Author: Pauli

Posted on

Kiertue pohjoisessa

Pari-kolme päivää vierähti pohjoisemmassa. Ensin olin torstaina puhekeikalla Oulussa. Esitelmä alkoi huonosti, kun etukäteen paikan päälle toimitettu Power Point -setti ei toiminut. Kaivoin sitten repusta kannettavan ja sieltä sen esitelmän. 200 ihmistä odotteli näiden järjestelyjen valmistumista.

Esitelmän jälkeen otettiin kuvia Opettaja-lehteen. Onneksi oli jo uudet silmälasit päässä.

Paluumatkalla lentokentältä ostin elämäni ensimmäisen Veikkaajan. Runsaiden ravivihjeiden sekä jääkiekkoa ja jalkapalloa käsittelevien juttujen ohella lehdessä oli Harri Kirvesniemen laaja haastattelu. Haastattelu taisi olla jopa historiallinen, sillä Hartsa ei ole juurikaan esiintynyt julkisuudessa hiihtoasioissa sitten ”Lahden tapahtumien” jälkeen.

Ihan mielenkiintoisen haastattelun pääkohdat olivat ulkomuistista kirjoittaen seuraavat:

  • Julkinen keskustelu Lahden MM-kisojen jälkeen on Kirvesniemen mielestä keskittynyt vääriin asioihin. Sitä ei haastattelussa mielestäni täsmennetty, että mihin sen sitten olisi pitänyt fokusoitua.
  • Väliaikalähdöt tulisi saada takaisin. Olen samaa mieltä siitä, että nykyiset kilpailumuodot hiihdossa eivät ole järin kiinnostavia.
  • Välineiden merkitys hiihdossa on valtava. ”Välineissä pitää olla 1-1.5 % päässä kärjestä”, muuten ei pärjää. Hartsa tinki aktiiviuralla kilpailuissa mieluummin verryttelystä kuin välineiden viilaamisesta viime hetkeen saakka.
  • Nykyhiihtäjien tulisi tehdä enemmän tehoharjoittelua. Samaa sanovat kaikki entiset huippu-urheilijat.
  • Suomen huippu-urheilu on huonossa jamassa. Valtava määrä lajeja kilpailee lahjakkuuksista. Nuorille on tarjolla lajeja, joissa on mahdollisuus menestyä ilman kovaa työtä.
  • Huippu-urheilun todellisuutta ei Suomessa ymmärretä.
  • Monissa yksilölajeissa menestys ja ennen kaikkea arvostus on vaikeampi saavuttaa kuin joukkuelajeissa.
  • Suomeen tulisi perustaa muutama suurseura, joihin kerättäisiin osaaminen ja resurssit.
  • Vuonna 1983 Kirvesniemi juoksi toisen harjoituksen päälle lenkkarit jalassa 5000 metrillä ajan, jolla nykypäivänä oltaisiin Kalevan kisoissa mitaleilla.
  • Hartsa on kiinnostunut valmennushommista.

Se muuten kannattaa myös muistaa, että Kirvesniemi oli hiukan yli 40 v kun hiihti vielä huipulla.

Lehdessä oli myös Minna Kaupin kolumni, mutta siinä ei juuri ollut uutta kotimaista suunnistusdiskurssia aktiivisesti seuraavan näkökulmasta.

Oulusta lentäessä kuulin lentokoneessa katkelman keskustelusta: ”…kun ei oo rahhaa ei oo varraa”. Siinä se on sanottu seitsemällä sanalla vastaus kysymykseen, jota sosiaalipolitiikan tutkijat ovat kymmeniä vuosia yrittäneet tutkia empiirisillä aineistoillaan. Eli ”kuka on köyhä?”.

Lentoyhtiön lehdestä luin Aino-Kaisa Saarisen haastattelun. Mieleen jäi se, että hänellä saattaa kilpailu- ja leirimatkoilla olla peräti 36 paria suksia mukana.

