Toipumista solisluun murtumasta

Reilut neljä viikkoa sitten kaaduin pyörällä niin, että mursin solisluuni. Lue juttu tapahtumasta tästä. Tässä kirjoituksessa kerron, miten toipuminen sujuu ja miten liikunnalliset harrastukset jatkuvat. Päällimmäinen ajatus haaverista on, että selvisin pienillä vaurioilla. 

Solisluun murtuminen on yleinen pyörällä kaatumisessa sattuva vammatyyppi. Pyöräilijöiden ja triathlonistien kirjoituksia ja keskustelua teemasta löytyy verkosta paljon. Toinen harrastajien ryhmä, jolle asia on tuttu, on motocrossin harrastajat. Jutun lopussa on linkkejä muutamiin teemaa koskeviin artikkeleihin ja keskusteluun.

Ajan hengen mukaisesti etsin tietenkin onnettomuuden jälkeen ahkerasti tietoa verkosta. Verkkosivustoilta opiskelin asiaan liittyvät perusjutut. Opin relevantit englanninkieliset termit liittyen lääketieteeseen ja pyöräilykulttuuriin. Opin muun muassa, että otb-lyhenne tarkoittaa “Over the bars”, jolla tarkoitetaan ohjaustangon yli lentämistä.

Vuoden 2017 Tour de Francella Richie Portelle tapahtuneessa onnettomuudessa murtuu solisluu ja muutakin.

Vasemmassa solisluussa oli siis “distaalinen” murtuma. Tarkoittaa, että murtuma oli solisluun päässä. Mediaaliosa oli noussut noin 7 mm ylöspäin.

Aluksi olkapää oli kipeä. Käden liikuttelu aiheutti merkittävää kipua. Pidin kantosidettä käden stabiloimiseksi ja söin kipulääkkeitä. Nukkuminen oli vaikeaa, koska ainoa käytettävissä ollut asento oli selällään nukkuminen.

Pidin kantosidettä myös nukkuessa. Sängystä ylös pääseminen oli vaikeaa. En myöskään pystynyt sitomaan kengännauhoja itse. Opin myös, että paitaa päälle puettaessa kipeä käsi puetaan ensin.

Melkein leikkaukseen

Viikon kohdalle tapahtumasta oli sovittu kontrollikäynti, jossa otettiin myös uudet röntgenkuvat.

Kontrollikäynnillä tehty johtopäätös oli, että olkapää pitää leikata. Lääkäri ehdotti “koukkulevyn” laittamista olkapäähän. Odotettavissa olevat toipumisajat leikkauksesta olisivat pitkät ja kuten tunnettua, mikään leikkaus ei ole riskitön. Levy pitäisi myös poistaa uudella leikkauksella.


kantoside

Kävelyllä Tammisaaressa.

Koska oma tuntuma oli, että paraneminen etenee hyvin, eli kivut hellittävät, aloin mielessäni kyseenalaistaa leikkausta. Hakeuduin olkapäähän erikoistuneelle ortopedille päivänä, jolloin haaverista oli tapahtunut tasan kaksi viikkoa.

Lääkäri teki lyhyet testit olkapään toiminnasta ja myös uudet röntgenkuvat otettiin. Lisäksi tässä vaiheessa olkapäästä otettiin myös magneettikuvat, jotta nähtiin, onko kiertäjäkalvosimiin tullut vaurioita. Muita löydöksiä kuin normaalia ikääntymisen aiheuttamaa rispaantumista ei kiertäjäkalvosimissa havaittu.

Johtopäätöksenä käynnistä oli, että leikkausta ei tarvita ja käsi paranee hyvää vauhtia. Sovittiin kontrollikäynti kahden viikon päähän, eli päivään, jolloin tapahtumasta olisi neljä viikkoa.

Tässä välillä lomailin. Kesälomareissu suuntautui Kroatiaan. Leikkaus olisi asettanut lomareissun vaakalaudalle, mutta uusi konservatiivinen hoitolinja salli lomailun. Kuntoutin olkapäätä uimalla varovaisesti Adrianmeressä.

Kontrollikäynti

Neljän viikon kohdalla oli siis kontrollikäynti lääkärissä. Uusia röntgenkuvia ei otettu. Lääkäri testasi kättä ja totesi, että pientä “napsumista” kuuluu edelleen, mutta koska potilaan tuntemukset ovat hyvät, tilanne on hallinnassa.

Lääkäri kysyi, olenko ehtinyt katsoa Tour de Francea.

