Category: Suunnistus

Keskimatkan SM-kisat järjestettiin Luhalahdessa Kyrösjärven takana Ikaalisissa. Kisat oli nimetty “Superkeskariksi” varmastikin huippuluokan puitteiden (maasto, kartta) vuoksi, mutta myös siksi, että sekä Ryhmä 1 että Ryhmä 2 kilpailivat tällä kertaa samassa kilpailussa. Kilpailussa olikin peräti noin 2400 suunnistajaa.

Lähestyin kisapaikkaa aikaisin sunnuntai-aamuna pohjoisen suunnasta. Ohitin kyliä, joissa rakennemuutoksen jäljet olivat näkyvissä. Rakennuksista saattoi havaita merkkejä vanhoista posteista, pankeista, kaupoista ja kouluista. Vaikka infrastruktuuri olikin köyhtynyt merkittävästi globaalien megatrendien jyllätessä, kylien raiteilla näkyi merkkejä aktiivisesta kylätoiminnasta.

Raideliikennettä Luhalahden huoltoaseman pihalla.

Vielä hiljainen kilpailukeskus.

Karsinta

Lähtökarsinnassa seisoessani kuulin järjestäjien keskustelevan siitä, kuinka haastava maasto oli kyseessä.  – “Jos rasti ei olekaan sillä kumpareella, jossa luulet sen olevan, olet pulassa.” En vielä tiennyt, että tulisin huomaamaan tämän karvaasti.

Ykkösen löysin melko hyvin, joskin ihan kohtalaisen koukkauksen kautta. Kakkoselle tein eeppisen pummin. En kyennyt millään yhdistämään karttaa ja maastoa toisiinsa. Pyörin maastossa varmaan vartin verran ja lopulta löysin rastin. Samalla välillä oli paljon muitakin suunnistajia kartta auki epäuskoisen näköisenä katselemassa ympäriinsä.

Kolmosen löysin pienellä hapuilulla, samoin nelosen. Viitonen oli vähän pidempi väli ja tulin rastille todella hyvin. Kuutonen oli helppo, tien yli ja rastille. Seiska oli myös helppo, juostiin pellon yli ja sitten kivuttiin lähes pystysuoraan rinnettä ylös. Kasi oli vielä lyhyt helppo väli ennen loppurymistelyä ja käsivarsien verille raapimista läpi vihreän viimeiselle rastille.

Karsinta oli kehnoin suoritus koko kautena, alun megapummi ja sen jälkeinen hapuilu varmisti lähtöasemat B-finaalin alkupäässä. Tosin tämä oli ihan hyvä lähtöasema ottaen huomioon kotimatkalle lähtemisen kireän aikataulun.

Ennen finaalia kävin nauttimassa kisaravintolassa jauhelihapastaa ja katselin Neonsportilla uusia Inov Mudclaw 265-kenkiä jo melko sileiksi kuluneiden Salomon Speedcross3-kenkien tilalle. Kokeilun jälkeen harkitsin kauppaa tunnin ja kävin sitten hakemassa kengät.

Väliajalla näin leiripaikaltani Kalevan Rastin huippumiesten Hannu Airilan ja Jere Pajusen tsiikailevan hartaasti tiheikköön etsien katseellaan viimeistä rastia ja tätä kautta pientä etua radan loppuun.

B-finaali

B-finaalin lähdössä oli tungosta. Vaikean maaston ja siitä johtuneiden virheiden vuoksi paikalla oli myös suunnistajia, jotka yleensä on totuttu näkemään A-finaalissa.

Ykkösväli oli melko helppo, oli polkua, suota ja isoa jyrkännettä ja rasti mäen laella. Kakkosväli oli pidempi, alun tiheikön jälkeen polulle, sitten tielle ja tieltä pois kohti rastimäkeä. Rastivälin alussa näin suunnistusblogisti Jorma Karvosen ja tervehdimme toisiamme.

Kolmonen ja nelonen olivat tiukkoja keskimatkamaisia lyhyitä välejä louhikossa. Louhikossa ähelsi joukko aamun karsinnasta tuttuja miehiä. Viitonen oli vähän pidempi väli kallioisen mäen lakea pitkin. Kuutoselle tien kautta, rasti pilkisti tieltä.

Seiskalle helposti kiven ja kalliomuodostelman kautta, rasti pilkahti melko kaukaa kun oikein tiukasti tuijotti oikeaan suuntaan. Kasille oli melko pitkä väli hyvin pienipiirteisen  ja vaikean alueen yli. Seurasin toista suunnistajaa ja juoksimme yhdessä rastista ohi, seurauksena muutaman minuutin virhe.

