Vantaa Triathlon 2018 ja lenkkeilyä Madeiralla

Voiko triathlonkisan kisaraportin kirjoittaa jollakin muulla tavalla, kuin käymällä kronologisessa järjestyksessä eri osuudet läpi?

Jo muutaman kisaraportin kirjoittamisen jälkeen tuntuu siltä, että raporttini ovat identtisiä, toistaen samaa kaavaa ja sisältäen vain pienen pieniä eroja.

Todetaan siis Vantaa Triathlonin tapahtumat lyhyemmän kaavan mukaan, kuitenkin raportoinnin perusrakenne perinteisessä säilyttäen.

Vantaa Triathlon on suosittu ja hyvin järjestetty tapahtuma, jossa on paljon matkoja ja sarjoja.

Kuusijärvi on pääkaupunkiseudulla the paikka avovesiuimareille ja triathlonisteille.

Pyöräilyosuus on tässä tapahtumassa melko monotoninen, samaa suoraa kelataan edes takaisin.

Juoksuosuudella on yksi isompi mäki ja pari pienempää.

Kisasää oli hyvä, lämpöä riitti, joskin pyöräilyssä oli tuulta. Kuusijärven vesi oli todella lämmintä.

Uinti meni hyvin, ei merkittävää ruuhkaa ja pysyin suunnassa hyvin.

Pyöräilyssä alamäkeen ja myötätuuleen vauhti oli todella kova, mutta kääntöpaikan jälkeen realiteetit iskivät kun väännettiin vastatuuleen..

Realiteetit iskivät sikälikin, että vauhti hiipui kohden pyöräilyn loppua ja edelleen juoksuosuudella.

Ilmeisesti oli nestehukkaa ja energian vähyyttä, sen verran hankalalta eteneminen tuntui.

Virallinen maaliintulokuva.

Kaiken kaikkiaan suoritus oli selvästi takkuisempi kuin viikko sitten Tuusulanjärvellä.

Kisan jälkeisenä päivänä oli lähtö lomamatkalle Madeiralle. Etukäteen mietin, että suurten korkeuserojen ja syheröisen kaupungin vuoksi lenkkeilymahdollisuudet olisivat melko vaatimattomat.

Toisin kuitenkin oli, sillä lähes rantaviivaa noudattaen löytyi monipuolinen ja hyvinjuostava baana. Strava-segmenttien määrästä voi päätellä, että kyse on aika suositusta reitistä.

Lenkkikuvien ohella galleriassa kuva CR7-museon edustalta.

Lomalta paluun jälkeen on edessä hetikohta Lahden Ironman puolimatka. Pari harjoitusta ehtii tekemään ennen sitä. Tämä kisa tulee antamaan osviittaa reilun kuukauden päästä kisattavalle Tallinnan kisalle.

 

 

 

 

Puuduttavasta talvitreenistä kohti kesää

Kevät on jo kohtalaisen pitkällä Länsi-Uudellamaalla ja se lisää liikunnallisia mahdollisuuksia. Treenaaminen saa uusia miellyttäviä muotoja ja katse kohdistuu kohti kauden avausta. On siis hyvä aika vetää yhteen talvikautta.

Kesäkuussa 2017 tapahtuneen solisluun murtumiseen johtaneen kaatumisen jälkeen harjoittelu lähti syksyllä pikku hiljaa käyntiin. Talvikauden harjoittelun voi hyvin pitkälle tiivistää näin:

  • Kuntosalia 1-2 kertaa viikossa.
  • Uintia 2 kertaa viikossa.
  • Pyöräilyä trainerilla 2 kertaa viikossa
  • Lisäksi juoksua/hiihtoa 1-2 kertaa viikossa.

Kuntosali maistui aika hyvin ja lihaskunto parani huomattavasti. Yritän jatkaa salilla käymistä kerran viikossa, jotta lihaskunto pysyy yllä.

Uintitreenejä olen tehnyt läpi talven niin, että toinen uintikerta on käsittänyt eri pituisia vetoja ja toinen kerta on ollut pidempi kelaus, tyypillisesti 2000 m.

Otin myös pari uintiopetustuntia, jotka olivat todella hyviä. Oppien siirtäminen normiuintiin ei ole kuitenkaan sujunut kovin tehokkaasti ja siksi uintivauhti on jotakuinkin samanlaista kuin viime vuonna.

Pyörää olen polkenut uskollisesti varastoon luomassani “man cavessa”. Treenit ovat olleet erilaisia intervalleja vastuksia vaihdellen ja toisaalta tasaisempia lenkkejä. Trainerin polkeminen on tylsää kuin mikä, onneksi Netflix on tuonut vähän viihdykettä. Treenien pituus on ollut 1-1.5 tuntia.