Johtopäätöksenä oli, että olkapään kanssa on otettava hissukseen vielä kuukauden verran. Pyöräily olisi sallittua, samoin juoksu. Hyvä niin, sillä olin aloittanut ne omin lupineni muutamaa päivää aikaisemmin. Uinti saisi vielä odottaa.

Liikkuminen

Liikunnan harrastajalle keskeinen kysymys haavereiden jälkeen on, miten harrastuksia pystyy jatkamaan.

Kuten eräässä verkkokirjoituksessa sanottiin, liikuntaa on haavereiden jälkeen tarpeen (jos mahdollista) jatkaa jossakin muodossa jo pelkästään mielialan hyvänä säilyttämisen vuoksi. Kuten eräässä blogissa sanottiin, “Kävele, että tunnet tekeväsi edes jotain.”

Pääasialliseksi liikuntamuodoksi tuli alussa kävely. Kävelin joka päivä noin tunnin ajan ja se oli ihan hauskaa, olihan kesä kauneimmillaan.

Juokseminen, uinti ja pyöräily olivat mahdottomia liikunnan harrastamisen muotoja viikoilla 1-3. Kokeilin kerran kuntopyörän polkemista salilla, se onnistui, mutta oli kesäkuumalla niin tylsää (vaikka katsoin Netflixistä The Good Wife-sarjaa samalla), että en tehnyt sitä toista kertaa.

Leikkauksen välttäminen piristi mielialaa. Tuntemukset olkapään alueella muuttuivat myös paremmiksi, joskin olotila vaihteli päivittäin. Jatkoin kävelylenkkejä ja olin osan päivästä ilman kantosidettä.

Noin neljän viikon kohdalla kokeilin pyöräilyä. Pyöräksi valitsin maantiepyörän, koska ajo-asento on triathlonpyörää pystympi ja asentoa ja otteita pystyy myös vaihtamaan.

Olin pyöräilyssä äärimmäisen varovainen, sillä pieni “lukkopoljinkaatuminenkin” olisi kipeälle olkapäälle nyt kohtalokasta.

Huomasin, että olkapää ei oireile lainkaan pyöräillessä. Jatkoin päivittäisiä reilun tunnin mittaiset pyörälenkkejä.

Kokeilin myös juoksua hiukan ja sekin tuntui lupaavalta. Lääkäriltä varmistetun luvan jälkeen juoksu tuli pysyvästi ohjelmaan.

Kun liikunta väheni, kuntokäyrä kääntyi tietenkin kävellessä laskuun. Pyöräilyn ja juoksun aloittaminen paransi tässä tilannetta.

Lopuksi

Asiointi terveydenhuollon asiakkaana antoi mielenkiintoista perspektiiviä ajankohtaiseen sote-kysymykseen. Päällimmäinen ajatus on, että kansalainen kyllä sai hyvää apua ja hoitoa.

Tietojen liikkumisessa sen sijaan olisi parantamisen varaa. Kanta-arkistosta asiaan liittyvät dokumentit löytyivät eri vaiheissaan hienosti. Tietojen liikkuminen eri hoitopaikkojen välillä ei kuitenkaan ollut lainkaan selvää.

Vakuutusfirma ei saanut omiin järjestelmiinsä kaikkia julkisen puolen tietoja. Asiakas/potilas copypastetti tietoja Kanta-arkistosta ja välitti niitä eteenpäin. Myöskään röntgen-kuvat eivät olleet kaikkien osapuolten käytössä.

Jokainen tapaus on erilainen, mutta omassa tapauksessani toipuminen oli nopeaa ja vamma pieni. Ensimmäinen viikko oli tukala, mutta jo toisen viikon kohdalla alkoi näkyä selviä merkkejä toipumisesta. Neljän viikon kohdalla tilanne oli jo todella hyvä ja liikuntaa oli mahdollisuus lisätä ja monipuolistaa.

Käden rauhoittaminen on hieman haasteellista. Lapsiperheen arjessa/lomaillessa tulee jatkuvasti eteen tilanteita, joissa kättä tarvitaan (ja nopeasti). Signaalit olkapäästä ovat selkeitä, jos tulee tehdyksi huonoja liikkeitä.

