Author: Pauli

Posted on

Takaiskuja ja pelailua

Piti sitten hiihdellä paljon joululomalla… Aatonaattona loman alettua suunnitelma vielä piti. Hiihtelin pururadalla reilun kympin pikku pakkasessa. Aika nahkea oli keli paikka paikoin, täytyy sanoa ja hiljaista oli ladulla. Varusteita oli kuitenkin päällä sen verran, että ei hiihdossa mitään ongelmaa ollut. Vaikka Thermosukat olivat jalassa, loppulenkillä varpaita alkoi hiukan kipristellä. Muuten oli ok.

Sitten jouluaaton vastaisena yönä kello 04.00 olo alkoi tuntua hivenen oudolta ja aamulla piti tunnustaa tosiasiat, että olin tullut kipeäksi.

En varmaan kolmeen vuoteen ole ollut sairaana tätä ennen. Toipuessa on nyt mennyt jouluaatto, -päivä ja nyt jo kohta Tapaninpäiväkin. Hiihtäminen on ollut täysin poissuljettu ajatus. Muutenkin on täytynyt ottaa aika rauhallisesti. Hyviä jouluruokia on tullut syötyä aika maltillisesti.

Tänään kävin silti tekemässä pakolliset lumityöt. Lunta kun tulee jatkuvasti lisää. Ladut ovat ummessa, eli senkään puolesta hiihtämisestä ei tulisi mitään. Lumityöt ottivat näin toipilaana aika lujille. Alla olevassa kuvassa maisemaa tontilta.

Ulkona havaitsin, että tämän loman aikana koetaan vielä sekin hauskuus, että pitää mennä katolle pudottamaan lunta. Viime talvena tein saman homman hiihtolomalla. Aina vaan aikaistuu nämä talvet…

Urheilua on sitten pitänyt harrastaa virtuaalisesti. Tämä on onnistunut hyvin joulupukin kotitalouteen tuomalla Nintendo WII-pelikoneella. Lajeina golf, keilailu, miekkailu, tennis joitakin mainitakseni. Täytyy sanoa, että on aika tasokas laite pelien visuaalisuuden käytettävyyden suhteen. Ja laitteen käytettävyyden. Ei paljon tarvinnut viritellä kanavia ja muuta kun pelit olivat valmiit alkamaan. Kehitys on kehittynyt. Ainakin jos vertaa siihen aikaan kun pelailtiin Commodore 64:sella laittomasti kopioituja ja C-kasetille tallennettuja pelejä. Pelikone kytkettiin telkkarin antenniliittimeen ja sitten väänneltiin C-aseman Azimuth-kulmaa ruuvimeisselillä kun pelit eivät latautuneet (download error).

Toiveissa olisi, että huomenna toipuminen olisi edennyt hiihtämisen mahdollistavaan pisteeseen. Pientä varovaista hiihtoa vaikkapa urheilukentän maastossa olisi tarkoitus harrastaa. Ladutkin on luvattu ajaa joulunpyhien jälkeen. Suunnitelmissa olisi myös lomaviikon aikana tehdä yksi pidempi hiihtolenkki, vaikkapa 30 km. Tämä lenkki olisi hieno tehdä vaikkapa Västerbyssä jos olosuhteet sallivat.

Posted on

Kokkeilu: Pilates

Kokeilin tässä illalla muutamia Pilates-liikkeitä kirjastosta lainaamastani kirjasta. Monet liikkeistä olivat melko hankalia. Mutta ne mitä onnistuin tekemään, tuntuivat aika hyviltä normaalin kuntopiirin päälle. Tehokkaita vatsalihasjuttuja ja sen sellaisia. Täytyy yrittää vakinaistaa jollain tavalla ohjelmaan.

Eilen tuli sitten 200 km hiihtoa täyteen. Olen  nyt viimeksi tehnyt kaksi lenkkiä vapaalla tyylillä peräjälkeen. Ei se hääviltä tunnu. Mutta kun kerran Hiihto-lehdessäkin sanottiin, että molempia tyylejä kannattaa hiihtää, niin hiihdetään sitten. Luistelusukset minulla on, mutta kengät on perinteisen tyylin. Kohtalaisen hyvin niilläkin voi luistella (luin myös em. lehdestä, että jotkut huiputkin tekevät niin).

