Kuivaharjoittelua ja uusia härveleitä

Tänään olin Åminneforsin kartalla kävelemässä vanhan B-radan. Käyrä ohessa. Ihan ok löytyivät “rastit”, vaikka maastossa oli vähän hakkuita joita ei ollut kartalla.

Oli todella hieno ilma ja maastossa hienoja paikkoja. Ihan hyvä harjoitus tällainenkin. Pitää tehdä tässä syksyn mittaan vielä muutamia ainakin.

Viikolla vedin vähän vetoja, 4 x 5 min 2 min palautuksella. Tuntuivat hyviltä. Kunto on aika ok. Valitettavasti “terveen jalan” akillesjänne vähän vihoittelee. Järki sanoo, että pitäisi huilata. No, menen silti huomenna pitkälle lenkille… Lenkkitossut pitäisi vaihtaa, alkavat olla kuluneet.

Viime viikonlopun ohjelmaan kuului Toy Story 3 Karjaa elokuvateatterissa. Esitys oli ns. 3D – ihan vaikuttavalta näytti.

Olen tässä pohtinut, vieläkö sitä jaksaisi osallistua Rastijahtiin Pöytyällä parin viikon päästä. Kyseessähän on rogaining/yhden miehen partio/hajontarasti-tyyppinen kisa. Sinällään voisi olla mielenkiintoinen. Pitää vielä miettiä. Halikkoviesti joka tapauksessa lienee ohjelmassa. Maanantaina varmaan Uran viimeisille maanantairasteille ihan itse suunnistamaan.

Tilasin muuten Ruotsista otsalampun. Siellä oli kaupassa päällä “omstrukturering” ja aika hitaasti lähti tilaus liikkeelle. Nyt kuitenkin pitäisi olla tulossa Milan Zenith-mallinen lamppu, jota on kehuttu ja hyväksi havaittu ainakin Pohjanmaalla. Paperilla siinä on vissiin 1000 lumenea. Jos olen oikein ymmärtänyt, OK Raseborg järkkää vielä “Höst mörker”-harkkoja loka-marraskuussa ja siellä sitten lampulla tositoimiin.

Tosiaan täytin 40 v viime viikolla. Ihan yllättäen sain töistä lahjaksi oheisen näköisiä tuotteita. Joo, ei minulla ole mitään oikeuksia noihin kuviin, mutta ota nopeasti pois jos joku uhkaa raastuvalla.

Eli kyseessä on ratkaisu, jolla pystyy ottamaan reilusti nestettä lenkille/kisaan mukaan ja nauttimaan nestettä letkusta “ilman käsiä”. Varmasti hyödylllinen ensi vuoden helteillä ja kuulemma letkuun saa vielä lisävarusteena eristyksen, joka estää jäätymistä. Eli voi käyttää talvellakin.

Ei tullut jättipottia

Tänään oltiin Oravatonnissa Nousiaisissa koko perheen voimalla. Vanhin poika sarjassa H9RR ja allekirjoittanut omassa sarjassaan H40. Kaksi poikaa muksulassa ja vaimo huoltojoukoissa.

Kisakoukerot ovat oheisessa kuvassa ja selitykset alla.

Ykkönen meni taas kerran huonosti. Juoksin kallion päälle ja rastin piti olla siellä kulmassa. Juoksentelin sinnepäin huolimattomasti. No, suunta oli väärä ja juoksin liian pitkälle. Siellä sitten pyörin aikani ja löysin. Kisa oli jo pilalla. Jälkikäteen on helppo sanoa, että siitä vaan hakkuuaukean reunaa ja suoraan rastille.

Sitten heti perään toinen virhe. Kakkoselle pitkä väli ja katselin tiekiertoa oikealta. Juoksin sinne suuntaan. Ja sitten muutin suunitelmaa kun näytti siltä, että joudun juoksemaan pihojen poikki. Joo tiedän, että suunnitelmaa ei saisi muuttaa. Todella heikkoa oli touhu tässä kisan alkuvaiheessa. Olisi pitänyt ykköseltä juosta suunnalla lähes viivaa pitkin, siellä olisi ollut kaikenlaista jännittävää luettavaa. Ajauduin sitten vielä liikaa vasemmalle ja sieltä sitten kakkoselle pienen koukun kautta.

Ja vielä kolmas iso virhe kolmoselta lähtiessä. Huono lähtäsuunta ja löysi itseni väärältä tieltä. Siitä sitten pusikon kautta oikealle tielle ja siitä alkoi parempi vaihe kilpailua. Loput rastit löytyivät suoraan tai pienellä koukkimisella. Ihan hyvin meni loppu.

