Tag: juoksu

Posted on

Sateinen viikonloppu Raaseporissa

Eilen kävin kokeilemassa itse järjestettyä suunnistusharjoitusta Brunkomissa. Piirtelin kartalle 10 rastia, radan pituus oli noin 5 km. Auto parkkiin Gölelle ja menoksi vesisateeseen. Kuvassa harjoitus satelliittiperspektiivistä.

Garmin piirteli viivaa suunnistuskarttaan myös (ei esitetty tässä). Ihan ok näköistä, ei mitään koukkimista.

Märkää oli metsässä ja kalliot olivat liukkaita. Nastarit märiksi suolla. “Rastit” löytyivät hyvin. Menin kokolailla kävellen metsässä, jotta ei mitään turhia loukkaantumisia ainakaan tulisi. Helppokulkuisemmassa maastossa ja tiellä sitten juoksuksi.

Varsin rauhallisesti otin siis. Siksi oli yllätys, mikä olikaan harjoitukseen kulunut aika. Pari minuuttia yli tunti. Keskimatkan kisoissa on mennyt tänä vuonna paljon kauemminkin. Eli olen koheltanut ja juossut ympyrää siellä pidempään kuin mitä erittäin hitaalla etenemisellä olisin päässyt. Tämä kannattaa yrittää pitää mielessä tulevissa kisoissa…

Sunnuntaina aamulla sitten viikonlopun toinen harjoitus. Pitkästä aikaa pitkä lenkki, pituudeltaan tänään 17 km. Hyvin kulki, keskisyke 130, aikaa meni vähän vajaa 2 h. Käppyrät alla. Mutta kyllä on tylsää hommaa tuo tasaisella juokseminen.

Sitten vähän puutöitä, eli puita pinosta varastoon sisälle. Sieltä niitä on sitten hyvä talvella käydä hakemassa takkaan.

Illemmalla vielä autonkuljettajana naapurin pojalle ja vanhimmalle pojalle jalkapalloharjoituksiin. Hyvännäköistä peliä ja innokkaita pelaajia, vaikka vettä satoi kaatamalla.

Samaan aikaan oli kai BK:n ykkösjoukkueen peli toisella kentällä. Yllättävän intensiivinen tunnelma, huutoa, torvia ja kiroilua. Karjaa johti 5-0 siinä vaiheessa kun lähdin paikalta. Ehkä se tekonurmen lämmittäminen -20 asteessa ei sittenkään ollut turhaa?

Ensi viikolla tulee sitten 40 vuotta mittariin. Juhlapäivänä olen matkoilla, eli työmatkalla pohjoisessa. Sitten sunnuntaina kilpailut eli Oravatonni Nousiaisissa. Se taitaakin olla kauden viimeinen henkilökohtainen kisa. Karjaan Uran Halikkoviesti-joukkuetta kasataan kovaa vauhtia ja kenties juoksen siellä.

Ai niin. Vielä vähän muutakin kuin ruumiinkulttuuria. Olen yrittänyt viime aikoina taas vähän lueskella – hitaasti mutta varmasti. Koska vaimo lukee koko ajan ja on erinomaisesti perillä ajankohtaisista ja tärkeistä kirjoista, olen pyytänyt häntä “suosittelemaan” ja hankkimaan kirjoja luettavakseni. Kyseessä on siis eräänlainen ulkoistus.

No, hiljan sain luettua Khaled Hosseinin “Tuhat loistavaa aurinkoa”. Koska kuulemma kaikki ovat lukeneet tämän kirjan, minun ei tarvitse kertoa, mitä siinä tapahtui. No, se kertoo kahden naisen elämästä Afganistanista. Aivan erinomainen kirja, joskaan en voi suositella kaikkein herkimmille. Sen verran kovia olivat naisten kohtalot. Samaan tematiikkaan liittyi myös kesällä lukemani Sofi Oksasen “Puhdistus”. Aivan erinomainen kirja sekin.

Nyt on menossa Joel Haahtelan “Perhoskerääjä”. Pohdiskelin mikä sana kuvaisi kerrontaa siinä ja vaimo auttoi “se on unenomainen”. Totta tosiaan. Eli siis sitä vain, että yritetään tässä lukea muitakin kirjoja kuin suunnistuskirjoja.

Posted on

Lenkkeilyä Tallinnassa

Tosiaan olin pienellä työmatkalla Tallinnassa. Pari lenkkiä ehdin töiden lomassa juosta. Hienoja lenkkimaastoja. Vanhankaupungin kiveyksillä läpsyttely teki nilkoille hyvää.

Tuossa iltalenkissä alla kilomerivauhti on aika huono. Ilpo sen siitä oli laskenut tarkkana miehenä ja laittoi palautetta. Syynä huonoon keskivauhtiin oli kuitenkin se, että poikkesin satamassa markettiin ja etsiskelin jonkin aikaa matkamuistoja kotiin vietäväksi. Samalla taisi sykekin päästä laskemaan.

Mitä tästä opitaan? No se, että (raportoiva) kvantitatiivinen analyysi ilman selityksiä ja laadullista otetta on altis virhetulkinnoille. Kuten eräs metodiopettaja yliopistolla sanoi: “Kyllä sieltä regressioanalyysistä aina jotakin lukuja ulos tulee”.

Posted on

Palauttelua kisojen jälkeen

Sen verran oli rankka tuo eGames-viikonloppu, että alkuviikko on mennyt palautellessa. Pohkeet erityisesti ovat vieläkin jumissa. Nilkoissa myös pientä kolotusta erilaisista vääntymisistä. Kämmenessä joku haava joka tuli kalliolla könytessä.

Eilen sitten ihan pientä juoksentelua pururadalla muutaman kilometrin verran ja tänään 20 km pyörällä (reitti alla).

Katselin harjoituspäiväkirjaa ja totesin, että 500 km on ylittynyt sekä juoksussa (504 km tarkka) että pyöräilyssä (504 km). Suunnistusratoja olen juossut 160 km ja pummit päälle. Hiihtoa tuli tämän vuoden puolella noin 400 km.

Olen analysoinut vielä viikonlopun kisoja. Tukena on ollut kirja “Suunnistusvalmennus” (Kärkkäinen ja Pääkkönen 1986). Tätä kirjaa on luettu kuulemma Turun suunnallakin innokkaasti. Kirjassa esitellään analyysivälineenä “virheanalyysilomake” (ks. mt. 315). Sen avulla voi sitten katsella, missä määrin virheet johtuivat esimerkiksi huolimattomuudesta, kiireestä, riskinotosta, toisista suunnistajista jne jne. Sen verran pitkä on tuo lomake, että sangen monet virheet vaanivat alati suunnistajia.

Pikaisen analyysin perusteella voi sanoa, että viime viikonlopun (ja oikeastaan useimmiten muutenkin) virheet tulevat liiasta kiireestä ja huolimattomuudesta.

Katselin eilen naisten Huippuliigan finaalin. Niin sitä vaan maailmanmestaritkin pummailivat samoilla kallioilla kuin allekirjoittanut. Tosin heillä pummit kestivät ehkö minuutin ja vähän päälle ja minulla kymmenen.

Katselin maanantaina Garminista vauhtia, kun juoksin todella hiljaa pitkin polkuja. Vauhti oli 7-8 min/km. Se olisi aika hyvä suunnistusvauhti… Jos taas Nokian kisassa puolentoista viikon päästä yrittäisi mennä tarkasti.

Torstaina sitten ohjelmassa pitkän matkan SM-kisojen koejuoksut ja varmaan kisaviikonlopun aamulla vielä lisää koejuoksua.

Posted on

Hirvikärpänen yritti piilolinssin taakse

Tulin juuri HiKi-rasteilta Ristenistä. A-rata 6.4 km taittui aikaan 1.33. Pummasin paria rastia, mutta en mitenkään katastrofaalisesti. Pitkillä väleillä pientä haparointia pusikossa.

Sellaistakin tapahtui, että vähän hukassa ollut suunnistaja iskeytyi peesiin. Ei muuten välttämättä tunnu hääviltä kun joku roikkuu perässä.

Hyvä harjoitus kuitenkin, juoksu kulki mainiosti. Alussa satoi ja lopussa paistoi aurinko. Valitettavasti gps-käppyrää ei tästä harjoituksesta saatu, koska Garminin patterit olivat päässeet loppumaan.

Hirvikärpäset ovat suunnistajan kavereita tähän aikaan kaudesta. Tänään sellainen yritti pariinkin kertaan tunkeutua silmään ja piilolinssin taakse. Tai ainakin siltä se tuntui. Autossa sitten niitä sai kaivella niskasta ja hiuksista. Vaatteet on hirvikärpästen vuoksi syytä jättää ulos karanteeniin, jotta ötökät eivät pääse sisätiloihin.

Nyt sitten lepoa huomenna ja pari kevyttä lenkkiä torstaina-perjantaina ja keskittymistä viikonlopun kisoihin. Suunnistuskausi on lähestymässä loppuaan, rastit pyörivät vielä hiukan yli kuukauden ja kauden päätävä Halikkoviesti on 23.10. Sitten on hyvä aika aloittaa Pirkan hiihtoon valmistautuminen.

Posted on

Happovetoja ja Hazardia

Viikonloppuna olin oikeissa töissä Varsinais-Suomessa. Eli auttamassa sukulaisten mökkityömaalla. Siinä sitten töiden päälle kävin juoksemassa vähän vetoja. Eli ensin alkuverkat, sitten 5 x 4 min veto 2 min palautuksella. Ja sitten lopuksi muutama kilometri lönköttelyä. Sykekäyrä ja nopeus alhaalla.

Kuviosta ilmenee, että vedon aikana syke huiteli noin 160:ssä ja vauhti oli noin 4 min pär kilometri. Harjoitus tuntui varsin hyvältä ja vedoissa oli vauhdin hurmaa. Näitä harkkoja pitäisi saada mahdutettua ohjelmaan kerran viikossa.

Lenkin jälkeen tarkastelin kriittisesti Adidaksiani ja totesin ne aika kuluneiksi. Ei ne paljon kestä, ehkä 600 km niillä on juostu.

Töiden ja lenkkeilyn lomassa mietiskelin Lappeenranta-seminaarin antia. Päällimmäisenä mieleen jäi Kaarina Hazardin esitelmä julkisen palvelun retoriikasta, eli käytännössä siitä, miten kunnista ja kunta-alasta puhutaan. Esitelmä oli loistava.

Ensin esitystavasta. Lukuisten Power Point-tykitysten jälkeen esitelmä jossa ei ollut yhtään kalvoa tuntui pysähdyttävältä. Satapäinen yleisö kuunteli herpaantumatta “pelkkää” puhetta. Oli asiaa ja se osattiin sanoa.

Ja se asia sitten. En tiedä montako tuntia KH oli käyttänyt esitelmänsä taustatyöhön, mutta “löydökset” olivat yhtä teräviä tai, okei, terävämpiä kuin aihepiiriinsä vuosikausiksi uponneiden tutkijoiden havainnot. Jo ensimetreillä, ikäänkuin lämmittelyksi, tuotiin kiintoisalla tavalla esiin suomalaisen hyvinvointivaltion kehityskaari, jossa kansalainen on muuttunut kansalaisesta oikeuksineen asiakkaaksi ja sitten “yleisöksi”, joka seuraa passiivisena mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Sitten seurasi analyysiä siitä, mitä kunnista puhutaan valtakunnallisessa mediassa. Kunta ei tässä uutisoinnissa näyttäydy juurikaan positiivisessa valossa. Julkisuuden kautta tarkasteltuna, kunnissa on ongelmia ja onnettomuuksia, riitoja ja rötöksiä. Ja kunta on byrokraattinen, toisaalta kyllä huolehtivainen.

Kunnat eivät myöskään eroa toisistaan sen perusteella, miten ne markkinoivat itseään. Kaikki kunnat ovat innovatiivisia, yrittäjäystävällisiä ja niissä on hyvät liikuntamahdollisuudet. Ja KH:n mukaan todellisuus ei kuulemma kohtaa näitä mainoslauseita. Ja kuulemma kaikki tietävät sen.

Esitelmä vahvisti ennakkokäsityksiä kuntien julkisesta kuvasta. Olenhan aiemmin kirjoittanut siitä, miksi kuntatyöstä puhutaan miten puhutaan. Eli puhutaan negatiivisemmin kuin mitä empiiriset löydökset edellyttäisivät. Samaa vikaa tuntuisi olevan koko kunta-alalla. Kaipaisiko kunta-ala kokonaisuudessaan jotakin brändityöryhmää tuekseen?

No, vielä tästä esitelmästä, joka tosiaan oli vaikuttava. Yleisö joka koostui siis kuntaihmisten eräänlaisesta ytimestä, kuunteli herpaantumatta ja purskahteli nauruun (oikeissa paikoissa). Kukaan ei ainakaan tunnustanut loukkaantuneensa, vaikka kaikenlaisia kipupisteitä kosketeltiinkin.

Kun esitys loppui, aplodit eivät meinanneet loppua lainkaan. Tunnelma oli kuin teatterissa hyvän esityksen jälkeen. Toisinaanhan suosionosoitukset seminaariesitysten jälkeen ovat varsin väkinäisiä konsultin keräillessä puolihäpeillen kamppeitaan salin edessä.

Mietin, mitä mahtoi Kaarina H. ajatella taputuksia kuunnellessaan. Varmaan jotain, että erikoisia nuo kuntaihmiset?