Mukavuusalueen ulkopuolella

Perjantaisen jääkiekkomatsin jälkeen viikonloppu jatkui varsin vilkkaissa merkeissä. Käytiin katsastamassa Billnäsin keskimatkan kilpailupaikkaa alkuperäisenä kilpailupäivänä. Lunta oli tulvillaan.

 

 

Lauantaina kävin juoksemassa sellaisen pidennetyn Billnäsin lenkin, pituudeltaan noin 12 km. Vähän tahmeaa oli, sykkeet olivat korkealla ja fiilis alhaalla. Sellaiseta väkinäistä puurtamista. Juoksin asvaltilla kun oli sulaa. Sannäsin lenkillä olisi ollut loskaiset kelit ja ajattelin, että mitä turhia.

Sitten tänään oli vuorossa pyöräilykauden avaus. Ajattelin ensin ajaa edestakaisin Pohjan tietä pari tuntia mutta innostuin sitten ajamaan Fiskarsin-Anstskogin-Mustion lenkin. Reitin käppyrä ja data on täällä. Keli oli kylmä, märkä ja tuulinen, eli ulkopuolella sen mukavuusalueen. Tuli kuitenkin ajettua kunnon lenkki, eli noin 55 km ja vajaa 3 h siinä meni. Tunturi oli hyvässä virityksessä ja erityisen tyytyväinen olin uusiin Schwalben renkaisiin, jotka toimivat hienosti myös asvaltilla karkeasta kuvioinnista huolimatta.

Jatkossakin ohjelmassa tulee olemaan sunnuntain pitkä lenkki nimenomaan pyörällä, koska jalat kestävät huonosti juoksun iskutusta. Tuntuu siltä, että akillesjänne kestää kyllä parisen lenkkiä viikossa, turha sitä on sen enempää rääkätä. Valmentajan kanssa haettiin linjauksia harjoitteluperiaatteille tästä eteenpäin.

Se on sitten viikko Uran leiriin Kisakeskuksessa ja toinen kilpailukauden avaukseen Silja-rasteilla. Paimiossa on varmastikin melko haastavat kelit, lunta ja vettä.

Tuli  muuten mieleen, että tuo lumen sulaminen on ollut aika keskeisessä roolissa tässä blogissa viime aikoina. Yritän keksiä jotakin dynaamisempaa jutun aihetta tulevaisuudessa. Ehkä  myös uusi kamera (Canon EOS 550 D) syventää blogin visuaalista antia.

Talvi jatkuu talvisena

No niin. Talvi sen kun jatkuu. Lauantaina käytiin Varsinais-Suomessa ja keskeisillä suunnistuspaikkakunnilla Salossa, Paimiossa ja Mynämäellä oli hanget korkeat nietokset. Jäällä voi huoletta liikkua, metrin verran oli jäällä vahvuutta.

Hienot hankikannot on kuitenkin. Siksi tänään lounas kuitattiin makkaranpaistolla läheisellä laavulla.

Hienoa oli myös hiihdellä tänään. Kävin Västerbyssä parin tunnin aamulenkillä (ladulla jo kello 7.30 kellonsiirrosta huolimatta). Siellä sitten hiihtelin ristiin rastiin. Tuttua maastoa OK Raseborgin kansallisista. Hiihtelin myös jäällä, ks. reitti täältä. On muuten hieno tuo Attackpointin gps-härpäke. Ja ennenkaikkea käytettävyys ja toimivuus on huippuluokkaa.

Sen verran kuitenkin pitää alkaa suuntautua kesäisempiin lajehin, että hankin uudet kumit pyörään. Aikaisemmin olen ajanut Nokian renkailla, ne tuntuvat kuluvan aika nopeasti eikä pistosuojaus ole kovin hyvä. Tällä kertaa päädyin Urheiluaitan asiantuntevalla opastuksella Schwalben “Black Jack” renkaisiin. Asensin ne tänään ja tositoimet alkavat heti kun on keli antaa myöten ja hiihto on ohi.

Varusteista puheenollen, hommasin tässä jokin aika sitten maastojuoksukengät (ks. kuva). Mallii on Salomon XA Pro 3D Ultra GTX, omien kenkien väritys on hiukan erilainen kuin kuvassa. Alustavasti tuntuvat aivan erinomaisilta. En vielä ole päässyt kunnolla testailemaan kun juoksulenkit taittuvat vielä nastakengillä.

