolloin tapahtumasta olisi neljä viikkoa.
Tässä välillä lomailin. Kesälomareissu suuntautui Kroatiaan. Leikkaus olisi asettanut lomareissun vaakalaudalle, mutta uusi konservatiivinen hoitolinja salli lomailun. Kuntoutin olkapäätä uimalla varovaisesti Adrianmeressä.
Kontrollikäynti
Neljän viikon kohdalla oli siis kontrollikäynti lääkärissä. Uusia röntgenkuvia ei otettu. Lääkäri testasi kättä ja totesi, että pientä “napsumista” kuuluu edelleen, mutta koska potilaan tuntemukset ovat hyvät, tilanne on hallinnassa.
Lääkäri kysyi, olenko ehtinyt katsoa Tour de Francea.
Johtopäätöksenä oli, että olkapään kanssa on otettava hissukseen vielä kuukauden verran. Pyöräily olisi sallittua, samoin juoksu. Hyvä niin, sillä olin aloittanut ne omin lupineni muutamaa päivää aikaisemmin. Uinti saisi vielä odottaa.
Liikkuminen
Liikunnan harrastajalle keskeinen kysymys haavereiden jälkeen on, miten harrastuksia pystyy jatkamaan.
Kuten eräässä verkkokirjoituksessa sanottiin, liikuntaa on haavereiden jälkeen tarpeen (jos mahdollista) jatkaa jossakin muodossa jo pelkästään mielialan hyvänä säilyttämisen vuoksi. Kuten eräässä blogissa sanottiin, “Kävele, että tunnet tekeväsi edes jotain.”
Pääasialliseksi liikuntamuodoksi tuli alussa kävely. Kävelin joka päivä noin tunnin ajan ja se oli ihan hauskaa, olihan kesä kauneimmillaan.
Juokseminen, uinti ja pyöräily olivat mahdottomia liikunnan harrastamisen muotoja viikoilla 1-3. Kokeilin kerran kuntopyörän polkemista salilla, se onnistui, mutta oli kesäkuumalla niin tylsää (vaikka katsoin Netflixistä The Good Wife-sarjaa samalla), että en tehnyt sitä toista kertaa.
Leikkauksen välttäminen piristi mielialaa. Tuntemukset olkapään alueella muuttuivat myös paremmiksi, joskin olotila vaihteli päivittäin. Jatkoin kävelylenkkejä ja olin osan päivästä ilman kantosidettä.
Noin neljän viikon kohdalla kokeilin pyöräilyä. Pyöräksi valitsin maantiepyörän, koska ajo-asento on triathlonpyörää pystympi ja asentoa ja otteita pystyy myös vaihtamaan.
Olin pyöräilyssä äärimmäisen varovainen, sillä pieni “lukkopoljinkaatuminenkin” olisi kipeälle olkapäälle nyt kohtalokasta.
Huomasin, että olkapää ei oireile lainkaan pyöräillessä. Jatkoin päivittäisiä reilun tunnin mittaiset pyörälenkkejä.
Kokeilin myös juoksua hiukan ja sekin tuntui lupaavalta. Lääkäriltä varmistetun luvan jälkeen juoksu tuli pysyvästi ohjelmaan.
Kun liikunta väheni, kuntokäyrä kääntyi tietenkin kävellessä laskuun. Pyöräilyn ja juoksun aloittaminen paransi tässä tilannetta.
Lopuksi
Asiointi terveydenhuollon asiakkaana antoi mielenkiintoista perspektiiviä ajankohtaiseen sote-kysymykseen. Päällimmäinen ajatus on, että kansalainen kyllä sai hyvää apua ja hoitoa.
Tietojen liikkumisessa sen sijaan olisi parantamisen varaa. Kanta-arkistosta asiaan liittyvät dokumentit löytyivät eri vaiheissaan hienosti. Tietojen liikkuminen eri hoitopaikkojen välillä ei kuitenkaan ollut lainkaan selvää.
Vakuutusfirma ei saanut omiin järjestelmiinsä kaikkia julkisen puolen tietoja. Asiakas/potilas copypastetti tietoja Kanta-arkistosta ja välitti niitä eteenpäin. Myöskään röntgen-kuvat eivät olleet kaikkien osapuolten käytössä.
Jokainen tapaus on erilainen, mutta omassa tapauksessani toipuminen oli nopeaa ja vamma pieni. Ensimmäinen viikko oli tukala, mutta jo toisen viikon kohdalla alkoi näkyä selviä merkkejä toipumisesta. Neljän viikon kohdalla tilanne oli jo todella hyvä ja liikuntaa oli mahdollisuus lisätä ja monipuolistaa.
Käden rauhoittaminen on hieman haasteellista. Lapsiperheen arjessa/lomaillessa tulee jatkuvasti eteen tilanteita, joissa kättä tarvitaan (ja nopeasti). Signaalit olkapäästä ovat selkeitä, jos tulee tehdyksi huonoja liikkeitä.
Tiivistäen omassa tapauksessani solisluun murtuman jälkeen:
- kävelyä pari-kolme viikkoa
- kuukauden päästä pyöräilyä ja juoksua
- uintia myöhemmin, jos “mökkikoiraa” ei lasketa
Tässä siis mennään tällä hetkellä. Käsi ei vielä ole entisessä kunnossa. Suhtaudun kuitenkin asiaan optimistisesti. Toivon, että uiminen olisi mahdollista syksyn aikana. Huonoimmassa skenaariossa olkapää leikataan myöhemmin.
Linkkejä vastaaviin kirjoituksiin ja keskusteluihin.
Keskustelua Beginner Triathelete.comissa
Keskustelua asiasta Triathlon Forumilla.
Kaksi laadukasta juttua Training Peaksin sivustolla: Juttu 1 / Juttu 2.