Perinteinen kotimaisen suunnistuskauden avauskisa, klassinen Billnäsin keskimatka on kisattu. Kyseessä oli siinäkin mielessä merkittävä kisa, että vaihdoin sarjaa ja kilpailin ensimmäistä kerta H45-sarjassa. Takana on viisi vuotta suunnistusharrastusta sillä vakavuudella, että olen osallistunut kansallisiin kisoihin.
Harjoituskausi on ollut tavanomainen. Peruskunto on kohdillaan hiihdon ja pienimuotoisen juoksemisen myötä. Talven aikana olen käynyt myös salilla ja juossut juoksumatolla vetoja. Myönteistä on, että merkittäviä vammoja kauden alkaessa ei ole.
Kilpailuun oli ilmoittautunut noin 900 suunnistajaa, joka on käsittääkseni selvästi enemmän kuin yleensä. Syynä saattaa olla kevään hyvä eteneminen, sillä lumesta ei tänä vuonna ollut pelkoa, vaikka pientä takatalvea saatiinkin kokea juuri kisaviikolla.
Kisakeli oli oikein oivallinen, muutama aste lämmintä, eikä metsässä ollut kohtuuttoman märkää. Huomasin, että yksi suunnistaja oli pukeutunut peräti shortseihin ja hihattomaan paitaan.
Kisan kulku oli seuraavanlainen:
Ykkönen oli helppo, avoimessa maastossa mäen syrjässä ollut rasti. Seuraava rastiväli oli tyyppiesimerkki siitä, kuinka rastivälin alkuosalta oli mahdollisuus nähdä seuraava oleellinen maastonkohde, eli mäki, jonka rinteessä seuraava rasti oli. Mäki katosi näkyvistä kun etenin. Tästä ovat puhuneet mm. Nikulainen et. al kirjassaan Suunnistustaito.
Kakkoselle suunnistin tarkasti huomatakseni vain, että olin tullut vahingossa kolmoselle. Luin siis väärää rastiväliä. Onneksi kakkonen oli aika lähellä, joten virhettä tuli vain pienesti. Kakkosella leimattuani väli kolmoselle sujui sitten rapsakasti.
Nelosväli oli helppo, tietä, polkuja ja mäensyrjää pitkin suoraan rastille. Viitonen oli samoin helppo, juostiin peltoa pitkin ja sen jälkeen maasto oli varsin avointa rastille saakka.
Kuutonen oli helppo, pellosta pystyi tarkistamaan sijainnin, Seiska oli lyhyt väli avoimessa maastossa. Kasille oli myös helppoa, mäen päällistä pitkin suoraan rastille.
Radan loppuosa oli huomattavasti vaativampi, koska maasto oli erittäin pienipiirteistä. Ysille suunnistin varmistellen, eli en mennyt ihan suoraan. Kympille pääsin hyvin, koska etenin hitaasti ja pysyin koko ajan kartalla kiinni.
Rastiväli rastille 11 oli lyhyt, mutta juoksin toisen suunnistajan “vetämänä” hivenen “soiroon” vasemmalle ja virhettä tuli pari minuuttia.
Tässä suoritus hajosi ja seuraavalle rastille, joka oli myös vaativa, juoksin “toivotaan toivotaan”-tyylillä. Seurauksena pari minuuttia virhettä. Rastivälillä joku kysyi minulta “Var är vi?”.
Viimeinen rastiväli oli helppo, juoksin kohti kuulutusta ja muita suunnistajia oli menossa samaan suuntaan. Loppusuoralla oli samaan aikaan minua 3o vuotta nuorempia suunnistajia, joiden ohi kiihdytin ihan helposti.
Summa summarum. Rata oli suureksi osaksi melko helppo, loppu vaativampaa. Suunnistus oli suurelta osin ihan sujuvaa, suunnistus “pysyi edessä”, vaikka lopussa suorituksenhallinta hajosikin. Fyysiseltä kantilta katsottuna juoksu tuntui kohtuulliselta.
Olin siis ihan tyytyväinen kauden avaukseen. Tästä on hyvä jatkaa ja kisoja onkin nyt viikoittain muutaman viikon ajan. Seuraavaksi kisataan viikon päästä Raumalla.
Pois ajaessani huomasin tien varressa suunnistusblogisti Jorma Karvosen. Soitin äänitorvea, mutta Jorma ei tunnistanut “kollegaa”.