Pari juoksulenkkiä tuli tällä viikolla tehtyä. Keskiviikkona Helsingissä Töölönlahden-Stadionin ympäristössä vauhtikestävyysharjoitus. Siellä oli sen verran sulaa, että pystyi juoksemaan nastoittamattomilla Adidaksilla. Sitten eilen pimeällä pikkulampun kanssa Osmundsbölen-Sannäsin lenkki nastakengät jalassa narskuen. Molemmat erittäin hyviä lenkkejä.

Harjoitussysteemi on nyt sellainen, että 2 juoksulenkkiä juoksen viikossa, joista toinen on vauhtikestävyys-tyyppinen. Lenkkien pituus vähintään 10 km. Sitten pari lenkkiä hiihtoa ja kohta nämä vaihtuu pyöräilyyn. Välipäivät lepoa tai Pilatesta. Näin yritän säästää jalkoja. Sitten kun alkaa suunnistus niin katsellaan vähän toisella tapaa.

Pimeää ja liukasta

Eletään suunnistajan ylimenokautta (Salmi 2010). Keskiviikkona kävin pyöräilemässä pimeällä Backgrändin maastoissa. Ideana oli ottaa kuvia, joissa Mila Zenithin valoteho olisi tullut edustavasti esiin. No eihän niitä kuvia nyt pokkarikameralla saanut otettua. Enkä jaksanut alkaa siellä keskellä metsää pikkupakkasessa arpomaan valotusaikojen kanssa. 

Erittäin hyvin kuitenkin pyöräily sujui pikkupakkasella ja pimeässä. Keskinopeus pikipimeällä metsässä pyöräillessä on selvästi alhaisempi kuin valoisalla. Ei uskalla ajaa niin kovaa. Kerran ihmettelin mikä peto siellä tulee vastaan silmät kiiluen, mutta se olikin vain koira. Yllättävää kyllä tällä kertaa kytkettynä.

Juuri kun aloin taas innostua pyöräilystä, torstain vastaisena yönä satoi lunta ja keli muuttui kylmemmäksi. Ei näillä keleillä oikein ole terveellistä pyöräillä eikä myöskään juosta. Varsinkin kun teemana on jalkavaivojen parantelu ja uusien vammojen välttäminen.

No, jos tämä kelityyppi jatkuu, jotakin on pakko alkaa tekemään kelistä huolimatta. Tällöin pitää a) ostaa Tunturiin taaksekin nastarengas, b) hommata nastoitetut juoksukengät. Tällaisten juoksukenkien puuttuminen on selkeä puute urheiluvälinevalikoimassa. Vielä ei ole selvää, tuleeko hankittavaksi Icebugin (esim. Hiko Bugrip) vai Asicsin (esim. Gel Arctic WR Trail) kengät.

Parasta olisi tietenkin se, että kelit kääntyisivät kunnolla talvisiksi ja voisi aloittaa valmistautumisen Pirkan hiihtoon. Tänä vuonna tulee taitettavaksi koko 90 km matka ja tyylinä perinteinen.

Tänä viikonloppuna yritän kirjoittaa vihdoin katsauksen menneeseen suunnistuskauteen. Toinen tärkeä viikonlopun asia on Karjaan Uran järjestämä retki Ylläs-Halliin sunnuntaina. Siellä ei varmaankaan itse kovin paljoa pääse kilsojen makuun kun on lasten kanssa matkassa.

Dramatiikkaa pyörälenkillä

Eilen lähdin vähän tavallista pidemmälle pyörälenkille. Reitti ilmenee allaolevasta kartasta. Keli oli syksyisen kostea, välillä vähän sateli. Tarkoitus oli pyöräillä Degersjön kautta Antskogiin ja sieltä sitten Rahnolan metsäteille ja Fiskarsin kautta takaisin. Reitti sisälsi uusia osuuksia (Rahnola), joita en ole aikaisemmin pyöräillyt. Reitin pituus oli yhteensä 58 km.

Teiden kunto oli vaihteleva, välillä oli vähän liejuista, välillä kuivempaa. Minulla oli reppu selässä, repussa kahvia, urheilujuomaa, muita eväitä ja kännykkä. Olin varsin hyvin varustautunut, tai niin ainakin luulin.

Kun mittarissa oli 16 kilometriä ja aloin lähestyä Antskogia, takarengas alkoi tuntua tyhjältä. Pysähdyin ja pumppasin sen täyteen. Pääsin eteenpäin noin kilometrin ja taas se oli tyhjä. Piti tunnustaa, että tällä kumilla ei voi jatkaa matkaa. Onneksi kännykkä oli mukana ja soitin vaimolle. Hän sitten kävi ostamassa paikallisesta pyöräliikkeestä uuden sisäkumin ja kiidätti sen muun perheen kanssa Antskogiin. Täytyy sanoa, että aika hyvää palvelua… Olisi kyllä harmittanut jos matka olisi katkennut.