Olin vähällä lyödä hanskat tiskiin tuossa kolmannen ison virheen jälkeen mutta luonto ei antanut periksi. Hyvä kun en keskeyttänyt, koska loppu tuli ihan hyvin.

Alku meni kyllä luokattomasti. En vain saanut riittävää keskittymistä päälle ja homma meni juoksenteluksi, eikä siitä näissä hommissa koskaan tule mitään. Loppukisasta olin ihan hyvin kiinni kartassa, alussa en lainkaan.

Vanhin poika juoksi huomattavasti paremmin omassa sarjassaan. Kuulemma nelosen kanssa oli pientä ongelmaa mutta muuten meni hyvin. Taakse jäi monia suurseurojen junioreja. Juuri ja juuri saatiin pojasta kuva maaliviivalta kun loppusuorakin sujahti niin rivakasti. Taitaa kohta allekirjoittaneella olla aika siirtyä kokonaan valmennus- ja huoltopuolelle.

Kisajärjestelyt olivat kyllä kivat ja rata hyvä vaikka kisa meni huonosti omalta kohdalta. Muutenkin kisoihin osallistuminen meni oikein erinomaisesti isommalla kokoonpanolla. Oravatonnissa oli hyvä muksula (galleriassa kahden nuoremman pojan aikaansaannokset muksulan nikkarointihommista).

Sateinen viikonloppu Raaseporissa

Eilen kävin kokeilemassa itse järjestettyä suunnistusharjoitusta Brunkomissa. Piirtelin kartalle 10 rastia, radan pituus oli noin 5 km. Auto parkkiin Gölelle ja menoksi vesisateeseen. Kuvassa harjoitus satelliittiperspektiivistä.

Garmin piirteli viivaa suunnistuskarttaan myös (ei esitetty tässä). Ihan ok näköistä, ei mitään koukkimista.

Märkää oli metsässä ja kalliot olivat liukkaita. Nastarit märiksi suolla. “Rastit” löytyivät hyvin. Menin kokolailla kävellen metsässä, jotta ei mitään turhia loukkaantumisia ainakaan tulisi. Helppokulkuisemmassa maastossa ja tiellä sitten juoksuksi.

Varsin rauhallisesti otin siis. Siksi oli yllätys, mikä olikaan harjoitukseen kulunut aika. Pari minuuttia yli tunti. Keskimatkan kisoissa on mennyt tänä vuonna paljon kauemminkin. Eli olen koheltanut ja juossut ympyrää siellä pidempään kuin mitä erittäin hitaalla etenemisellä olisin päässyt. Tämä kannattaa yrittää pitää mielessä tulevissa kisoissa…

Sunnuntaina aamulla sitten viikonlopun toinen harjoitus. Pitkästä aikaa pitkä lenkki, pituudeltaan tänään 17 km. Hyvin kulki, keskisyke 130, aikaa meni vähän vajaa 2 h. Käppyrät alla. Mutta kyllä on tylsää hommaa tuo tasaisella juokseminen.

Sitten vähän puutöitä, eli puita pinosta varastoon sisälle. Sieltä niitä on sitten hyvä talvella käydä hakemassa takkaan.

Illemmalla vielä autonkuljettajana naapurin pojalle ja vanhimmalle pojalle jalkapalloharjoituksiin. Hyvännäköistä peliä ja innokkaita pelaajia, vaikka vettä satoi kaatamalla.

Samaan aikaan oli kai BK:n ykkösjoukkueen peli toisella kentällä. Yllättävän intensiivinen tunnelma, huutoa, torvia ja kiroilua. Karjaa johti 5-0 siinä vaiheessa kun lähdin paikalta. Ehkä se tekonurmen lämmittäminen -20 asteessa ei sittenkään ollut turhaa?

Ensi viikolla tulee sitten 40 vuotta mittariin. Juhlapäivänä olen matkoilla, eli työmatkalla pohjoisessa. Sitten sunnuntaina kilpailut eli Oravatonni Nousiaisissa. Se taitaakin olla kauden viimeinen henkilökohtainen kisa. Karjaan Uran Halikkoviesti-joukkuetta kasataan kovaa vauhtia ja kenties juoksen siellä.

Ai niin. Vielä vähän muutakin kuin ruumiinkulttuuria. Olen yrittänyt viime aikoina taas vähän lueskella – hitaasti mutta varmasti. Koska vaimo lukee koko ajan ja on erinomaisesti perillä ajankohtaisista ja tärkeistä kirjoista, olen pyytänyt häntä “suosittelemaan” ja hankkimaan kirjoja luettavakseni. Kyseessä on siis eräänlainen ulkoistus.

