Author: Pauli

Vuosi on vaihtunut ja vanhan vuoden kokonaisyhteenveto liikunnan osalta on mahdollista tehdä. Suunnistuskausihan laitettiin jo pakettiin blogin edellisessä postauksessa. Samalla on hyvä luoda katse uuden vuoden urheilullisiin haasteisiin.

Alla olevissa kuvioissa näkyy liikunnan määrä lajeittain vuonna 2014. Tavoitteena oli edellisten vuosien tapaan, että liikunnan määrä olisi kokonaisuudessaan 300 tuntia.

Tavoite jäi noin kymmenen tuntia vajaaksi. Hyvänä selityksenä voi käyttää sitä tuttua, eli kiirettä. Aikaa liikunnan harrastamiseen oli viime vuonna kenties tavallistakin vaikeampi löytää. Harjoitustunteja tuli vähemmän, koska pidempiä harjoituksia tuli tehtyä niukasti. Esimerkiksi lumettoman talven vuoksi tein vähemmän pitkiä hiihtolenkkejä. Jo pelkästään Pirkan Hiihdon peruuttaminen vei kokonaissaldosta monta tuntia.

Lajien näkökulmasta tarkastellen urheileminen oli hivenen aikaisempia vuosia yksipuolisempaa. Juoksukilometreja tuli enemmän kuin tavallisesti, hiihtoa tuskin lainkaan ja suunnistustakin oli ohjelmassa vähemmän. Suunnistusharjoituksia taisi olla vuoden aikana vain pari, lähes kaikki suunnistaminen tapahtui kilpailuissa.

Myöskään maastopyöräily ei huvittanut, koska Karjaan metsätiet ovat tulleet sen verran tutuiksi. Kaikki pyöräily tapahtui uudella maantiepyörällä ja osa lenkeistä oli hivenen pidempiä eli noin sadan kilometrin mittaisia. Jo perinteeksi on muodostunut ennen kesälomia pyörällä tehtävä työmatka (noin 80 km).

Kuntosalia oli ohjelmassa kohtuullisesti ja tämän lajin harrastaminen ajoittui huonoihin keleihin syksyllä. Kuntosaliharjoittelusta voi sanoa, että se on uusi myönteinen lisä repertoaariin, aikaisemmin en ole siitä ollut niin innostunut. Nyt  “salilla käyminen” sopivassa määrin tuntuu mieluisalta.

Vuositarkastelu osoittaa paitsi pientä valitettavaa alenevaa trendiä, niin kuitenkin myös sitä, että harrastaminen on ollut kohtuullisella tasolla noin viiden vuoden ajan.

Hivenen yleisemmin tässä on mahdollista pohtia “veteraaniurheilun” haasteita. Liikuntaharrastusten haasteita on työssäkäyvillä liikuntaa harrastavilla karkeistaen kaksi, jos oletetaan, että motivoituminen ei tuota ongelmia.

Ensinnäkin, työn ja perheen vuoksi ajan löytäminen liikuntaharrastuksiin saattaa olla haasteellista. Omalla kohdalla esimerkiksi työpäivät ja -matkat vievät arkipäivästä leijonan osan. Nimenomaan kaksi tuntia junassa päivittäin työmatkaan käytettynä on aikaa, jonka voisi käyttää esimerkiksi liikuntaan. No, nyt se tulee käytettyä työhön.

Joissakin junissa on ravintolavaunu ja kaikissa IC2-junissa lapsille leikkipaikka. Aika hyvää palvelua olisi, jos esimerkiksi IC2-junassa olisi pieni kuntosali. Vaunuun mahtuisi todella hyväkin kuntosali. Esimerkiksi kahden tunnin junamatkalla voisi tehdä hyvän treenin. No tämä nyt on tietenkin utopiaa.

Tunnettu tosiasia on, että lasten urheiluharrastuksiin kuljettaminen vie nykyään vanhemmilta paljon aikaa. Tämä on tietysti hyvin käytettyä aikaa sinällään. Mutta passiivisen kentän reunalla seisoskelun sijaan lasten harjoitusaika kannattaa käyttää aktiivisesti omaan treenaamiseen. Merkittävä osa omasta liikunnastani vuoden aikana on tullut lasten harjoitusten “sivutuotteena”.

Toisaalta erilaiset vammat saattavat pakottaa pitämään taukoa. Viime vuosi oli siitä hyvä, että merkittäviä liikuntaa estäviä vammoja ei esiintynyt. Erilaisia pienempiä vaivoja oli nopeasti laskien noin viisi kappaletta, mutta keskeistä oli se, että ne eivät estäneet harrastamista.