Radan loppuvaiheessa oli melko paljon liikennettä ja suunnistajien virta johdatti kohti ysiä, jossa ohi juokseminen ja koukku. Radan loppuosan rastit tulivat vastaan suoraan. Viimeinen metsän puolella ollut rasti oli vielä haastava, kartta levällään seisoskelevia suunnistajia oli rinteessä paljon. Sitten vain loppurynnistys pellolle ja maaliin.

Aikaa meni finaalin pidemmällä radalla suurinpiirtein saman verran kuin aamun epäonnistuneessa karsinnassa.

Maasto oli vaativa ja suunnistus sitäkautta vaikeaa. Kenties etenkin karsinnassa myös 1:7500 kartta aiheutti minulle lisävaikeuksia. Mutta kisat olivat paitsi isot niin myös hienot ja järjestelyt rautaa. Erityiskiitoksen ansaisevat myös erittäin hienot ja toimivat kisasivut.

Päivä kisan jälkeen lihaksiston jäykkyys muistuttaa kahdesta kisastartista. On aika aloittaa keskittyminen Jukolaan.

Nykyihmisen elämänrytmi on niin kiireinen, että toisinaan on vaikeaa löytää aikaa edes blogipostauksen kirjoittamiseen. Niinpä 3.5.2015 kisaillun Rajamäen Rykmentin järjestämien Uudenmaan Rastipäivien pitkä matka on jäänyt blogissa raportoimatta. Kisassa sattui ja tapahtui sen verran, että tarinaakin on tavallista enemmän kerrottavaksi.

Olin matkassa yksin, kilpailukeskus oli paikallisessa laskettelukeskuksessa. Tulin paikalle sopivassa aikataulussa ja verryttelin lähtöön pakollisen maalivaateselfien ottamisen jälkeen.

Lähtöpaikalla huomasin jälleen lähteväni yhtä aikaa Jyrkin kanssa. Huomasin myös rastimääritteistä, että radalla oli peräti 25 rastia. Ajattelin, että jo teoreettisella tasolla kisasta olisi tulossa haastava, koska on jopa todennäköistä, että pientä tai suurta hämminkiä saattaa sattua, kun rasteja on noin monta.

Piipin jälkeen kiihdytin K-pisteelle lähtöryhmän ensimmäisenä jo liejuuntunutta polkua pitkin. Ensimmäisen välin toteutuksessa Jyrki tosin juoksi ohi, mutta ensimmäisellä rastilla olimme taas melko samaan aikaan.

Ensimmäiset neljä rastia olivat tiukkoja rinnerasteja, jotka löysin kaikki suoraan. Tein tarkkaa työtä kivisessä rinteessä. Alkumatkalla yhytin metsässä myös Samin, joka oli tasoitusta antaakseen jättänyt rastimääritteet tällä kertaa ottamatta. Seuraavalle rastivälille suunnitelmaa tehdessäni Sami kurkki uteliaana rastimääritteitäni.

Rinnerastien jälkeen nelonen viitonen oli helppo juomarasti, jonne juostiin peltoa reunustavaa tietä pitkin. Kuutonen oli mäen päälle eturinteessä, rastin löytämiseen vaadittiin muutama pään pyöräytys.

Seiska oli jälleen rinteessä, aloin etsiä rastia hivenen liian aikaisin. Paikalla oli nopeammin edennyt Sami, joka vinkkasi rastin olevan vielä edempänä.

Seuraava rastiväli oli pidempi ja mentiin vihreän alueen läpi. Pyrin pitämään suunnan tarkkana ja pääsinkin tiheiköstä läpi kunnialla ja oikean mäen juureen. Rastinotto kasille oli kuitenkin hivenen pehmeä (kuva). Rasti oli mäen laella hieman Stonehenge-tyylisessä paikassa. Pari minuuttia pyörittyäni Essun mies vilahti oikeaan kivenkoloon ja johdatti minut rastille.

Ysi löytyi helposti, joskin kävin vilkaisemassa ensin väärän rastin. Kymppi oli helppo, mäen yli rinteeseen ja suoraan rastille. Rasti 11 löytyi myös suoraan rinteestä.

Rastille 12 juostiin alavaa märkää maastopohjaa, seurailin ojaa ja Pihkaniskoja edustavan suunnistajan vetämänä juoksin hieman ohi. Pienen koukun jälkeen leimaus rastilla. Rasti 13 oli pellon reunassa, ei ongelmia. Lähestyttiin taas juomarastia 14.