Huoltojoukkoja odotellessa join kahvit ja tutustuin Antskogin vanhoihin tehdasrakennuksiin. Pienessä tihkusateessa sormet kohmeessa vaihdoin renkaan. Ja sitten matka jatkui.

Koska Rahnolan metsätieverkosto oli minulle outo, olin varannut mukaan vanhan vuodelta 1989 olevan suunnistuskartan. Kartta oli ajoilta, joilloin Säästöpankkikin oli vielä voimissaan. Ihan hyvin pärjäsi noin vanhalla kartalla, tiet olivat entisellään ja maastostakin sai ihan hyvin kiinni.

Rahnola osoittautui aivan erinomaisen hienoksi maastoksi. Oli pieniä järviä ja lampia ja hienoa vanhaa metsää, korkeuseroja ja jyrkänteitä. Myös metsätiet olivat hyvässä kunnossa maastopyörällä ajeltavaksi.

Aikaa lenkillä kului 4 h 53 minuuttia, ehkä puoli tuntia kului rengasta odotellessa ja sitä vaihtaessa. Varsin hyvin jaksoin, vaikka suoritus oli aika pitkä. Kun tulin kotiin, oli jo pimeää ja ilta oli viilennyt. Tätä kirjoittaessa paikat tuntuvat hivenen jäykiltä, mutta mitään sen suurempaa kolotusta ei ole.

Se nyt ainakin tuli opittua, että ilman vararengasta ei ole syytä lähteä pitkälle lenkille. Oli muuten ensimmäinen rengasrikko lenkillä, vaikka tuhansia kilometrejä olen viime vuosina pyöräillyt.

Tällaiset ylipitkät harjoitukset sopivat hyvin “suunnistajan ylimenokaudelle” (Salmi 2010). Voisi kenties vielä toisen samanlaisen pyörälenkin tehdä jonakin viikonloppuna tässä ennen joulua. Jos kelejä piisaa. Toinen idea olisi vaellus. Eli mennä kävelemään jonnekin hyvään maastoon vaikka neljäksi tunniksi eväiden kanssa. Nämä ovat hyviä viikonloppuharjoituksia.

Akillesjänne tuntuu aika hyvältä. Pidän vielä viikon juoksutaukoa ja katselen sitten tilannetta. Josko vaikka juoksuharjoittelua voisi pitää hiukan yllä niin, että se tuntuma ei vallan katoaisi.

Syksyllä on pimeää

Syksy ei ole Suomen matkailuvaltti. Vai näyttääkö aamuinen Karjaan asema houkuttelevalta?

No, onneksi pimeyteen saa valoa. Eilen pikipimeällä ihan kunnon lenkki pyörällä. Eli 27 km Degersjölle. Kiinnitin Mila Zenithin pyöräilykypärään nippusiteillä, akkuliivi selkään ja menoksi. Edellisenä päivänä olin vaihtanut Tunturiin talvirenkaan (Schwalbe Marathon Winter) eteen. Vaihtaminen oli tavanomaisen vaikeaa runnomista.

Pimeää oli metsässä. Ja liukastakin. Takarengas suti ja mutkissa pyörä pyrki linkkuun, mutta pysyin pystyssä. Hienosti näki otsalampulla, ei mitään ongelmaa. Vähän sumua oli, joka välillä pienensi näkökenttää. Kaupunkialueella vastaantulijoiden ilmeet olivat epäuskoisia, “onpa kirkas lamppu!”.

Muutakin uutta varustusta oli. Eli hain Suunnistajan kaupasta Thermosukat. Tuntuivat ihan hyviltä pyöräilyssä ja varmaan muussakin urheilussa, jossa jalat tuppaavat kastua. Samalla akillesjänteet saattavat pysyä paremmassa kunnossa.

Kantapäistä puheen ollen. Tänään huomasin, että vasen akilles ei enää olekaan niin kipea. Raatojuoksun jälkeen olen pitänyt muutaman päivän taukoa juoksemisesta ja heti tuntuu paremmalta. Pitää tarkkailla tilannetta, meneekö vallan ohi. Tästähän pääsee kohta taas juoksemaan.

Viikonloppuna on suunnitelmissa vähän pidempi lenkki, eli noin 60 km retki, joka suuntautuisi Rahnolan metsäteille. Kelivaraus kuitenkin. Sunnuntaina myös ohjelmassa pojat vs. isät jalkapallo-ottelu vanhimman pojan jalkapalloharjoitusten yhteydessä.