Koska aikaisemmin mahtaa olla suunnistus ollut esillä julkisuudessa yhtä paljon kuin tällä viikolla? Syynä Minna Kaupin valinta ensimmäisenä suunnistajana Vuoden urheilijaksi. Tässä yhteydessä on hyvä mainita, että vuonna 1979 suunnistuksen maailmanmestari Outi Borgenström valittiin vuoden naisurheilijaksi. Kunniamaininta on tietty hieno sekä lajille että valitulle. Kysehän ei ole mistään tyhjänpäiväisestä yleisöäänestyksestä, vaan Urheilutoimittajain liiton jäsenten tekemästä valinnasta. Vuoden urheilijat 1947-2010 voi katsoa täältä. Siellä on lähes kaikki suomalaisen urheilun ikonit listalla. Odottelen mielenkiinnolla mitä Suomen jalkapal… eikun Urheilulehti kirjoittaa ensi viikolla valinnasta. Ei ehkä mitään.
Toinen viikon suunnistusuutinen oli Anders Nordbergin siirtyminen Vaajakosken Terään. Kyseessä on maailmanlistan kakkosena oleva tämän vuoden MM-kisojen hopeamitalisti. Mediajulkisuus siirrosta jäi vähäiseksi, pikaisella googlailulla Terän kotisivujen, Radio-Jyväskylän sekä Suunnistus.netin lisäksi siirtoa ei noteerattu missään muualla Suomessa. Tuli vaan mieleen, että Helsingin Sanomissa lähes kenen tahansa ulkomaisen “vahvistuksen” tulo Jokereihin tai HIFK:hon saa palstatilaa.
Sitten huippu-urheilusta vähän alemman tason urheiluun. Tiistaina oli lentokeli urheilukentän maastossa. Pitoa ei jäisellä ladulla ollut joten tasatyöntöä joutui lykkimään ja tästä tuli näin hyvä harjoitus ylävartalolle. Tuli vähän kilpailuakin kun joku tuntematon mieshenkilö iskeytyi kantaan ja roikkui siellä neljä kierrosta. Täysillä vedin, mutta en saanut jäämään. Kun lopetettiin, peesaaja sanoi vaan että “tack-tack” ja totesi että kova oli vauhti.
Keskiviikkona tein myös hyvän harjoituksen, eli loppua kohti kiristyvän 10 km lenkin. Pystyin hyvin pitämään vauhtia ja pysyin pystyssäkin liukkaalla ja lumisella tiellä. Se kuuluisa akilles hiukan kipeytyi, mutta kun kerran lääkäri sanoi, että se ei ole vakavaa niin annetaan mennä. Pyrin nyt jatkossa kerran viikossa tekemään tällaisen lenkin niin juoksutuntuma säilyy.

Valoa päässä.
Tänä aamuna oli sitten taas pitkän hiihtolenkin vuoro. Aamulla klo. 7.45 olin jo Lohjalla virittelemässä lamppua päähän. Ei sitä lamppua sitten kauaa enää tarvittukaan. Hyvä oli keli, vähän kireä oli pakkanen ja hiestä kastuneissa hanskoissa sormet vähän pakkasivat kylmettymään. Tuntuu siltä, että meno vaan paranee näillä pitkillä lenkeillä. Ensin Virkkalan lenkki taas, sitten vähän kuumaa mehua, jäätyneitä rusinoita, yksi energiageeli ja vielä vähän lyhyempi lenkki päälle.
Latu valaistu otsalampulla.
Urheilussa välineet ja varusteet ovat tunnetusti tärkeä asia. Olen jonkin aikaa käyttänyt ns. thermosukkia, jotka ovat jonkinlaisesta neopreenista valmistetut sukat (ks. alla).

Vasemmalla thermosukka “Finlandia” made in Taiwan ja oikealla villasukka made in Finland, Honkajoki.
Thermosukat pitävät kosteuden ulkopuolella, mutta koska ovat niin tiiviit eivätkä hengitä, hikoileva jalka tuottaa kosteutta sisäpuolelle. Kylmällä kelillä (pakkanen 15-20 astetta) thermosukalla suojatussa jalassa alkaa olla vilpoista. Hyvää thermosukissa on se, että akillesjänteet ovat hyvin suojattuina. No, kokeilin sitten taas tänään vaihteeksi perinteisiä villasukkia. Villasukat olivat oikeastaan samanlaiset verrattuna edellä mainittuihin 15 asteen pakkasessa, pientä tuntemusta varpaissa, mutta hyvin pärjäili. Thermosukat lienevät suunnistuskaudella hyvät kun esim. Raatojuoksussa vaivainen jalka uppoaa kylmään suohon. Hiihdossa molempi parempi.
Ensi viikolla lienee mahdollista tehdä ainakin jonkinlainen hiihtolenkki Saariselällä kun työt vievät Pohjoiseen pariinkin paikkaan.
PS: Ilmoittauduin Pirkkaan, sarja M40 perinteinen.