No, hiljan sain luettua Khaled Hosseinin “Tuhat loistavaa aurinkoa”. Koska kuulemma kaikki ovat lukeneet tämän kirjan, minun ei tarvitse kertoa, mitä siinä tapahtui. No, se kertoo kahden naisen elämästä Afganistanista. Aivan erinomainen kirja, joskaan en voi suositella kaikkein herkimmille. Sen verran kovia olivat naisten kohtalot. Samaan tematiikkaan liittyi myös kesällä lukemani Sofi Oksasen “Puhdistus”. Aivan erinomainen kirja sekin.

Nyt on menossa Joel Haahtelan “Perhoskerääjä”. Pohdiskelin mikä sana kuvaisi kerrontaa siinä ja vaimo auttoi “se on unenomainen”. Totta tosiaan. Eli siis sitä vain, että yritetään tässä lukea muitakin kirjoja kuin suunnistuskirjoja.

Työmatkasuunnistusta

Tosiaan tänään työreissulla Kotkassa. Ajoa 460 km suurinpiirtein täältä läntiseltä Uudeltamaalta.

Jossain vaiheessa Loviisan paikkeilla alkoi näkyä venäjänkielistä tekstiä mainoksissa. Harvemmin tuollapäin Suomea tulee käytyä. Pohdiskelin, että vissiin RUK:n (kurssi 194, “Kollaa”) aikaan viimeksi olin Kotkassa. Siitä on “vain” hieman yli 20 vuotta. Palaan muuten ehkä myöhemmin tässä blogissa RUK:n johtamisoppeihin, nehän ovat viime aikoina olleet puheena ainakin Talouselämässä.

Tapahtuma jossa olin esitelmöimässä pidettiin Merikeskus Vellamossa. Voin sanoa, että oli hieno paikka. Kuuntelin seminaarissa mielenkiintoista esitystä sosiaalisesta mediasta. Kaikenlaisia mahdollisuuksia olisi sillä puolella. Ei muuten tämä blogigaan kovin sosiaalinen ole, kun noita kommentteja tulee aika vähän.

No, paluumatkalla sitten suunnistamaan Keravalle. Keski-Uusimaa rastit ja paikkana Talma. Kartta ja piirros alla. Ai niin, ikävä kyllä unohdin Garminin kotiin ja joutusin (turkua) piirtämään reitin “käsin”.

Täytyy sanoa, että nyt oli vähän vaatimaton tämä maasto. Aika vaikea on ratamestarin tuollaiseen maastoon saada esim. 7 km rataa. On pihaa ja peltoa. 8 v poika sanoi kartasta että “sprinttikartta”. Katselin ratoja ja päädyin 5 km rataan kun ajattelin, että se näissä oloissa riittää.

No, hissukseen lähdin matkaan. Ihan ok löytyivät rastit. Oli peltoa ja rakennuksia joihin peilata ja polkuja. Seiskalla sitten pieni herpaannus kun työasiat alkoivat pyöriä mielessä. Vissiin vähän menin ulos kartaltakin kun rasti oli niin kartan reunassa. Palasin polulle ja sieltä sitten rastille.

Toinen herpaannus sitten mennessä rastille nro 13. Olin tehdä Thierryt ja katselin jo rastia 14 ja menin vähän matkaa väärään suuntaan.

Lopussa vielä todella pitkä rastiväli, jossa pelkkää juoksua. Siinä sitten juoksin vähän rivakammin, katsotaan mihin se väliajoissa riittää.

No ei siinä mitään, tuli taas yksi harjoitus tehtyä. Kyllähän nämä tämä maastotyypin suunnistukset ovat yksi osa lajia, siis tällaiset joissa kierrellään esim. pururadan tai hiihtokeskuksen ympärillä.

Tuli myös katseltua maastoa siellä Kotkan seudulla sillä silmällä, että Jukolan viesti on sielläpäin ensi vuonna. Näytti aika peitteiseltä ja toisaalta kiviseltä se maasto autosta tiirailtuna.

Rasti-Mokia

Tosiaan tänään Rasti-Nokian kansalliset. Kisa käytiin kosteassa metsässä, ilman sadetta kuitenkin. Tyypillisessä hämäläisessä suunnistusmaastossa. Kuva alla. (Pahoittelen muuten kuvien huonoa laatua, kuvat piti ottaa kännykällä kun vaimo otti paremman kameran ulkomaanmatkalle).

No ei se ihan koko ajan tuollaista ollut, mutta oli siellä peitteistä välillä, paljon kiviä ja hakkuujätettä.

