Category: Suunnistus

Karavaani kulkee ja kevään suunnistuskisoissa oli vuorossa Paimion Rastin järjestämät Silja-Rastit. Tänä vuonna kilpailuun kohdistui erityistä mielenkiintoa samalla seudulla järjestettävän LounaJukolan vuoksi. Matkana oli keskimatka. Kisa ajoittui vaalipäivään ja kävinkin kisareissulla äänestämässä, jonka jälkeen suuntasin kohti kisoja.

Tiivistunnelmainen kilpailukeskus.

Kisapaikalle tultua ostin ensimmäiseksi Keltamäeltä uudet Inovit, jotka ovat kolmannet kyseisen malliset suunnistuskengät minulla. Olen huomannut, että ne kestävät noin 250 kilometriä suunnistusta, jonka jälkeen kaikki muotoilut kengästä ovat kadonneet ja saattaapa muutama nastakin olla lähtenyt.

Tyypillinen suunnistusskene. Maatalon piha, traktori, ja taustalla peltoparkki.

Kisan kulku:

Ykköselle koukkasin vähän, mutta en hirveästi.

Kakkoselle menin aika varovaisesti pellonkulman kautta ja saatoin siinä hidastella hieman. Rasti löytyi pienellä päänpyörittelyllä kallion laella.

Kolmoselle menin kenties vähän turhan varmasti, eli peltojen kautta. Kiertoa tuli vähän, mutta varmasti rastille.

Neloselle oli pitkähkö väli, jossa etenin hyvin koko ajan kartalla pysyen. Rasti oli melko syvällä tiheikössä, rastin lähelle pääsi kuitenkin polkua pitkin, menin todella varovaisesti lopun ja tulin suoraan rastille. Tällä rastilla olisi helposti voinut tunaroida usemman hetken.

Viitoselle mennessä oli paljon metsäojia, tulin hyvin rastille.

Kuutonen oli mäen takarinteessä, suoraan rastille.

Seiskalle tulin hyvin metsäautoteiden risteykseen ja sitä suoraan rastille.

Kasi oli lyhyt väli, kartalla rasti oli tiheikössä, mutta taimikko oli niin lyhyt, että näkyvyys oli hyvä.

Ysille pidempi väli ja rasti oli tiheikössä. Alkuosa rastivälistä oli avointa maastoa ja etenin hyvin hakkuuaukean reunaan ja sitten metsään. Suunnittelin ottavani rastin hallitusti ison kiven kautta (ks. kuva).

Kympille menin varmasti takakautta seuraten kuviorajaa ja sitten kalliolta suoraan rastille (reittivaihtoehto A) (ks. kuva). Vaihtoehtoja olisi ollut enemmänkin (A, B, C, D).

Rasti 11 oli tiheikön takana jyrkässä mäessä. Nousin jyrkän mäen, luin kaikki jyrkänteet ja kapusin suoraan rastille.

Rasti 12 oli avoimessa maastossa, otin rastin jälleen suuren kiven kautta.

Viimeiselle rastille mentiin koko matka tietä pitkin. Alamäkeen oli hyvä juosta.

Kisa meni suunnistuksellisesti hyvin, yhtäkään ns. hakua ei tullut. Pari reitinvalintaa oli melko hidasta, mutta muuten parannettavaa suunnistuksen puolesta ei paljoa ollut, jos mikroreitinvalintoja ei oteta huomioon. Olin varsin tyytyväinen kisaan.

Ensi viikolla sitten FinnSpring ja vappuna tietysti Vappurastit.

Kauden toiset kansalliset olivat Raumalla. Sukujuurista huolimatta Rasti-Lukon kisat ovat toistaiseksi jääneet “urallani” väliin.

Kisatunnelmaa haettiin lauantai-iltana jäähallilta, jossa Lukko kohtasi Tapparan. Play-offit näkyivät myös kilpailukeskukseen käveltäessä, sillä autoissa ja omakotitalojen pihoilla näkyi sinikeltaisia värejä.

Pakollinen kilpailukeskuskuva.

Kilpailusää oli varsin hyvä, joskin ennuste lupasi myöhemmin iltapäivällä huonompaa keliä. Kilpailukeskus oli koululla kaupungin laidalla, mutta maasto oli urbaaneista olosuhteista huolimatta oikein hyvä, eli pääosin radat kulkivat “kunnollisessa” metsässä.

