Ironman 70.3. Finland 2018

Eilen kisattiin kauden toinen pääkilpailu, eli Ironman-brändin alla järjestetty puolimatkan kisa Lahdessa (Lahessa). Omalla kohdallani kisa oli ensimmäinen puolimatkan kisa. Kisakokemus tätä ennen oli neljä perusmatkaa.

Lähtökohdat olivat osin haastavat. Edellinen kisa Vantaalla meni alakanttiin. Toisaalta kisaviikkoa edeltänyt lomaviikko etelässä yksipuolisti treeniä. Ehkä juuri tavallista hieman runsaammasta juoksemista lomalla vanha polvivaiva ilmoitteli itsestään pelottavasti juuri kisaviikolla.

Toisaalta Vantaalla tapahtunut hyytyminen muistutti, että ihan valmistautumatta ei kannata lähteä lyhyempäänkään kisaan. Siksi Lahden kisaa varten keskityin lepäämiseen, fiksuun viimeisen viikon harjoitusohjelmaan ja tankkaamiseen.

Tankkaamista tein mehuilla, jugurtilla, pastalla sekä yhdellä hiilihydraattivalmisteella TriathlonSuomen ohjeita noudattaen.

Kisapäivän aatto ja aamu

Lähdin Lahteen perjantaina iltapäivällä, koska rekisteröityminen piti hoitaa perjantaina. Säätila Lahdessa oli myrskyisä ja aallot järvessä korkeat. Kävin katsomassa uinnin lähtöpaikkaa ja hahmottelin itselleni vaihtoaluetta ja reittejä.

aallot

Yötä olin Vierumäellä, jossa hotellissa oli runsaasti saman asian harrastajia. Toinen toistaan hienompia pyöriä talutettiin hotellihuoneisiin. Kävin saunassa ja söin kevyen päivällisen.

 

hotelli

Aamulla kävin kokeilemassa pyörää. Pohdiskelin myös pyöräosuuden varustusta, koska sää näytti edelleen epävakaalta. Hämmästelin pyörää kokeillessani Vierumäen asvaltin huonoa kuntoa (kuoppia).

Menin hyvissä ajoin kisapaikalla, vein pyörän ja varusteet vaihtopaikalle ja söin kevyen lounaan ja odottelin starttia.

vaihto

bikes

Kilpailu

Kun startti läheni, tuuli tyyntyi, mutta säätila oli edelleen epävakainen. Välillä satoi ja välillä paistoi. Olin kuitenkin päätynyt siihen, että pyöräily suoritetaan kesävarusteissa, enkä ottaisi edes irtohihoja.

Kävin kokeilemassa uintia, vesi tuntui viileältä, mutta ihan hyvältä.

Ryhmittäydyttiin rolling starttiin. Otin oman paikkani 35 min ja 40 min kylttien välistä, ajattelin, että uinti voisi mennä 38 minuuttiin.

Vähän aikaa seisottiin, sitten jono alkoi liikkua nopeaan tahtiin. Näkymä lähtöpaikalta järvelle oli hieno kun kilpailijoiden virta eteni vedessä.

Uinti 1900 m

Uinti lähti hyvin käyntiin, tilaa oli hyvin ja pystyin vilkuilemaan edessä olevia poijuja. Aallot eivät haitanneet etenemistä. Ensimmäisen suoran loppuvaiheessa jotkut kilpailijat hidastivat tahtia vaihtaen jopa rintauintiin ja pääsin ohittelemaan.

Käännöksen jälkeen oli vähän haastavampaa, kun aurinko paistoi silmiin ja oli enemmän ruuhkaa. Sama jatkui toisella pitkällä suoralla. Jotkut kilpailijat uivat hieman siksakkia ja piti hakea omaa baanaa.

Melko vähän oli kaiken kaikkiaan kontaktia, mutta tällä suoralla sain yhden todella kovan korvapuustin. Lasit siirtyivät iskusta hieman, mutta sain ne hyvin takaisin paikalleen pienellä korjauksella ja naamaa rypistelemällä.

Yhtäkkiä huomasin, että kädet ottavat pohjaan. Tunnustelin pohjaa ja huomasin uineeni matalikkoon. Tunne oli outo ja yllättävä keskellä järveä.

Kaiken kaikkiaan toisen pitkän suoran uiminen tuntui epämääräiseltä ruuhkan ja auringonpaisteen vuoksi. En hirveästi nähnyt poijuja, vaan yritin katsella suuntaa muista kilpailijoista. GPS-viiva osoitti jälkeenpäin, että olin kuitenkin uinut suhteellisen suoraan.

Kohta alkoikin musta maihinnousukaari näkymään ja sihtasin kohti sitä. Porukka tiivistyi taas loppua kohden.

Tulin rantaan ja nousin ylös vedestä, vilkaisin kelloa, 38 minuuttia, eli ihan suunnitelmien mukaan.

Vedestä nouseminen ja vaihtoon juokseminen oli yksi hienoimmista hetkistä kisassa, kun noustiin järvestä ihmisten keskelle. Yleisö kannusti, oli musiikkia ja hyvää säpinää.

uinti

Pyörä 90 km

Vaihto meni hyvin ja pyöräily alkoi. Heti alussa kaupungissa oli tiukkaa mutkaa ja kapeaa baanaa, tarkkana piti olla. Asvaltti oli myös märkää. Jo muutaman kilometrin päässä vaihdosta näin ensimmäisen rengasrikon.