Kävin tänään katsomassa tuossa viereisellä pururadalla ja havaitsin, että siellä on mainio perinteisen latu. Sinne sitten huomenna. Melko pitkä joululoma on edessä, helposti tuollaiset 100 km hiihtoa voisi tulla mittariin. Erityisesti pari pidempää lenkkiä kiinnostaisi tehdä. Joko Härkävuoren radoilla tai Västerbyssä (kartta, huom. aika iso tiedosto).

Karjaan latuinfo muuten hienosti täällä ja kaikki Raaseporin hiihtomahdollisuudet täällä.

Katselin muuten eilen Pihkaniskojen korttelirastikalenteria, jotka starttaavat vuodenvaihteen jälkeen. Kyllä sinne aikakin kerran pitää mennä. Jos ei Vantaalle niin esimerkiksi Helsingiin Eläintarhan kartalla suunnistamaan tai Tapiolaan.

Eikä siihen suunnistuskauden alkuunkaan ole enää lusittavana kuin tammi-, helmi- ja maaliskuu. Kun vaan akilles antaisi periksi. Parhaillaankin lepuutan sitä kylmäpussin päällä.

Posted on

Lehdet ja uusi kirja

Perjantaina olin pitkästä aikaa akateemisen maailman riennoissa, eli Valmentajan väitöskaronkassa Suomen Turussa. Sain päivänsankarilta “ohjaajalahjaksi” oheisen kirjan, eli Daniel Bukzspanin teoksen Heavy Metal: Raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset. Kirja on vallan mahtava, erittäin laaja ja monipuolinen teos. Kiitosta vaan sinne Turun suuntaan.

Itse väitökseen en valitettavasti ehtinyt työkiireiden vuoksi, mutta hyvä näinkin. Väitös oli kuumenna tiukka ja hyvätasoinen keskustelu. Nykyäänhän väitösilaisuuksissa saattaa olla kaikenlaisia kummallisuuksia, kuten Power Point-sulkeisia lektiossa, epämääräistä käyttäytymistä ja ohutta osaamista joko väittelijän tai vastaväittäjän taholta.

Sen verran näitä akateemisia töitä on muuten vielä agendalla, että yksi esitarkastus pitäisi vielä ensi viikolla kirjoittaa, kenties viimeistely jää väliviikolle. Yhden toisen esitarkastuksen olen tehnyt jo tänä vuonna. Paradoksaalista kyllä, akateemiset tehtävät lisääntyivät välittömästi kun lähdin yliopistolta, eli esimerkiksi näitä erilaisia tarkastuksia on ollut melko moniakin. Tosin jostain/sattuneesta syystä ei Turun suunnalla.

Turkuun matkatessa ostin uuden Hiihto-lehden. Erittäin tasokas lehti. Monipuolinen ja laaja-alainen. On juttua harjoittelusta, välineistä ja voitelusta. Tärkeää tietoa esimerkiksi massahiihtoihin valmistautumisista ja huippujen mielitreeneistä (esimerkiksi nyt Murasen mäkijuoksut).

Toinen hyvä lehti on tietenkin Hiihto -lehden isoveli eli Juoksija. Samat sisällöt noin niinkuin teemojen puolesta, mutta juoksun näkökulmasta. Viime lehdessä oli pientä juttua myös hiihdosta, eli kumpi hiihtotyyli, vapaa vai perinteinen, sopii juoksijalle paremmin. Ja sanottakoon tässä, että siis perinteinen tietysti. Se onkin sitä oikeaa hiihtoa.

Siitä tuli mieleen, että nyt kun on tuota akillesvaivaa taas, olen pohtinut josko pitäisi vaihtaa vapaalle, eli luistelutyyliin. Se saattaisi olla parempi jalalle. Varasin ajan tammikuun alkuun urheilulääkärille, siellä sitten ihmetellään näitä vaivoja taas. En vielä ilmoittaudu Pirkkaan, jos vielä vähän miettii tuota tyyliä millä mennään.

Tänään muuten hiihdin vapaalla tyylillä kun latu oli yön aikana tuiskannut umpeen. Olin hiihtämässä sillä aikaa kun vanhin poika oli jalkapalloharjoituksissa. Ihan hyvä harjoituksen näinkin sai, umpihankeen kun luisteli. Tosin enemmän tosiaan pidän perinteisestä tyylistä. Sitten ehdin vielä vähäksi aikaa seuraamaan harjoituksia. Hyvä oli meininki jalkapalloharjoituksissa. Siellä myös sattui ja tapahtui, sillä harjoituspelissä viimeisen kymmenen minuutin aikana tuli yksi ulosajo ja yksi loukkaantuminen. 