Vammojen osalta tärkeä havainto on se, että yleensä kaikenlaiset ylilyönnit johtavat (ainakin veteraaniurheilijalla) loukkaantumiseen. Ylilyöntejä ovat esimerkiksi harjoittelu suurella teholla tai erityisen pitkäkestoiset harjoitukset. Luulen, että hyvä vammaton vuosi oli seurausta siitä, että harjoittelin aika tavalla “mukavuusalueella”, eli en tehnyt kovin rajuja harjoituksia. Toisaalta tietenkin voi kysyä, olisinko paremmassa kunnossa, jos olisin tehnyt vähän enemmän vaikuttavia harjoituksia.

Entä sitten alkaneen vuoden tavoitteet?

Kokonaistavoite on edelleen 300 tuntia liikuntaa. Juoksua ja pyöräilyä olisi hyvä saada tuhat kilometria. Hiihdon osalta ei kannata asetella tavoitteita, koska siinä ollaan kuitenkin säiden armoilla.

Joka tapauksessa olen osallistumassa talven aikana kahteen pitkän matkan hiihtoon. Helmikuussa ohjelmassa on Botniavasan hiihtoon sekä maaliskuussa Vasaloppet-hiihtoon.

Hiihtoharjoittelu tuli lumitilanteen näkökulmasta mahdolliseksi etelässäkin joululomalla ja hiihtokilometreja tuli nopeasi mittariin noin 150. Nyt kelit näyttävät huonommilta, mutta tekolumet vielä pysyvät. Ja uudet pakkaset ovat tulollaan ensi viikolla.

Suunnistuksen osalta tavoitteena on yksinkertaisesti parantaa suoritusta sekä taidollisessa että fyysisessä mielessä. Näihin palaan kauden alun kynnyksellä.

Ja vaikka edellä tuli todettua, minkälainen “trade-off” harjoittelun tehon ja vammojen suhteen vallitsee, tavoitteena on lisätä myös tehoharjoitusten määrää nyt heti vuoden alusta. Tästä on tarkoitus saada “reservialuetta” suunnistuskaudelle.

Muutama pidempi pyörälenkkisuunnitelma pyörii päässä ensi kesää ajatellen. Samoin jonakin vuonna mahdollisesti triahtlonin kokeileminen voisi tulla kyseeseen.

Seuraavat tarinat blogiin liittyvät todennäköisesti mainittuihin hiihtoihin liittyen. Ja sitten onkin jo uusi suunnistuskausi käsillä.

Pitkä, huhtikuussa alkanut suunnistuskausi on saatu Raatojuoksun myötä päätökseen. Vuoden aikana osallistuin yhteensä 20:een kilpailuun. Kuluva vuosi on viides vuosi, jolloin olen osallistunut kansallisiin kilpailuihin. Viides vuosi merkitsee myös ensi vuonna sarjan vaihtoa, eli siirtymistä H40 sarjasta H45 sarjaan.

Kausi oli sikäli onnistunut, että alkuvuoden rasitusvammoja lukuunottamatta mitään harrastusta estäviä vaivoja ei ollut.

Rankisijoituksen kehitys vuosina 2010-2014 on kuvattu alla. Ensimmäisten kolmen vuoden aikana tapahtunut lineaarinen myönteinen kehitys katkesi viime vuonna sijoituksen hiipuessa lähelle 300:aa. Tänä vuonna sijoitus parani hivenen, mutta ei yltänyt vuoden 2012 tasolle.

Rankisijoitus vuosina 2010-2014:

• 2010: 437
• 2011: 310
• 2012: 255
• 2013: 298
• 2014: 271

Lähde: Suomen Suunnistusliitto, Irma-järjestelmä.

Nimenomaan kilpaileminen on leimannut kuluvaa kautta, sillä osallistuin kauden aikana kisojen ohella ainoastaan yhteen päiväharjoitukseen ja kahteen yöharjoitukseen.

Fyysisessä mielessä vuosi oli tavanomainen. Keväällä jouduin pitämään pientä juoksutaukoa rasitusvammojen takia. Vähälumisen talven vuoksi hiihtokilometrit jäivät vähäisiksi. Niinpä kevään ja alkukesän kisoissa kunto ei ollut paras mahdollinen. Kauden edetessä kulku kuitenkin parani, sillä pystyin lenkkeilemään kohtalaisesti. Juoksukilometrejä tätä kirjoittaessa on yhteens 950. Fyysinen kunto on kauden lopussa parhaimmillaan.

Taidollisessa mielessä ei tapahtunut suuria läpimurtoja. Suunnistuksen sujuvuus on kuitenkin parantunut, joskin parantamisen varaa on edelleen paljon. Suunnistus on myös edelleen osin epävarmaa, joskin tolkuttoman isojen virheiden määrä on pienentynyt. Selvästi parantuneita osa-alueita ovat suurten maastokohteiden parempi hahmottaminen sekä olennaisten maastonkohteiden jääminen paremmin mieleen karttaa vilkaistessa.

