Silja-Rastit 2015

Karavaani kulkee ja kevään suunnistuskisoissa oli vuorossa Paimion Rastin järjestämät Silja-Rastit. Tänä vuonna kilpailuun kohdistui erityistä mielenkiintoa samalla seudulla järjestettävän LounaJukolan vuoksi. Matkana oli keskimatka. Kisa ajoittui vaalipäivään ja kävinkin kisareissulla äänestämässä, jonka jälkeen suuntasin kohti kisoja.

kuva1

Tiivistunnelmainen kilpailukeskus.

Kisapaikalle tultua ostin ensimmäiseksi Keltamäeltä uudet Inovit, jotka ovat kolmannet kyseisen malliset suunnistuskengät minulla. Olen huomannut, että ne kestävät noin 250 kilometriä suunnistusta, jonka jälkeen kaikki muotoilut kengästä ovat kadonneet ja saattaapa muutama nastakin olla lähtenyt.

kuva4

Tyypillinen suunnistusskene. Maatalon piha, traktori, ja taustalla peltoparkki.

Kisan kulku:

Ykköselle koukkasin vähän, mutta en hirveästi.

Kakkoselle menin aika varovaisesti pellonkulman kautta ja saatoin siinä hidastella hieman. Rasti löytyi pienellä päänpyörittelyllä kallion laella.

Kolmoselle menin kenties vähän turhan varmasti, eli peltojen kautta. Kiertoa tuli vähän, mutta varmasti rastille.

Neloselle oli pitkähkö väli, jossa etenin hyvin koko ajan kartalla pysyen. Rasti oli melko syvällä tiheikössä, rastin lähelle pääsi kuitenkin polkua pitkin, menin todella varovaisesti lopun ja tulin suoraan rastille. Tällä rastilla olisi helposti voinut tunaroida usemman hetken.

Viitoselle mennessä oli paljon metsäojia, tulin hyvin rastille.

Kuutonen oli mäen takarinteessä, suoraan rastille.

Seiskalle tulin hyvin metsäautoteiden risteykseen ja sitä suoraan rastille.

Kasi oli lyhyt väli, kartalla rasti oli tiheikössä, mutta taimikko oli niin lyhyt, että näkyvyys oli hyvä.

Ysille pidempi väli ja rasti oli tiheikössä. Alkuosa rastivälistä oli avointa maastoa ja etenin hyvin hakkuuaukean reunaan ja sitten metsään. Suunnittelin ottavani rastin hallitusti ison kiven kautta (ks. kuva).

kuva2

Kympille menin varmasti takakautta seuraten kuviorajaa ja sitten kalliolta suoraan rastille (reittivaihtoehto A) (ks. kuva). Vaihtoehtoja olisi ollut enemmänkin (A, B, C, D).

kuva5

Rasti 11 oli tiheikön takana jyrkässä mäessä. Nousin jyrkän mäen, luin kaikki jyrkänteet ja kapusin suoraan rastille.

Rasti 12 oli avoimessa maastossa, otin rastin jälleen suuren kiven kautta.

Viimeiselle rastille mentiin koko matka tietä pitkin. Alamäkeen oli hyvä juosta.

Kisa meni suunnistuksellisesti hyvin, yhtäkään ns. hakua ei tullut. Pari reitinvalintaa oli melko hidasta, mutta muuten parannettavaa suunnistuksen puolesta ei paljoa ollut, jos mikroreitinvalintoja ei oteta huomioon. Olin varsin tyytyväinen kisaan.

Ensi viikolla sitten FinnSpring ja vappuna tietysti Vappurastit.

Rasti-Lukon kansalliset

Kauden toiset kansalliset olivat Raumalla. Sukujuurista huolimatta Rasti-Lukon kisat ovat toistaiseksi jääneet “urallani” väliin.