Tiivistäen omassa tapauksessani solisluun murtuman jälkeen:

  • kävelyä pari-kolme viikkoa
  • kuukauden päästä pyöräilyä ja juoksua
  • uintia myöhemmin, jos “mökkikoiraa” ei lasketa

Tässä siis mennään tällä hetkellä. Käsi ei vielä ole entisessä kunnossa. Suhtaudun kuitenkin asiaan optimistisesti. Toivon, että uiminen olisi mahdollista syksyn aikana. Huonoimmassa skenaariossa olkapää leikataan myöhemmin.

Linkkejä vastaaviin kirjoituksiin ja keskusteluihin.

Kampiapina-blogi

Keskustelua Beginner Triathelete.comissa

Keskustelua asiasta Triathlon Forumilla.

Kaksi laadukasta juttua Training Peaksin sivustolla: Juttu 1 / Juttu 2.

Motocrossin harrastajien keskustelua.

Liikunnan vuosi 2016

Viime vuosina on tullut tavaksi, että olen vuoden vaihtuessa kirjoitellut kuluneesta vuodesta liikunnan ja erityisesti suunnistuksen näkökulmasta. Tänä vuonna suunnistuskauden analysoiminen on aikaisempaa pienemmässä roolissa osana laajempaa vuosiarviointia. Kausianalyysiä ennen kirjoitan hieman yleisemmällä tasolla liikunnan harrastamisesta ja merkityksestä.

Liikunnan merkitys

Olen lähes aina harrastanut liikuntaa muodossa tai toisessa. Nuorena hiihdin ja pelasin pesäpalloa piirikunnallisella tasolla. Opiskeluaikoina pelasin pesäpalloa ja lenkkeilin. Sitten harrastin maraton-juoksua. Vuonna 2008 “löysin” suunnistuksen, johon hurahdin aika suurestikin. Nyt olen taas hieman uusien harrastusten äärellä, kuten alempaa ilmenee.

Parhaassa fyysisessä kunnossa koskaan olin tuon maraton-harrastuksen aikaan. Valitettavasti harjoituspäiväkirjoja ei ole säilynyt tuolta ajalta, jotta olisi mahdollista arvioida harjoittelun määrää, mutta muistan sen tunteen, kun juoksu kulki äärimmäisen kevyesti.

Liikuntaharrastuksen painopisteet ovat vaihdelleet lajien ja tavoitteiden näkökulmasta. Helpoiten tulosten parantaminen onnistui juuri maratonin kohdalla. Olin tuolloin tosin nuorempi ja harjoittelu puri paremmin.

Suunnistuksen kohdalla parantaminen on ollut huomattavasti vaikeampaa. Onhan kyse sekä fyysisestä että taidollisesta puolesta. Fyysinen kuntoni ei oikein koskaan ole ollut ihan toivotulla tasolla suunnistukseen. Suunnistuksessahan tarvitaan todella hyvää kuntoa, koska metsässä eteneminen on raskaampaa kuin esimerkiksi asvaltilla rullaaminen. Myös taidollinen kehittyminen on niinikään ollut uskomattoman vaikeaa sen jälkeen kun perusasiat on opittu.

Ikääntyminen vaikuttaa, mutta ei dramaattisesti

Iän karttuminen hidastaa kehitystä liikunnassa vääjäämättä. Nimenomaan kehitystä on vanhempana vaikeampaa saada aikaan. Jonkinlainen tason ylläpitäminen tuntuu sen sijaan kohtuullisen helpolta. Eri harrastuksissa on tullut nähtyä, että todella hyvä fyysinen kunto on mahdollinen esimerkiksi 45, 50 ja 60-vuotiaalle.

Kirjanpitoni osoittaa, että erityisen aktiivista liikunnan harrastamista on tällä hetkellä takana noin kuusi vuotta (liikunnan määrä noin 300 tuntia vuodessa).

Viime aikoina olen pyrkinyt liikkumaan kohtuudella ja monipuolisesti. Muistissa on, että ylilyönnit (yritykset kehittää kuntoa nopeasti) johtavat lähes vääjäämättä erilaisiin loukkaantumisiin ja tätä kautta tauon pitämiseen liikuntaharrastuksissa.

Erityisen hienoa liikunnassa on uusien lajien löytäminen. Jos samaa lajia harrastaa vuosia tai kymmeniä vuosia, on kyllästyminen mahdollista. Uuden lajin aloittaminen voi lisätä motivaatiota huomattavasti.

Omalla kohdallani tuntuu siltä, että liikunnan harrastaminen tulee aina vain tärkeämmäksi yleisen jakamisen näkökulmasta. Voin monelta osin jakaa Yrjö Raution kirjoituksen ajatukset. Liikunta antaa työvirettä, ei pelkästään fyysisessä, vaan mitä suurimmassa määrin myös psyykkisessä mielessä.

