“Mallorca on pyöräilijän paratiisi”, kuuluu sanonta. Tänä kesänä oli mahdollisuus kokeilla, onko sanonnalle vastinetta käytännön elämässä.
Kyseessä oli viikon perheloma Alcudiassa. Treenejä oli päivittäin, mutta kyseessä ei siis ollut totaalinen urheiluleiri. Urheilun osalta ohjelmassa oli pyöräilyn lisäksi juoksua, uintia meressä sekä kuntosalia hotellin salilla.
Kaluston suhteen päädyin vuokrapyörään New Horizon-liikkeestä. Pyörä oli Trek Shimanon Di-2 sähkövaihteilla ja Ultegran osilla. Viiden päivän vuokra kustansi 225 euroa. Liikkeessä oli mukava ja asiantunteva palvelu ja pyörä oli täydellisissä säädöissä. Pyörän vuokraaminen oli todella hyvä vaihtoehto, koska oman pyörän kuljettamisessa on oma ruljanssinsa.
Pyörän olisi voinut vuokrata myös hotelliltamme, jossa oli Spezialised-pyörien vuokrauspiste ja hotellikin vuokrasi pyöriä. Hotellilla oli myös erittäin hyvä “bike room”, jonne pyörät sai lukittua säilytykseen. Pyörien vuokrauspalveluita näkyi kadunvarsilla useita.
Pyörät olivat hyvässä järjestyksessä hotellin bike roomissa.
Alcudia on triathlonin harrastajien suosiossa, paitsi yleisten puitteiden, myös sen vuoksi, että kaupungissa järjestetään keväällä Ironman-sarjaan kuuluva puolimatkan kilpailu (Ironman 70.3 Alcudia Mallorca). Läheinen Pollenca tarjoaa Alcudian ohella hyvät puitteet leireilyyn.
Alcudia on triathlon-henkinen paikka!
No miten ne urheilut sitten sujuivat?
Juoksulle oli tarjolla rantabaana, jossa uimarannalla juostiin betonista ja kauempana hiekkaista tietä pitkin. Koska päivällä oli kuuma, aamusella baanalla oli kohtalaisen paljon juoksijoita. Juoksulle oli hyvät puitteet.
Poseeraus laiturilla kesken juoksulenkin.
Meressä voi hyvin uida. Ranta oli hyvin matala, mutta kauempana pystyi hyvin uimaan rannan suuntaisesti ilman ruuhkaa. Vesi oli lämmintä, mutta äärettömän suolaista. Suolan maku tuli suuhun ilman, että otti varsinaisesti vettä suuhunsa. Meressä ui kaikenlaisia kaloja, isoja ja pieniä. Hotellissamme oli myös uintitreenit mahdollistava 25 m uima-allas, mutta näin kesällä se oli “poolina” lomailijoille.
Pyöräily onkin sitten oma lukunsa.
Alcudian kadut ovat aika vilkkaat, joten pyörällä on siellä syytä ottaa rauhallisesti. Pyörän takatutka, joka oli täällä tarpeen, hälytti jatkuvasti. Liikennekulttuuri on kuitenkin pyöräilijöille myönteinen. Parilla polkaisulla pääsee runsasliikenteisiltä kaduilta väljemmille teille. Isompien teiden reunoilla on hyvin tilaa pyöräilijöille ja pienemmät asvaltoidut tiet ovat mukavia pyöräillä. Asvaltin laatu on hyvä.
Merkittävin aktiivisuus pyöräilyssä suuntautui Pollencan sataman suuntaan. Pollencaan pyöräillään hienoa rantareittiä, tuulisina päivinä merellä oli vaahtopäitä ja surffareita. Pollencassa on oma beachinsa ja rantakatunsa.
Pollencan sataman rantabulevardilla pyöräilyä palmujen alla.
Pollencan takaa alkava mäki, Coll de la Creuetes oli kuitenkin se juttu. Reilun parin kilometrin matkalla nousua oli hieman yli 200 metriä. Tie oli kapeahko ja ylös pyrkijöitä runsaasti, pyöriä, sähköpyöriä, moottoripyöriä, autoja ja linja-autoja. Vuohet pällistelivät mäkeä ylös kiipeäviä. Mäen päällä oli näköalapaikka ja kioski. Tähän monet pysähtyivätkin.
Coll de la Creuetan päälle oli monta menijää.
Älä katso alaspäin!
Vuohi käänsi päätään juuri ratkaisevalla hetkellä eikä kaverikuvasta tullut täydellistä.
Jyrkän mäen kiipeäminen on yksi juttu ja laskeminen toinen. Pientä huimauksen tunnetta saattoi kokea, jos ajoi lähellä kuilun reunaa. Tien reunassa oli vain pieni kiveys. Itse laskin varovaisesti, mutta samaan aikaan alas meni pyöräilijöitä, jotka eivät paljon jarrutelleet ja ohittelivat hitaimpia autoja. Ensimmäisen kerran kävimme mäen päällä yhdessä vaimon kanssa, toisella kerralla kiipesin mäkitreenissä mäen kahdesti (ks. oheinen kuva) ja kolmas kerta käsitti vaimon kanssa tehdyn pyöräilyn eteenpäin Formentorin majakalle.
Mäen kapuaminen useampaankin kertaan oli hyvää harjoitusta paitsi fyysisesti, myös henkisesti, koska lokakuun Portugalin kisassa on luvassa noin 150 m nousu (kahteen kertaan). Nyt tätäkin mäkeä on helpompi lähteä kapuamaan.
Formentorin majakalle pääsi, kun jatkoi näköalapaikalta eteenpäin. Ensin laskettiin 200 metria alaspäin ja sitten alettiin nousta taas ylös. Tie kiemurteli meren lähellä, reitin varrella oli myös metsäistä taivalta ja yksi tunneli. Pari paikkaa olivat todella “Instagrammable” ja pysähdyimme ottamaan kuvia. Reitin viimeisimmälle osuudelle ei päässyt autoilla, mutta sielläkin turistibussit toki jyristivät majakalle turisteja vieden. Maisemat tällä osuudella olivat ehdottomasti reissun parhaimmat ja Formentorin majakan seutu ainutlaatuinen karuudessaan. Majakalle oli hyvä kahvila, josta pystyi ostamaan juomaa ja syötävää.
Jylhää maisemaa matkalla majakalle.
Maisemaa matkalla majakalle.
Tunnelissa oli viileää ja pimeää.
Busseille kannatti antaa vähän tilaa kapeilla teillä.
Majakka häämöttää.
Vielä pieni kiipeäminen Majakalle edessä.
Poseeraus majakan tasanteella.
Majakalla.
Pyöräilin myös Alcudiasta Artan suuntaan, mutta tämä reitti ei ollut niin hyvä, koska ruuhkaista rantabulevardia joutui ajamaan pitkään ja toisaalta sen jälkeen tuli isoa ja tylsää tietä. Pientä dramatiikkaa syntyi siitä, että yhdessä mutkassa oli lasinsiruja ja pelkäsin rengasrikkoa. Sellaista ei sentään tullut. Ihan hyvää treeniä näillä teillä kyllä oli mahdollista tehdä, koska nousua alkoi olemaan, kun lähestyttiin Artaa.
Yksi suunta oli myös pyöräillä enemmän sisämaahan Pollencan kylän suuntaan. Täällä ei mitään erikoisen mainittavaa näkynyt, osa teistä oli kivoja kapeita muurien ympäröimiä kujia punaisine kukkineen.
Kaiken kaikkiaan Alcudia ja lähiympäristö tarjosi erittäin hienot ja toimivat puitteet pyöräilyyn ja muuhun urheiluun. Tästä on hyvä jatkaa suunnittelemaan seuraavaa pyöräilyhenkistä lomaa.
Reilut neljä viikkoa sitten kaaduin pyörällä niin, että mursin solisluuni. Lue juttu tapahtumasta tästä. Tässä kirjoituksessa kerron, miten toipuminen sujuu ja miten liikunnalliset harrastukset jatkuvat. Päällimmäinen ajatus haaverista on, että selvisin pienillä vaurioilla.
Solisluun murtuminen on yleinen pyörällä kaatumisessa sattuva vammatyyppi. Pyöräilijöiden ja triathlonistien kirjoituksia ja keskustelua teemasta löytyy verkosta paljon. Toinen harrastajien ryhmä, jolle asia on tuttu, on motocrossin harrastajat. Jutun lopussa on linkkejä muutamiin teemaa koskeviin artikkeleihin ja keskusteluun.
Ajan hengen mukaisesti etsin tietenkin onnettomuuden jälkeen ahkerasti tietoa verkosta. Verkkosivustoilta opiskelin asiaan liittyvät perusjutut. Opin relevantit englanninkieliset termit liittyen lääketieteeseen ja pyöräilykulttuuriin. Opin muun muassa, että otb-lyhenne tarkoittaa “Over the bars”, jolla tarkoitetaan ohjaustangon yli lentämistä.
Vuoden 2017 Tour de Francella Richie Portelle tapahtuneessa onnettomuudessa murtuu solisluu ja muutakin.
Vasemmassa solisluussa oli siis “distaalinen” murtuma. Tarkoittaa, että murtuma oli solisluun päässä. Mediaaliosa oli noussut noin 7 mm ylöspäin.
Aluksi olkapää oli kipeä. Käden liikuttelu aiheutti merkittävää kipua. Pidin kantosidettä käden stabiloimiseksi ja söin kipulääkkeitä. Nukkuminen oli vaikeaa, koska ainoa käytettävissä ollut asento oli selällään nukkuminen.
Pidin kantosidettä myös nukkuessa. Sängystä ylös pääseminen oli vaikeaa. En myöskään pystynyt sitomaan kengännauhoja itse. Opin myös, että paitaa päälle puettaessa kipeä käsi puetaan ensin.
Melkein leikkaukseen
Viikon kohdalle tapahtumasta oli sovittu kontrollikäynti, jossa otettiin myös uudet röntgenkuvat.
Kontrollikäynnillä tehty johtopäätös oli, että olkapää pitää leikata. Lääkäri ehdotti “koukkulevyn” laittamista olkapäähän. Odotettavissa olevat toipumisajat leikkauksesta olisivat pitkät ja kuten tunnettua, mikään leikkaus ei ole riskitön. Levy pitäisi myös poistaa uudella leikkauksella.
Kävelyllä Tammisaaressa.
Koska oma tuntuma oli, että paraneminen etenee hyvin, eli kivut hellittävät, aloin mielessäni kyseenalaistaa leikkausta. Hakeuduin olkapäähän erikoistuneelle ortopedille päivänä, jolloin haaverista oli tapahtunut tasan kaksi viikkoa.
Lääkäri teki lyhyet testit olkapään toiminnasta ja myös uudet röntgenkuvat otettiin. Lisäksi tässä vaiheessa olkapäästä otettiin myös magneettikuvat, jotta nähtiin, onko kiertäjäkalvosimiin tullut vaurioita. Muita löydöksiä kuin normaalia ikääntymisen aiheuttamaa rispaantumista ei kiertäjäkalvosimissa havaittu.
Johtopäätöksenä käynnistä oli, että leikkausta ei tarvita ja käsi paranee hyvää vauhtia. Sovittiin kontrollikäynti kahden viikon päähän, eli päivään, jolloin tapahtumasta olisi neljä viikkoa.
Tässä välillä lomailin. Kesälomareissu suuntautui Kroatiaan. Leikkaus olisi asettanut lomareissun vaakalaudalle, mutta uusi konservatiivinen hoitolinja salli lomailun. Kuntoutin olkapäätä uimalla varovaisesti Adrianmeressä.
Kontrollikäynti
Neljän viikon kohdalla oli siis kontrollikäynti lääkärissä. Uusia röntgenkuvia ei otettu. Lääkäri testasi kättä ja totesi, että pientä “napsumista” kuuluu edelleen, mutta koska potilaan tuntemukset ovat hyvät, tilanne on hallinnassa.
Lääkäri kysyi, olenko ehtinyt katsoa Tour de Francea.
Johtopäätöksenä oli, että olkapään kanssa on otettava hissukseen vielä kuukauden verran. Pyöräily olisi sallittua, samoin juoksu. Hyvä niin, sillä olin aloittanut ne omin lupineni muutamaa päivää aikaisemmin. Uinti saisi vielä odottaa.
Liikkuminen
Liikunnan harrastajalle keskeinen kysymys haavereiden jälkeen on, miten harrastuksia pystyy jatkamaan.
Kuten eräässä verkkokirjoituksessa sanottiin, liikuntaa on haavereiden jälkeen tarpeen (jos mahdollista) jatkaa jossakin muodossa jo pelkästään mielialan hyvänä säilyttämisen vuoksi. Kuten eräässä blogissa sanottiin, “Kävele, että tunnet tekeväsi edes jotain.”
Pääasialliseksi liikuntamuodoksi tuli alussa kävely. Kävelin joka päivä noin tunnin ajan ja se oli ihan hauskaa, olihan kesä kauneimmillaan.
Juokseminen, uinti ja pyöräily olivat mahdottomia liikunnan harrastamisen muotoja viikoilla 1-3. Kokeilin kerran kuntopyörän polkemista salilla, se onnistui, mutta oli kesäkuumalla niin tylsää (vaikka katsoin NetflixistäThe Good Wife-sarjaa samalla), että en tehnyt sitä toista kertaa.
Leikkauksen välttäminen piristi mielialaa. Tuntemukset olkapään alueella muuttuivat myös paremmiksi, joskin olotila vaihteli päivittäin. Jatkoin kävelylenkkejä ja olin osan päivästä ilman kantosidettä.
Noin neljän viikon kohdalla kokeilin pyöräilyä. Pyöräksi valitsin maantiepyörän, koska ajo-asento on triathlonpyörää pystympi ja asentoa ja otteita pystyy myös vaihtamaan.
Olin pyöräilyssä äärimmäisen varovainen, sillä pieni “lukkopoljinkaatuminenkin” olisi kipeälle olkapäälle nyt kohtalokasta.
Huomasin, että olkapää ei oireile lainkaan pyöräillessä. Jatkoin päivittäisiä reilun tunnin mittaiset pyörälenkkejä.
Kokeilin myös juoksua hiukan ja sekin tuntui lupaavalta. Lääkäriltä varmistetun luvan jälkeen juoksu tuli pysyvästi ohjelmaan.
Kun liikunta väheni, kuntokäyrä kääntyi tietenkin kävellessä laskuun. Pyöräilyn ja juoksun aloittaminen paransi tässä tilannetta.
Lopuksi
Asiointi terveydenhuollon asiakkaana antoi mielenkiintoista perspektiiviä ajankohtaiseen sote-kysymykseen. Päällimmäinen ajatus on, että kansalainen kyllä sai hyvää apua ja hoitoa.
Tietojen liikkumisessa sen sijaan olisi parantamisen varaa. Kanta-arkistosta asiaan liittyvät dokumentit löytyivät eri vaiheissaan hienosti. Tietojen liikkuminen eri hoitopaikkojen välillä ei kuitenkaan ollut lainkaan selvää.
Vakuutusfirma ei saanut omiin järjestelmiinsä kaikkia julkisen puolen tietoja. Asiakas/potilas copypastetti tietoja Kanta-arkistosta ja välitti niitä eteenpäin. Myöskään röntgen-kuvat eivät olleet kaikkien osapuolten käytössä.
Jokainen tapaus on erilainen, mutta omassa tapauksessani toipuminen oli nopeaa ja vamma pieni. Ensimmäinen viikko oli tukala, mutta jo toisen viikon kohdalla alkoi näkyä selviä merkkejä toipumisesta. Neljän viikon kohdalla tilanne oli jo todella hyvä ja liikuntaa oli mahdollisuus lisätä ja monipuolistaa.
Käden rauhoittaminen on hieman haasteellista. Lapsiperheen arjessa/lomaillessa tulee jatkuvasti eteen tilanteita, joissa kättä tarvitaan (ja nopeasti). Signaalit olkapäästä ovat selkeitä, jos tulee tehdyksi huonoja liikkeitä.
Tiivistäen omassa tapauksessani solisluun murtuman jälkeen:
kävelyä pari-kolme viikkoa
kuukauden päästä pyöräilyä ja juoksua
uintia myöhemmin, jos “mökkikoiraa” ei lasketa
Tässä siis mennään tällä hetkellä. Käsi ei vielä ole entisessä kunnossa. Suhtaudun kuitenkin asiaan optimistisesti. Toivon, että uiminen olisi mahdollista syksyn aikana. Huonoimmassa skenaariossa olkapää leikataan myöhemmin.
Linkkejä vastaaviin kirjoituksiin ja keskusteluihin.
Kilpailukalenterin mukaan tänään piti kirjoittaa raporttia Kisko Triathlonista. Suunnitelmat kuitenkin romuttuivat tiistaina, kun kaaduin pyörällä ja mursin solisluuni. Tässä kirjoituksessa kirjoitan tapahtuneesta ja siitä, miten tarina nyt jatkuu.
Mitä tapahtui?
Minulla on ollut tapana kerran kesässä, ennen loman alkua, pyöräillä Karjaalta Helsinkiin. Tämä reissu oli edessä tämän viikon tiistaina.
Lähdin liikkeelle kello 5.45 ja ajattelin, että noin 80 km matka menee alle kolmessa tunnissa. Keli ja fiilis olivat hyviä. Tein mielessäni kausisuunnitelmia, mitä on edessä tänä vuonna ja mitä tekisin urheilun saralla ensi vuonna. Kirkkonummelle saavuttaessa keskinopeus oli alkumatkan osalta ollut noin 32 km/h.
Aamun reitti tapahtumapaikalle.
Kurvasin Kirkkonummen keskustaan ja jatkoin Vanhaa rantatietä kohti Masalaa. Killinmäen kohdalla ajoin loivaa alamäkeä ja huomasin edessä olevassa risteuksessä korkean kiveyksen ja jarrutin vaistomaisesti. Pahaksi onneksi jarrutin liiaksi etujarrulla. Ehdin tajuta vain sen, että takapyörä nousee ilmaan ja kaadun. Vauhti oli varmaan noin 25 km/h. Seuraava mielikuva oli siitä, että makaan maassa ja sattuu.
Tapahtumapaikka risteys vanhassa kuvassa (Google Streetview)
Paikalla oli heti pari kolme pyöräilijää, jotka soittivat ambulanssin. Yksi autoilija pysähtyi kysymään, tarvitaanko apua. Toinen autoilija pysähtyi paikalle odottamaan ambulanssin saapumista. Oli hyvää tuuria, että paikalla oli niin nopeasti auttajia. Haaveri olisi voinut sattua hiljaisemmalla tieosuudella tai jopa kaukana maastossa maastopyörällä.
Hieman tyylitelty selfie tapahtumapaikalta.
Ambulanssi tuli ja nousin kyytiin. Mietittiin, mitä pyörälle tehdään, jätetäänkö se esimerkiksi lähellä olevaan päiväkotiin noutoa odottamaan. Päädyttiin kuitenkin siihen, että otetaan Felt mukaan ambulanssiin ja sairaalaan. Juttelin ensihoitajan kanssa pyörästä ja pyöräilystä matkalla sairaalaan.
Hyvää palvelua kun pyöräkin pääsi kyytiin.
Sairaalassa ruhjeet putsattiin ja olkapää ja kasvot kuvattiin. Todettiin, että solisluu on murtunut ja kasvot vaativat tikkausta. Onnettomuudessa päässäni olleen Giro Air Attack-kypärän visiiri oli mennyt rikki ja viiltänyt syvän haavan poskipäähän. Mitä ilmeisimmin visiiri ei saisi mennä rikki tällaisissa tilanteissa. Tässäkin tapauksessa se olisi saattanut huonommalla tuurilla puhkaista silmän. Ajattelin raportoida asiasta maahantuojalle, mutta en ole vielä onnistunut selvittämään Giron maahantuojaa.
Miehen lisäksi pyörä merkattiin huolella sairaalassa.
Pyörään ei tullut suuria kolhuja. Ketjut putosivat pois päältä ja takapyörä meni hieman vinoon. Sarviin tuli pieniä naarmuja. Mutta ei mitään kummempaa. Täytyy kuitenkin laittaa pyörä tarkistukseen ja huoltoon. Ja kypärä tietenkin vaihtoon.
Kausisuunnitelma romuksi
Sairaalassa luulin ensin, että olkapää on vain vähän muljahtanut. Elättelin ensin toivoa, että voisin osallistua lauantain Kisko Triathloniin. Kun kuulin solisluun murtumasta, mielessä häivähti ajatus, että se ehkä paranee ennen kolmen viikon päästä olevaa Joroisten kisaa tai että viimeistään ennen heinäkuun lopun Kasnäsin kisaa olen kunnossa. Kun todellisuus sitten peitti haaveet, tajusin, että en osallistu mihinkään kisoihin enää tällä kaudella.
Kisojen peruuntuminen ei kuitenkaan harmittanut kuin sen hetken, kun ajattelin asian läpi. Tajusin, että haaverissa olisi voinut käydä paljon pahemmin (henki pois, halvaantuminen tai näön menettäminen).
Mieleeni rakentui myös mielenkiintoinen ajatuspolku. Ajattelin, että olen jo ehtinyt osallistua kahteen kisaan (Tuusulanjärvi Triathlon ja Vantaa Triathlon). Näissä huomasin, että kisarutiinit sujuvat ja sain myös testattua “suorituskykyni” eri lajeissa. Samaa vauhtia olisin pystynyt suorittamaan myös muissa kisoissa tällä kaudella, mutta mitään suuria parannuksia en olisi pystynyt tällä kaudella tekemään. Ajattelin myös, että on aika sama, osallistunko kahteen vai viiteen kisaan kauden aikana. Tietty kisaelämämykset jäävät kokematta, mutta ehtiihän sitä ensi kaudella.
Kuntoutuminen
Näin huomio kiinnittyi paranemiseen, kuntoutumiseen ja myöhemmin treenin aloittamiseen. En tiedä, kuinka kauan solisluun paraneminen kestää. Lisäselvyyttä tullee ensi viikolla kun menen kontrollikäynnille.
Aloitin heti seuraavana päivänä kävelylenkit. Seuraavassa vaiheessa aion polkea kuntopyörää ja ehkä kokeilla crosstraineria. Sitten pystyn juoksemaan ja kohta ajamaan pyörällä. Uinti on suurin kysymysmerkki, miten olkapää alkaa toimia. Se ei varmaan tule olemaan ihan yksinkertaista ja itsestäänselvää.
Varmaan pystyn siis syksymmällä pyöräilemään ja juoksemaan. Uinti jäänee tuonnemmaksi. Katse kääntyy ensi kauteen ja siihen tähtäävään harjoitteluun. Ilmoittautuminen Lahden Ironman-kisaan on sisällä. Se on alkukauden päätavoite. Loppukaudelle on myös suunnitelmia, mutta niiden niiden paljastamisen aika ei ole vielä.
Hajatelmia
Olen kokenut tämän saman ennenkin. Monta vuotta sitten innostuin suunnistuksesta. Edessäni oli ensimmäinen suunnistuskausi. Nilkka muljahti ja nivelsiteet revähtivät kuntorasteilla keväällä. Kun tästä selvisin, hyppäsin uimarannalla matalaan veteen jalat edellä, jolloin sama nivelsidevammasta parantunut jalka revähti yliojennuksessa. Kausi ohi silloinkin.
En ole koskaan kaatunut pyörällä “kunnolla”, vaikka olen ajanut tuhansia kilometrejä. Pyöräilijän vaaratilanteita voivat aiheuttaa toiset osapuolet, tien huono kunto, ajovirheet tai pyörän rikkoontuminen. Tiestön kunto on vuosi vuodelta heikompi ainakin omalla pyöräilyalueellani. Ajattelin, että löysään tulevaisuudessa etujarrua huomattavasti niin, että se ei ota yhtä ärhäkästi kiinni.
Urheilutapaturmat ja -vammat ovat tietenkin #firstworldproblems-tyyppisiä. Monet ihmiset kamppailevat vakavampien sairauksien ja vammojen kanssa ja kaikki eivät pääse liikkumaan lainkaan. Kyse on silti merkittävästä omaan elämäntyyliin, olemiseen ja ajankäyttöön liittyvästä asiasta. Jos harrastat sukan kutomista tai pianon soittamista tai pelaat golfia intohimoisesti, on se iso juttu, jos harrastaminen ei ole vähään aikaan mahdollista.
Tilapäisesti “lyötynä” oli hieno huomata, kuinka eri ihmiset, tuntemattomat auttajat, terveydenhuollon ammattilaiset, lajin harrastajien yhteisö, kaverit, sukulaiset ja perhe pitivät huolta, tsemppasivat ja myötäelivät tilanteessa ja antoivat viisaita kommentteja. Tämän huomaaminen on ehkä isoin juttu koko tässä tapahtumassa.
Viime vuosina on tullut tavaksi, että olen vuoden vaihtuessa kirjoitellut kuluneesta vuodesta liikunnan ja erityisesti suunnistuksen näkökulmasta. Tänä vuonna suunnistuskauden analysoiminen on aikaisempaa pienemmässä roolissa osana laajempaa vuosiarviointia. Kausianalyysiä ennen kirjoitan hieman yleisemmällä tasolla liikunnan harrastamisesta ja merkityksestä.
Liikunnan merkitys
Olen lähes aina harrastanut liikuntaa muodossa tai toisessa. Nuorena hiihdin ja pelasin pesäpalloa piirikunnallisella tasolla. Opiskeluaikoina pelasin pesäpalloa ja lenkkeilin. Sitten harrastin maraton-juoksua. Vuonna 2008 “löysin” suunnistuksen, johon hurahdin aika suurestikin. Nyt olen taas hieman uusien harrastusten äärellä, kuten alempaa ilmenee.
Parhaassa fyysisessä kunnossa koskaan olin tuon maraton-harrastuksen aikaan. Valitettavasti harjoituspäiväkirjoja ei ole säilynyt tuolta ajalta, jotta olisi mahdollista arvioida harjoittelun määrää, mutta muistan sen tunteen, kun juoksu kulki äärimmäisen kevyesti.
Liikuntaharrastuksen painopisteet ovat vaihdelleet lajien ja tavoitteiden näkökulmasta. Helpoiten tulosten parantaminen onnistui juuri maratonin kohdalla. Olin tuolloin tosin nuorempi ja harjoittelu puri paremmin.
Suunnistuksen kohdalla parantaminen on ollut huomattavasti vaikeampaa. Onhan kyse sekä fyysisestä että taidollisesta puolesta. Fyysinen kuntoni ei oikein koskaan ole ollut ihan toivotulla tasolla suunnistukseen. Suunnistuksessahan tarvitaan todella hyvää kuntoa, koska metsässä eteneminen on raskaampaa kuin esimerkiksi asvaltilla rullaaminen. Myös taidollinen kehittyminen on niinikään ollut uskomattoman vaikeaa sen jälkeen kun perusasiat on opittu.
Ikääntyminen vaikuttaa, mutta ei dramaattisesti
Iän karttuminen hidastaa kehitystä liikunnassa vääjäämättä. Nimenomaan kehitystä on vanhempana vaikeampaa saada aikaan. Jonkinlainen tason ylläpitäminen tuntuu sen sijaan kohtuullisen helpolta. Eri harrastuksissa on tullut nähtyä, että todella hyvä fyysinen kunto on mahdollinen esimerkiksi 45, 50 ja 60-vuotiaalle.
Kirjanpitoni osoittaa, että erityisen aktiivista liikunnan harrastamista on tällä hetkellä takana noin kuusi vuotta (liikunnan määrä noin 300 tuntia vuodessa).
Viime aikoina olen pyrkinyt liikkumaan kohtuudella ja monipuolisesti. Muistissa on, että ylilyönnit (yritykset kehittää kuntoa nopeasti) johtavat lähes vääjäämättä erilaisiin loukkaantumisiin ja tätä kautta tauon pitämiseen liikuntaharrastuksissa.
Erityisen hienoa liikunnassa on uusien lajien löytäminen. Jos samaa lajia harrastaa vuosia tai kymmeniä vuosia, on kyllästyminen mahdollista. Uuden lajin aloittaminen voi lisätä motivaatiota huomattavasti.
Omalla kohdallani tuntuu siltä, että liikunnan harrastaminen tulee aina vain tärkeämmäksi yleisen jakamisen näkökulmasta. Voin monelta osin jakaa Yrjö Rautionkirjoituksen ajatukset. Liikunta antaa työvirettä, ei pelkästään fyysisessä, vaan mitä suurimmassa määrin myös psyykkisessä mielessä.
Kilpailu ja verrokit
Yksi näkökulma liikuntaan on kilpailullisuus. Pikku hiljaa alan yhä enemmän ajatella, että tärkeää on itse liikunta. Tosin vieläkin on mukavaa huomata, kun pystyy päihittämään kanssakilpailijoita tai saa muuten hyvän tuloksen kilpailussa. Omalla liikuntaharrastuksellani olen saavuttanut ikäisekseni hyvän “kansalaiskunnon”, mutta olen kaukana mistään huippukunnosta.
Vähemmän kilpailullista ajattelutapaa avittaa myös se, että en ole pitkään aikaan ollut lähelläkään kärkisijoituksia missään harrastamissani lajeissa. Toisaalta kun lähellä on ihmisiä, joiden fyysinen kunto on huomattavasti parempi kuin itsellä, saa realistista perspektiiviä.
Ajasta on pulaa, mutta ajankäyttöön voi vaikuttaa
Liikunta vaatii aikaa siinä missä muutkin harrastukset. Aika saattaa olla kortilla työn, perheen, työmatkojen tai muiden harrastusten takia.
Itse pyrin vaihtamaan passiivisen ajan aktiiviseen liikunnan harrastamiseen silloin kun se on mahdollista. Esimerkiksi jos kuljetan lasta peliin tai harjoituksiin, käyn pelin tai harjoitusten aikana lenkillä sen sijaan, että seisoisin kentän laidalla.
Television katsominen arki-iltana on myös helppo vaihtaa lenkkiin. Työmatkoilla lähes aina käyn juoksemassa ja näin tutustumassa vieraaseen kaupunkiin. Aika liikuntaan useimmiten löytyy, jos sen kokee tarpeelliseksi.
Edessä on vielä kenties se askel, että otan erilaiset “mikrohetket” liikunnalliseen käyttöön. Eli esimerkiksi samalla kun kahvi valuu aamulla, on mahdollista tehdä esimerkiksi lankkua tai vastaavaa liikettä.
Paremmat välineet ja uudenlainen yhteisöllisyys
Liikunnan harrastamisen konteksti on muuttunut viime vuosina. Harrastajille on tarjolla yhä halvempaan hintaan yhä monipuolisempia laitteita fyysisen kunnon ja suoritusten analysoimiseen. Syke- ja aktiivisuusmittarit voi kytkeä erilaisiin verkkoalustoihin, joissa on mahdollisuus analysoida suoritysta hyvinkin sofistikoidusti.
Toinen aspekti on uusi yhteisöllisyys. Sosiaalisessa mediassa on mahdollisuus seurata huippu-urheilijoiden tai “tavisliikkujien” harjoittelua blogeista tai muista kanavista. Vinkkejä suorituksen tai harjoitusten parantamiseen on tarjolla valtavasti, samoin kuin kannustusta ja vertaistukea esimerkiksi erilaisten loukkaantumisen kohdalla.
Välineet ja yhteisöt voivat monelle olla arvokas harrastuksen mielekkyyden lisääjä ja motivaation ylläpitäjä.
Liikunta vuonna 2016
Harrastamani liikunnan määrä kokonaisuutena on esitetty alla olevassa kuviossa. Tavoitteena oli liikkua vuoden aikana 300 tuntia, joka ylittyi ilahduttavasti noin kymmenellä tunnilla. Kokonaistuntimäärät ovat olleet viime aikoina tätä suuremmat vain vuonna 2011, jolloin tunteja tuli yhteensä 337. Yhteensä lähdin vuoden 2016 aikana lenkille tai muuhun harjoitukseen 285 kertaa ja liikunnallista etenemistä tuli mittariin noin 3500 km.
Olen ollut melko ankara tuntien merkkaamisessa, eli esimerkiksi ruohonleikkuuta tai lumitöitä en ole merkattu (tietenkään). Löysimmät merkkaukset tulivat edellisenä vuotena mustikan poimimisesta, josta merkkasin muutaman tunnin “vaellusta”. Tässä kirjanpidossa ei mustikanpoimintaa ole kirjattu lainkaan.
Liikunnan harrastaminen on ollut suhteellisen monipuolista, eniten tunteja on tullut juoksusta (63 h) ja maastopyörällä ajosta (55 h). Maantiepyörällä ajoa on tullut 42 tuntia ja kuntosalia 37 tuntia. Hiihtoa tuli yhteensä 65 tuntia jakautuen vapaaseen tyyliin (34 tuntia) ja perinteiseen (23 tuntia). Hallissa tuli uitua syyskaudella 32 tuntia. Suunnistusta tuli mittariin vain 19 tuntia.
Hiihto
Hiihtokaudessa ei juuri ollut kohokohtia. En osallistunut mihinkään pitkänmatkan hiihtoon. Etelä-Suomen vähälumisen talven vuoksi hiihtäminen oli lyhyellä radalla hiihtelemistä, joka tietenkin on parempi kuin ei mitään. Vuoden lopullahan näytti lupaavalta, kun marraskuussa pääsi ladulle. Ne lumet kuitenkin menivät ja edessä oli palaaminen kesäisempiin lajeihin.
Suunnistus
Suunnistuskausi sujui tutulla kaavalla. Alkukauden pari kisaa (Ankkurirastit ja Silja-Rastit) menivät ihan hyvin, mutta sen jälkeen oli vaikeampaa. Suoritukset olivat huonoja, tuli hylsyjä ja keskeytyksiä. Fyysinen kuntokin laski alkukesästä. Jukolan viesti Lappeenrannassa oli kuitenkin tason mukainen suoritus ja tunnelmaltaan mukava, vaikka olosuhteet olivatkin haasteelliset.
Rastiväli OK Raseborgin kansallisista Go Pro:lla kuvattuna. Edessä juoksee Marko Loukkalahti.
Pakko kuitenkin myöntää, että ehkä ensimmäistä kertaa koskaan, syystä tai toisesta, menetin hetkellisesti kiinnostukseni suunnistukseen kesällä. En käynyt yksilläkään kuntorasteilla koko kauden aikana. Alkusyksyn yösuunnistukset ja jopa arvokisat (pitkän automatkan vuoksi) jäivät myös väliin.
Kenties innon lopahtamiseen vaikuttivat huonosti sujuneet alkukesän kisat ja toisaalta juoksuun liittyvä rasitusvamma (ks. alempana). Yksi vaikuttava tekijä saattaa myös olla se, että olen tällä hetkellä perheen ainoa suunnistaja, eikä (ainakaan pitkille kisareissuille) ole mukava lähteä yksin. Loppukaudesta oli kuitenkin todella hienoa osallistua Oravatonniin ja vielä Raatojuoksuunkin.
Juoksu
Juokseminen on tietenkin ollut harjoittelun kulmakivi. Tässä suhteessa kausi sujui hyvin, kunnes kesämökin kovalla hiekkatiellä heinäkuussa juostut pari ihan normilenkkiä herättivät vanhan vaivan akillesjänteessä. Pidin juoksutaukoa parisen kuukautta (joka näkyy notkahtaneessa juoksun määrässä yllä olevassa kuviossa).
Jalka ei vieläkään ole kunnossa, mutta se on nyt parempi. Olen hoitanut jalkaa juoksemisen vähentämisellä ja venytyksillä. Ensin pidin ns. totaalitaukoa, sitten vähensin juoksemista ja siirsin kaikki lenkit “pururadalle”. Käytän sitaatteja, koska Karjaan pururadalla ei juuri purua ole. Tällä hetkellä juokseminen on ihan ok, jos määrän pitää maltillisena.
Pyöräily
Pyöräilykilometrejä tuli tavoitteiden mukaisesti (1000 km maantiepyörällä ja 1000 km maastopyörällä). Uusi maastopyörä innoitti ajamaan metsäteillä.
Video paluumatkalta Helsingistä Karjaalle. Edessä pyöräilee Hans Löflund.
Maantiepyöräilyssäkin kilometrit tulivat täyteen, mutta mihinkään erityisiin sankaritekoihin en yltänyt. Kerran kävin Helsingissä pyörällä, mutta muuten lenkit olivat varsin maltillisia ja kakku- ja leivoskahveihin keskittyviä. Jotenkin pyöräilystäkin, erityisesti maastopyörällä tehdystä, loppui motivaatio loppukaudesta. Pyöräily oli myös “sunnuntai-pyöräilyä”, joka ei juuri fyysistä kuntoa kehittänyt. Olin aikeissa osallistua Etelä-Kärjen ajoihin, mutta aikatauluhaasteiden vuoksi jäi osallistumatta.
Video maastopyörällä tehdystä uintiretkestä.
Triathlon
Kun kaikki edellä mainitut lajikuvaukset ovat jossain määrin alavireisiä, uuteen nousuun pääsin uuden lajikokeilun myötä alkusyksystä. Osallistuin pienimuotoiseen triathlon-tapahtumaan, jota voisi luonnehtia itselleni triathlon-kokeiluksi. Kokeilun myötä hurahdin lajiin ja olen tehnyt ensi kaudelle suunnitelmia harrastuksen aloittamiseksi.
Uinti
Triathlon-kiinnostuksen herättyä oli luontevaa lisätä uintitreenin määrää. Muutaman kerran ehdin uimaan avovedessä ja syksyllä kymmeniä kertoja hallissa. Kilometrejä puolessa vuodessa on kertynyt noin 80. Olen pyrkinyt kiinnittämään huomiota tekniikkaan lukemalla ja katsomalla videoita sekä hankkimalla palautetta. Tuntuu siltä, että olen jonkin verran kehittynyt uinnissa ja onhan tässä vielä aikaa puolisen vuotta ensi kesään.
Kun edellä tuli esiin, että tietyissä lajeissa olen havainnut kyllästymistä, täytyy sanoa, että uinti on yksi eniten liikunnallista mielenkiintoa ylläpitävistä lajeista tällä hetkellä.
Kuntosali
Kelien muuttua haasteellisemmiksi olen yleensä vuodenvaihteen tienoilla käynyt muutaman kuukauden verran kuntosalilla. Lihaskunto on tällöin parantunut huomattavasti ja tietenkin tämän jakson jälkeen taas vastaavasti mennyt takapakkia. Järkevää olisi tietenkin jatkaa kuntosaliharjoittelua läpi vuoden edes ylläpitävästi.
Lyhytkin intensiivinen jakso kuntosalitreeniä vaikuttaa myönteisesti arkielämässä esimerkiksi ryhtiin. Hyödyt tulevat myös kaikkiin muihin lajeihin.
Kuntosalitreenikin on maistunut. Olen tehnyt erilaisia juoksuun ja uintiin liittyviä harjoituksia, kesto yleensä noin tunti. Paikkakunnalla on avautunut uusi kuntosali, jossa treeniolosuhteet ovat kohdallaan. Tavoitteena voisi vuonna 2017 olla, että jatkaisin kuntosaliharjoittelua läpi vuoden.
Vuoden 2017 tavoitteet
Tavoitteena, kuten joka vuosi, on päästä hiukan parempaan fyysiseen kuntoon. Koska aikaa on käytössä niukasti, tarkoituksena on satsata harjoittelun laatuun. Määrän osalta tähtään jälleen 300 tunnin ylitykseen. Yleensä sitä kuitenkin huomaa, että on siinä samassa kunnossa kuin aikaisemminkin.
Alkukaudesta varmaan tulee käytyä parissa suunnistuskisassa (Silja-Rastit tai Ankkurirastit).
Kesällä aion osallistua muutamaan triathlon-kisaan. Kauden päätavoite on heinäkuun puolivälissä oleva Joroisten puolimatka ja siitä selviäminen kunnialla. Tätä ennen pitäisi saada kisakokemusta parista kolmesta normaalimatkan kisasta.
Syksyllä on sitten taas hyvä käydä suunnistuskisoissa. Kenties kuitenkin niin, että kovin pitkille suunnistusreissuille en jaksa lähteä.
Kaipasin kesälomareissulle jotakin vähän kevyempää lukemista kuin luettavana parhaillaan ollut jakamistaloutta käsittelevä englanninkielinen teos. Niinpä ostin kaksi pyöräilyä käsittelevää lehteä: Fillari-lehden 4/2016 ja Pyöräily+Triathlon-lehden 3/2016.
Molemmat aikakauslehdet osoittautuivat varsin hyviksi matkakumppaneiksi, tässä kirjoituksessa esitän muutaman huomion lehdistä.
Lehtien tarkastelu on mielekästä, onhan painettujen aikakauslehtien rooli digitaalisuuden myötä erityisen suurena kiinnostuksen kohteena. Mielenkiintoista sisältöä harrastuksesta kuin harrastuksesta on nykypäivänä blogeissa, Twitterissä ja Facebookissa. Kuinka kilpailukykyinen paperille painettu harrastajalehti nykypäivänä on?
Arvio perustuu kahteen irtonumeroon, tarkempi analyysi olisi vaatinut esimerkiksi kokonaisiin lehtien vuosikertoihin perehtymisen. Arvio perustuu harrastajan subjektiiviseen lukukokemukseen, eikä kriitikkomaiseen asiantuntijatarkasteluun.
Sisällön kokonaisuus
Fillari-lehden sisältöä ovat muun muassa pikku-uutiset varusteista ja tapahtumista, kolumnit, pyörätestit ja vertailut, matkaraportit, valmennusjutut, henkilöhaastattelut ja mainokset. Lehdessä on myös pääkirjoitus.
Pyöräily + Triathlon-lehdessä sisältö jakautuu osastoihin, joita ovat: “Ihmiset ja ilmiöt, “Pyörät ja tarvikkeet”, “Maailmalla ja meillä”, “Harjoittelu ja terveys”, “Triathlon ja Duathlon”. Lisäksi on pääkirjoitus, tuoteuutisia, teemaan liittyvä kuva sekä pikku-uutisia ja jopa sarjakuva.