Rastille 15 mentiin jyrkkää mäen rinnettä ylös mäen laen yli ja suoraan rastille.

Rastille 16 etenin ensin mäen päältä, mutta muutin suunnitelmia ja pudottauduin alas. Jouhevampi toteutus olisi syntynyt, jos olisin pudottautunut heti alas ja seurannut mäen rinnettä tai vielä parempi reitti olisi ollut mennä suoraan mäen pääältä. Rasti löytyi kuitenkin hyvin.

Sitten isompi virhe (kuva). Juoksin vailla skarppia otetta kohtia vaikeaa rastia funtsimatta sen tarkemmin rastin ottamista. Niinpä karautin tiheikköisessä rinteessä aivan liian alas ja jouduin palailemaan sieltä hitaasti ylös. Toisella kerralla otin kiinni polun mutkasta ja etenin varovaisesti kohti tiheikössä olevaa rastia. Sinisellä viivalla olen kuvannut vaihtoehtoisia tapoja edetä rastille. Rasti 18 oli helppo lyhyt väli, jossa ei ollut onelmia.

Heti perään tuli kuitenkin toinen suuri virhe (kuva). Lähdin juoksemaan rastille 19. Silmäkulmastani huomasin, että tuollapa hieno kuvioraja, koukkaan sen kautta rastille. Rajalta irrottaessani en kuitenkaan saanut kiinni juuri mistään ja jäin pyörimään (oikealle) mäelle. Lopulta löysin rastin. Sinisillä viivoilla olen kuvannut parikin helppoa ja varmaa reitinvalintaa. Rastilta juostessani kaksi vanhempaa naishenkilöä pysäyttivät minut kysyäkseen neuvoa “hyvältä suunistajalta.”

Seuraavakaan rasti ei mennyt ihan putkeen (kuva). Tiheikön keskellä mennyt polku oli todella liejunen. Sitä ylös lipsuessani äkillinen harmistus valtasi mielen. Tämän jälkeen aloin etsiä rastia liian aikaisin vääriltä kumpareilta. Siniisellä viivalla on kuvattu järkevämpi toteutusvaihtoehto.

Loput rasteista olivat hiihtokeskuksen lähimaastossa, hiihtobaanan ympäristössä sekä yleisörasti jopa keskellä laskettelurinnettä. Rastit löytyivät ihan hyvin, joskin menin aika hitaasti. Loppusäksätys oli mukava tekninen pätkä radan loppuun.

Tuli melko paljon virheitä ja kuten tavallista, jälkipeleissä on helppo havaita, että virheet olisivat olleet paremmalla keskittymisellä ja tarkemmalla työskentelyllä olleet helposti vältettävissä.

Kisa oli silti hieno, järjestävä seura Rajamäen Rykmentti oli onnistunut laatimaan lähelle asutusta ja kiellettyjen alueiden ja mun rikkonaisuuden keskelle hyvän, vaativan radan, jossa monipuolista maastoa ja vaativia haasteita.

***

Helatorstaina kisattiin Hiidenkiertäjien järjestämät Prisma-rastit. Huolsin kisoissa kahta poikaa ja otin siinä samalla joitakin kuvia, jotka ovat katsottavissa täällä.

Viimeisellä rastilla tapahtui mielenkiintoinen kohtaus. Rastille leimaamaan mennyt Seppo Väli-Klemelä nimittäin ilmoitti lukevansa tätä blogia ja antoi kesken kisasuorituksensa myönteistä palautetta. Kiitos, palautetta on aina mukava saada!

Tuusulan Voima-Veikkojen järjestämillä Vappurasteilla on jo pitkä perinne. Karttaan painettu kisojen järjestysnumero on jo 37. Itse osallistuin Vappurasteille kolmatta kertaa. Vappu-päivä on erittäin hyvä ajankohta liikuntaharrastuksille, koska kilpailevia tapahtumia on erittäin vähän.

Kilpailumaasto oli Nurmijärven Vuolteenmäessä, alue oli melko kapea ja rikkonainen. Lähtöön oli pitkä matka, eli 3000 metriä, joka meni kylläkin nopeasti eri teitä pitkin.

Olimme matkassa kolmihenkisellä joukkueella. Lasten mukana olo reissussa tuo aina pientä monimutkaisuutta reissuun, kun pitää huolehtia varusteista ja lähdöistä. Lasten kasvaessa sujuvuus lisääntyy. Vein toisen pojan lähtöön ja jatkoin omaani.

Kisan kulku oli seuraava:

Lähdössä oli tavanomaista hermostuneen odottelun tunnelmaa. Keskustelu miesten kesken relvolveerasi sen ympärillä, kuka oli laihtunut ja kuka ei, mikä oli kunto ja monesko kisa tänä keväänä oli käsillä.

Aina jännittävä ykkösväli oli helppo, hakkuuaukean takaa lähti polku, joka johti melko lähelle rastia. Tulin hieman sivuun rastista, mutta lippu tuli näkökenttään hyvin.

Kakkosvälillä mentiin poikittain rinnettä. Maastossa oli aika paljon ryteikköä ja pusikkoa. Tulin hyvin rastin lähelle, parilla pyörähdyksellä pääsin leimaamaan.

Kolmosväli oli pidempi, eikä maastossa ollut suurta seurattavaa. Menin suunnalla ja luin mitä eteen tuli, pysyin ihan hyvin kartalla. Taas tulin hyvin rastin lähelle, mutta ihan viimeinen naksautus, eli rastinotto, oli jälleen pehmeä ja hivenen epämääräinen. Rastin ympärillä  oli muitakin pyörimässä.

Nelosväli oli lyhyt ja sitten edessä viitonen. Kaarsin oikealle ja hain tukea uralta, jolta poikkesin rastille. Rastinotto tällä kertaa kuin telkkä pönttöön.

Yllättäen hyvän vaiheen jälkeen tuli virhe. Kuutonen oli mäen takana. Ensin ylitettiin tie ja sitten oja. Kapusin mäen laelle ja olin menossa oikeaan suuntaan. Sitten yhtäkkiä huomasin tai… ainakin luulin.. meneväni väärään suuntaan. Korjasin ja suuntaa korjatakseni sitä kohta uudestaan. Tulin rastille. Ihan turha koukku ja iso monen  minuutin virhe. En ole vieläkään ihan varma, mitä siinä tapahtui. Joka tapauksessa väli olisi pitänyt juosta suoraviivaisemmin ja tarkemmin.

Seiska oli helppo, melkoisen ryteikön keskellä. Oli paljon muita suunnistajia samassa kohdassa menossa.

Kasille mentiin tietä pitkin ja ylitettiin kuulutuksissa ja ennakkoinfoissa varoiteltu leveä oja. Etsin ensin kapeampaa kohtaa, mutta kun sitä ei löytynyt, hyppäsin niin pitkälle kuin pystyin ja pääsin melkein toiselle reunalle, märin jaloin tietysti. Rastille kivuttiin jyrkkää hakattua mäkeä. Rastia etsi pari miestä, jotka juttelivat niitä näitä kesken kilpailun. Näin leppoisaa on suunnistus kansallisella tasolla.

Ysi oli helppo siirtymäväli, tietä pitkin ja lopuksi tiukka ylämäki lähes pystysuoraa rinnettä. En juossut. Myöhemmin illalla poika näytti millaisella lyhyellä askelella oli juossut saman mäen.

Kymppi oli helppo pikkuväli, polkua pitkin ja rastille. Yksitoista helppo, rinnettä alas, suon keskellä metsäsaareke ja siellä oman rastin lisäksi ainakin toinen rasti. Kuten yleensäkin, radan viimeisillä parilla rastilla trafiikki lisääntyi.

Viimeisellä rastille puskettiin suon ja mutaisen ryteikön läpi, leimaus ja lönköttelyä pitkin viitoitusta maaliin. En hirveästi jaksanut/viitsinut ottaa loppukiriä.

Pääosin oli ihan sujuvaa suunnistusta, vähän pehmeää, eli viimeinen tarkkuus rastinotoissa puuttui. Jotensakin oli hivenen tavallista vaikeampaa yhdistää karttaa ja maastoa. Isoin virhe oli erikoinen, vaikea sanoa mitä siinä tapahtui. Aika hyvä kulkupuoli tällä kertaa, oltaisiinko parempaan suuntaan menossa fyysisen kunnon osalta? Huomenna sitten uusi koitos, eli Uudenmaan Rastipäivien pitkä matka Klaukkalassa.

Kevään suurin kotimainen suunnistuskilpailu on FinnSpring. Kaksipäiväisessä tapahtumassa henkilökohtaiset kisat juostaan lauantaina ja viesti sunnuntaina, joskin sunnuntaina on mahdollisuus myös yhteislähtönä toteutettavaan viestiin. Osallistujia henkilökohtaiseen kilpailuun oli ilmoittautunut peräti yli 2600.