Kilpailu ja verrokit

Yksi näkökulma liikuntaan on kilpailullisuus. Pikku hiljaa alan yhä enemmän ajatella, että tärkeää on itse liikunta. Tosin vieläkin on mukavaa huomata, kun pystyy päihittämään kanssakilpailijoita tai saa muuten hyvän tuloksen kilpailussa. Omalla liikuntaharrastuksellani olen saavuttanut ikäisekseni hyvän “kansalaiskunnon”, mutta olen kaukana mistään huippukunnosta.

Vähemmän kilpailullista ajattelutapaa avittaa myös se, että en ole pitkään aikaan ollut lähelläkään kärkisijoituksia missään harrastamissani lajeissa. Toisaalta kun lähellä on ihmisiä, joiden fyysinen kunto on huomattavasti parempi kuin itsellä, saa realistista perspektiiviä.

Ajasta on pulaa, mutta ajankäyttöön voi vaikuttaa

Liikunta vaatii aikaa siinä missä muutkin harrastukset. Aika saattaa olla kortilla työn, perheen, työmatkojen tai muiden harrastusten takia.

Itse pyrin vaihtamaan passiivisen ajan aktiiviseen liikunnan harrastamiseen silloin kun se on mahdollista. Esimerkiksi jos kuljetan lasta peliin tai harjoituksiin, käyn pelin tai harjoitusten aikana lenkillä sen sijaan, että seisoisin kentän laidalla.

Television katsominen arki-iltana on myös helppo vaihtaa lenkkiin. Työmatkoilla lähes aina käyn juoksemassa ja näin tutustumassa vieraaseen kaupunkiin. Aika liikuntaan useimmiten löytyy, jos sen kokee tarpeelliseksi.

Edessä on vielä kenties se askel, että otan erilaiset “mikrohetket” liikunnalliseen käyttöön. Eli esimerkiksi samalla kun kahvi valuu aamulla, on mahdollista tehdä esimerkiksi lankkua tai vastaavaa liikettä.

Paremmat välineet ja uudenlainen yhteisöllisyys

Liikunnan harrastamisen konteksti on muuttunut viime vuosina. Harrastajille on tarjolla yhä halvempaan hintaan yhä monipuolisempia laitteita fyysisen kunnon ja suoritusten analysoimiseen. Syke- ja aktiivisuusmittarit voi kytkeä erilaisiin verkkoalustoihin, joissa on mahdollisuus analysoida suoritysta hyvinkin sofistikoidusti.

Toinen aspekti on uusi yhteisöllisyys. Sosiaalisessa mediassa on mahdollisuus seurata huippu-urheilijoiden tai “tavisliikkujien” harjoittelua blogeista tai muista kanavista. Vinkkejä suorituksen tai harjoitusten parantamiseen on tarjolla valtavasti, samoin kuin kannustusta ja vertaistukea esimerkiksi erilaisten loukkaantumisen kohdalla.

Välineet ja yhteisöt voivat monelle olla arvokas harrastuksen mielekkyyden lisääjä ja motivaation ylläpitäjä.

Liikunta vuonna 2016

Harrastamani liikunnan määrä kokonaisuutena on esitetty alla olevassa kuviossa. Tavoitteena oli liikkua vuoden aikana 300 tuntia, joka ylittyi ilahduttavasti noin kymmenellä tunnilla. Kokonaistuntimäärät ovat olleet viime aikoina tätä suuremmat vain vuonna 2011, jolloin tunteja tuli yhteensä 337. Yhteensä lähdin vuoden 2016 aikana lenkille tai muuhun harjoitukseen 285 kertaa ja liikunnallista etenemistä tuli mittariin noin 3500 km.

Olen ollut melko ankara tuntien merkkaamisessa, eli esimerkiksi ruohonleikkuuta tai lumitöitä en ole merkattu (tietenkään). Löysimmät merkkaukset tulivat edellisenä vuotena mustikan poimimisesta, josta merkkasin muutaman tunnin “vaellusta”. Tässä kirjanpidossa ei mustikanpoimintaa ole kirjattu lainkaan.

liikunta2016

Liikunnan harrastaminen on ollut suhteellisen monipuolista, eniten tunteja on tullut juoksusta (63 h) ja maastopyörällä ajosta (55 h). Maantiepyörällä ajoa on tullut 42 tuntia ja kuntosalia 37 tuntia. Hiihtoa tuli yhteensä 65 tuntia jakautuen vapaaseen tyyliin (34 tuntia) ja perinteiseen (23 tuntia). Hallissa tuli uitua syyskaudella 32 tuntia. Suunnistusta tuli mittariin vain 19 tuntia.

