Sipoon Susien järjestämästä Raatojuoksusta on muodostunut keskeinen tapahtuma kotimaisen virallisen kilpailukalenterin jatkeelle. Sipoon alueella pyhäinpäivän tienoolla järjestettävään pitkän matkan kuntosuunnistustapahtumaan on tänä ja viime vuonna osallistunut yli 1000 suunnistajaa. Tapahtuman kulmakivet ovat pitkät matkat (5, 10, 15, 20 km), yhteislähtö ja syksyinen keli.
[AFG_gallery id=’33’]
Kuvat by Markus Kainu.
Vuosia sitten omassa urheilukalenterissani pyhäinpäivän kohdalla oli pari kolme kertaa Sastamalasssa Teivo Stayersin järjestämä Rautaveden Maraton, eilisen tapahtuman jälkeen on kolme Raatojuoksua takana. Aikanaan pidin tuota Rautaveden maratonia extremena tapahtumana myöhäisen syksyn takia, mutta tuolloin en vielä tiennyt tästä suunnistuspuolen tarjonnasta, joka on muutaman napsun verran raadompaa.
Eilisen osallistumisen taustalla oli pitkittynyt flunssa ja sitä kautta breikki harjoittelussa. Aikaisemmin tällä viikolla oli OK Raseborgin järjestämässä yöharjoituksessa ja siellä olo oli todella voimaton. Siksi aika epävarmalla tunteella läksin matkaan eilen.
Ilma oli sateinen ja pilvinen, mutta lämmin. Eli oikein hyvä suunnistuskeli. Kilpailukeskus oli hienosti uudenkarhealla koululla, jossa riitti hyvin tilaa tuhannelle suunnistajalle.
Yhteislähdössä viereltä lähti Deltan valmennuspäällikkö, joka sittemmin juoksi koko matkan voittoon. Liikunnanopettaja kysyi kannustavasti lähdössä “Eikö 10 km olisi Sullekin riittänyt?”
Ruuhkaa oli alussa sen verran, että en nähnyt vilaustakaan K-pisteestä, mutta ei se mitään. Ensimmäinen jännittävä tilanne kisassa tuli ykkösvälillä, jossa letka pysähtyi ja ruuhkautui pahasti kapeilla pitkospuilla, jotka johtivat yli vetisen suon. Kesällä kansallisessa suunnistajat olisivat varmasti uineet suon yli, mutta nyt oli pakko odottaa omaa vuoroa. Aika sopuisasti odoteltiin, vaikka useita minuutteja siinä tuli odottelua ainakin itselle. Annettiin jopa naisten mennä ensiksi.
Ykkönen löytyi kuitenkin hyvin. Kakkosväli oli vielä ykkösväliäkin pidempi ja koko kisan ylivoimaisesti haastavin väli. Onnistuin siinä kuitenkin kohtalaisesti. Kakkosella oli samaan aikaan Minna Kauppi. En kuitenkaan todellakaan ollut näin lähellä naisten kärkeä, olivat varmasti kiertäneet naisten 20 km matkalla ensin aika pitkän lenkin ennen tätä rastia.
Kolmoselle kun juoksin alkoi väsy painaa. Taustalla tämä flunssa, jota olen hokenut joka paikassa tai sitten muu kunnon alenema. Siitä eteenpäin taival oli tuskaista.
Sipoonkorvessa riittää suunnistajalle haasteita. Oli peitteisyyttä, soita, pienipiirteisyttä ja korkeuseroja. Homma kuitenkin helpottui merkittävästi kun pääsi keskusrastille, sillä perhoslenkit olivat helpompia. Suunnistus sujui koko ajan kohtalaisen hyvin, joka tietenkin johtui myös siitä, että vauhti ei päätä huimannut. Yhdellä rastilla tein pienen parin minuutin pummin, mutta se oli pientä se.
Vesi oli elementti, joka ansaitsee tässä erityistä huomiota. Vesi haittasi menoa paitsi tuossa pitkospuukohtauksessa, myös leventyneinä ojina, joiden yli ei pystynyt hyppäämään. Ylityksiin oli kapeita “siltoja”, jotka käytännössä tarkoittivat ojassa upoksissa olevia lankkuja. Loppupuolella mielenkiintoinen elementti oli myös vanha pelto, joka näytti veden vuoksi lähinnä riisipellolta.
Vesi marraskuidessa metsässä on tietenkin kylmää. Jalassa olo uudet tekniset sukat DexShellit, jotka aikaisemmin olivat pelittäneet hyvin. Ei ne nytkään huonot olleet, mutta kun jalka uppoaa veteen polvea myöten niin ehkä se oli tällekin sukalle vähän liikaa. Kun otin sukat pois sen hienon uuden koulun liikuntasalissa, sukasta hulahti ainakin parin desin verran vettä.
Uudet Inovit toimivat myös hyvin ja niitä näytti olevan aika monilla suunnistajilla jaloissa.
Mutta suuren suurta raportoitavaa ei kisan keskivaiheilta ole. Väsynyttä toteutusta se oli.
Radan loppuosa oli helppo kun tultiin metsästä asutuksen keskelle. Radat tulivat “aika” tasokkaan oloisen uuden asuinalueen läpi. Aika usein suunnistusnäyttämöillä vanhat maatalot ja rakennemuutosalueet dominoivat, nyt oli vähän erilaista.
No tulin sitten maaliin. Siellä oli tarjolla kotikaljaa, jota en muista missään kisoissa aikaisemmin tarjotun. Valmentaja sattui olemaan heti maaliintulossa paikalla ja käytiin pääasiat suorituksesta tuoreeltaan läpi. Kävin suihkussa ja söin yhden makkaran. Siinä se. Kilometrivauhti oli huonosta fyysisestä iskusta huolimatta yllättävän “hyvä”. Tai siis sellaisen kohtuullisesti menneen kisan vauhti tänä vuonna. Reitti on nähtävissä täältä.
Tähän se kausi sitten päättyi ja valmistautuminen uuteen kauteen alkaa. Laskeskelin, että suunnistusta olen harrastanut kilpailumielessä tai harjoituksena tällä kaudella 49 kertaa ja suunnistuskilsoja (ratapituuksina) on takana 320 km. Mutta tarkempi kausianalyysi myöhemmin.
Mutta Raatojuoksusta vielä sen verran, että jos kunto ensi vuonna olisi vähän parempi kuin nyt niin 20 km voisi olla matkavalintana.