Talvikautena juoksin todella vähän. Vammojen välttämiseksi en halunnut liukastella ulkona kylmässä, enkä myöskään halunnut jyskyttää pitkiä harjoituksia juoksumatolla.

Hiihtokilometrejäkin tuli vain pari sataa, koska lumitilanne oli pitkään epäselvä, enkä ollut motivoitunut ajamaan pitkiä matkoja lumen perässä. Muutamia hyviä pidempiä hiihtolenkkejä kuitenkin tein.

Synkimpinä syksyn talven kuukausina kelien ollessa huonot treenaaminen oli aika puuduttavaa, raskasta ja rutiininomaista. Pystyin kuitenkin maaliskuussa lisäämään treenin määrää.

Viime viikkoina harjoittelua on tullut 7-8 tuntia viikossa, jota pidän ihan hyvänä määränä töiden, pendelöinnin ja muun ohjelman lomassa. Tällä viikolla taidetaan olla jo noin 10 viikkotunnissa pitkän pyörälenkin ansiosta. Samaa tahtia on tarkoitus jatkaa tulevina viikkoina.

Kaikessa tekemisessä on tarpeen pitää maltti mukana, sen verran haavoittuvassa kunnossa ovat jalat. Juoksemisen määrä on syytä pitää kohtuullisena ja alustat mahdollisimman pehmeinä, jotta vammat vältetään.

Talvi oli siis puurtamista pimeässä ja loskassa. Nyt parin viime viikon aikana harjoitteluun on tullut uutta virtaa, koska kelit ulkona ovat mahdollistaneet pyöräilyn ja tietenkin myös juoksun paremmin.

kuva5

kuva4

kuva3

kuva2

kuva1

Olen nyt kolmena viime viikonloppuna tehnyt pidemmän pyörälenkin (60, 75 ja eilen 100 km). Samaa kaavaa on tarkoitus jatkaa, eli tehdä näitä pitkiä lenkkejä viikonloppuisin.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi todeta sen, että viime vuonna tein ensimmäisen (ja sattuneesta syystä myös viimeisen) 100 km lenkin toukokuun 20. päivä). Olen siis noin kuukauden edellä pyöräilytreenejä tänä vuonna. Vertaileva data osoittaa, että myös kunnon suhteen ollaan edellä viime vuotta.

Hieman tuonnempana on edessä avovesiuintikauden avaus, joka lisää treenin monipuolisuutta ja mielekkyyttä entisestään.

Kisakalenterissa on neljä kisaa:

  • TuusulanjärviTriathlon
  • Vantaa Triathlon
  • Ironman 70.3. Lahdessa
  • Ironman Tallinna elokuussa

Kaksi ensimmäistä kisaa ovat hyviä mahdollisuuksia kisakokemuksen kartuttamiseen. Puolimatka Lahdessa on jo vaativampi juttu. Tallinnan täysmatka tulee olemaan kokemus, jonka vaativuutta en todennäköisesti vielä osaa edes ajatella.

Näillä mennään. Toivon vain, että harjoittelu kohti kesän koitoksia saa jatkua ilman vammoja tai loukkaantumisia.

Treenaa tehokkaasti – teknologia apuna kestävyysharjoittelussa

treenaa-tehokkaastiMonet treenaamista käsittelevät kirjat on tarkoitettu aloittelijoille tai lajeihin tutustujille. Tällöin ne eivät juurikaan tarjoa hieman pidemmälle edistyneille harrastajille uusia näkökulmia.  Toisaalta muistan joskus yrittäneeni lukea valmennuskirjaa, jonka ymmärtämiseksi olisi vaadittu asiaa tukevia yliopisto-opintoja. Eräänlaiselle “semi-pro”-tasolle sopiville kirjoille saattaa siten olla olemassa sopiva markkinarako.

Nykypäivänä harjoittelun edellytykset muuttuvat nopeasti teknologisen kehityksen myötä. Sykemittarin ohella liikunnan harrastajille on tällä hetkellä tarjolla koko liuta harjoittelua tukevia välineitä. Mittaukset, jotka aikaisemmin vaativat laboratorio-olosuhteita, voi nykyään tehdä omilla laitteilla. Teknologia tuottaa dataa, jota analysoimalla saa paremman kuvan harjoittelun kuormittavuudesta ja palautumisesta. Apuvälineet myös auttavat oikeiden lajitekniikoiden omaksumisessa.