Sitten heti perään suuntasin Saariselälle. Tiukan muun ohjelman lisäksi ehdin kaksi kertaa hiihtämään.

Käytössä oli lainasukset (Peltoset), joissa oli melkoiset liisterijäämät pohjassa. Raavin niitä pois minkä sain, mutta luisto oli silti aivan olematon, kun sukset olivat vielä liian löysätkin. Alamäessä piti lykkiä menemään jotta pääsin eteenpäin. Hartsan em. haastattelu tuli mieleen, näillä suksilla ei olisi pärjännyt missään kisoissa.

Sivakoin silti 20 km Rumakurun reitillä. Sitä vaan en tiedä, miksi se kuru nyt niin ruma on.

Sitten toisena päivänä heti aamulla kurvasin kuuden jälkeen aamulla ladulle. Latuja ei oltu vielä edes ajeltu, baanalla oli pari senttiä lunta. Luistelin aluksi menemään ja kohta koneet jo ajoivat latua ja oli mahdollisuus siirtyä perinteiseen tyyliin. Muita hiihtäjiä ei ladulla näin aikaisin näkynyt, pelästynyt poro kerran säntäsi ladun poikki. 16 km mittariin tällä aamulenkillä.

Alkaa muuten kohta kokonaisuudessaan olla sellaiset 500 km hiihtokilometrejä kasassa. Ehkä vajaat 200 km vielä ehtii ennen Pirkan hiihtoa. Ihan hyvin on tullut harjoituskilometrejä. Ja mikä parasta, aikataulu on mahdollistanut myös pitkien lenkkien tekemisen.

Ensi viikon aikataulut ovat urheilun suhteen haastavat. Pitkä lenkki täytyy kenties hiihtää jonain myöhäisenä iltana-yönä

Posted on

Juna taas myöhässä

Juna myöhästyi aamulla puolisen tuntia ja kotiin tullessa 45 minuuttia. Aamulla mitään haittaa ei päässyt syntymään, kirjoittelin Karjaan asemalla ja junassa torstaista Oulun esitelmää.

Takaisin päin sitten harmitti seisoskella yli puoli tuntia asemalla. Junassa konduktööri ilmoitti uuden syyn junan myöhästymiseen: liian vähän henkilökuntaa ja “yleinen sekoilu” tai jotakin sinne päin. Oikeasti konduktööri kuulutti tuollaisia. Nämä puheet rentouttivat kireää ja väsynyttä ilmapiiriä junassa. Sanottakoon, että yhtenä uutena myöhästymisen syynä on hiljattain esitetty myös ilkivalta jossain Espoon ja Kirkkonummen välillä.

En näillä junien myöhästymistä käsittelevillä kirjoituksilla millään muotoa kritisoi junahenkilökuntaa. Selvästi heitäkin tuskastuttaa tilanne. Silti ovat pääsääntöisesti varsin palvelualttiita ja ystävällisiä.

Junassa yhytin Mikon. Käytiin läpi alustavat kilpailukalenterit ens kauelle ja ajankohtaiset suunnistusasiat, kuntopiiristä vähän turistiin. Huomasi, että kausi ei ole päällä kun kummallakaan ei ollut yhtään karttaa mukana tai ainakaan esillä. Vähän puheltiin myös tiedemaailman kuulumisista, mutta sillä rintamalla ei mitään sen suurempaa tuntunut olevan.

Kotiin sitten tunnin myöhässä. Puolen tunnin kuntopiirin ehdin tehdä, kokeilin paria Lakasen liikettä joita en ole aikaisemmin tehnyt. Ei ollut kovin hyviä nämä uudet. Pilatesta en ehtinyt.

Posted on

Vuoden suunnistusviikko

Koska aikaisemmin mahtaa olla suunnistus ollut esillä julkisuudessa yhtä paljon kuin tällä viikolla? Syynä Minna Kaupin valinta ensimmäisenä suunnistajana Vuoden urheilijaksi.  Tässä yhteydessä on hyvä mainita, että vuonna 1979 suunnistuksen maailmanmestari Outi Borgenström valittiin vuoden naisurheilijaksi. Kunniamaininta on tietty hieno sekä lajille että valitulle. Kysehän ei ole mistään tyhjänpäiväisestä yleisöäänestyksestä, vaan Urheilutoimittajain liiton jäsenten tekemästä valinnasta. Vuoden urheilijat 1947-2010 voi katsoa täältä. Siellä on lähes kaikki suomalaisen urheilun ikonit listalla. Odottelen mielenkiinnolla mitä Suomen jalkapal… eikun Urheilulehti kirjoittaa ensi viikolla valinnasta. Ei ehkä mitään.

Toinen viikon suunnistusuutinen oli Anders Nordbergin siirtyminen Vaajakosken Terään. Kyseessä on maailmanlistan kakkosena oleva tämän vuoden MM-kisojen hopeamitalisti. Mediajulkisuus siirrosta jäi vähäiseksi, pikaisella googlailulla Terän kotisivujen, Radio-Jyväskylän sekä Suunnistus.netin lisäksi siirtoa ei noteerattu missään muualla Suomessa. Tuli vaan mieleen, että Helsingin Sanomissa lähes kenen tahansa ulkomaisen “vahvistuksen” tulo Jokereihin tai HIFK:hon saa palstatilaa.

Sitten huippu-urheilusta vähän alemman tason urheiluun. Tiistaina oli lentokeli urheilukentän maastossa. Pitoa ei jäisellä ladulla ollut joten tasatyöntöä joutui lykkimään ja tästä tuli näin hyvä harjoitus ylävartalolle. Tuli vähän kilpailuakin kun joku tuntematon mieshenkilö iskeytyi kantaan ja roikkui siellä neljä kierrosta. Täysillä vedin, mutta en saanut jäämään. Kun lopetettiin, peesaaja sanoi vaan että “tack-tack” ja totesi että kova oli vauhti.

Keskiviikkona tein myös hyvän harjoituksen, eli loppua kohti kiristyvän 10 km lenkin. Pystyin hyvin pitämään vauhtia ja pysyin pystyssäkin liukkaalla ja lumisella tiellä.  Se kuuluisa akilles hiukan kipeytyi, mutta kun kerran lääkäri sanoi, että se ei ole vakavaa niin annetaan mennä. Pyrin nyt jatkossa kerran viikossa tekemään tällaisen lenkin niin juoksutuntuma säilyy.

Valoa päässä.

Tänä aamuna oli sitten taas pitkän hiihtolenkin vuoro. Aamulla klo. 7.45 olin jo Lohjalla virittelemässä lamppua päähän. Ei sitä lamppua sitten kauaa enää tarvittukaan. Hyvä oli keli, vähän kireä oli pakkanen ja hiestä kastuneissa hanskoissa sormet vähän pakkasivat kylmettymään. Tuntuu siltä, että meno vaan paranee näillä pitkillä lenkeillä. Ensin Virkkalan lenkki taas, sitten vähän kuumaa mehua, jäätyneitä rusinoita, yksi energiageeli ja vielä vähän lyhyempi lenkki päälle.

Latu valaistu otsalampulla.

Urheilussa välineet ja varusteet ovat tunnetusti tärkeä asia. Olen jonkin aikaa käyttänyt ns. thermosukkia, jotka ovat jonkinlaisesta neopreenista valmistetut sukat (ks. alla).

Vasemmalla thermosukka “Finlandia” made in Taiwan ja oikealla villasukka made in Finland, Honkajoki.

Thermosukat pitävät kosteuden ulkopuolella, mutta koska ovat niin tiiviit eivätkä hengitä, hikoileva jalka tuottaa kosteutta sisäpuolelle. Kylmällä kelillä (pakkanen 15-20 astetta) thermosukalla suojatussa jalassa alkaa olla vilpoista. Hyvää thermosukissa on se, että akillesjänteet ovat hyvin suojattuina. No, kokeilin sitten taas tänään vaihteeksi perinteisiä villasukkia. Villasukat olivat oikeastaan samanlaiset verrattuna edellä mainittuihin 15 asteen pakkasessa, pientä tuntemusta varpaissa, mutta hyvin pärjäili. Thermosukat lienevät suunnistuskaudella hyvät kun esim. Raatojuoksussa vaivainen jalka uppoaa kylmään suohon. Hiihdossa molempi parempi.

Ensi viikolla lienee mahdollista tehdä ainakin jonkinlainen hiihtolenkki Saariselällä kun työt vievät Pohjoiseen pariinkin paikkaan.

PS: Ilmoittauduin Pirkkaan, sarja M40 perinteinen.

Posted on

Joudumme pienen hetken odottelemaan vastaantulevaa junaa

Tosiaan on ollut vähän takkuista junaliikenne viime aikoina. Uutena tämän talven piirteenä on ollut se, että Helsingin päässä ”juna on edelleen huoltoraiteellaan ja sen saapumisesta ilmoitetaan”.  Siinä sitten vierähtää puolikin tuntia seisoskellessa asemalla.

Matkustajia kiusataan vielä usein eteenpäin matelevalla lähtöajalla. Juna, jonka piti lähteä 16.03, onkin lähdössä ensin 16.08, sittem 16.13 ja sitten vielä 16.23. Ja se lähtee lopulta joskus puoli viiden jälkeen tai vielä myöhemmin.

Kun junan viimein ilmoitetaan tulevan asemalle, matkustajat ryntäävät ulos. No, tässä vaiheessa odotellaan vielä 5-10 minuuttia (pakkasta voi olla vaikka 20 astetta).  Sitten laiturilla yritetään arvioida mihin kohtaan oma vaunu pysähtyy. Ensin kävellään kulkusuuntaan, sitten junan peruuttaessa asemalle kävellään peruuttavan junan kanssa yhtämatkaa takaisinpäin kun arvio ei osunut kohdalleen.

Ja kun raiteita on Turun suuntaan suuren osan matkaa vain yksi, viivästys kertautuu matkalla kun ”odotetaan vastaantulevaa junaa”.  Näiden kuulutusten yhteydessä junavaunuista kuuluu alistuneita huokauksia. Kärrymyynnin erikoistarjouskaan, kahvi + patonki hintaan 6,70 e, ei riitä piristämään tunnelmaa.

Aamulla jos myöhästyy, se on työajasta pois. Illalla syödään lyhyttä vapaa-aikaa.

Jos olisi menossa lentokentälle tai johonkin erityisen tärkeään tilaisuuteen, en kyllä luottaisi junaan pätkääkään.

”Seuraavana Karjaa” (myöhästyminen 46 minuuttia).

Posted on

Juoksua taas

Kun lääkäri kerran ei kieltänyt, lähdin eilen aamulla juoksulenkille. Pimeää oli vielä, siksi Mila Zenith (1000 lumenia) päässä. Juoksin ensin 2 km lämmittelyksi, sitten 4 km kiristäen loppua kohti, syke paukutti 165 siellä lopussa. Lopuksi vielä 2 km hiljaa. Ihan ok sujui. Tie oli luminen ja pito näin heikko. Alaselässä tapahtui joku pieni nitkahdus loppuvaiheessa, joka kipuili melkoisestikin.

Eilen illalla olin sitten vielä kaukalolla lämmäilemässä, kerrankin oli sen verran leuto keli ettei tarvinnut palella. Luistelun päälle vielä vähän kuntopiiriä ja Pilatesta.

Tänään oli siten jo liiankin leutoa. Vettä satoi reippaasti. Yritin ensin hiihtää pertsaa, mutta pito oli punaisella purkilla olematon. En viitsinyt alkaa sohimaan liisterin kanssa, vaan otin luistelusukset ja luistelin kympin verran. Ura oli vähän pehmeä, mutta ihan ok siinä pystui luistelemaan. Päälle vielä 3 km juoksua, eli valmentajan ehdottama yhdistelmä. Sekin tuntui mukavalta.

Pidän nyt tuon juoksun ohjelmassa kerta viikossa periaatteella, vaikka päälaji onkin nyt hiihto. Ensi viikon ohjelmassa olisi 2-3 kpl noin tunnin hiihtolenkkiä, 1 tunnin juoksu, 1 pitkä hiihto Lohjalla ja 1-2 kuntopiiriä ja sitä Pilatesta. Katsellaan miten toteutuu. Sitä seuraava viikko on töiden vuoksi sen verran haastava, että harjoittelu voi jäädä vähemmälle.

Kulttuuripuoli: olen lueskellut Nightwish-kirjaa, lukemista odottavat Riikka Pulkkisen Totta ja Raittilan Mannerheim-kirja.

Ei nyt oikein vain tunnu edistyvän lukeminen,  paitsi urheilulehtien (Juoksija, Suunnistaja, Hiihto). Urheilulehteä luen kirjastossa ja lääkärin vastaanotolla. Ison rastin muuten saa vetää seinään jos siitä lehdestä joskus löytää jotakin suunnistus-juttua. Urheilulehden skaala: jääkiekko, jalkapallo, formula 1, hiihto. Jutut ovat monasti henkilöjuttuja (valmentajasta tai urheilijasta). Juttujen tyylilaji on spekuloiva ja besserwissermäinen. Eli esimerkiksi tiedetään, miksi Schumacher ei menesty tai miksi Jarkko Niemisen peli ei kulje tai miksi jonkun jääkiekkojoukkueen valmentajavalinta on täysin epäonnistunut. Lisäksi väsätään kovasti erilaisia listoja erilaisista asioista.

Katselin muuten eilen pikkaisen Tour de Ski:n toiseksi viimeistä osakilpailua. Siinä oli tällainen uusi kilpailuformaatti: yhteislähtö, matka 20 km, kierrettiin reilun 3 km rataa. Joka kierroksella sai “kirisekunteja”. Kyllä oli tylsän oloista. Hiihdettiin isossa ryhmässä josta sitten putosi porukkaa. Kolmen porukka irtautui ja sai niitä kirisekunteja. Paljon jännittävämpi olisi se vanha perinteinen, eli väliaikalähtö ja sitten katsellaan kuka tekee pohjat ja kuka ehtii siihen. Tietty takaa-ajossa on mieltä, mutta eipä juuri yhteislähdössä, paitsi viestissä.

Kirjoista tuli mieleen, että jouluna kotitalouteen tuli Suuri intialainen keittokirja (Mridula Baljeker, Rafi Fernandez, Shehzad Husain ja Manisha Kanani 2010, ks. esittely täällä). Varsin mainio kirja, voittaa netistä erilaisten vaihtelevantasoisten ja hajanaisten reseptien googlailun. Paria ohjetta olen jo kokeillut (Kanaa korma ja tandoori Kanaa) ja molemmat olivat varsin onnistuneita. Kirjasta selviää myös erilaista tärkeää knoppitietoa: tiesittekö muun muassa sen, että tikka masala ei ole mikään perinteinen intialainen ruoka? Ehei, turistit ovat sen idean vieneet Intiaan. Että näin.

Työrintamalta vielä sellainen tieto, että sain kun sainkin sen yhden esitarkastuslausunnon tehtyä joululomalla ja jälkeisenä parilla junamatkalla. Väitöskirja käsitteli hammaslääkäripalveluja, josta tulikin mieleen, että pitääpä taas käydä hammaslääkärissä jossain vaiheessa.