Tosiaan tällä viikolla ohjelmassa kahta eri urheilua. Ensin alkuviikosta Helsinki Cupia ja vanhimman pojan joukkueen pelien seuraamista siellä. Havaitsin turnauksen kovatasoiseksi ja pelit koviksi. Toiminta oli silti asiallista, valmentajien ja vanhempien ylilyöntejä ei tällä kertaa osunut silmään. Sitäkin enemmän kovaa kannustusta ja valmentajien todella ammattitaitoista pelinohjausta. Kymmenen vuotiaat pojat pelaavat erittäin kurinalaisilla pelisysteemeillä ja hienosti. Kyse ei todellakaan ole mistään “potkupallosta”. Tätä ei moni tajua ellei ole lähempää seurannut.
Loppuviikosta oli vuorossa tärkeä tärkeä suunnistushappening Teuvalla, eli Fin-5 rastiviikon kaksi viimeistä osakilpailua. Tuon alkuviikon futisturnauksen takia kattaukseen kuului vain 2 kisaa. Tapahtumapaikkana Parra, joka on paikallinen laskettelurinne. Tasaisella Pohjanmaalla on muuten yllättävän paljon laskettelurinteitä, Kauhajoen Sotka, Seinäjoen Jouppilanvuori, Lapuan Simpsiö joitakin tietämiäni mainitakseni. Ja jokaisen rinteen ympäriltä on tehty suunistuskartta, tosin Kauhajoesta en ole varma kun en varmaksi tiedä.
Tosiaan perjantaina oltiin innolla lähtökarsinoissa, vanhimmat pojat ja allekirjoittanut. Kysessä oli keskimatkan kisa, 4.5 km ja maasto paljastui “lähisuunnistukseksi”, sillä rata kierteli pitkälti laskettelurinteen mäen ympärillä ja rinteitä. Kisa meni todella hyvin. Kaikki rastit ilman hakua ja pyörimistä. Ainoa virheenpoikanen tuli kasille, jota lähestyessä jouduin reitinvalintani takia nousemaan jyrkän mäen. Todella tyytyväinen olin tähän kisaan, joskin pitää sanoa, että rata ei ollut vaikeimmasta päästä, vaikka oli siinä haastaviakin pisteitä. Loppusuoran päässä perhettä kannustamassa vielä.
Vauhti rusahti alla 10 min per km, joka on ihan hyvää kisavauhtia. Pikkasen oli jopa varaa opastaa eksynyttä ulkomaalaista lasta (where do I stand?). Tässä YYA-toiminnassa taisi mennä yksi sija.
Pojista toinen suunnisti erinomaisesti sijoittuen seitsemänneksi ja häviten voittajalle vain puolitoista minuuttia. Taakse jäi useiden suomalaisten suuseurojen suunnistajia ja jopa venäläisiä, jotka ovat kovaa suunnistuskansaa.
Lauantaina oli vuorossa pitkä matka. Lähtöön oli todella pitkä matka, 3.5 km ja sinne mennessä katselin hieman huolestuneena soista ja peitteistä maastoa. Nyt tulisi löytymään haastetta ihan eri tavalla kuin edellisenä päivänä.
Kisa lähti käyntiin ihan päinvastoin kuin keskimatkan kisa. Ykköselle juostiin kivikkoon, jossa en jalkojen rikkoontumista pelätessäni oikein edes pystynyt juoksemaan, kunhan yritin mennä jotenkuten eteenpäin. Ykkönen ei ilmoittautunut suoraan, vaan juoksin ohi ja kaarsin takaisin. Ei suuren suurta virhettä mutta kuitenkin. Sitten seuraavat kaksi hyvin, joskin oli vaikea juosta kivikon takia.
Neloselle tuli sitten sellainen virhe, että tänä vuonna ei ole montaa tullut. Olin menossa hyvään suuntaan, mutta aloin kaartaa vasemmalla ja luulin tulevani rastille, mutta tulinkin toisella kivi-kumpare-ryhmälle. Siinä pari pyörähdystä ja eteenpäin toiselle väärälle ryhmälle. Sieltä sitten pienen ihmettelyn kautta oikeaan suuntaan. See also kuva alla.
[AFG_gallery id=’18’]
Tästä eteenpäin kisa meni suunnistuksellisesti kohtuullisesti. Pitkällä välillä juoksin laiskahti vain tiellepäin kun olisi pitänyt mennä tarkemmin rastiväliviivan suuntaisesti. Loput rastit löytyivät ihan mukavasti. Lopussa olin aika hapoilla kun olin pummin jälkeen juossut vähän kovempaa. Totesin, että kovemmasta kunnosta ei olisi haittaa.
[AFG_gallery id=’19’]
Samaan aikaan kun isä pummaili metsässä, pojat tekivät historiaa juoksemalla yhtäaikaa maaliin. Olivat vielä “tuulettaneetkin” ja kuuluttaja oli hehkuttanut tilannetta.
Reitit molemmista kisoista löytyvät DOMASTA. Eli keskimatka ja pitkä matka.
Erittäin hyvä fiilis jäi näistä kahdesta kisasta. Vaikka etukäteen olin ajatellut vähän ennakkoluuloisesti pohjanmaan maastoista, täytyy sanoa, että näiden kahden kisan radat ja varsinkin jälkimmäisen kisan, oli todella hyvät ja maastossa riitti haastetta. Ainoa ikävä puoli maastossa olivat ne miljoonat kivet, joissa sai pelätä nilkan muljahtamista. Hienosti toimivat myös pohjalaisten järjestelyt.
Pari viikkoa olisi aikaa ja sitten palataan asialla Varsinais-Suomen rastipäivillä Paimiossa. Sitä ennen huolellista treeniä. Pitää varoa loukkaantumisia ja huoltaa jalkoja.
Suunnistuksen MM-kisoja voisi seurata kanssa. Siellä sprintit menivät jo lupauksia herättävästi.