Näistä syistä olikin kiinnostavaa tarttua uuteen kotimaiseen kirjaan, jonka näkökulma on nimenomaan harjoittelua tukeva teknologia. Ja jonka sisältö tähtää selvästi perusasioita syvemmälle.

Kirja jakautuu pariinkymmeneen noin 1o sivuiseen kappaleeseen. Kappaleiden harjoittelua koskevia teemoja ovat mm. harjoittelun määrä, tehoalueet, periodisaatio, palautuminen, harjoitusten analyysi. Vaikka kirjassa on “teknologiapainotus”, se sisältää erittäin hyvän paketin kestävyyslajien harjoittelun perusteista ja sisältöä myös pidemmälle ehtineille.

Omissa kappaleissa kiinnitetään huomiota tyypillisiin harjoittelun virheisiin sekä kilpailusuoritukseen. Virheiden osalta tulee esiin esimerkiksi liikaa treenaamisen muodostama sudenkuoppa. Triathlonin kilpailusuorituksessa käsitellään muun muassa tankkausta, vauhteja, ravintoa ja eri lajien suhdetta toisiinsa.

Teknologian suhteen esitellään uintiin, pyöräilyyn ja juoksuun liittyviä teknologioita ja sensoreilla hankitun datan analyysimahdollisuuksia. Uinnin osalta esitellään muun muassa älylättäreitä ja vastavirta-allasta. Pyöräilyn osalta otetaan esille tehon mittaukseen sekä aerodynamiikkaan liittyviä välineitä. Juoksun osalta eritellään juoksutehoon ja -tekniikkaan liittyviä apuvälineitä. Nämä vain joitakin poimintoja.

Kirjassa kerrotaan myös siitä, mikä vaikutus musiikin kuuntelulla on urheilusuoritukseen, annetaan vinkkejä sopivasta musiikista sekä podcasteista.

Kirjassa viitataan tieteellisiin tutkimuksiin ja selostetaan koeasetelmia, joissa on esimerkiksi testattu erilaisia treenaustapoja. Yksi kirjan positiivisista erityispiirteistä onkin se, että johtopäätökset ja vinkit perustetaan tieteelliseen näyttöön.

Kirjassa on myös mielenkiintoista pohdintaa alan tulevaisuuden näkymistä. Yleiskuva on se, että teknologia yleistyy nopeasti. Kalliimmat ja ensivaiheessa ammattilaisille suunnatut välineet halpenevat ja tulevat nopeasti kaikkien kuluttajien ulottuville.

Kirjassa esitellään teemaan liittyviä käsitteitä. Tutuiksi tulevat mm. sellaiset suureet kuten Training Stress Score, Peak Training Effect ja Suffer Score. Ja kymmeniä muita.

Viestin perillemenoa varmistetaan kuuluisien henkilöiden esittämillä sloganeilla, joista tässä esimerkkinä voidaan mainita Arnold Schwarzeneggerin lausunto liittyen kännykän käyttöön salilla:

I see guys texting in gym. They are not serious. Its micky mouse stuff. Either you train or you don’t.

Olen lukenut jonkin verran alaan liittyvää uusinta ja hieman vanhempaa kirjallisuutta. Tästä kirjasta löysin itselleni monia uusia asioita liittyen harjoitteluun yleisesti, triathlonin eri lajeihin sekä kisasuorituksen läpivientiin.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja kuvitus on todella hieno, sisältäen upeita maisemia, vauhdikkaita pyöräilykuvia sekä vedenalaisia kuvia uinnista. Graafeja, joilla havainnollistetaan harjoittelusta saatua dataa, on paljon. Kirjoittajan omat autenttiset kisa- ja treenikokemukset tuovat hyvää väriä kerrontaan.

Kirjan kirjoittaja Janne Kallio työskentelee Suunnolla, mutta kirjassa esitellään laajasti myös muiden valmistajien laitteita ja palveluita niin, että “kotiinpäin vetäminen” ei todellakaan häiritse. Suunnon Movescountin “Big dataa” hyödynnetään esimerkeissä valaisevasti. Esimerkiksi Suunnon datan perusteella ennustetaan puolimaratonin, maratonin ja triathlonin puolimatkan avulla täysmatkan loppuaikaa.

Kirjassa esiintyy myös pari “vierailijakirjoittajaa”. Tom Söderdahl kirjoittaa urheiluteknologian historiasta ja Robson Lindberg unesta. Kirjan lopussa esitetään kiitokset kotimaiselle triathlon-yhteisölle. Nimilista on laaja.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvä hankinta kestävyysurheilun ja erityisesti triathlonin harrastajalle. Laajan ja hyvin toteutetun kirjan hinta-laatusuhde on erinomainen.