Hiihto

Hiihtokaudessa ei juuri ollut kohokohtia. En osallistunut mihinkään pitkänmatkan hiihtoon. Etelä-Suomen vähälumisen talven vuoksi hiihtäminen oli lyhyellä radalla hiihtelemistä, joka tietenkin on parempi kuin ei mitään. Vuoden lopullahan näytti lupaavalta, kun marraskuussa pääsi ladulle. Ne lumet kuitenkin menivät ja edessä oli palaaminen kesäisempiin lajeihin.

Suunnistus

Suunnistuskausi sujui tutulla kaavalla. Alkukauden pari kisaa (Ankkurirastit ja Silja-Rastit) menivät ihan hyvin, mutta sen jälkeen oli vaikeampaa. Suoritukset olivat huonoja, tuli hylsyjä ja keskeytyksiä. Fyysinen kuntokin laski alkukesästä. Jukolan viesti Lappeenrannassa oli kuitenkin tason mukainen suoritus ja tunnelmaltaan mukava, vaikka olosuhteet olivatkin haasteelliset.

Rastiväli OK Raseborgin kansallisista Go Pro:lla kuvattuna. Edessä juoksee Marko Loukkalahti.

Pakko kuitenkin myöntää, että ehkä ensimmäistä kertaa koskaan, syystä tai toisesta, menetin hetkellisesti kiinnostukseni suunnistukseen kesällä. En käynyt yksilläkään kuntorasteilla koko kauden aikana. Alkusyksyn yösuunnistukset ja jopa arvokisat (pitkän automatkan vuoksi) jäivät myös väliin.

Kenties innon lopahtamiseen vaikuttivat huonosti sujuneet alkukesän kisat ja toisaalta juoksuun liittyvä rasitusvamma (ks. alempana). Yksi vaikuttava tekijä saattaa myös olla se, että olen tällä hetkellä perheen ainoa suunnistaja, eikä (ainakaan pitkille kisareissuille) ole mukava lähteä yksin. Loppukaudesta oli kuitenkin todella hienoa osallistua Oravatonniin ja vielä Raatojuoksuunkin.

Juoksu

Juokseminen on tietenkin ollut harjoittelun kulmakivi. Tässä suhteessa kausi sujui hyvin, kunnes kesämökin kovalla hiekkatiellä heinäkuussa juostut pari ihan normilenkkiä herättivät vanhan vaivan akillesjänteessä. Pidin juoksutaukoa parisen kuukautta (joka näkyy notkahtaneessa juoksun määrässä yllä olevassa kuviossa).

Jalka ei vieläkään ole kunnossa, mutta se on nyt parempi. Olen hoitanut jalkaa juoksemisen vähentämisellä ja venytyksillä. Ensin pidin ns. totaalitaukoa, sitten vähensin juoksemista ja siirsin kaikki lenkit “pururadalle”. Käytän sitaatteja, koska Karjaan pururadalla ei juuri purua ole. Tällä hetkellä juokseminen on ihan ok, jos määrän pitää maltillisena.

Pyöräily

Pyöräilykilometrejä tuli tavoitteiden mukaisesti (1000 km maantiepyörällä ja 1000 km maastopyörällä). Uusi maastopyörä innoitti ajamaan metsäteillä.

Video paluumatkalta Helsingistä Karjaalle. Edessä pyöräilee Hans Löflund.

Maantiepyöräilyssäkin kilometrit tulivat täyteen, mutta mihinkään erityisiin sankaritekoihin en yltänyt. Kerran kävin Helsingissä pyörällä, mutta muuten lenkit olivat varsin maltillisia ja kakku- ja leivoskahveihin keskittyviä. Jotenkin pyöräilystäkin, erityisesti maastopyörällä tehdystä, loppui motivaatio loppukaudesta. Pyöräily oli myös “sunnuntai-pyöräilyä”, joka ei juuri fyysistä kuntoa kehittänyt. Olin aikeissa osallistua Etelä-Kärjen ajoihin, mutta aikatauluhaasteiden vuoksi jäi osallistumatta.