No miten kisa meni? Alla kartta gepseineen. Kannattaa kiinnittää huomio rasteihin 2, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11 ja 12. Nämä menivät hyvin. Kolmen kanssa oli ongelmaa.

Ykkösen kanssa ei sen suurempaa. Näin toisen ykkösen oikealla ja pitihän sitä käydä katsomassa. Kuten Minna Kauppi sanoo uusimmassa Suunnistaja-lehdessä, “ainahan se kartta tutisee kun mennään ykköstä kohti.” No, ei tämä mikään paha virhe ollut 45 s-1 min varmaan ja se ei ole mitään näissä touhuissa.

Kakkonen siis ok, mutta kolmosella tapahtui jotain kummaa. Olin täysin kiinni kartassa kun ylitin ojan, hakkuu-aukea oli siinä vasemmalla ja olin menossa kohti rastia, mutta sitten käännyin vasemmalle pitkälle hukkaan. Siinä sitten seikkailin aikani (oli siellä muitakin seikkailemassa). Sitten kävin hakemassa uuden lähdön sieltä hakkuu-aukean reunasta ojan mutkasta ja suoraan rastille. Paha moka.

Sitten monta, monta rastia erittäin hyvin. Esimerkiksi 7-8 välillä oivallisesti metsäkoneuraa alle, suolle ja suoraan rastille. Sitten ihan fiksu pieni tiekierto (väliajoissa näkyi että menin kovaa) ja suoraan rastille. Oli peitteistä, mutta silti rastit löytyivät hyvin. Sitten valtava herpaannus toiseksi viimeiselle rastille. Siinä varmaan olin jo tuudittautunut maaliintuloon kun kuulutuskin kuului. Ja taas täytyy sanoa, että oli siellä muitakin harhailemassa.

Pyörin väärällä puolella tiheikköä ja olin aika sekaisin siitä, missä olin. Vaikka kävin esimerkiksi siellä ihan selkeällä isolla kivellä tiheikön pohjoispuolella. Sieltä sitten seikkailin ihan läheltä rastia pitkälle takaisinpäin, hakkuuaukean reunalle. Sieltä kaksoiskiven vierestä ja kahden kumpareen linjassa suoraan rastille. Olipa helppo.

Täytyy olla tyytyväinen hyvin menneistä osuuksista ja ottaa opiksi pummeista. Molemmat isot pummit tulivat helpoissa paikoissa. Erityisesti kolmonen olisi pitänyt ottaa varmasti hakkuuaukean jälkeen alkanutta pientä soistuvaa aluetta pitkin. En ymmärrä miksi piti kääntyä vasemmalle. Ja se nro 13, se harjanne olisi pitänyt kiertää, tsekata hakkuu-aukea ja mennä kaksoiskiven ja kumpareiden kautta rastille.

Yksi asia, mikä pitäisi saada kuntoon viimeistään ensi kaudella on se, että pummin tullessa pystyisin minimoimaan säntäilyn. Eli pitäisi pystyä pysähtymään ja paikantamaan itsensä. Jos tämä ei onnistu, tulisi palata takaisin “viimeiseen varmaan” (Pauli Nokelainen, suullinen tiedonanto). Tästä tekniiikkavalmentajakin jo huomautti kiemurat nähtyään. Tietty tämä on ollut tiedossa, mutta periaate on ollut käytännössä vaikea toteuttaa.

Kun kausi loppuu, ehtii vielä tekemään karttaharjoituksia parisen kuukautta. Siinä sitten on mahdollisuus opiskella paikantamistakin.

Antti “Pipo” Harju pohdiskelee uudessa Suunnistaja-lehdessä, että MM-kisoissa ei saa pummata yhtään jos aikoo menestyä. No ei saa näissäkään kisoissa. Ainakaan tuollaisia 10 minuutin pummeja.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin tosi mukava kisa hämäläisessä maastossa. Hyvät järjestelyt Rasti-Nokialta. Jopa lämmintä vettä suihkussa, todella ylellistä. Peukku myös paikallisväristä kisamusiikissa, siellä Eppu Normaali soi hiekkamontussa, kun karautin paikalle.

Parin viikon päästä taitaa olla ainakin henkilökohtainen kisakausi lopuillaan (Oravatonni Nousiaisissa). Sitten onkin aika alkaa keskittyä uuteen kauteen (Suunnistaja-lehdessä oli jo ensi vuoden kilpailukalenteri).

Täytyy käydä myös perusteelliset keskustelut valmentajien kanssa kauden lopussa.