Kilpailun järjesti Suomusjärven Sisu ja tapahtumapaikkana oli Kiikalan lentokenttä. Minulle ei ollut entuudestaan tuttua asia, että Kiikalassa tosiaan on lentokenttä. Suuren osallistujamäärän vuoksi lentokenttä oli kuitenkin loistava paikka kilpailukeskukselle ja pysäköinnille.

Suunnistajat kulkevat kilpailukeskukseen pitkin Kiikalan lentokentän kiitorataa.

“Kauppakatu”

Tulin paikalla hivenen liian kireällä aikataululla ja lähtövalmisteluissa oli pientä kiireen tuntua. Väenpaljouden vuoksi Hiidenkiertäjien “leiriä” sai hetken etsiä.

Kisäsää oli mitä mainioin, ei ollut kylmä, ei tuullut eikä satanut ja aurinko paistoi. Lönkyttelin lähtöön ja havaitsin maaston loivapiirteiseksi kangasmaastoksi, jossa saattaa tulla vastaan myös suppia. Avokallioita ei tällä kertaa olisi tiedossa paljoa, ja rastipisteinä olisi tarjolla muitakin kuin jyrkänteitä. Korkeuskäyrien lukeminen tulisi olemaan kisasuorituksen keskiössä.

Lähtökarsinassa paiskasin kättä Jyrkin kanssa, jonka kanssa olen aikaisemmin ollut yhteyksissä vain somessa.

Kisan kulku:

Ykköselle valitsin varman reitin, eli käytin runsaasti tietä, jolta poikkesin vasta lopussa ja kosautin suoraan rastille. Tarkalla kartanluvulla etenin suoraan kakkoselle.

Kolmoselle hain tossun alle polkua, lopussa nousin vähän liikaa, mutta tulin kuitenkin suoraan rastille.

Neloselle suunnistin niinikään oivallisesti, seurasin soista solaa ja tulin suoran rastille.

Suunnistus sujui kuin rasvattu ja taistelin mielihyvän tuntemusta vastaan tietäen, että se on suoritukselle turmiollinen.

Virhe tuli sitten vitosvälillä. Väli oli peitteinen, sisälsi korjeuseroja ja ryteikköä, eteneminen tapahtui poikittaisessa suunnassa rinteisiin, joten rinteen seuraaminen ei ollut mahdollista suoralla toteutuksella. Päädyin kuitenkin menemään suoraan ja tiheikössä ryteikössä suunta kääntyi liiaksi oikealle (ks. kuva). Virheen määrä oli varmaan 7 minuuttia tällä välillä. Yksi mahdollinen varmempi toteutustapa on kuvattu keltaisella värillä, epäonnistunut suoritus punaisella.

Palailin rastille, jolla leimasi saman sarjan suunnistaja, jonka vauhdin tiesin olevan melko lähellä omaani. Muodostui kahden miehen letka, joka eteni loppuradan yhdessä. Irtiottoa ei kunnon puolesta ollut mahdollista tehdä, eikä reitinvalinnoissakaan tullut eroa.

Kuutoselle oli lyhyt väli, seiskalle mentiin rinnettä seuraillen, kasille mäen laen kautta.

Ysille olisi voinut mennä suoraan tai tien kautta. Tiekierron valitseminen oli selkeästi parempi vaihtoehto. Samoin kympille oli tarjolla tiekiertoa suoraan menemisen sijaan. Rasti 11 oli mäen laen takana rinteessä ja kahdelletoista mentiin suoraa lähes kokonaan valkoisen “jämimäisen” kangasmaaston läpi. Kolmelletoista tuli pieni virhe kun luulimme ylittäneemme polun, mutta se olikin vasta tulossa.

Loppusuora ja maalileimaus, vaihdettiin pari sanaa kilpakaverin kanssa ja homma oli paketissa.

Suunnistus sujui kisan alussa todella hienosti, sitten tuli virhe ja loppu jämähti enemmän tai vähemmän yhteissuunnistukseksi. Vähän valju tunnelma jäi siten kisasta. Puitteet olivat kyllä hienot ja kisajärjestelyt jämäkät. Huomasin, että juokseminen tuntui todella raskaalta, vaikka maasto oli suurelta osin sellaista, että juokseminen oli helppoa. Kevätkunto ei valitettavasti ole kovin kummoinen.

Ensi viikolla kuitenkin taas mennään, peräti kahdessa eri kisassa, nimittäin Vappurasteilla ja sunnuntain Uudenmaan Rastipäivillä.