Tänään oli vuorossa yksi syyskauden parhaista kisoista, eli Mynämäen Suunnistajien järjestämä perinteikäs Oravatonni, joka järjestettiin tänä vuonna Vehmaalla. Perinteistä kertoo se, että kisa oli järjestysnumeroltaan XXIX.
Matkaan lähdettiin jo eilen ja kisaan latauduttiin mökillä melko lähellä kisapaikkaa. Käytiin uimassa, 12 asteinen vesti oli virkistävää. Ja savustettiin kalaa, joka ostettiin kovalla rahalla Myllyn Prismasta. Illalla katsoin vielä Netflixistä jakson verran Homelandin kolmatta tuotantokautta.
Viileä vesi odottaa uimareita.
Siika savustumassa.
Kisa-aamu valkeni ja keli oli mitä parhain. Kellastuneet lehdet kylpivät aamuauringossa, kun ajelimme aamupuuron syötyämme kisapaikalle.
Kilpailukeskus oli rakennettu Oravatonnimaisen tiiviiksi ja keskus sijaitsi kalliolla. Parin vuoden takaisista kurakeleistä ei siten ollut vaaraa.
Autot särmästi parkissa.
Lähtöön mennessä kulku tuntui kevyeltä. Samaan aikaan lähdössä oli mm. Janne Salmi ja vieläpä samalla minuutilla lähtenyt Seppo Väli-Klemelä. Lähdössä porukat juttelivat lähinnä vammoistaan ja niiden hoitamisesta. Kortisonipiikit ja erilaiset geelit ja salvat olivat puheissa keskeisessä roolissa.
Lähtö oli ylämäkeen ja ykkönen oli melko helppo, vaikka olim hyvin kartalla, juoksin vähän ohi ja Seppo Väli-Klemelä katosi horisonttiin.
Kakkoselle juoksin tiheikön reunaa ja tulin kalliojyrkänteille, josta pääsin hyvin rastille.
Kolmoselle tien yli, ylämäkeen, suon yli ja suoraan rastille takarinteeseen. Mieleen pujahti vaarallinen ajatus, että tämähän sujuu hyvin.
Nelonen oli helppo, tielle, pelto oikealla ja mäki vasemmalla, mäen takana jyrkänteiden rivi jossa rasti. Vedin väärällä jyrkänteelle, mutta korjasin helposti oikealle.
Viitonen todella helppo, tien yli, juoksin vähän toisen suunnistajan perässä ja ohi oman rastin. Takaisin ja omalle rastille.
Kuutonen oli pitkä väli. Lähdin tietä pitkin, joka oli hyvä valinta. Poikkesin kuitenkin tieltä väärässä kohdassa, ja juoduin juoksemaan suunnalla avokallioita. Ajauduin voimakkaasti oikealle ja tein melko ison virheen. Korjasin rastille.
Seiskalle oli samaa kalliota. Taas ajauduin vähän oikealle, korjasin rastille.
Kasille jälleen samaa avokalliota, ei kenties yllätä, että ajauduin oikealle ja korjasin rastille.
Ysille seurasin ensin ojaa ja sitten isoa jyrkännettä. Pääsin hyvin rastille. Yhdessä Turun Suunnistajien miehen kanssa kurkistettiin ensin väärään kallionkoloon ja sitten oikeaan.
Kympille suunnistin hyvin, koska kiersin ansiokkaasti tiheiköt, jotka olivat suoralla reitinvalinnalla. Suoraan rastille.
Rastille nro 11 vedin suoraan, en oikein hahmottanut miten iso hakkuuaukea meni, mutta pysyin kuitenkin hyvin suunnalla. HiKi:n Vesa paahtoi ohitseni ylämäessä. Tulin vähän sivuun, mutta pääsin hyvin rastille.
Rastille 12 mennessä pohdiskelin vähän miten tiet menevät, mutta sain sitten oikean tien alle. Juoksin ison mäen sivua vasemmalta ja suoraan rastille.
Rastille 13 peltoa ja tietä, poikkesin polulle ja otin rastin tyylikkäästi.
Rastille 14 aika pitkään tietä, jolla jyskytti aika monta suunnistajaa. Poikkesin tieltä tarkasti tornin kohdalta, mutta silti onnistuin koukkaamaan rastia. Rastilla ollessa neuvoin eksyksissä/epävarmaa lasta.
Rastille 15 nopeasti tietä pitkin, taas oli poikia epävarmoina sijainnista ja neuvoin.
Sitten maaliin ja loppusuoralla vielä aika kova aika vaikka en edes suuremmin kirinyt.
Maasto oli hieno ja pohja hyvin juostavaa. Ei suuremmin tarvinnut rämpiä risukossa tai tiheikössä. Oma suoritus mureni useaan virheeseen, vaikka suorituksessa oli hyviäkin elementtejä. Erityisen myönteistä on se, että juoksu kulki todella kevyesti.
Oravatonni on nuorten kisa.
Kisa oli Oravatonnimaisen onnistunut, kilpailukeskuksessa oli tunnelmaa kannustuskilpailun ja tiiveyden vuoksi. Järjestelyt pelasivat hyvin. Ensi vuonna sitten taas juhlakisaan…