Kisatunnelmaa haettiin lauantai-iltana jäähallilta, jossa Lukko kohtasi Tapparan. Play-offit näkyivät myös kilpailukeskukseen käveltäessä, sillä autoissa ja omakotitalojen pihoilla näkyi sinikeltaisia värejä.

rl

Pakollinen kilpailukeskuskuva.

Kilpailusää oli varsin hyvä, joskin ennuste lupasi myöhemmin iltapäivällä huonompaa keliä. Kilpailukeskus oli koululla kaupungin laidalla, mutta maasto oli urbaaneista olosuhteista huolimatta oikein hyvä, eli pääosin radat kulkivat “kunnollisessa” metsässä.

Miten kisa sujui?

Ykkönen löytyi hyvin, juoksin polkua pitkin ja poikkesin polulta oikeassa kohdassa ja rusautin suoraan rastille. Kakkonen oli ongelmaton, luin karttaa tarkasti ja tien kautta rastille.

Kakkosella takaani lähtenyt minua kovempi juoksija sai minut kiinni. Ajattelin hyötyä hivenen “kyydistä”, koska tiesin hänen menevän samalle rastille. Kolmonen ei kuitenkaan mennyt kuin telkkä pönttöön ja päädyimme molemmat ihailemaan merimaisemia kallion laelle. Rasti löytyi pienen viiveen jälkeen.

Nelonen oli ongelmaton, luin karttaa tarkasti. Vitoselle punnerrettiin jyrkän mäen päälle, juoksin hivenen ohi oikean jyrkänteen ja palasin rastille.

Kuutoselle vähän pidempi väli, hyödynsin sähkölinjaa ja polkua ja suoraan rastille. Paikallista väestöä oli metsässä koirat irti, mutta säästyin hyökkäyksiltä.

Seiskalle menin ihan hyvin, usko loppui hivenen kesken ja lähdin koukkaamaan, vaikka olin etenemässä suoraan rastille. Pienen koukun jälkeen leimaus.

Kasi oli ongelmaton, ohitseni juoksi MS Parman suunnistaja kovalla kiireellä, mutta löysin rastin ennen häntä. Ysille ei ollut juuri mitäään luettavaa, mutta menin tarkasti suunnalla. Rastilla joku kysyi, missä rasti on ja sanoin, että tässähän se.

Kympille ihan hyvin, ajauduin hivenen rinteessä liian alas ja korjasin rastille. Rastille 11 pientä pulmaa, eli tulin ensin väärälle rastille, mutta oikea oli ihan vieressä.

Sitten iso virhe, eli lähtösuunta 180 astetta väärin. Onneksi huomasin noin 50 metrin juoksemisen jälkeen. Rasti 12 löytyi hyvin kun suunta oli oikea. Alkoi sataa ja ilma kylmeni.

Rastille 13 juostiin asutuksen läpi (tietysti sallittua reittiä pitkin). Suoraan rastille ja leimaus.

Rastille 14 sitten todella iso virhe. Etenin ihan hyvin, hyödynsin polkuja. Hirvi rymisteli vastaan, letkallinen lapsia tuijotti hirveä silmät ymmyrkäisinä. Etenin ihan hyvin, irtosin kalliomäestä viimeisellä etapille ennen rastia ja hukkasin suunnan. Homma meni pyörimiseksi ja minuutteja paloi todella paljon.

Yhytin tässä yhteydessä myös Paimion rastin miehen, joka neuvoi lajisääntöjä noudattaen eksyneitä lapsia, jotka olivat eksyneet rastireitiltä. Lopulta tiesin missä olin ja juoksin rastille. Siellä seurakaveri ihmetteli “missä ollaan”, kun löysin rastin, huusin “täällä” ja ilma oli kiitollisuutta sakeana.

Rastit 15 ja 16 ihan kohtalaisesti, jälkimmäiselle vähän koukkua. 17 oli pitkä väli, jolla pystyi hyödyntämään peltoja ja polkuja aika paljon. Tällä välillä yksi mies kysyi, missä pellolla ollaan ja nainen kysyi, saako pellolle mennä. Kyllä suunnistus on vuorovaikutuksellinen laji!