Video  maastopyörällä tehdystä uintiretkestä.

Triathlon

Kun kaikki edellä mainitut lajikuvaukset ovat jossain määrin alavireisiä, uuteen nousuun pääsin uuden lajikokeilun myötä alkusyksystä. Osallistuin pienimuotoiseen triathlon-tapahtumaan, jota voisi luonnehtia itselleni triathlon-kokeiluksi. Kokeilun myötä hurahdin lajiin ja olen tehnyt ensi kaudelle suunnitelmia harrastuksen aloittamiseksi.

Uinti

Triathlon-kiinnostuksen herättyä oli luontevaa lisätä uintitreenin määrää. Muutaman kerran ehdin uimaan avovedessä ja syksyllä kymmeniä kertoja hallissa. Kilometrejä puolessa vuodessa on kertynyt noin 80. Olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota tekniikkaan lukemalla ja katsomalla videoita sekä hankkimalla palautetta. Tuntuu siltä, että olen jonkin verran kehittynyt uinnissa ja onhan tässä vielä aikaa puolisen vuotta ensi kesään.

Kun edellä tuli esiin, että tietyissä lajeissa olen havainnut kyllästymistä, täytyy sanoa, että uinti on yksi eniten liikunnallista mielenkiintoa ylläpitävistä lajeista tällä hetkellä.

Kuntosali

Kelien muuttua haasteellisemmiksi olen yleensä vuodenvaihteen tienoilla käynyt muutaman kuukauden verran kuntosalilla. Lihaskunto on tällöin parantunut huomattavasti ja tietenkin tämän jakson jälkeen taas vastaavasti mennyt takapakkia. Järkevää olisi tietenkin jatkaa kuntosaliharjoittelua läpi vuoden edes ylläpitävästi.

Lyhytkin intensiivinen jakso kuntosalitreeniä vaikuttaa myönteisesti arkielämässä esimerkiksi ryhtiin. Hyödyt tulevat myös kaikkiin muihin lajeihin.

Kuntosalitreenikin on maistunut. Olen tehnyt erilaisia juoksuun ja uintiin liittyviä harjoituksia, kesto yleensä noin tunti. Paikkakunnalla on avautunut uusi kuntosali, jossa treeniolosuhteet ovat kohdallaan. Tavoitteena voisi vuonna 2017 olla, että jatkaisin kuntosaliharjoittelua läpi vuoden.

Vuoden 2017 tavoitteet

Tavoitteena, kuten joka vuosi, on päästä hiukan parempaan fyysiseen kuntoon. Koska aikaa on käytössä niukasti, tarkoituksena on satsata harjoittelun laatuun. Määrän osalta tähtään jälleen 300 tunnin ylitykseen. Yleensä sitä kuitenkin huomaa, että on siinä samassa kunnossa kuin aikaisemminkin.

Alkukaudesta varmaan tulee käytyä parissa suunnistuskisassa (Silja-Rastit tai Ankkurirastit).

Kesällä aion osallistua muutamaan triathlon-kisaan. Kauden päätavoite on heinäkuun puolivälissä oleva Joroisten puolimatka ja siitä selviäminen kunnialla. Tätä ennen pitäisi saada kisakokemusta parista kolmesta normaalimatkan kisasta.

Syksyllä on sitten taas hyvä käydä suunnistuskisoissa. Kenties kuitenkin niin, että kovin pitkille suunnistusreissuille en jaksa lähteä.

Vaivasta vaivaan

Jukolan jälkeisellä viikolla yllättäen alkoi jalkaa sattumaan uudesta kohdasta. Eli vasemman jalan kantapään seudulta, vähän tuosta sisäsyrjästä. Lähdin etsimään tietoa netistä. Sieltä opin mm. että jalan seudulla on havaittu noin 2000 erilaista vaivaa, häiriötä tai epänormaalia tilaa. Ja minulla on niistä ainakin viisi.

No, tein diagnoosin, että kyseessä on plantaarifaskiitti. Ks. tietoa tässä. Valmentajakin totesi, että aika paha vaiva. Piti juhannuksena Varsinais-Suomessa lenkkeillä ahkerasti, mutta päätin sitten jättää väliin. Viisasta varmaan. Jalka alkoi aika nopeasti menemään kuitenkin parempaan suutaan. Aika pahasti pelästyin, että tässäkö se taas on ja Fin-5:kin tulossa.