Pyöräilyreitti osoittautui vaihtelevaksi. Reitin varrella oli paljon paikallisia kannustamassa.

Messilän mäki oli vauhdikas. Vuosi sitten tapahtuneen kaatumisen jälkeen olen tullut varovaisemmaksi ja laskin aika rauhallisesti. Ohitseni suhahteli hurjempia kisaajia, yksikin erikoisessa, hyvin aerodynaamisessa asennossa.

Pyöräilyssä ohitseni meni porukkaa ja ohittelin itse jonkin verran. Otin 20 minuutin välein geeliä pullosta ja juomaa päälle. Lisäksi otin jonkin verran eväitä järjestäjiltä.

pyörä

Kärkölän jälkeen, kun ajettiin tietä nro 50, oli aika raskasta, kun vastatuuli oli kova. Tällä tiellä ohitseni paahtoi iso ryhmässä ajavien joukko, joka ei ilmeisesti ollut hoksannut säännöissä mainittua peesauskieltoa.

Loppumatkasta päästiin kuitenkin vaihtelevammalle reitille. Pyöräosuuden lopussa sää muuttui taas synkemmäksi ja tuli jonkin verran sadetta. Messilän mäkeä mentiin tällä kertaa ylös, ja sitten oltiinkin taas kaupungissa.

Kun tulin vaihtoon, olin tyytyväinen, koska tunsin itseni varsin hyvävoimaiseksi. Jälleen oli hyvä fiilis kun tultiin yksinäisestä suorittamisesta keskelle ihmisjoukkoa. Vaihto oli vähän hidas, koska kädet olivat kohmeessa.

Juoksu 21,1 km

Juoksu tuntui hyvältä heti aluksi. Suunnitelmana oli lähteä hiljaa, mutta ensimmäinen kilometri oli yleisön kannustaessa 5 min vauhtia.

Muutin tahdin rauhallisemmaksi ja yritin tehdä 5.20-5.30 kilometrejä. Katselin myös sykettä. Minulla oli pelkästään rannemittaus Garminissa ja syke tuntui a) korkealta b) vaihtelevalta. Siksi en luottanut lukemiin vaan ennemminkin omiin tuntemuksiini.

juoksu

Juoksu sujui hyvin, otin geeliä ja juomaa ja välillä suolakurkkua ja suolakeksiä. Reitti oli hieno ja yleisöä oli mukavasti reitin varrella.

Lähestyessäni ensimmäistä kertaa kilpailukeskuksen ohitusta, näin Pauli Kiurun kannustamassa kilpailijoita.

Heitin ohi juostessani kaimani Pauli Kiurun kanssa yläfemmat.

Muutenkin yleisön kannustus oli todella hienoa. Tuntui myös hienolta ohittaa huoltopiste, jossa soi Iron Maidenin musiikki.

Kun matka edistyi, askel alkoi lyhentyä. Mitään sellaista hätää ei kuitenkaan ollut, että olisin joutunut ottamaan kävelyaskelia. Ymmärsin kuitenkin, mitä tarkoitetaan fokuksen säilyttämisellä.

Sitten oli maaliin tulon aika. Kuuluttaja mainitsi kaikki maaliintulijat nimellä. Sain vesipullon ja mitalin, ensiapumiehet kysyivät, onko kaikki ok.

Sisällä Sibeliustalossa sai Finisher-paidan ja ruokaa. Seurakaverit, joita en ollut koskaan tavannut, tulivat juttelemaan.

maalissa

Ruoka ei maistunut heti suorituksen jälkeen ja yhtäkkiä tuli kova vilu. Pikkuhiljaa, aika hitaasti, keräsin tavarani ja lähdin ajamaan kotia kohti. Auringonlasku oli todella hieno.

sunset

Matkalla poikkesin ABC:lle ja huomasin, että muidenkin triathlonistien karkkihammasta oli alkanut kolottaa.

Yhteenveto

Olin tosi tyytyväinen kisaan. Suoritus oli kuntoon nähden maksimaalinen ja kaikki sujui hyvin. Energiat riittivät, eikä tullut haavereita.

Yhteenvetona:

Uinti 1900m: 00:38:29
Pyöräily 90 km: 02:55:28
Juoksu 21,1 km: 01:59:27
Kokonaisaika: 5:40:56

Sijoitus 45-49 vuotiaissa miehissä 106/204.

Olin  uinnin jälkeen 85:s, pyöräilyssä tipuin sijalle 125 ja juoksussa nousin sijalle 106.

Tapahtuma oli hieno kokemus. Järjestelyt toimivat, reitti oli hieno ja kannustus mahtavaa. Kilpailijat edustivat yli 40:tä kansallisuutta. Säätila oli osin haasteellinen, mutta se ei haitannut. Hieno ilta huipentui upeaan auringonlaskuun.

Nyt on noin kuukausi aikaa Tallinnan täysmatkan kisaan. Lahden puolimatka antoi hyvät osviitat tuohon tapahtumaan.

Kuvat: Finisherpix.com ja Pauli Forma.