Iltapäivällä sitten vielä uimahallissa Tammisaaressa uin 1000 m kun vanhimmat pojat alkavat jo pärjäillä yksikseen, eli ovat uimataitoisia. Uinti on hyvä laji myös, parisen vuotta sitten kävin aktiivisestikin Mäkelänrinteessä uimassa ennen töitä parina päivänä viikossa. Siellä kuuli pääkaupunkiseudun äijien juorut samalla saunassa. Nyt ei ehdi, kun nykypäivän työelämä vaatii niin paljon.

Lehdistä puheenollen, sitten on vielä tietty Suunnistaja, joka luetaan kannesta kanteen heti kun se tulee. Edellä mainituissa lehdissä on enemmän painoa harjoittelussa ja kisoihin valmistautumisessa, Suunnistajassa laaja-alaisemmin lajiin liittyvistä asioista.

Suunnistaja on liiton pää-äänenkannattaja ja siksi sen painotukset ovat liiton strategian mukaiset. Eli kaikki lajit (Hisu, pyöräsuunnistus ja maastosuunnistus) ovat edustettuina. Lajin kehityksestä (houkuttelevuuden lisäämisestä uusilla kilpailumuodoilla ym.) on paljon puhetta, jonkin verran on myös juttua harjoittelusta (Lakasen seikkaperäiset jutut ovat hyviä) ja kisaraporttejakin löytyy. Viimeksi mainitut ovat tosin vähän jälkijättöisiä, koska kisat on nykyään analysoitu samana päivänä Suunnistusnetissä ja reittihärvelissä.

Mutta kuten sanottu, lehti luetaan tarkkaan. Tosin en lue lainkaan juttuja pyörä- enkä hiihtosuunnistuksesta. Ohessa on kansi syksyn lehdestä, joulukuun lehdessä oli jouluinen kansi ilman suunnistusteemaa eikä sellaista nyt tänne blogiin kannata laittaa.

Ensi viikon ohjelmassa töiden lopettelua ja jouluun valmistautumista. Joukuna saa aikaiseksi sellaisen puolentoista viikon loman. Silloin ehtii käydä vähän pidemmilläkin hiihtolenkeillä ja vähän vaihtelevammissa maastoissa kuin pelkästään tuossa urheilukentän ympäristössä.

Posted on

Jääkiekko-ottelu meni painiksi

Eilen olin kahden vanhimman pojan kanssa Espoossa katsomassa ottelua Blues-Kalpa. Kelit olivat ottelupaikalle ajettaessa varsin heikot, moottoritiellä oli autoja poikittain ja hälytysajoneuvojen siniset valot vilkkuivat keskellä pimeyttä. Varovainen piti olla, koska lunta ei oltu ehditty aurata tieltä pois sitä mukaan kun sitä tuli lisää.

Ennen matsia piti vielä käydä Ikeassa lamppua hakemassa. Paikka, jossa käy mahdollisimman harvoin ja silloin kun käy, hoitaa asioinnin mahdollisimman nopeasti.

Peli oli vähämaalinen. Kaksi ensimmäistä erää puurrettiin väkinäisen oloisesti, pelissä oli omasta mielestäni välillä jopa melko tylsiä jaksoja. Välillä rymisteltiin laitoja, laukauksia tuli melko vähän. Blues piti hienokseltaan otetta pelin alussa, mutta Kalpa iski muutaman kerran terävästi takaisin.

Vaikka pelitapahtumat olivat verraten laimeita, pelaajien tunteet tuntuivat välillä kuumenevan. Ehkä niukkuus maalien suhteen kiristi pelaajien pinnaa. Alla olevassa kuvassa Bluesin johtajahahmo ja katsojien suosikki Jere Karalahti matkalla jäähyaitioon. Aina kun Jere lipui katsomon ohi, kuului huutoja “Hyvä Jere!” ja “Näytä niille!”. Jere tuntui myös saavan varsin runsaasti peliminuutteja.

Varsinainen pelin “kohokohta”, tosin arveluttava sellainen, tuli sitten toisessa erässä. Bluesin maalilla tuli pientä tönimistä, joka eskaloitui alla olevan kuvasarjan mukaisesti kunnon tappeluun. Lopputuloksena oli se, että kaksi pelaajaa ajettiin suihkuun. Yleisö tuntui olevan tappelusta mielissään, kenties olen väärässä,  mutta tuomarit antoivat poikien ensin nahistella hetken ja menivät vasta sitten väliin. Mitä sitä kunnon showta keskeyttämään.

Tuomarit pitävät muut pelaajat loitolla riitapukareista.

