Suunnistuskausi päättyy Sibbo Vargarna seuran järjestämään Raatojuoksuun, jolla on jo varsin pitkä historia. Tapahtuma on viime vuosina kasvattanut suosiotaan ja tänäkin vuonna kisaan oli ilmoittautunut noin 1300 suunnistajaa. Mukana oli huippusuunnistajia, “tavallisia” kansallisissa kisoissa kävijöitä ja lisäksi kuntosuunnistajia.
Raatojuoksun tunnusmerkkejä ovat marraskuinen “raatomainen” keli, yhteislähtö ja mahdollisuus pitkäänkin sessioon metsässä, sillä pisimmät radat ovat 20 kilometrin mittaisia.
Itse osallistuin tapahtumaan neljättä kertaa, viime vuosi jäi väliin. Edellisellä kerralla juoksin 15 km radan, nyt riitti 10 km.
Aamulla Karjaalla oli parisen astetta lämmintä ja keli näytti varsin optimaaliselta. Kisapaikalle ajellessani kuuntelin Haloo Helsingin uutta levyä ja kertaalleen hukattua ja sittemmin uudelleen ostettua Jenni Vartiaisen uusinta.
Olin paikalla Sipoonlahden koululla sopivasti ja hyvissä ajoin, join kahvit ja vaihdoin varusteet. Paikan päällä oli hieman pakkasta, mutta en sortunut ylipukeutumiseen, eli pipoon ja hansikkaisiin. Kuten kuulin jonkun sanovan, sunnistuskisoissa voi tuntea kylmää ja märkää ennen kisaa, mutta kisan aikana olosuhteita ei huomaa.
Lähtö sujui hyvin, olin melko takarivissä lähdössä, joten panostin lähtökiihdytyksessä muiden ohittamiseen ja katsoin karttaa vasta K-pisteellä. Onneksi ehdin kuitenkin noteerata ykköselle vieneen tiekieron. Tiellä kiihdyttäessäni kuulin pitkälle matkalle ilmoittautuneen Samin kannustushuudon takaani.
Ykköselle jumputettiinkin sitten melko pitkään tietä pitkin. Tämän jälkeen seurasi muutama kohtalaisen pitkä rastiväli ennen perhoslenkejä. Maasto oli varsin selkeää ja nopeakulkuista, korkeuserot olivat varsin maltillisia. Hieman oli tiheikköä ja runsaasti polkuja ja teitä. Maasto oli melko rikkonainen, koska peltojakin oli runsaasti.
Suunnistus sujui varsin mallikkaasti. Juoksin maltilla “omaa suunnistusvauhtia”, joka tässä maastossa tarkoitti noin 10 min/km vauhtia. Yritin tehdä tarkkaa työtä, koska perhoslenkeillä on helppo tehdä virheitä, jos ei ole tarkkana. Rastimääritteiden ollessa kartassa, karttaa joutui vielä kääntelemään tavallista enemmän.
Yhtään rastia en joutunut hakemaan, pari pientä reitinvalintaa olisi kenties voinut tehdä toisin, mutta näistä ei montaa minuuttia kertynyt ylimääräistä. Fyysisesti oli hyvä päivä, jaksoin juosta hyvin ja pystyin viimeisen rastin jälkeen helposti jättämään ryhmän, jossa juoksin.
Lopussa oli lyhyitä tulitikunmittaisia välejä tiiviisti, kuulemma oli hajontaakin, mutta en sitä huomannut, kun tein vain omaa työtäni tarkasti ja vain omia rasteja tuli vastaan.
Kaiken kaikkiaan Raatojuoksu oli jälleen kerran erinomainen tapahtuma ja oma kisakin onnistunut virhetilin jäädessä pieneksi.
Nyt on hyvä alkaa suunnittelemaan ja seuraavan vuoden kisoja. Suunnistus on siitä hyvä ja järjestelmällinen laji, että ensi vuoden kisakalenteri on jo valmis ja keskeiset tapahtumat voi laittaa kalenteriin.
Ensi vuonna olisi edessä sarjan vaihto ja joka joka kauden lopussahan urheilijan ajatus on se, että “ens kauella” menee paremmin kuin päättyneellä kaudella. Katsaus suunnistuskauteen 2015 on tulossa lähiaikoina tähän blogiin.
Talvella olisi ohjelmassa ensimmäistä kertaa Vasaloppet, jos lumitilanne sallii harjoittelun.