Kehityskohteina voi mainita ensinnäkin reitinvalinnat, ajaudun liian usein hitaaseen maastopohjaan tai sahailen mäkiä ylös alas. Toinen kehityskohde on rastinotto. Liian usein rastinotto jää kohti rastia juoksemisen varaan.

Kolmas ja kenties suurin parannuskohde on yleisen keskittymisen parantaminen. Liian usein työasia tai jokin muu suunnistusta häiritsevä ajatus tunkeutuu tajuntaan kesken suorituksen. Samaan asiaan liittyy se, että toisten suunnistajien näkeminen metsässä vaikuttaa liiaksi suoritukseen. Ja vielä lopuksi, hyvän suorituksen tuoma hyvänolontunne saattaa johtaa isoon virheeseen.

Käytännössä siis lähes kaikki suunnistussuorituksen keskeiset osa-alueet kaipaavat huomiota ensi kauteen siirryttäessä.

Kauteen on mahtunut itse suunnistuksen lisäksi monia hienoja asioita ja tapahtumia, jotka eivät seuraavassa ole tärkeysjärjestyksessä.

Ensinnäkin, kauteen on mahtunut monia hienoja kisamatkoja suuntautuen muun muassa Jukolaan, SM-kisoihin sekä Varsinais-Suomeen kesämökin lähiympäristöön.

Toiseksi, suunnistusharrastus on tuonut “suunnistuskavereita”. Missä kaksi suunnistajaa kohtaa, siellä puhutaan suunnistuksesta. Edellä mainittuja kisamatkoja on tehty mukavissa porukoissa ja kisoissa on yhä enemmän tuttuja, joiden kanssa vaihdetaan sana tai kaksi.

Toiseksi, kuten tutkimuksissakin (esim. Loukkalahti 1994) on todettu, luontokokemukset ovat keskeinen osa suunnistusharrastusta. Hakkuuaukeiden ohella kauden aikana on tullut nähtyä todella hienoja maisemia ja maastonkohtia eri puolilla Suomea. Siltä, joka ei luonnossa liiku, jää näkemättä paljon.

Kolmanneksi, blogin pitäminen on ollut hauskaa ja blogilla on lukijoita vuodesta toiseen. Annoin vuoden aikana Ylelle haastattelun sivuten urheiluharrastuksen ja somen yhteyksiä ja blogi huomioitiin myös kesällä Suunto-Gamesin kuulutuksessa.

Neljänneksi, pidin yhdet iltarastit, eli HiKi-rastit syksyllä. Kokemus oli varsin myönteinen, vaikkakin työmäärä melkoinen. Suuren työmäärän vuoksi taidan kuitenkin jättää rastien pitämisen ensi vuonna väliin ja panostaa vaikkapa mustikanpoimintaan.

Ensi kauteen on viitisen kuukautta aikaa. Tavoitteena on aloittaa kausi fyysisesti hyvässä kunnossa ja parantaa myös taidollista puolta talven aikana erilaisilla “kuivaharjoituksilla”. Suunnistuskauden 2015 piirteitä on muun muassa se, että Varsinais-Suomessa on erittäin paljon isoja suunnistustapahtumia. Näitä ovat Louna-Jukola Paimion Rastin ja Turun Suunnistajien järjestämänä, Finn-5 Mynämäen Suunnistajien ja Liedon Parman järjestämänä. Lisäksi Suomusjärven Sisu järjestää FinnSpringin ja Rast88 pitkän matkan SM-kisat ryhmälle kaksi.

Eli hieno kausi kaiken kaikkiaan on takana. Blogin päivitystahti hidastuu suunnistuskauden välissä. Satunnaisia juttuja saatan kirjoittaa liittyen esimerkiksi hiihtokauden kohokohtiin. Kiitos kaudesta lukijoille, palautetta voi lähettää uudella palautelomakkeella tästä.

Tässä kausi vielä (kännykällä otettujen) kuvien valossa.

[AFG_gallery id=’36’]

Tänään oli vuorossa yksi syyskauden parhaista kisoista, eli Mynämäen Suunnistajien järjestämä perinteikäs Oravatonni, joka järjestettiin tänä vuonna Vehmaalla. Perinteistä kertoo se, että kisa oli järjestysnumeroltaan XXIX.

Matkaan lähdettiin jo eilen ja kisaan latauduttiin mökillä melko lähellä kisapaikkaa. Käytiin uimassa, 12 asteinen vesti oli virkistävää. Ja savustettiin kalaa, joka ostettiin kovalla rahalla Myllyn Prismasta. Illalla katsoin vielä Netflixistä jakson verran Homelandin kolmatta tuotantokautta.