Kuopiolainen antaa espoolaiselle selkään, tuomari tulee hätiin.

“No niin pojat, eipäs nahistella”.

“Ja tämä oli sitten tältä illalta tässä”.

Pelireissu oli oikein onnistunut, vaikkakin pelissä oli selkeästi tylsiä jaksoja. Lopussa Blues haki hyvin tasoitusta ottamalla maalivahdin pois kentältä, mutta kiri ei riittänyt maaliin asti. Kalpa siis voitti maalein 0-1. Kalpan maali tuli ikäänkuin vahingossa, äkkiä. Vierasjoukkueen maaleja ei kovin hyvin huomaakaan, sillä mitään huutomyrskyä ei tule. Taisi muuten tässä pelissä Kalpan fanikatsomo olla äänekkäämpi kuin kotijoukkueen. Kumman vaisua porukkaa nämä espoolaiset.

Vaikuttavia hetkiä matsissa olivat Jere Karalahden mailan rikkoontuminen kovassa lämärissä, kiekon lentäminen yli pleksin (saimme sen kotiin), naapurin popcornien kaatuminen hallin lattialle ja tasokas hot-dog erätauolla. Ylipäätään hallin palvelut ja organisaatio tuntuivat hyvin hiotuilta parkkeerauksesta kotiinlähtöön saakka.

Varmaan kymmenen jääkiekkomatsia olen elämäni aikana nähnyt, mutta yhtään varsinaista trilleriä ei ole tullut todistettua paikan päällä. Jotensakin televisiossa pelin tunnelma tuntuu olevan intensiivisempi. Peli näyttää hitaammalta livenä, eikä ne laukaukset niin kovia ole. Ainakaan kaikki.

Viikolla jouduin töiden takia olemaan illan Helsingissä. Siinä sitten kävin juoksulenkillä välillä, eli juoksin Töölönlahden ympäri. Ihan kiva lenkki, kaupunki oli varsin sekaisin lumesta, venäläiset rekat yrittivät päästä liikkeelle liikennevaloista ja ihmiset kaivoivat autojaan kadunreunan kinoksista. Lenkki on kuvattu alla olevassa käppyrässä. Jalassa oli tietty Asics Gel Arcticit, joilla Linnunlaulun ylämäkikin sujui ongelmattomasti.

 
 

Tänään kävin heittämässä vielä vähän pidemmän hiihtolenkin, eli 21 km kiersin tuossa urheilukentän ladulla kun muita latuja ei oltu ajettu. Ihan hyvin jaksoin, aikaa meni 1 h 50 min. Eihän Pirkan hiihdossa tarvita kuin 70 kilsaa päälle ja se on siinä. Yritän hiihdellä viikonloppuisin näitä vähän pidempiä lenkkejä 20-30 km. Viikolla hyvä kun hätäisen kympin ehtii pari kertaa hiihtää.

Ensi viikon yksi keskeinen tapahtuma on valmentajan väitös ja karonkka Turussa. Laajoja haastatteluja on jo annettu asiasta paikallislehteen.

Posted on

Lumipyry ja sosiaalinen suunnistusmedia

Tänään olin kahden vanhimman pojan kanssa Påminnessa laskemassa. Ihan hyvin sujui lumimyräkässä. Kahvit ja kaakaot vielä juotiin päälle kahviossa ja siivottiin tarkasti jälkemme.

Nyt sitä lunta on tuli niin paljon, että ei päässyt edes hiihtämään tänään. Päädyin sitten juoksulenkille (7 km) ja pienet kuntopiirit päälle Itsenäisyyspäivän kunniaksi. Juoksulenkki vaihtelevassa lumipöperössä Asics Arctic WR:llä sujui hyvin. Uudessa Juoksija-lehdessä valittelivat muuten näiden kenkien pitoa. Väittäisin vastaan, ihan hyvin pitävät. Nytkin oli esimerkiksi välillä 20 senttiä pakkaslunta ja sitten taas vasta-aurattua baanaa ja koko ajan mentiin tasaisen varmasti eteenpäin.

Näin suunnistajien ylimenokaudella lajin hermolla pysyminen vaatii tavallistakin tiiviimpää (sosiaalisen) suunnistusmedian seuraamista.

No, Suunnistaja-lehti tuli perjantaina ja se tuli luettua tarkkaan. Ei siellä sen kummempaa. Pientä jupinaa lajin olemuksesta ja suunnasta edelleen. Missä määrin siis tuodaan erilaisia viihteellisiä ja televisioon sopivia elementtejä ja kisanäyttämöjä mukaan vai mennäänkö perinteisellä tyylillä eli väliaikalähdöllä korvessa.