Totesin, että nyt tuli tehty virheellinen diagnoosi. Kyse olikin astetta pienenemmästä vaivasta eli kantaluun alaisen rasvapatjan tulehduksesta (ks. esim. Juoksija 5/2011, s. 69).  No hyvä, tänään aamulla se vielä oireili, mutta olin silti suunnistamassa Espoossa. Palaan tähän suunnistukseen alempana. Rasvapatja varmaan sai siipeensä etelän leirin jokapäiväisellä juoksemisella tai sitten joku hyppy jyrkänteeltä Jukolassa tärähti kantapäähän vähän liikaa.

Kun Juhannuksena ei voinut juosta, piti keksiä muuta. Ensinnäkin ruokarintamalta uutta avausta, eli kalan savustamista.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuhat odottavat savustumista.

Netissä oli jotain keskustelua siitä, voiko kuhaa savustaa. Että pitäisikö olla rasvaisempi kala. Voin sanoa, että kyllä kuhaa voi savustaa ja erittäin hyvää tuli. Seuraavanä päivänä savustin vielä lohtakin ja samat sanat. Savustuspurun ohella laitoin pari sokeripalaa ja katajan oksan. Hommasin kotipuoleenkin vähän savustusvälineitä, eli jatkoa seuraa.

Vähän myös soudeltiin mökillä ja hakkasin halkoja. En näistä fyysisistä töistä kuitenkaan merkannut mitään harjoituspäiväkirjaan (tietenkään). Katseltiin seudun nähtävyyksiä Taivassalossa ja Kustavin suunalla.

Soutaja soutaa New Wayfarerit päässä.

Tästä mallia suunnistuskilpailujen wc-kylttiin?

Viiasten kartano Taivassalossa.

Kun urheilu jäi vähiin viikonloppuna, otin vähän kurinpalautusta ma-ti. Eli molempina päivinä 30 km pyörällä. Reitillä Degersjö-Fiskars. Tuollainen lenkki kestää 1.40 suurinpiirtein. Metsän eläviä näkyy aina kun sielläpäin pyöräilee. Maanantaina ehdittiin vielä 3 pojan kanssa Uran rasteillekin. Juoksin erikseen joka pojan kanssa D-radan.

Osana urheluviikkoa tänään oli ohjelmassa Espoorastien A-rata Kalajärvellä. Aika urbaanit olosuhteet, mutta yllättävän tiukkaa ja metsäistä maastoa löytyi asutuksen keskeltä. No, oltiin sentään kehäkolmosen pohjoispuolella. Rata oli 6.6 km ja hellettä piisasi. Kahta rastia hain vähän, eli sellainen tavanomainen suoritus. Muuten ok. Fyysisesti erittäin hyvä harjoitus. Jalan rasvapatja pärjäili hyvin, mutta aamulla se onkin kipeimmillään.

Urheilu jatkuu huomenna tiukalla Pilates-treenillä (uusi kirja) ja torstaina todennäköisesti Karjaa-rastien koejuoksulla.

Karhu-rastit, osa 2

Tosiaan eilen Karhu-rastien toinen osa eli pitkän matkan kilpailu. Aamulla paikoissa tuntui hieman keskimatkan kilpailu, mutta yllättävän hyvässä kunnossa jalat kuitenkin olivat. Säären-polven alueen vaiva oli käytännössä kadonnut kokonaan.

Allekirjoittanut leimaa viimeisellä rastilla pitkän matkan kilpailussa sunnuntaina (kvua Rastikarhujen kilpailusivuilta).

Kilpailu meni oikein hyvin. Ykkösestä tosin juoksin reippaasti ohi ja vähän aikaa kaartelin takaisinpäin. Iso virhe tuli heti alkuun. Sitten skarppasin ja suunnistus alkoi sujumaan todella hyvin. Olin kiinni kartassa, ennakoin ja katselin maastoa. Paria rastia hain hiukan rastiympyrässä pyörien, mutta se ei ole iso virhe. Pitkällä välillä meni vähän kulmikkaasti tielle, siinä tuli vähän virhettä. Samoin lopussa viimeisellä välillä menin vähän siksakkia enkä suoraan.

Maasto pitkällä matkalla oli paljon miellyttävämpi kuin keskimatkalla. Ryteikköä oli vähemmän, juokseminen oli helpompaa. Oli hienoja rastipisteitä ja vaihtelevia rastivälejä.