Viileä vesi odottaa uimareita.

Siika savustumassa.

Kisa-aamu valkeni ja keli oli mitä parhain. Kellastuneet lehdet kylpivät aamuauringossa, kun ajelimme aamupuuron syötyämme kisapaikalle.

Kilpailukeskus oli rakennettu Oravatonnimaisen tiiviiksi ja keskus sijaitsi kalliolla. Parin vuoden takaisista kurakeleistä ei siten ollut vaaraa.

Autot särmästi parkissa.

 

Lähtöön mennessä kulku tuntui kevyeltä. Samaan aikaan lähdössä oli mm. Janne Salmi ja vieläpä samalla minuutilla lähtenyt Seppo Väli-Klemelä. Lähdössä porukat juttelivat lähinnä vammoistaan ja niiden hoitamisesta. Kortisonipiikit ja erilaiset geelit ja salvat olivat puheissa keskeisessä roolissa.

Lähtö oli ylämäkeen ja ykkönen oli melko helppo, vaikka olim hyvin kartalla, juoksin vähän ohi ja Seppo Väli-Klemelä katosi horisonttiin.

Kakkoselle juoksin tiheikön reunaa ja tulin kalliojyrkänteille, josta pääsin hyvin rastille.

Kolmoselle tien yli, ylämäkeen, suon yli ja suoraan rastille takarinteeseen. Mieleen pujahti vaarallinen ajatus, että tämähän sujuu hyvin.

Nelonen oli helppo, tielle, pelto oikealla ja mäki vasemmalla, mäen takana jyrkänteiden rivi jossa rasti. Vedin väärällä jyrkänteelle, mutta korjasin helposti oikealle.

Viitonen todella helppo, tien yli, juoksin vähän toisen suunnistajan perässä ja ohi oman rastin. Takaisin ja omalle rastille.

Kuutonen oli pitkä väli. Lähdin tietä pitkin, joka oli hyvä valinta. Poikkesin kuitenkin tieltä väärässä kohdassa, ja juoduin juoksemaan suunnalla avokallioita. Ajauduin voimakkaasti oikealle ja tein melko ison virheen. Korjasin rastille.

Seiskalle oli samaa kalliota. Taas ajauduin vähän oikealle, korjasin rastille.

Kasille jälleen samaa avokalliota, ei  kenties yllätä, että ajauduin oikealle ja korjasin rastille.

Ysille seurasin ensin ojaa ja sitten isoa jyrkännettä. Pääsin hyvin rastille. Yhdessä Turun Suunnistajien miehen kanssa kurkistettiin ensin väärään kallionkoloon ja sitten oikeaan.

Kympille suunnistin hyvin, koska kiersin ansiokkaasti tiheiköt, jotka olivat suoralla reitinvalinnalla. Suoraan rastille.

Rastille nro 11 vedin suoraan, en oikein hahmottanut miten iso hakkuuaukea meni, mutta pysyin kuitenkin hyvin suunnalla. HiKi:n Vesa paahtoi ohitseni ylämäessä. Tulin vähän sivuun, mutta pääsin hyvin rastille.

Rastille 12 mennessä pohdiskelin vähän miten tiet menevät, mutta sain sitten oikean tien alle. Juoksin ison mäen sivua vasemmalta ja suoraan rastille.

Rastille 13 peltoa ja tietä, poikkesin polulle ja otin rastin tyylikkäästi.

Rastille 14 aika pitkään tietä, jolla jyskytti aika monta suunnistajaa. Poikkesin tieltä tarkasti tornin kohdalta, mutta silti onnistuin koukkaamaan rastia. Rastilla ollessa neuvoin eksyksissä/epävarmaa lasta.

Rastille 15 nopeasti tietä pitkin, taas oli poikia epävarmoina sijainnista ja neuvoin.

Sitten maaliin ja loppusuoralla vielä aika kova aika vaikka en edes suuremmin kirinyt.

Maasto oli hieno ja pohja hyvin juostavaa. Ei suuremmin tarvinnut rämpiä risukossa tai tiheikössä. Oma suoritus mureni useaan virheeseen, vaikka suorituksessa oli hyviäkin elementtejä. Erityisen myönteistä on se, että juoksu kulki todella kevyesti.

Oravatonni on nuorten kisa.

Kisa oli Oravatonnimaisen onnistunut, kilpailukeskuksessa oli tunnelmaa kannustuskilpailun ja tiiveyden vuoksi. Järjestelyt pelasivat hyvin. Ensi vuonna sitten taas juhlakisaan…