Viimeisen rastin kautta maaliin. Keli oli muuttunut huonoksi, satoi vettä ja oli kylmä. Paikat kohmeessa vaihdoin vaatteet ja läksin pois.

Aika paljon tuli virheitä ja yksi iso. Jääkiekkotermejä käyttäen suorituksessa oli kuitenkin paljon hyviä asioita. Mukana ollut poika suunnisti ensimmäistä kertaa ilman nauhaa ja teki hyvän suorituksen. Oli mm. “ottanut suunnan kallion korkeimmalta kohdalta suoraan rastille.”

Seuraavaksi sitten seurataan polkua LounaJukolaan eli ollaan Silja-Rasteilla.

Billnäsin keskimatka 2015

Perinteinen kotimaisen suunnistuskauden avauskisa, klassinen Billnäsin keskimatka on kisattu. Kyseessä oli siinäkin mielessä merkittävä kisa, että vaihdoin sarjaa ja kilpailin ensimmäistä kerta H45-sarjassa. Takana on viisi vuotta suunnistusharrastusta sillä vakavuudella, että olen osallistunut kansallisiin kisoihin.

Harjoituskausi on ollut tavanomainen. Peruskunto on kohdillaan hiihdon ja pienimuotoisen juoksemisen myötä. Talven aikana olen käynyt myös salilla ja juossut juoksumatolla vetoja. Myönteistä on, että merkittäviä vammoja kauden alkaessa ei ole.

billnas1

Kilpailuun oli ilmoittautunut noin 900 suunnistajaa, joka on käsittääkseni selvästi enemmän kuin yleensä. Syynä saattaa olla kevään hyvä eteneminen, sillä lumesta ei tänä vuonna ollut pelkoa, vaikka pientä takatalvea saatiinkin kokea juuri kisaviikolla.

Kisakeli oli oikein oivallinen, muutama aste lämmintä, eikä metsässä ollut kohtuuttoman märkää. Huomasin, että yksi suunnistaja oli pukeutunut peräti shortseihin ja hihattomaan paitaan.

billnas2

Kisan kulku oli seuraavanlainen:

Ykkönen oli helppo, avoimessa maastossa mäen syrjässä ollut rasti. Seuraava rastiväli oli tyyppiesimerkki siitä, kuinka rastivälin alkuosalta oli mahdollisuus nähdä seuraava oleellinen maastonkohde, eli mäki, jonka rinteessä seuraava rasti oli. Mäki katosi näkyvistä kun etenin. Tästä ovat puhuneet mm. Nikulainen et. al kirjassaan Suunnistustaito.

Kakkoselle suunnistin tarkasti huomatakseni vain, että olin tullut vahingossa kolmoselle. Luin siis väärää rastiväliä. Onneksi kakkonen oli aika lähellä, joten virhettä tuli vain pienesti. Kakkosella leimattuani väli kolmoselle sujui sitten rapsakasti.

Nelosväli oli helppo, tietä, polkuja ja mäensyrjää pitkin suoraan rastille. Viitonen oli samoin helppo, juostiin peltoa pitkin ja sen jälkeen maasto oli varsin avointa rastille saakka.

Kuutonen oli helppo, pellosta pystyi tarkistamaan sijainnin, Seiska oli lyhyt väli avoimessa maastossa. Kasille oli myös helppoa, mäen päällistä pitkin suoraan rastille.

Radan loppuosa oli huomattavasti vaativampi, koska maasto oli erittäin pienipiirteistä. Ysille suunnistin varmistellen, eli en mennyt ihan suoraan. Kympille pääsin hyvin, koska etenin hitaasti ja pysyin koko ajan kartalla kiinni.

Rastiväli rastille 11 oli lyhyt, mutta juoksin toisen suunnistajan “vetämänä” hivenen “soiroon” vasemmalle ja virhettä tuli pari minuuttia.

Tässä suoritus hajosi ja seuraavalle rastille, joka oli  myös vaativa, juoksin “toivotaan toivotaan”-tyylillä. Seurauksena pari minuuttia virhettä. Rastivälillä joku kysyi minulta “Var är vi?”.

Viimeinen rastiväli oli helppo, juoksin kohti kuulutusta ja muita suunnistajia oli menossa samaan suuntaan. Loppusuoralla oli samaan aikaan minua 3o vuotta nuorempia suunnistajia, joiden ohi kiihdytin ihan helposti.

billnas3

Summa summarum. Rata oli suureksi osaksi melko helppo, loppu vaativampaa. Suunnistus oli suurelta osin ihan sujuvaa, suunnistus “pysyi edessä”, vaikka lopussa suorituksenhallinta hajosikin. Fyysiseltä kantilta katsottuna juoksu tuntui kohtuulliselta.

Olin siis ihan tyytyväinen kauden avaukseen. Tästä on hyvä jatkaa ja kisoja onkin nyt viikoittain muutaman viikon ajan. Seuraavaksi kisataan viikon päästä Raumalla.

Pois ajaessani huomasin tien varressa suunnistusblogisti Jorma Karvosen. Soitin äänitorvea, mutta Jorma ei tunnistanut “kollegaa”.

Helmikuu on uusi huhtikuu

Samaan aikaan, kun Pirkan hiihdon hiihtäjät ovat olleet puolitoista tuntia matkalla, pohdiskelen Karjaalla viikon päässä edessä olevaa Vasaloppettia ja kulunutta talvea.

Lumitilanteessa on tänäkin talvena Suomessa ollut merkittävää alueellista epätasa-arvoa. Samalla kun sosiaalisesta mediasta on ollut mahdollisuus lukea lumitöiden tekemisen raskaudesta eri puolilla Suomea, vesi on Karjaalla ropissut ikkunalautaan. Talvi ei ole kaikille sama.

hiihtobaana

Hiihtobaanaa Karjaalla.

Hiihtokilsoja on tänä talvena kertynyt hieman yli 600. Saldo on saavutettu ilman pohjoisen leirejä. Hiihtolenkit ovat olleet keskimäärin 17 kilometrin mittaisia. Usein baana on ollut jäinen, märkä tai valon suhteen on joutunut tukeutumaan Lupineen. Lähes kaikki hiihtäminen on tapahtunut Västerbyn noin 2 km pitkällä tekolumibaanalla.

Pitkiä lenkkejä ei ole tullut hiihdettyä aikapulan vuoksi BotniaVasaa lukuunottamatta. Enkä ole myöskään hiihtänut “kovempia hiihtolenkkejä”.

Ellei yllättäviä sairastumisia tule, edessä on ensi viikonloppuna Vasaloppetin 90 kilometrin haaste. Osallistun tähän massahiihtoon ensimmäistä kertaa. Paransin lähtöruutuani BotniaVasan suoritukselle kympistä seiskaan, mutta ainakaan vielä ruotsalaiset järjestäjät eivät ole noteeranneet suoritustani ja vaihtaneet lähtöruutuani. Edessä saattaa siis olla manuaalinen “seedaus” paikan päällä ensi viikonloppuna.

Pitkien harjoitusten puute nakertaa hivenen itseluottamusta Vasaloppettin suhteen, mutta uskon selvittäväni reissusta kohtuullisesti. Keskeistä on ottaa alku rauhallisesti.Yhdestä Pirkan hiihdosta on muistissa tilanne, jossa voimat olivat vähissä ja vielä 40 kilsaa edessä.

Viimeistenkin lumen rippeiden sulaessa metsistä lähestyvä suunnistuskausi hiipii väkisinkin mieleen. Helmikuisessa metsässä on jo nyt ollut huhtikuisten suunnistuskauden aloitusten tunnelmaa. Billnäsin keskimatka, FinnSpring, Silja-rastit, Ankkurirastit ja muut kisat suunnistajan kevään kohokohtina ovat jo lähellä. Myös Jukolan viesti on tänä vuonna maantieteellisesti kotia lähellä ja LounaJukolan vahva somepresenssi erilaisina uusine ideoineen on pitänyt Jukolan mielessä.

Suunnistuskaudelle pitäisi olla hyvät lähtökohdat, kun juoksukunto on vähintäänkin kohtuullinen talven yli kestäneen juoksumatto-harjottelun ja yleiskunnon ylläpidon myötä.  Karttaharjoituksia ei ole tullut tehtyä talven aikana, vaikka piti.

Reilun viikon päässä kattava Vasaloppettin raportti luettavissa tästä blogista.

 

Vuosikatsaus 2014

Vuosi on vaihtunut ja vanhan vuoden kokonaisyhteenveto liikunnan osalta on mahdollista tehdä. Suunnistuskausihan laitettiin jo pakettiin blogin edellisessä postauksessa. Samalla on hyvä luoda katse uuden vuoden urheilullisiin haasteisiin.

Alla olevissa kuvioissa näkyy liikunnan määrä lajeittain vuonna 2014. Tavoitteena oli edellisten vuosien tapaan, että liikunnan määrä olisi kokonaisuudessaan 300 tuntia.

vuosi2014
vuodet2005-2014

Tavoite jäi noin kymmenen tuntia vajaaksi. Hyvänä selityksenä voi käyttää sitä tuttua, eli kiirettä. Aikaa liikunnan harrastamiseen oli viime vuonna kenties tavallistakin vaikeampi löytää. Harjoitustunteja tuli vähemmän, koska pidempiä harjoituksia tuli tehtyä niukasti. Esimerkiksi lumettoman talven vuoksi tein vähemmän pitkiä hiihtolenkkejä. Jo pelkästään Pirkan Hiihdon peruuttaminen vei kokonaissaldosta monta tuntia.

Lajien näkökulmasta tarkastellen urheileminen oli hivenen aikaisempia vuosia yksipuolisempaa. Juoksukilometreja tuli enemmän kuin tavallisesti, hiihtoa tuskin lainkaan ja suunnistustakin oli ohjelmassa vähemmän. Suunnistusharjoituksia taisi olla vuoden aikana vain pari, lähes kaikki suunnistaminen tapahtui kilpailuissa.

Myöskään maastopyöräily ei huvittanut, koska Karjaan metsätiet ovat tulleet sen verran tutuiksi. Kaikki pyöräily tapahtui uudella maantiepyörällä ja osa lenkeistä oli hivenen pidempiä eli noin sadan kilometrin mittaisia. Jo perinteeksi on muodostunut ennen kesälomia pyörällä tehtävä työmatka (noin 80 km).

image
Kuntosalia oli ohjelmassa kohtuullisesti ja tämän lajin harrastaminen ajoittui huonoihin keleihin syksyllä. Kuntosaliharjoittelusta voi sanoa, että se on uusi myönteinen lisä repertoaariin, aikaisemmin en ole siitä ollut niin innostunut. Nyt  “salilla käyminen” sopivassa määrin tuntuu mieluisalta.

Vuositarkastelu osoittaa paitsi pientä valitettavaa alenevaa trendiä, niin kuitenkin myös sitä, että harrastaminen on ollut kohtuullisella tasolla noin viiden vuoden ajan.

Hivenen yleisemmin tässä on mahdollista pohtia “veteraaniurheilun” haasteita. Liikuntaharrastusten haasteita on työssäkäyvillä liikuntaa harrastavilla karkeistaen kaksi, jos oletetaan, että motivoituminen ei tuota ongelmia.

Ensinnäkin, työn ja perheen vuoksi ajan löytäminen liikuntaharrastuksiin saattaa olla haasteellista. Omalla kohdalla esimerkiksi työpäivät ja -matkat vievät arkipäivästä leijonan osan. Nimenomaan kaksi tuntia junassa päivittäin työmatkaan käytettynä on aikaa, jonka voisi käyttää esimerkiksi liikuntaan. No, nyt se tulee käytettyä työhön.