Lajin varsin tuoreena harrastajana ei voi kuin toivoa, että liiallisuuksiin ei mentäisi oman kilpailu-uran aikana. Esimerkiksi hiihdossa tämä kisamuoto, jossa vaihdetaan suksia välillä (mikä sen nimi onkaan) on täysin naurettava. En myöskään ymmärrä, mitä itua on suunnistuksessa vaihtaa karttaa eri mittakaavaiseen kesken kisan. Tai miksi pitäisi olla kaavaillut sekaviestit MM-kisoissa?

Mielestäni televisioinnit nykyisissä kisamuodoissa ovat olleet erittäin hyvin onnistuneita. Siis silloin kun kisaa on ollut mahdollista seurata myös GPS-seurannalla ja asiantuntevalla selostuksella. Näin esimerkiksi MM-kisoissa tänä vuonna ja Jukolassa tietty. No, näemmä ensi vuonna Fin 5-viikolla on allekirjoittaneenkin sarjassa takaa-ajo viimeisenä päivänä. En tiedä onko tämä uutuus vai onko näin ollut ennenkin.

Entä se sosiaalinen suunnistusmedia? Seuraan useita kansallisesti tärkeitä suunnistusblogeja ja näin Itsenäisyyspäivänä on hyvä tehdä pientä yhteenvetoa.

Maajoukkueen ykkössuunnistajan, Minna Kaupin kotisivut eivät välttämättä täytä blogin tunnuspiirteitä, koska kommentointimahdollisuutta ei ole. Silti päivityksiä ajankohtaisista kilpailu- ja harjoitusasioista tulee kiitettävän tiheään. Keskusteluavaruudesta ei löydy järin kriittisiä sävyjä, joskus kilpailukalenterin tiukkuudesta on ollut puhetta. Blogista voi hyvin seurata kisojen ja kauden kehittymistä.

SP Fincken blogi ansaitsee tulla mainituksi suunnistusblogien lyhyellä listalla. Erityismaininnat huumorista ja persoonallisesta tyylistä. Päivitystiheys on kiitettävä, noin kerran viikossa. Kuvat tukevat kerrontaa. Linkit tuloksiin tulevat blogiin ainakin silloin kun ollaan tulosliuskassa piikkipaikalla.

Tsaarin blogi tuo terveisiä Tampereelta. Päivitystahti on edellisiä selvästi kiivaampi ja harjoittelun nyansseja ja joskus muitakin elämänalueita käydään läpi gps:n avulla ja ilman. Allekirjoittaneen kanssa samaa kokemusmaailmaa ovat ainakin koirien kohtaamiset lenkkipoluilla.

Tuomo Mäkelän blogi päivittyy usein – ja Kalle Päätalomaisella tarkkuudella. “Aamulla lämpömittari näytti +1 astetta”. Raportointi harjoittelusta ja kilpailuista on tarkkaa, harvoin ollaan liikkeellä ilman gps-seurantaa.

Ikaalisten koulukunta, Topi Anjalan ja Vesa Taanilan blogeilla on erottautunut kuluneen vuoden aikana joillakin varsin kriittisillä kirjoituksillaan. Analyysit kisoista ovat hyviä ja ratamestarikin saa päävalmentajan ohella kyytiä jos aihetta ilmenee.

Vielä voisi mainita lyhyesti Tero Föhrin ja Pasi Ikosen  sivut. Molemmat päivittyvät melko harvakseltaan, mutta varsinkin Ikosella on yleensä enemmän asiaa kerralla. Föhr tuntuu päivittävän blogiaan lähinnä eräänlaisissa isommissa kauden ja uran kulminaatiopisteissä.  

Sitten on tietty paljon muita blogeja joita tulee seurattua, kotimaisia tai ulkomaisia. Mutta ei niistä sen enempää tällä kertaa. On myös joitakin nimettömiä blogeja, joista en paljon perusta.

Yksi asia muuten on yhteinen näille mainituille blogisteille tai tälle genrelle yleisemminkin. Nimittäin se, että aika vaivaista porukkaa ovat nämä bloginpitäjät. Lähes kaikilla on erílaista vaivaa ja vammaa, joiden paranemista ja pahenemista blogeissa seurataan.  No, sama vika on tällä blogilla, vaikka suunnistuksellisesti liikutaan monta pykälää alemmalla tasolla.