Janne Kallio 2017. Treenaa tehokkaasti. Teknologia apuna kestävyysharjoittelussa. Fitra.

Murheilun vuosi 2017

Vuoden vaihtuessa on hyvä aika jälleen vetää yhteen vanhan vuoden liikunnalliset saavutukset ja saavuttamatta jättämiset. Otsikon alavireisyys viestii, että kausi ei pitänyt sisällään pelkästään positiivisia tapahtumia.

Liikunnan kokonaismäärä oli lähes liikuttavan lähellä edellisen vuoden lukuja. Kokonaismäärä 308 tuntia (kokonaismäärä 2016 311 tuntia). Lajeittain määrät tunneittain ja kilometreittäin olivat seuraavat:

maara

matka

Kävely tuli pääosin heinäkuun aikana, kun olin “telakalla” solisluun murtuman vuoksi, enkä pystynyt tekemään mitään muuta lajia.

Tuntimäärä ei ole kokonaisuudessaan häävi, mutta se on määrä, jonka pystyin pendelöinnin, töiden ja muiden kiireiden lomassa tekemään.

Uinnin suhteen määrät nousivat selkeimmin aikaisempaan verrattuna. Ilman parin kuukauden uintitaukoa kesällä uinnin määrä olisi ollut lähellä 200 kilometriä kokonaisuudessaan.

Kaksijakoinen kausi

Sanonta “oli kaksijakoinen” on paikallaan kuvaamaan vuoden 2017 kulkua liikunnan näkökulmasta. Taustalla oli innostuminen uudesta lajista, eli triathlonista. Uuden lajin myötä vanha laji, suunnistus, jäi toistaiseksi vallan pois ohjelmasta.

Lajivaihdosta silmällä pitäen keväällä harjoittelu kohti kauden alkua sujui kohtuullisen hyvin pitkine pyörälenkkeineen.

Osallistuin kahteen alkukauden kilpailuun, eli TuusulanjärviTriathloniin ja Vantaa Triathloniin. Suoritus kisoissa oli kunnon mukainen ja sain vähän kisakokemusta. Kisaraportit Tuusulasta ja Vantaalta.

Kesäkuun lopussa kaaduin kuitenkin pyörällä sen verran pahasti, että mursin solisluuni. Jouduin perumaan loppukaudelle suunnittelemani kisat, mm. Joroisten legendaarisen puolimatkan. Tarinaa kaatumisesta löytyy tästä ja toipumisesta tästä.

Edessä oli pienimuotoinen seikkailu terveydenhuollon pyörteissä ja sen jälkeinen kuntoutuminen. Liikunnassa piti siirtyä korvaaviin lajeihin, ensisijaisesti kävelyyn.

Käden toipuminen tapahtui lähes prikulleen kirjoissa ja netissä kerrottujen aikataulujen mukaisesti. Alkusyksyn aikana pystyin sitten jo pyöräilemään, juoksemaan ja lopulta uimaan.

Syksyn aikana palasin jo normaaleihin viikkoharjoituksiin, perusrytmin ollessa kaksi juoksua, kaksi uintia ja kaksi pyöräilyä.

Kauden 2018 tavoitteet

Tulevalle kaudella on jo asetettu tavoitteet. Kisakalenteriin on bookattu seuraavat kisat:

  • TuusulanjärviTriathlon
  • Vantaa Triathlon
  • Lahti Ironman 70.3.
  • Ironman Tallinn

Eli tavoitteena on ensi vuonna suorittaa kahden kauden avaukseen liittyvän ja kisarutiineja kartuttavan normaalimatkan jälkeen ensin ensimmäinen puolimatka Lahdessa ja sitten täysmatka Tallinnassa.

Täysmatkan suorittaminen on tietenkin hieman yläkanttiin oleva tavoite. Iän karttuessa edellytykset täysmatkan suorittamiselle kuitenkin vain huononevat vuosi vuodelta.

Suunnitelman toteutusta voi uhata lähinnä loukkaantuminen joko urheiluvammojen tai pyörällä kaatumisen muodossa. Vammojen suhteen pari sellaista heikkoa kohtaa löytyy, joiden kanssa on syytä olla varovainen.

Itse suorituksessa uinti ja pyöräily sujunevat kohtalaisesti, juoksussa kärsimyksen määrä tulee nähtäväksi. Edellisen maratonin taisin juosta vuonna 2001.

Tavoiteaika olkoon Tallinnassa noin 12 tuntia. Tavoitetta voi säätää Lahden puolimatkan jälkeen.

virkkala

Triathlon-pyörä on huollettu tulevaa kautta varten.