Miten kisa sujui?

Ykkönen löytyi hyvin, juoksin polkua pitkin ja poikkesin polulta oikeassa kohdassa ja rusautin suoraan rastille. Kakkonen oli ongelmaton, luin karttaa tarkasti ja tien kautta rastille.

Kakkosella takaani lähtenyt minua kovempi juoksija sai minut kiinni. Ajattelin hyötyä hivenen “kyydistä”, koska tiesin hänen menevän samalle rastille. Kolmonen ei kuitenkaan mennyt kuin telkkä pönttöön ja päädyimme molemmat ihailemaan merimaisemia kallion laelle. Rasti löytyi pienen viiveen jälkeen.

Nelonen oli ongelmaton, luin karttaa tarkasti. Vitoselle punnerrettiin jyrkän mäen päälle, juoksin hivenen ohi oikean jyrkänteen ja palasin rastille.

Kuutoselle vähän pidempi väli, hyödynsin sähkölinjaa ja polkua ja suoraan rastille. Paikallista väestöä oli metsässä koirat irti, mutta säästyin hyökkäyksiltä.

Seiskalle menin ihan hyvin, usko loppui hivenen kesken ja lähdin koukkaamaan, vaikka olin etenemässä suoraan rastille. Pienen koukun jälkeen leimaus.

Kasi oli ongelmaton, ohitseni juoksi MS Parman suunnistaja kovalla kiireellä, mutta löysin rastin ennen häntä. Ysille ei ollut juuri mitäään luettavaa, mutta menin tarkasti suunnalla. Rastilla joku kysyi, missä rasti on ja sanoin, että tässähän se.

Kympille ihan hyvin, ajauduin hivenen rinteessä liian alas ja korjasin rastille. Rastille 11 pientä pulmaa, eli tulin ensin väärälle rastille, mutta oikea oli ihan vieressä.

Sitten iso virhe, eli lähtösuunta 180 astetta väärin. Onneksi huomasin noin 50 metrin juoksemisen jälkeen. Rasti 12 löytyi hyvin kun suunta oli oikea. Alkoi sataa ja ilma kylmeni.

Rastille 13 juostiin asutuksen läpi (tietysti sallittua reittiä pitkin). Suoraan rastille ja leimaus.

Rastille 14 sitten todella iso virhe. Etenin ihan hyvin, hyödynsin polkuja. Hirvi rymisteli vastaan, letkallinen lapsia tuijotti hirveä silmät ymmyrkäisinä. Etenin ihan hyvin, irtosin kalliomäestä viimeisellä etapille ennen rastia ja hukkasin suunnan. Homma meni pyörimiseksi ja minuutteja paloi todella paljon.

Yhytin tässä yhteydessä myös Paimion rastin miehen, joka neuvoi lajisääntöjä noudattaen eksyneitä lapsia, jotka olivat eksyneet rastireitiltä. Lopulta tiesin missä olin ja juoksin rastille. Siellä seurakaveri ihmetteli “missä ollaan”, kun löysin rastin, huusin “täällä” ja ilma oli kiitollisuutta sakeana.

Rastit 15 ja 16 ihan kohtalaisesti, jälkimmäiselle vähän koukkua. 17 oli pitkä väli, jolla pystyi hyödyntämään peltoja ja polkuja aika paljon. Tällä välillä yksi mies kysyi, missä pellolla ollaan ja nainen kysyi, saako pellolle mennä. Kyllä suunnistus on vuorovaikutuksellinen laji!

Viimeisen rastin kautta maaliin. Keli oli muuttunut huonoksi, satoi vettä ja oli kylmä. Paikat kohmeessa vaihdoin vaatteet ja läksin pois.

Aika paljon tuli virheitä ja yksi iso. Jääkiekkotermejä käyttäen suorituksessa oli kuitenkin paljon hyviä asioita. Mukana ollut poika suunnisti ensimmäistä kertaa ilman nauhaa ja teki hyvän suorituksen. Oli mm. “ottanut suunnan kallion korkeimmalta kohdalta suoraan rastille.”

Seuraavaksi sitten seurataan polkua LounaJukolaan eli ollaan Silja-Rasteilla.