Fillari-lehden kolumnisteja ovat Lotta Lepistö ja Jukka Vastaranta, Pyöräily+Triathlon-lehdessä kirjoittavat Virva Pisano ja Alexander Stubb.
Fillari-lehden pääkirjoituksessa toimituspäällikkö Markku Liitiä käsittelee pyöräilyn turvallisuutta. Suurin tila kirjoituksessa (ehkä noin 90 %) käytetään autoilijoiden asenteisiin, mutta lopuksi todetaan, että myös pyöräilijöiden on syytä katsoa peiliin.
Pyöräily+Triathlon-lehden pääkirjoituksessa päätoimittaja Ilkka Järvimäki kirjoittaa pyöräilykulttuurista. Näkökulmana on se, miten kahvilat ja ravintolat suhtautuvat pyöräileviin asiakkaisiin ja miten infrastruktuuri laajemminkin tukee pyöräilyä. Esimerkkinä kehittyneestä pyöräilykulttuurista mainitaan Mallorca.
Pääkirjoitukset ovat “pyöräilyn asialla” ja ne kohdistuvat kaikkia pyöräilijöitä koskettaviin teemoihin.
Arviointia
Fillari-lehdessä on Pyöräily+Triathlon-lehteä enemmän mainoksia. Mainokset eivät kuitenkaan välttämättä häiritse, koska pyörien, osien ja muiden varusteiden silmäily ja niistä haaveileminen ovat pyöräilyn harrastajaa kiinnostava puuhaa.
Molempien lehtien juttujen kieliasu on laadukas ainakin minun kielikorvaani. Jutut ovat laajoja, mutta ne eivät polje paikallaan (heh).
Pyöräily+Triathlon-lehti on siis myös triathlon-lehti. Tässä tarkastellussa irtonumerossa teema näkyy triathlonisti Darby Thomaksen haastatteluna sekä triathloniin liittyvänä vinkkijuttuna. Myös lehden tankkausta käsittelevässä jutussa fokusoidaan triathlonin puolimatkaan. Luulen, että sain triathlonia käsittelevistä jutuista pienen kipinän ehkä kokeilla triathlonia ensi kesänä.
Juttujen fokus voi pyöräilylehdissä olla erittäinkin tarkka. Esimerkiksi kolumni tai laajempikin kirjoitus voi hyvinkin käsitellä pyörän satulaa tai jotakin muuta pyörän osaa.
Pyöräily+Triathlon-lehdessä oli hyvä juttu siitä, miten pyörää voidaan kuljettaa autossa. Fillari-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu sähköavusteisista pyöristä, jotka muuttavat koko pyöräilyn luonnetta ja siihen suhtautumista. Onko sähköavusteinen pyörä itse asiassa polkupyörä (kuten ns. “luomupyörä”) vai moottoriajoneuvo?
Oma taitonsa on myös erilaisten tuntemusten pukeminen sanoiksi. Tämä on aika vaikea laji, jokainen voi koettaa kirjoittaa esimerkiksi siitä, miltä vaikkapa uudet juoksukengät tai pyörä tuntuvat käytössä.
Pyörän ajotuntumasta voidaan kertoa esimerkiksi näin:
Ajossa Following tuntuu juuri siltä kuin geomateriataulukkoa lukiessa lukemalla voi odottaa. Ohjaamo ei ole muutamien muiden modernien traili- ja enduropyörien tapaan supertilava. Vauhtiin päästessä pyörä on kuitenkin vakaa ja liikkumiseen on tilaa. Lyhyt takahaarukka tekee pyörästä todella ketterän ja jopa leikkisän käsitellä. (Fillari-lehti 4/2016, 36).
Samalle tasolle pääsee myös toinen tarkastelussa oleva lehti:
Tulos oli se, että erittäin jäykän kisapyöränkin ajotuntuma oli täsmällinen ja vakaa, mutta samalla pyörä imi hyvin alustan epätasaisuuksia. (Pyöräily+Triathlon 3/2016, 39).
Pyörien teknisiä ratkaisuja kuvataan tarkasti:
Ohjainlaakeri on 62 millin I.D.-mallia, joka mahdollistaa ohjainkulman säädön asteen verran loivemmaksi tai jyrkemmäksi. Tarkkaan mieltymyksistään perillä olevat voivat siis säätää ohjainkulmaa linkussa olevan säädön lisäksi hankkimalla ohjainlaakerin offset-version. (Fillari-lehti 4/2016, 36).
Tarkastelussa olevat pyörät ovat pääsääntöisesti melko kalliita, tuhansien eurojen tai jopa 10 000 euron pyöriä. Tämä on mielenkiintoista, koska pyöräilyn suuret massat eivät todennäköisesti käytä pyöräänsä näin paljon rahaa.
Lopuksi
Molemmissa lehdissä oli asiaa harrastavalle (=minulle) mielenkiintoista sisältöä. Lehdet tuli luettu hyvinkin tarkkaan. Olen aikaisemmin tilannut Fillari-lehteä, mutta havaitsin, että kun pyöräilyasiaa tulee jatkuvalla syötöllä kotiin, lehdet alkavat jäädä lukematta. Samoin on tosin pakannut käymään muidenkin harrastuslehtien kanssa.
Molemmat lehdet ovat Facebookissa, mutta kummallakaan ei ole tiliä Twitterissä. Twitter olisi helppo väline vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen.
Fillari-lehti on vahvasti verkossa, verkosta löytyvät legendaariset foorumi ja tori. Pyöräily+Triathlon-lehteä lähellä ovat Juoksija-lehden verkkosivut, koska lehti kuuluu samaan kokonaisuuteen kestävyysurheilulehtien Juoksija ja Hiihto kanssa. Omaa verkkosivua tällä lehdellä ei ole.
Fillari-lehden irtonumero maksaa 8,90 euroa ja Pyöräily+ Triathlon-lehden irtonumero 8,60 euroa.
Suosittelen molempia laadukkaita lehtiä pyöräilystä kiinnostuneille. Pyöräily+Triathlon-lehden kautta pääsee tutustumaan myös triathlonin maailmaan.