Joissakin junissa on ravintolavaunu ja kaikissa IC2-junissa lapsille leikkipaikka. Aika hyvää palvelua olisi, jos esimerkiksi IC2-junassa olisi pieni kuntosali. Vaunuun mahtuisi todella hyväkin kuntosali. Esimerkiksi kahden tunnin junamatkalla voisi tehdä hyvän treenin. No tämä nyt on tietenkin utopiaa.

Tunnettu tosiasia on, että lasten urheiluharrastuksiin kuljettaminen vie nykyään vanhemmilta paljon aikaa. Tämä on tietysti hyvin käytettyä aikaa sinällään. Mutta passiivisen kentän reunalla seisoskelun sijaan lasten harjoitusaika kannattaa käyttää aktiivisesti omaan treenaamiseen. Merkittävä osa omasta liikunnastani vuoden aikana on tullut lasten harjoitusten “sivutuotteena”.

Toisaalta erilaiset vammat saattavat pakottaa pitämään taukoa. Viime vuosi oli siitä hyvä, että merkittäviä liikuntaa estäviä vammoja ei esiintynyt. Erilaisia pienempiä vaivoja oli nopeasti laskien noin viisi kappaletta, mutta keskeistä oli se, että ne eivät estäneet harrastamista.

Vammojen osalta tärkeä havainto on se, että yleensä kaikenlaiset ylilyönnit johtavat (ainakin veteraaniurheilijalla) loukkaantumiseen. Ylilyöntejä ovat esimerkiksi harjoittelu suurella teholla tai erityisen pitkäkestoiset harjoitukset. Luulen, että hyvä vammaton vuosi oli seurausta siitä, että harjoittelin aika tavalla “mukavuusalueella”, eli en tehnyt kovin rajuja harjoituksia. Toisaalta tietenkin voi kysyä, olisinko paremmassa kunnossa, jos olisin tehnyt vähän enemmän vaikuttavia harjoituksia.

Entä sitten alkaneen vuoden tavoitteet?

Kokonaistavoite on edelleen 300 tuntia liikuntaa. Juoksua ja pyöräilyä olisi hyvä saada tuhat kilometria. Hiihdon osalta ei kannata asetella tavoitteita, koska siinä ollaan kuitenkin säiden armoilla.

Joka tapauksessa olen osallistumassa talven aikana kahteen pitkän matkan hiihtoon. Helmikuussa ohjelmassa on Botniavasan hiihtoon sekä maaliskuussa Vasaloppet-hiihtoon.

pafo

Hiihtoharjoittelu tuli lumitilanteen näkökulmasta mahdolliseksi etelässäkin joululomalla ja hiihtokilometreja tuli nopeasi mittariin noin 150. Nyt kelit näyttävät huonommilta, mutta tekolumet vielä pysyvät. Ja uudet pakkaset ovat tulollaan ensi viikolla.

Suunnistuksen osalta tavoitteena on yksinkertaisesti parantaa suoritusta sekä taidollisessa että fyysisessä mielessä. Näihin palaan kauden alun kynnyksellä.

Ja vaikka edellä tuli todettua, minkälainen “trade-off” harjoittelun tehon ja vammojen suhteen vallitsee, tavoitteena on lisätä myös tehoharjoitusten määrää nyt heti vuoden alusta. Tästä on tarkoitus saada “reservialuetta” suunnistuskaudelle.

Muutama pidempi pyörälenkkisuunnitelma pyörii päässä ensi kesää ajatellen. Samoin jonakin vuonna mahdollisesti triahtlonin kokeileminen voisi tulla kyseeseen.

Seuraavat tarinat blogiin liittyvät todennäköisesti mainittuihin hiihtoihin liittyen. Ja sitten onkin jo uusi suunnistuskausi käsillä.