Perinteinen kotimaisen suunnistuskauden avauskisa, klassinen Billnäsin keskimatka on kisattu. Kyseessä oli siinäkin mielessä merkittävä kisa, että vaihdoin sarjaa ja kilpailin ensimmäistä kerta H45-sarjassa. Takana on viisi vuotta suunnistusharrastusta sillä vakavuudella, että olen osallistunut kansallisiin kisoihin.

Harjoituskausi on ollut tavanomainen. Peruskunto on kohdillaan hiihdon ja pienimuotoisen juoksemisen myötä. Talven aikana olen käynyt myös salilla ja juossut juoksumatolla vetoja. Myönteistä on, että merkittäviä vammoja kauden alkaessa ei ole.

Kilpailuun oli ilmoittautunut noin 900 suunnistajaa, joka on käsittääkseni selvästi enemmän kuin yleensä. Syynä saattaa olla kevään hyvä eteneminen, sillä lumesta ei tänä vuonna ollut pelkoa, vaikka pientä takatalvea saatiinkin kokea juuri kisaviikolla.

Kisakeli oli oikein oivallinen, muutama aste lämmintä, eikä metsässä ollut kohtuuttoman märkää. Huomasin, että yksi suunnistaja oli pukeutunut peräti shortseihin ja hihattomaan paitaan.

Kisan kulku oli seuraavanlainen:

Ykkönen oli helppo, avoimessa maastossa mäen syrjässä ollut rasti. Seuraava rastiväli oli tyyppiesimerkki siitä, kuinka rastivälin alkuosalta oli mahdollisuus nähdä seuraava oleellinen maastonkohde, eli mäki, jonka rinteessä seuraava rasti oli. Mäki katosi näkyvistä kun etenin. Tästä ovat puhuneet mm. Nikulainen et. al kirjassaan Suunnistustaito.

Kakkoselle suunnistin tarkasti huomatakseni vain, että olin tullut vahingossa kolmoselle. Luin siis väärää rastiväliä. Onneksi kakkonen oli aika lähellä, joten virhettä tuli vain pienesti. Kakkosella leimattuani väli kolmoselle sujui sitten rapsakasti.

Nelosväli oli helppo, tietä, polkuja ja mäensyrjää pitkin suoraan rastille. Viitonen oli samoin helppo, juostiin peltoa pitkin ja sen jälkeen maasto oli varsin avointa rastille saakka.

Kuutonen oli helppo, pellosta pystyi tarkistamaan sijainnin, Seiska oli lyhyt väli avoimessa maastossa. Kasille oli myös helppoa, mäen päällistä pitkin suoraan rastille.

Radan loppuosa oli huomattavasti vaativampi, koska maasto oli erittäin pienipiirteistä. Ysille suunnistin varmistellen, eli en mennyt ihan suoraan. Kympille pääsin hyvin, koska etenin hitaasti ja pysyin koko ajan kartalla kiinni.

Rastiväli rastille 11 oli lyhyt, mutta juoksin toisen suunnistajan “vetämänä” hivenen “soiroon” vasemmalle ja virhettä tuli pari minuuttia.

Tässä suoritus hajosi ja seuraavalle rastille, joka oli  myös vaativa, juoksin “toivotaan toivotaan”-tyylillä. Seurauksena pari minuuttia virhettä. Rastivälillä joku kysyi minulta “Var är vi?”.

Viimeinen rastiväli oli helppo, juoksin kohti kuulutusta ja muita suunnistajia oli menossa samaan suuntaan. Loppusuoralla oli samaan aikaan minua 3o vuotta nuorempia suunnistajia, joiden ohi kiihdytin ihan helposti.

Summa summarum. Rata oli suureksi osaksi melko helppo, loppu vaativampaa. Suunnistus oli suurelta osin ihan sujuvaa, suunnistus “pysyi edessä”, vaikka lopussa suorituksenhallinta hajosikin. Fyysiseltä kantilta katsottuna juoksu tuntui kohtuulliselta.

Olin siis ihan tyytyväinen kauden avaukseen. Tästä on hyvä jatkaa ja kisoja onkin nyt viikoittain muutaman viikon ajan. Seuraavaksi kisataan viikon päästä Raumalla.

Pois ajaessani huomasin tien varressa suunnistusblogisti Jorma Karvosen. Soitin äänitorvea, mutta Jorma ei tunnistanut “kollegaa”.