Harjoittelu ensi kautta kohti on ihan hyvässä kuosissa. Traineri-harjoittelua on kasassa hyvä määrä ja uinnissa pohja on parempi kuin vuosi sitten.

Muutakin kuin kilometrien ja tuntien laskemista

Vuoden aikana on ollut mahdollisuus nähdä lenkeillä vähän muitakin maisemia kuin Karjaan pururataa. Työmatkoilla lenkkivarusteet onkin aina syytä pitää mukana.

Singaporessa lenkkimaasto kulki paikallisen Formula-radan maisemissa. Austinissa Texasissa poikkesin yhdellä aamulenkillä Lance Armstrongin omistamassa pyöräkaupassa.

singaporeSingaporen rantoja.

lanceMellow Johnny’s pyöräliike on Lance Armstrongin omistama.

Toipumista solisluun murtumasta

Reilut neljä viikkoa sitten kaaduin pyörällä niin, että mursin solisluuni. Lue juttu tapahtumasta tästä. Tässä kirjoituksessa kerron, miten toipuminen sujuu ja miten liikunnalliset harrastukset jatkuvat. Päällimmäinen ajatus haaverista on, että selvisin pienillä vaurioilla. 

Solisluun murtuminen on yleinen pyörällä kaatumisessa sattuva vammatyyppi. Pyöräilijöiden ja triathlonistien kirjoituksia ja keskustelua teemasta löytyy verkosta paljon. Toinen harrastajien ryhmä, jolle asia on tuttu, on motocrossin harrastajat. Jutun lopussa on linkkejä muutamiin teemaa koskeviin artikkeleihin ja keskusteluun.

Ajan hengen mukaisesti etsin tietenkin onnettomuuden jälkeen ahkerasti tietoa verkosta. Verkkosivustoilta opiskelin asiaan liittyvät perusjutut. Opin relevantit englanninkieliset termit liittyen lääketieteeseen ja pyöräilykulttuuriin. Opin muun muassa, että otb-lyhenne tarkoittaa “Over the bars”, jolla tarkoitetaan ohjaustangon yli lentämistä.

Vuoden 2017 Tour de Francella Richie Portelle tapahtuneessa onnettomuudessa murtuu solisluu ja muutakin.

Vasemmassa solisluussa oli siis “distaalinen” murtuma. Tarkoittaa, että murtuma oli solisluun päässä. Mediaaliosa oli noussut noin 7 mm ylöspäin.

Aluksi olkapää oli kipeä. Käden liikuttelu aiheutti merkittävää kipua. Pidin kantosidettä käden stabiloimiseksi ja söin kipulääkkeitä. Nukkuminen oli vaikeaa, koska ainoa käytettävissä ollut asento oli selällään nukkuminen.

Pidin kantosidettä myös nukkuessa. Sängystä ylös pääseminen oli vaikeaa. En myöskään pystynyt sitomaan kengännauhoja itse. Opin myös, että paitaa päälle puettaessa kipeä käsi puetaan ensin.

Melkein leikkaukseen

Viikon kohdalle tapahtumasta oli sovittu kontrollikäynti, jossa otettiin myös uudet röntgenkuvat.

Kontrollikäynnillä tehty johtopäätös oli, että olkapää pitää leikata. Lääkäri ehdotti “koukkulevyn” laittamista olkapäähän. Odotettavissa olevat toipumisajat leikkauksesta olisivat pitkät ja kuten tunnettua, mikään leikkaus ei ole riskitön. Levy pitäisi myös poistaa uudella leikkauksella.


kantoside

Kävelyllä Tammisaaressa.

Koska oma tuntuma oli, että paraneminen etenee hyvin, eli kivut hellittävät, aloin mielessäni kyseenalaistaa leikkausta. Hakeuduin olkapäähän erikoistuneelle ortopedille päivänä, jolloin haaverista oli tapahtunut tasan kaksi viikkoa.

Lääkäri teki lyhyet testit olkapään toiminnasta ja myös uudet röntgenkuvat otettiin. Lisäksi tässä vaiheessa olkapäästä otettiin myös magneettikuvat, jotta nähtiin, onko kiertäjäkalvosimiin tullut vaurioita. Muita löydöksiä kuin normaalia ikääntymisen aiheuttamaa rispaantumista ei kiertäjäkalvosimissa havaittu.

Johtopäätöksenä käynnistä oli, että leikkausta ei tarvita ja käsi paranee hyvää vauhtia. Sovittiin kontrollikäynti kahden viikon päähän, eli päivään, jolloin tapahtumasta olisi neljä viikkoa.

Tässä välillä lomailin. