Uinti on hyvä laji

uintikuva

Blogisti harjoituksen jälkeen Tammisaaren uimahallin ovella

Syksyn pimeys, märkyys, kylmyys ja liukkaus aiheuttavat haasteita liikkumiselle. Työssäkäyvälle liikkujalle ei luonnonvaloa ole tarjolla kuin viikonloppuisin. Syksyn olosuhteet lisäävät epämukavuutta, mutta myös vaaroja loukkaantumisriskin kasvun kautta.

Syksy onkin hyvää aikaa liikkua sisätiloissa. Itselleni rospuuttokauden lajina on jo pitkään ollut kuntosali. Tänä vuonna olen lisäksi uinut innokkaasti. Syynä on se, että hurahdin viime syksyn pienen triathlon-kokeilun myötä tähän uuteen lajiin, jossa uinti on yksi osa kokonaisuutta.

Uintikilometrejä kesän jälkeen on tullut noin 70. Tyypillisestä uin yhdellä tunnin uintikerralla noin 2500 m. Aikaa olen löytänyt esimerkiksi lasten harrastuksiin liittyvien kuljetusten yhteydestä.

Futismatsien vieraspeleissä olen tutustunut myös itselleni uusiin uimahalleihin Espoossa, Vihdissä ja Kirkkonummella, kotihallin ollessa Tammisaaren uimahalli.

Tasoltani olen “nopea kuntouimari” tai ainakin sitä rataa aina hallissa käytän.

Uinnissa on monta hyvää puolta

Kelit eivät siis haittaa hallissa uimista. Oikeastaan ainoa kielteinen olosuhdetekijä on ruuhka, joka haittaa omaa vauhtia hallissa etenemistä. Ruuhkaa voi yrittää välttää ajoituksella. Strategiana voi olla esimerkiksi baanoja varaavien seurojen uintiharjoitusten aikojen tiedusteleminen.

Uinti on kokonaisvaltaista ja kuormittaa suuria lihasryhmiä. Se ei kuluta paikkoja samalla tavalla kuin esimerkiksi juoksu. Loukkaantumisriski on pieni. Se on myös ajankäytön näkökulmasta tehokas harjoitus, tunnissa saa jo hyvän treenin.

Uinti on tekniikkalaji

Uinnissa tekniikka on suuressa roolissa. Alla kolme keskeistä vapaauinnin haastetta, joihin olen itse keskittynyt.

  • Uimari katsoo liiaksi eteenpäin, eikä tarpeeksi alaspäin. Tästä syystä uintiasento kärsii, kun jalat putoavat alas.
  • Vartalossa ei ole kiertoliikettä. Käsivetoihin ei näin saa voimaa ja hengitys on vaikeampaa.
  • Pää kääntyy liiaksi/suu nousee liiaan korkealle veden pinnasta. Uintiasento kärsii.

Pointit kuulostavat yksinkertaisilta, mutta ne saa koko ajan pitää mielessä. Itse olen huomannut, että on yllättävän vaikeata pitää uintisuorituksen kokonaisuutta kasassa. Joku osa-alue yleensä hiukan unohtuu.

Tekniikkaa olen treenannut paitsi altaassa, lukemalla vinkkejä ja katsomalla videoita. Olen myös saanut palautetta kokeneelta valmentajalta.

Monipuolisuus lisää harjoituksen tehoa ja mielekkyyttä

Tunnin sahaaminen 25 metrin altaassa kaakeleita tuijottamalla saattaa olla pidemmän päälle tylsää. Siksi harjoitus kannattaa jakaa osiin. Erilaiset harjoitukset myös lisäävät harjoituksen tehoa ja tekniikkapuolikin on helpompi pitää mielessä. Tässä esimerkki siitä, mitä itse olen viime aikoina tehnyt yhdellä tunnin uintikerralla:

  • verryttelyuintia 400 m
  • 4 x 25 m täysillä
  • 3 x 100 m hyvällä vauhdilla
  • 2 x 200 m hyvällä vauhdilla
  • 1 x 400 m hyvällä vauhdilla
  • verryttelyuintia 400 m

“Hyvä vauhti” on reipasta vauhtia, jota pystyn uimaan mainitun vedon tekniikka säilyttäen. Verryttelyuinneissa uin toisinaan liioitellun hitaasti ja vaihtelen hengitysrytmiä.

Harjoituksen jakaminen helpottaa myös tekniikkaan keskittymistä, koska uuteen vaiheeseen siirtyminen on hyvä kohta “koota suoritus.”

Sykkeestä ei uintisuorituksen aikana ole oikein tietoa, koska ranteesta mittaaminen ei toimi, eikä normirintapanta oikein pysy päällä. Hankintoja on siis edessä.

Olen muutamassa kuukaudessa saanut kehitystä aikaan.  Tämän kertoo paitsi subjektiivinen arvio, myös Garmin 735 XT:n mittaukset lahjomattomasti. Uinnin lisäksi kuntosalilla käyminen lienee vaikuttanut asiaan. Sanomattakin on selvää, että edistyminen lisää intoa harjoitella lisää.

Kohti kevättä

Näin aion jatkaa uinnin kanssa kohti kevättä ja avovesiä. Uinnin lisäksi ohjelmassa on kuntosalia, juoksua ja hiihtoa. Luulen, että keväällä kasassa on viime vuoden kesästä mitattuna uintikilometrejä ehkä noin 150.

Avovesiin pääseminen tulee olemaan hieno hetki. Kotiseudulla on runsaasti järviä, joissa on mahdollista tehdä hienoja harjoituksia.

Raatojuoksu 2016

Tänään oli Sibbo-Vargarna seuran järjestämä Raatojuoksu, josta on muodostunut monelle suunnistajalle kauden viimeinen kisa. Raatojuoksun perusprinsiipit ovat yhteislähtö ja syksyinen keli. Suunnistajia on tapahtumassa viime vuosina ollut noin tuhat.

Tänä vuonna keliä voisi kyllä luonnehtia pikemminkin talviseksi. Lunta oli maassa muutama sentti ja pakkasta oli auton mittarin mukaan 4 astetta.

Hyvä valinta asuksi suorituksen ajaksi oli semipro- tai pro-tason suunnistajille urheilukerrasto, trikoot ja seurapaita. Enemmän kuntoilupohjalta liikkeellä olleet suunnistajat olivat verhoutuneet tuulipukuun.

Lähtöön oli todella pitkä matka, 3600 m. Eli varsin hyvä lämmittely tuli lähtöön siirtymisestä automaattisesti. Pitkän matkan ja/tai osallistujien velttoilun takia lähtö viivästyi ainakin 10 minuuttia. Lähdön rutiineissa törmäsin suunnistusblogistikollega Jormaan.

Suoritus lähti hyvin käyntiin, eli ykkönen ilmoittautui suoraan, samoin kakkonen ja hieman vaikeampi kolmonen. Kolmoselle mennessäni vastaan tuli erittäin kovakuntoinen Sami. Nelosen jälkeen tultiinkin jo ensimmäisen kerran keskusrastille. Tarjolla oli juomaa ja “pikkupurtavaa”, mutta jätin tarjoilut ensimmäisellä kerralla väliin.

kuva10

Perhoslenkeillä on syytä olla tarkkana. Olinkin lähdössä ysille, kun piti lähteä kuutoselle. Huomasin kuitenkin onneksi ajoissa.

Kuutosella huomasin, että kompassiin oli ilmestynyt kupla. Se ei silti näyttänyt hirveästi kompassin toimintaa haittaavan. Ensimmäinen perhoslenkki meni hyvin.

Seuraavalla lenkillä ilmeni hieman ongelmia, oltiin aika haastavassa maastossa eli kuvassakin esiintyvän ysi-rastin kohdalla. Noin tusina suunnistajaa ihmetteli “kartta levällään”, missä rasti mahtaa olla. Pienen ihmettelyn ja hermostuneen säntäilyn jälkeen rasti löytyi.

Kympille mentiin letkassa, mutta yllättäen rasti ei ollutkaan kaikille sama. Itselleni rasti oli oikea. Jätin väärälle rastille tulleiden ärräpäät taakseni ja jatkoin eteenpäin.

Pienen lumipeitteen saaneille avokallioille muodostui tietenkin polkuja. Niistä oli apua, joskin polkuja oli runsaasti.

Jätin keskusrastin viimeisen kerran. Pitkä väli vei kohti kartanvaihtoa. En muista, että Raatojuoksussa olisi koskaan aikaisemmin ollut kartanvaihtoa. Toinen kartta oli painettu samalle karttalehdelle ensimmäisen kanssa.

Kartanvaihdon jälkeen oltiin aikaisempaa urbaanimmassa ympäristössä. Oli pururataa ja asutusta. Oli myös “penkkaa”, ja ylämäet puristivat suunnistajista viimeisetkin mehut pois.

Loppuvaiheessa jalkapohjat olivat aika kankeina kylmässä lumessa juoksemisesta. Olin varustautunut paksummilla sukilla, en tällä kertaa neopreenisukilla (koska en illalla löytänyt kuin toisen).

Viimeiset rastit olivat helppoja ja lopuksi juostiin vain kuulutuksen suuntaan.

kuva9

kuva6

kuva5

kuva4

kuva2

kuva1

kuva3

Maaliin tullessa oli pientä dramatiikkaa. Eli emitin luennassa ei tullutkaan sitä tavallista “ok:ta”, vaan jouduin “itkumuurille”. Asennoiduin jo henkisesti hylsyyn. Ajattelin, että varmaan sitten jäi kerran leimaamatta keskusrastilla. Kaikki oli pienen selvittelyn jälkeen kuitenkin ok, eli kaikki leimat löytyivät.

Vaihdoin vaatteet ja ostin yhden kisamakkaran. Otin muutaman kuvan viestinnällisiin tarkoituksiin ja lähdin kävelemään autolle.

Koska Raatojuoksu järjestetään aina suurinpiirtein samalla alueella, pieniltä deja-vu tunteilta ei maastossa voinut välttyä. Järjestäjät olivat kuitenkin hakeneet hyvin uusia paikkoja rasteille. Radalla oli tänä vuonna pari tai muutama vaativampaa rastipistettä, muuten oli aika helppoa.

Keli ei haitannut suoritusta. Tuntui ihan lämpimältä, mitä nyt jalkapohjat jäätyivät. Suoritus oli ihan kunnon mukainen, yhtä rastia hieman jouduin etsimään.

Yksi takaiskuista oli se, että Garmin 735 XT pysähtyi oksan tms. iskun vuoksi kesken suorituksen. En yleensä lukitse sykemittarin nappuloita, varmaan tämä rutiini täytyy tästä lähtien uuden kellon kanssa tehdä.

Näin on saatu suunnistuskausi 2016 päätökseen. Kaudesta voi sanoa sen, että kesällä-alkusyksyllä akillesjännevaivojen ja kiireiden vuoksi oli vähän hiljaisempi kausi kilpailemisen suhteen. Jätin myös AM- ja SM-yön väliin, enkä itse asiassa ollut kertaakaan yösuunnistusmielessä metsässä syksyllä.

Kauteen mahtui kuitenkin hyviä suunnistustapahtumia, kuten alkukauden Ankkuri-rastit ja Silja-Rastit. Jukolastakin jäi hyvät fiilikset, vaikka keli oli haastava. Syksyn parhaimmistoa oli Oravatonni, joka on joka vuosi yksi mukavimmista kisoista.

Suunnistuskausi on pitkä. Kelit saattavat aikaisin keväällä olla kylmät, kesällä on hellettä ja kausi loppuu taas kylmiin keleihin.

Ajankohtaista liikunnan saralla on tällä hetkellä kuntosali, uiminen ja hiihtokauden odotteleminen. Jos lumet etelässä sallivat treenaamisen, saatan osallistua Pirkan hiihtoon. Ensi kaudella kisakalenterissa on muutama triathlon-kisa (pääkilpailuna Joroinen). Kalenterissa on tottakai myös hyviä suunnistuskisoja.

Kokemuksia Garmin Forerunner 735XT:stä

Olen aina ollut vähän heikkona sykemittarin kaltaisiin urheiluun liittyviin vempaimiin. Olen elämäni aikana omistanut ehkä noin 15 sykemittaria. Viimeisimpänä Garmin Forerunner 620 HR:n. Tätä ennen lukuisia Suunnon kelloja. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut Polarin laitteita, vaikka tiedän, että ne ovat hyviä nykyään.

Pari kuukautta sitten hankin Garmin 735 XT:n. Tilasin kellon Wigglestä hintaan 430 euroa. Kotimaassa kello maksoi tuolloin noin 50 euroa enemmän.

perus

Kello on kaunis kuin kukkanen.

Kirjoitus ei ole kattava reportaasi teknisistä ominaisuuksista. Seikkaperäisiä katsauksia on muualla, kuten esimerkiksi täällä.

Tavoitteeni on kertoa “omin sanoin” minkälaisia käyttökokemuksia keski-ikäisellä liikkujalla on laitteen kanssa ollut. Laitteessa on paljon ominaisuuksia, joita en tässä käsittele.

Lajiprofiilini kattaa uinnin, pyöräilyn, juoksun, suunnistuksen, hiihdon, kuntosalin ja yhden vaatimattoman triathlon-kokeilun, jossa tämä kello oli jo mukana.

Ominaisuudet pähkinänkuoressa:

Laite on tiivistäen moderni sykemittari, jossa on aktiivisuusominaisuuksia. Itselleni merkittävimmät ominaisuudet ovat seuraavat:

  • sykemittari (optinen luku ranteesta tai rintapanta)
  • matkan mittaaminen (gps, allasuinnissa käännöksiin perustuva matkan mittaaminen)
  • aktiivisuustoiminnot (uni, askeleet, kalorit)
  • Garmin Connect-dashboard tiedon analysointiin ja taltioimiseen (appsi puhelimeen ja tablettiin)
  • bluetooth synkronointi (myös kännykkään tulevat viestit, kalenterihälytykset ja puhelut)
  • ennätysten taltiointi
  • yhteisöllisyys (esimerkiksi haasteet, omien suoritusten jakaminen)
  • LiveTrack (mahdollisuus jakaa verkossa oman suorituksen eteneminen)
  • Lajianalyysit (uinnissa esim. SWOLF ja vetotiheys, juoksussa askelen pituus,  pystysuunnan liike)
  • Akun kesto on hyvä
  • Käyttöliittymä on selkeä

Arviointia

Sykkeen mittaaminen ranteesta on mukava ominaisuus verrattuna rintapannan epämukavuuteen ja päällepukemisen vaivaan. Sykkeen mittaaminen alkaa nopeasti, siihen en osaa ottaa kantaa, kuinka tarkka ranteesta mitattava syke on. Uidessa ranteesta mitattava syke ei toimi, mutta uidessa voi käyttää rintapantaa.

Satelliitti löytyy nopeasti, eikä matkan mittaamisen kanssa ole ollut ongelmia. Uidessa matkan mittaaminen toimii myös hyvin. Tosin jos käännös on ollut epämääräinen esimerkiksi altaan päässä olevan ruuhkan vuoksi, käännös saattaa jäädä noteeraamatta ja uitu siivu rekisteröimättä.

Allasuinnissa toimiva matkan mittaaminen on hieno ominaisuus verrattuna siihen, että lasket matkaa 25 m altaassa esimerkiksi monen kilometrin suorituksessa. Avovedessä uidessa gps tuntuu mittaavan matkan varsin tarkasti.

Gps-reitit saa luonnollisesti kätevästi kartalle ja myös exportattua, joka on tärkeä ominaisuus esimerkiksi suunnistuksessa.

Aktiivisuustoiminnot ovat mukavia. Laite osoittaa nukuttuja tunteja ja unen laatua. Tarkkuuteen en osaa ottaa kantaa, mutta luvut tuntuvat ihan hyvin suuntaa antavilta. Päivän aikana otetut askelet mitataan. Laite kehottaa ylös ja liikkeelle, jos istuminen pitkittyy esimerkiksi kokouksessa.

Garminin “harjoituspäiväkirja” verkossa on Garmin Connect (GC). Sen lisäksi puhelimeen ja tablettiin voi asentaa appsin, jossa ominaisuudet ovat hieman rajoitetumpia. GC:ssä on paljon erilaisia ominaisuuksia, mutta minun makuuni se on hieman sekava. Makuasia.

askeletNäkymä Garmin Connectin appsista (Iphone)

Synkronoinnin toimiminen on erittäin iso osa käyttökokemusta. Garmin 735 XT:ssä synkronointi toimii paremmin kuin missään aikaisemmassa laitteessani.

Tässä kellossa synkronointi toimii vain bluetoothilla (Forerunner 620 mallissa oli myös wifi) ja synkronointi toimii mallikkaasti. Se on kenties hivenen hidas (odottavan aika on lyhentynyt älylaitteiden yleistymisen myötä). Eli synkronointi voi kestää esimerkiksi 15-30 sekuntia riippuen synkronoimattoman datan määrästä. Tämä verrattuna varhaisempien mallien johtojen virittelyyn ja erilaisiin palveluihin loggautumiseen ei ole mitään!

Kello synkronoi myös kännykkään tulevat viestit, puhelut ja kalenterihälytykset. Kellon ollessa kännykän bluetoothin “rangen” piirissä, olen saanut viestejä esimerkiksi uimahallin saunaan. Stay connected!

synkroTykkäykset saa myös ranteeseen.

Laite tilastoi ennätyksiä. Eri lajeja koskevat pisimmät suoritukset jäävät muistiin. Lisäksi eri lajeja koskien muistiin jää väliaikoja. Näitä on ihan mukava seurata, miten esimerkiksi uinnissa väliajat kohenevat.

Yhteisölliset ominaisuudet kattavat omien suoritusten jakamisen ja toisaalta erilaiset haasteet, jotka saattavat liittyä esimerkiksi askelten määrään.

Lajianalyysit ovat hyödyllinen ominaisuus, uinissa esimerkiksi vetotiheyttä on mukava tarkastella.

Livesynkronointia (täppä liikkuu suorituksen mukana verkossa kartalla) en ole testannut, mutta saattaisi sekin olla kiintoissa jossakin tilanteessa.

Akun kesto on todella hyvä. Laitetta ei tarvitse olla lataamassa jatkuvasti, itsellä normiviikkona yksi lataaminen riittää (5 harjoitusta ja normaali käyttö). Lataaminen on myös huomattavasti nopeampaa kuin aikaisemmissa malleissa.

Käyttöliittymä ja fyysinen käytettävyys

Kellon käyttöliittymä on omaan makuuni looginen. Lajeja on valmiina uinti, juoksu, pyöräily. Uusia lajeja on helppo liittää mukaan. Näyttöjä on mahdollista modifioida lajeittain. Triathlon-kokeilussani kello toimi moitteettomasti erotellen eri osuudet sekä vaihtoajat.

Nappuloita on viisi, kosketusnäyttö on tässä mallissa hylätty ja se on hyvä se! Nappulat ovat riittävän suuren kokoiset kohmeessakin käytettäväksi.

Lukemat näytöissä ovat riittävän suurikokoisia ja lisäksi kellon näytöllä esitetään grafiikkaa.

Kello on myös hienon näköinen

Hyvien ominaisuuksiensa lisäksi kello on kohtuullisen edustavan näköinen. Sitä voi pitää myös toimistossa, toisin kuin monia muita urheilukelloja.

toimistossaKello herättää huomiota toimistossa vain positiivisella tavalla.

Kello on kohtuullinen kooltaan. Se on hieman suurempi kuin Garminin 620-malli, mutta mielestäni pienempi kuin Suunnon Sparta.

Lopuksi

Kun kirjoitin viimeksi postauksen sykemittareista, päätin sen pessimistiseen arvioon siitä, että esimerkiksi Applen ja Samsungin älykellot jyräävät perinteiset urheilukellot. Garmin 735 XT osoittaa, että näin ei juuri nyt ole käymässä. Uskon, että myös Polar omilla malleillaan ja Suunto Spartan-mallillaan on kirinyt pysyäkseen kisassa mukana.

Tiivistäen voi sanoa, että Garmin 735 XT on paras minulla koskaan ollut “sykemittari” ja sen hankkimista voi suositella varauksetta, kun haluaa edellä kuvatuilla ominaisuuksilla varustetun laitteen omia liikuntaharrastuksia ja aktiivista elämäntyyliä tukemaan. Laitteen vahvuutena ovat laajat ominaisuudet, hyvä käytettävyys ja moitteeton toiminta käytännön tilanteissa.

Triathlon-kokeilu

Jo pidemmän aikaa, mutta etenkin tänä kesänä, on mielessäni ollut triathlonin kokeileminen. Harrastustaustani perusteella lajin voi ajatella sopivan minulle, kuuluuhan vakioliikkumiseeni pyöräilyä ja juoksua. Uinnin osalta tilanteeni ei ole myöskään toivoton, koska (jo vuosia sitten) kävin kurssin, jossa opin vapaauintitekniikan melko hyvin (kansalaistasolla, en millään erityisellä uimaritasolla).

Taustallani on myös pitkiä kestävyysurheilutapahtumia, kuten muutama Pirkan hiihto, yksi Vasaloppett ja 11 maratonia. Ikää on 45 vuotta, joka tietenkin lyö oman leimansa harrastuksiin.

Ajattelin ensin, että kokeilen lajia ensi vuonna jossakin kilpailussa. Lähiseudulla tarjoutui kuitenkin kokeiluun erittäin hyvä tilaisuus, kun TUL järjesti 27.8. Kisakeskuksessa avoimet mestaruuskisat. Tapahtuma oli erittäin pieni, mutta järjestelyt olivat hyvät ja kaikki kilpailun elementit kohdallaan. Toki kilpailun pienimuotoisuuden vuoksi tapahtuman luonne oli erilainen, eli esimerkiksi minkäänlaista ruuhkaa ei uintiosuudella ollut.

Seuraavassa kuvaus kilpailun kulusta. Kilpailumatka oli siis perusmatka/olympiamatka, jossa uidaan 1500 m, pyöräillään 40 km ja juostaan 10 km.

Lähdön valmistelua

Tulin Kisakeskukseen noin tuntia ennen starttia. Vein pyörän ja muut varusteet vaihtopaikalle. Paikalle alkoi saapua muita kilpailijoita. Puheista ja varusteista päätellen paikalla oli sekä ensikertalaisia että lajia pidempään harrastaneita. Oli (kalliin näköisiä) triathlon-pyöriä ja erilaisia maantiepyöriä.

Omat varusteeni olivat “semihyvät” ensikertalaiselle:

  • maantiepyörä Bianchi ViaNirone ilman aika-ajotankoa
  • Häijäältä alennuksesta tilattu Aqua Sphere Pursuit märkäpuku
  • normijuoksuvarusteet
  • ei triathlonasua
  • Garmin 735 XT suorituksen dokumentointiin ja seurantaan

valmisteluaValmistautumista ja varusteiden sipistelyä. Etualalla oleva IKEA-kassi on minun.

Osallistujat tekivät valmisteluitaan. Kokeneemmat neuvoivat ensikertalaisia. Tunnelma oli hyvä ja leppoisa. Opin uutta, kuten sen, että energiageelit on hyvä teipata pyörään maalarinteipillä.

Uintiosuuden dramatiikkaa

Sitten oli lähdön aika. Kilpailijat kokoontuivat rantaan ja veteen. Vesi oli todella lämmintä, mittauksen mukaan 20 asteista. Tuulta ja aallokkoa oli jonkin verran Rauli-myrskyn vuoksi. Järjestäjät kävivät läpi vielä uintiosuuden järjestelyjä. Lähtö toteutettiin vedestä. Kolmesti vastapäivään kierrettävä rata oli merkitty kolmella poijulla.

Lähdin matkaan melko reippaasti ja pysyin aluksi “ison” porukan mukana. Suunta ensimmäiselle poijulle oli helppo ottaa, koska poijun takana oli iso kallio.

Muutaman kymmenen metrin jälkeen huomasin, että kaikki ei ole kunnossa. Suoritusta haittasi sellainen pikkujuttu, että en saanut hengitettyä. En pystynyt ottamaan tarpeeksi happea. Ensimmäinen ajatus oli se, että se johtuu aallokosta, eli että en osannut hengittää näissä olosuhteissa. Toinen ajatus, että olen kipeä.

Hengittämisen vaikeuden vuoksi en pystynyt uimaan vapaauintia. Uin “koiraa”, kelluin ja haukoin henkeä. Kävin myös selälläni. Kaikki muut kilpailijat uivat ohitseni. Huusin veneessä olevalle tutulle, että en saa hengitettyä. Mietin keskeyttämistä, koska etenemisestä ei tullut mitään. Pää alkoi olla kipeä happivajeesta.

Yhtäkkiä tajusin, että märkäpuku kiristää rintaa. Se oli liimautunut rintaani niin, että ilmeisesti painoi keuhkoja. Riuhdoin sitä irti ja väljemmäksi. Hengitys alkoi välittömästi kulkea paremmin! Pää oli vielä kipeä jonkin aikaa, mutta sekin meni viimeistään pyöräilyosuudella pois.

Uinti alkoi sujua! Saavutin ja ohitin muita uimareita. Pystyin uimaan aallokossa sitä vauhtia, jota harjoituksissakin uin. Pysyin hyvin suunnassa. Aurinko häikäisi hiukan, koska käytin kirkkaita laseja. Nautin uimisesta lämpimässä vedessä auringon paistaessa. Aallot eivät haitanneet, päinvastoin, radan yhdellä sivulla aallot keinuttivat mukavasti ja auttoivat oikeaan suuntaan.

Uintiosuuden aika oli 40 minuuttia, johon olin todella tyytyväinen, kun vaikeudet otetaan huomioon. Hengitysongelmien vuoksi annoin tasoitusta vähintään 5 minuuttia, todennäköisesti hieman enemmän, sillä ongelmat kestivät lähes koko ensimmäisen kierroksen. Olin ennakolta ajatellut, että uintiaikani osuisi jonnekin 30 ja 40 minuutin väliin.

uinti

Ensimmäinen vaihto

Nousin vedestä ja juoksin vaihtopaikalle märkäpukua samalla yläosasta pois kiskoen. Märkäpuku lähti pois hyvin, vaikka en ollut käyttänyt vauvaöljyä tai muuta ihon liukastamiseksi. Vaihdoin pyöräilykengät jalkaan, kypärän päähän, eväät taskuun ja talutin pyörän pyöräilyosuuden lähtöpaikalle.

Tuulinen pyöräilyosuus

Pyöräilyosuuden reitti oli “edestakaisin ajettava”. Ensin ajettiin Kisakeskuksen pääosin suojaista tietä ja sitten avoinaisempaa Tenholan tietä.

Pyöräily kulki hyvin. Tankkasin vettä, söin geelin ja yhden energiapatukan. Yritin ajaa aktiivisesti, muistaen, että “alamäet eivät ole lepoa varten”. Alun suojaisella osuudella tuuli ei haitannut.

Toista oli, kun tultiin avonaisemmille paikoille. Tuuli oli todella kova ja välillä tuntui, että polkemalla ei päässyt lainkaan eteenpäin.

Tenholan tiellä kärki tuli vastaan. Kilpailun kärkipaikkaa pitänyt kilpailija ajoi täysin yksin ja näin tekivät myös toisena ja kolmantena olleet. Itse asiassa mitään “pelotonta” ei pienessä porukassa näyttänyt muodostuneen, vaan kaikki ajoivat melko yksin. Vastaantulijat nostivat peukkua tai kannustivat, joka tuntui mukavalta.

Kääntöpaikalla oli kolme miestä pysäyttäen liikenteen ja varmistaen turvallisen käännöksen.

Toiveena oli, että takaisin mennessä tuuli olisi nyt myötäinen ja antaisi hieman apuja. Näin varmasti olikin, mutta suoraa voimakasta myötätuulta en kyllä kokenut, oli myös vastatuulta.

Pyöräily sujui ihan hyvin loppuun saakka, en erityisesti säästellyt paukkuja juoksuosuutta varten.

Pyöräilyosuuden aika oli 1.30, joka ei ole erityisen hyvä, mutta ihan normisuoritus omalla “pyöräilykunnollani”. Pyöräilyharjoitteluni on käsittänyt lähinnä vain ajelua mukavuusalueella.

pyöräily

Toinen vaihto

Toinen vaihto sujui ilman kommelluksia, pyörä telineeseen ja lenkkarit jalkaan. Kävin myös “vessassa” tässä vaiheessa. Niin kovaa kiirettä minulla ei ollut, että tehnyt “tämän” pyöräilysuorituksen aikana.

Juoksuosuuden tuska

Juoksuosuuden reitti toteutettiin juoksemalla Kisakeskuksen pururata kolmeen kertaan. Reitti on suoraan sanoen todella raskas, eli mäkinen.

Juoksuosuudelle lähdettiin ylämäkeen. Heti tunsin jaloissani, että nyt on tosi kyseessä, eli juoksuosuudesta ei tulisi helppoa. Pyöräily painoi jaloissa, energiat olivat vähissä ja lisäksi mahassa tuntui siltä, että eväät eivät olleet laskeneet.

Hammasta purren puursin eteenpäin. Ei ollut helppoa muillakaan kilpailijoilla. Paitsi sillä kärkipään juoksijalla, joka juoksi alamäkeen ohitseni. Järjestäjät, muut kilpailijat ja huoltajat kannustivat radan varrelta. Kuulin “Hyvä Forma”- huutoja!

En ottanut urheilujuomaa ensimmäisellä “varvauksella”, koska mahassa tuntui vielä oudolta. Toisella viimeiselle kierrokselle lähtiessä sitten otin mukin urheilujuomaa.

Juoksusta ei ole paljon yksityiskohtia kerrottavana, jalat tuntuivat raskailta, energia oli vähissä ja syke korkealla. Mentiin oman kunnon äärirajoilla tai oikeastaan vähän rajojen yli, koska matkanteko oli varsin hidasta. Mitään keskeyttämisen uhkaa ei kuitenkaan ollut ilmassa, eli tiesin pääseväni kyllä maaliin.

Maaliin oli mukava tulla! Juoksuosuuden aika 1.01. Eli ei mikään hyvä aika, mutta raskaalla reitillä olin ihan hyytynyt, eikä askel todellakaan lentänyt.

juoksu

Kokonaisaika oli 3.15. Ainoastaan uintiosuudella olisin pystynyt nipistämään ilman ongelmia hieman ajasta pois, muuten suoritus oli kuntoon nähden paras mahdollinen. Helpommalla juoksuosuudella olisin pystynyt juoksemaan paremman ajan, jyrkkien mäkien nousu ei ollut nyt kovin vauhdikasta. Eli kevyemmällä reitillä olisin voinut päästä lähelle 3 tuntia. Sitä en sitten tiedä, onko niitä kevyempiä reittejä missään triathlon-kilpailuissa.

maalissa

“Hyvävoimaisena maalissa”. 

Loppuseremoniat

Maaliin tullessa voimat palautuivat ihan nopeasti ja fiilis oli hyvä, koska suoritus meni läpi ja oli ihan mukiinmenevä. Hienosti järjestetty kilpailu päättyi vielä palkintojen jakoon.

Kiitos järjestäjille hienosti järjestetystä mukavahenkisestä tapahtumasta! Ensi vuonna uudelleen.

Pohdintaa jatkosta

Oli niin mukava kokemus, että ensi kesänä harrastusta tulee varmasti jatkettua isommissa tapahtumissa. Laji on kiinnostava sen monipuolisuuden ja suorituksen monivaiheisuuden vuoksi. Lisäksi henki harrastajien piirissä tuntuu olevan hyvä.

Perusmatkan noin kolmentunnin suoritus oli raskas, mutta ei ylivoimainen. Puolimatka on minulle ihan mahdollinen (harjoittelua mahdollisuus parantaa), onhan suoritus kestoltaan samaa luokkaa kuin esim. 90 km hiihto. Täysmatkasta ei kannata edes haaveilla.

Pyöräilylehdet syynissä

lehtirannalla

Blogisti lukee rannalla pyöräilylehteä.

Kaipasin kesälomareissulle jotakin vähän kevyempää lukemista kuin luettavana parhaillaan ollut jakamistaloutta käsittelevä englanninkielinen teos. Niinpä ostin kaksi pyöräilyä käsittelevää lehteä: Fillari-lehden 4/2016 ja Pyöräily+Triathlon-lehden 3/2016.

Molemmat aikakauslehdet osoittautuivat varsin hyviksi matkakumppaneiksi, tässä kirjoituksessa esitän muutaman huomion lehdistä.

Lehtien tarkastelu on mielekästä, onhan painettujen aikakauslehtien rooli digitaalisuuden myötä erityisen suurena kiinnostuksen kohteena. Mielenkiintoista sisältöä harrastuksesta kuin harrastuksesta on nykypäivänä blogeissa, Twitterissä ja Facebookissa. Kuinka kilpailukykyinen paperille painettu harrastajalehti nykypäivänä on?

Arvio perustuu kahteen irtonumeroon, tarkempi analyysi olisi vaatinut esimerkiksi kokonaisiin lehtien vuosikertoihin perehtymisen. Arvio perustuu harrastajan subjektiiviseen lukukokemukseen, eikä kriitikkomaiseen asiantuntijatarkasteluun.

Sisällön kokonaisuus

Fillari-lehden sisältöä ovat muun muassa pikku-uutiset varusteista ja tapahtumista, kolumnit, pyörätestit ja vertailut, matkaraportit, valmennusjutut, henkilöhaastattelut ja mainokset. Lehdessä on myös pääkirjoitus.

Pyöräily + Triathlon-lehdessä sisältö jakautuu osastoihin, joita ovat: “Ihmiset ja ilmiöt, “Pyörät ja tarvikkeet”, “Maailmalla ja meillä”, “Harjoittelu ja terveys”, “Triathlon ja Duathlon”. Lisäksi on pääkirjoitus, tuoteuutisia, teemaan liittyvä kuva sekä pikku-uutisia ja jopa sarjakuva.

Fillari-lehden kolumnisteja ovat Lotta Lepistö ja Jukka Vastaranta, Pyöräily+Triathlon-lehdessä kirjoittavat Virva Pisano ja Alexander Stubb.

Fillari-lehden pääkirjoituksessa toimituspäällikkö Markku Liitiä käsittelee pyöräilyn turvallisuutta. Suurin tila kirjoituksessa (ehkä noin 90 %) käytetään autoilijoiden asenteisiin, mutta lopuksi todetaan, että myös pyöräilijöiden on syytä katsoa peiliin.

Pyöräily+Triathlon-lehden pääkirjoituksessa päätoimittaja Ilkka Järvimäki kirjoittaa pyöräilykulttuurista. Näkökulmana on se, miten kahvilat ja ravintolat suhtautuvat pyöräileviin asiakkaisiin ja miten infrastruktuuri laajemminkin tukee pyöräilyä. Esimerkkinä kehittyneestä pyöräilykulttuurista mainitaan Mallorca.

Pääkirjoitukset ovat “pyöräilyn asialla” ja ne kohdistuvat kaikkia pyöräilijöitä koskettaviin teemoihin.

Arviointia

Fillari-lehdessä on Pyöräily+Triathlon-lehteä enemmän mainoksia. Mainokset eivät kuitenkaan välttämättä häiritse, koska pyörien, osien ja muiden varusteiden silmäily ja niistä haaveileminen ovat pyöräilyn harrastajaa kiinnostava puuhaa.

Molempien lehtien juttujen kieliasu on laadukas ainakin minun kielikorvaani. Jutut ovat laajoja, mutta ne eivät polje paikallaan (heh).

Pyöräily+Triathlon-lehti on siis myös triathlon-lehti. Tässä tarkastellussa irtonumerossa teema näkyy triathlonisti Darby Thomaksen haastatteluna sekä triathloniin liittyvänä vinkkijuttuna. Myös lehden tankkausta käsittelevässä jutussa fokusoidaan triathlonin puolimatkaan. Luulen, että sain triathlonia käsittelevistä jutuista pienen kipinän ehkä kokeilla triathlonia ensi kesänä.

Juttujen fokus voi pyöräilylehdissä olla erittäinkin tarkka. Esimerkiksi kolumni tai laajempikin kirjoitus voi hyvinkin käsitellä pyörän satulaa tai jotakin muuta pyörän osaa.

Pyöräily+Triathlon-lehdessä oli hyvä juttu siitä, miten pyörää voidaan kuljettaa autossa. Fillari-lehdessä oli mielenkiintoinen juttu sähköavusteisista pyöristä, jotka muuttavat koko pyöräilyn luonnetta ja siihen suhtautumista. Onko sähköavusteinen pyörä itse asiassa polkupyörä (kuten ns. “luomupyörä”) vai moottoriajoneuvo?

Oma taitonsa on myös erilaisten tuntemusten pukeminen sanoiksi. Tämä on aika vaikea laji, jokainen voi koettaa kirjoittaa esimerkiksi siitä, miltä vaikkapa uudet juoksukengät tai pyörä tuntuvat käytössä.

Pyörän ajotuntumasta voidaan kertoa esimerkiksi näin:

Ajossa Following tuntuu juuri siltä kuin geomateriataulukkoa lukiessa lukemalla voi odottaa. Ohjaamo ei ole muutamien muiden modernien traili- ja enduropyörien tapaan supertilava. Vauhtiin päästessä pyörä on kuitenkin vakaa ja liikkumiseen on tilaa. Lyhyt takahaarukka tekee pyörästä todella ketterän ja jopa leikkisän käsitellä. (Fillari-lehti 4/2016, 36).

Samalle tasolle pääsee myös toinen tarkastelussa oleva lehti:

Tulos oli se, että erittäin jäykän kisapyöränkin ajotuntuma oli täsmällinen ja vakaa, mutta samalla pyörä imi hyvin alustan epätasaisuuksia. (Pyöräily+Triathlon 3/2016, 39).

Pyörien teknisiä ratkaisuja kuvataan tarkasti:

Ohjainlaakeri on 62 millin I.D.-mallia, joka mahdollistaa ohjainkulman säädön asteen verran loivemmaksi tai jyrkemmäksi. Tarkkaan mieltymyksistään perillä olevat voivat siis säätää ohjainkulmaa linkussa olevan säädön lisäksi hankkimalla ohjainlaakerin offset-version. (Fillari-lehti 4/2016, 36).

Tarkastelussa olevat pyörät ovat pääsääntöisesti melko kalliita, tuhansien eurojen tai jopa 10 000 euron pyöriä. Tämä on mielenkiintoista, koska pyöräilyn suuret massat eivät todennäköisesti käytä pyöräänsä näin paljon rahaa.

Lopuksi

Molemmissa lehdissä oli asiaa harrastavalle (=minulle) mielenkiintoista sisältöä. Lehdet tuli luettu hyvinkin tarkkaan. Olen aikaisemmin tilannut Fillari-lehteä, mutta havaitsin, että kun pyöräilyasiaa tulee jatkuvalla syötöllä kotiin, lehdet alkavat jäädä lukematta. Samoin on tosin pakannut käymään muidenkin harrastuslehtien kanssa.

Molemmat lehdet ovat Facebookissa, mutta kummallakaan ei ole tiliä Twitterissä. Twitter olisi helppo väline vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden lisäämiseen.

Fillari-lehti on vahvasti verkossa, verkosta löytyvät legendaariset foorumi ja tori. Pyöräily+Triathlon-lehteä lähellä ovat Juoksija-lehden verkkosivut, koska lehti kuuluu samaan kokonaisuuteen kestävyysurheilulehtien Juoksija ja Hiihto kanssa. Omaa verkkosivua tällä lehdellä ei ole.

Fillari-lehden irtonumero maksaa 8,90 euroa ja Pyöräily+ Triathlon-lehden irtonumero 8,60 euroa.

Suosittelen molempia laadukkaita lehtiä pyöräilystä kiinnostuneille. Pyöräily+Triathlon-lehden kautta pääsee tutustumaan myös triathlonin maailmaan.