Kaiken kaikkiaan Karhu-rastit olivat varsin hyvä kisakokemus. Järjestelyt olivat hyvät. Poikien kisat menivät mallikkaasti. Jalkavaivoista ei ollut haittaa. Juoksukunto on hyvä, hyvin pystyy juoksemaan tällaisia kisoja eikä tunnu oikein missään.

Nyt on vuorossa taas pari viikkoa treeniä ja seuraava koitos on Rastivarsojen järjestämä keskimatka toukokuun lopulla. Pitkän matkan makuun pääsee taas Helatorstaina Prisma-rasteilla.

Pohjanmaalla ja ilmaveivi

Alkuviikon merkittävin tapahtuma oli Karjaan Uran maanantairastit kolmen pojan kanssa. Aika haastavaa se on, kun kaikilla eri vauhti. Ilman traumoja kuitenkin selvittiin ja saatiin harjoitusta loppuviikon kovaan koitokseen.

Sitten kävin työmatkalla Seinäjoelle keskellä viikkoa. Yllättävän hyvin sinne pääsee Helsingistä junalla, alle kolme tuntia Pendoliinolla. Seinäjoella oli hienoja paikkoja, mm. Törnävän kartano, Lakeuden Risti sekä Aaltokeskus.

Ennen vanhaan Seinäjoki oli tunnettu pesäpallosta. Nyt taksikuski kertoi salibandyn olevan ykköslaji. Ja yksi keskeinen laji on amerikkalainen jalkapallo. Niin ne ajat muuttuu.

Lakeuden Ristin kellotorni (Nokia E75).

Näkymä kellotornista (Nokia E75).

Perjantaina kävin heittämässä kotipuolessa 2 h mukavan luentokeikan. Sitten suunta kohti Pohjois-Satakuntaa. Perjantai-illan keskeinen tapahtuma oli jääkiekon MM-kisojen välierä jossa Suomi pelasi Venäjää vastaan. No, Suomi voitti, mutta vielä isompi juttu oli Mikael Granlundin tekemä Suomen ensimmäinen maali. Eli ns. “ilmaveivi”. En ole koskaan ennen kuullut ilmaveivistä, mutta kuulemma se on ihan tunnettu juttu. Tänään lehdistä (siis nettilehdistä) sitten luin, että jääkiekon historian aikana näitä on tehty ennenkin, harvakseltaan, mutta ei näin “isoissa otteluissa”. Oli se siisti, tuli mieleen joskus nuorena kirjasta lukemani maali, joka tehtiin niin, että kiekko nostettiin maalin takaa maalivahdin selkään, josta se tippui maaliin. 

Etusivu uusiksi Satakunnan Kansassa.

No, tänään sitten tositoimissa Karhu-rastien keskimatkalla. Tapahtumapaikkana Pori ja pöpelikkö Ruosniemen seudulla. Sateista oli. Pojista kaksi suoriutuivat hienosti omasta RR-radastaan.

Itsellä suunnistus oli vähän epävarmaa ja hermostunutta. Heti ykköselle pieni koukku, ehkä kymmenen rastia meni sukkana, mutta parilla tuli sitten vähän isompaa ihmettelyä. Siksi virhettä tuli aika paljon. Erittäin hienoa oli kyllä siellä suunnistaa, tosin en muista koska se olisi ollut vastenmielistä. Maasto oli vähän ryteikköistä monin paikoin, mutta rata oli kyllä hieno. Rastipisteet vaihtelevia ja välit eri pituisia.

Suurin jännityksen aihe liittyi jalkaan ja sen kuntoon. Googlain aamulla erilaisia juttuja milä sitä voisi vaivata. Se voisi olla jotain tällaista, joka sitten säteilee polven seudulle. Linkkailin sillä jalalla vielä aamulla ja kisoihin mennessä ja mietin mitä mahtaa kisoista tulla. Kävin ostamassa Kankaanpäästä vähän tarvikkeita ja hieroin sitten ennen lähtöä jalkaan Voltareeniä ja otin vielä pari nappia Buranaa päälle. Jalkaan ei näillä toimenpiteillä sattunut yhtään! 

Huomenna homma sitten jatkuu, eli Karhu-Rastien pitkä matka. Yritetään mennä vähän tarkemmin kuin tänään, maastotyyppihän on nyt takaraivossa.

Tänään oli myös Huippuliigan Sprintti Särkänniemessä. Melkoinen osa miesten eliittisarjasta hylättiin. Olivat hypänneet kukkapenkin yli joka oli kiellettyä. Sellaista se on sprinttisuunnistus.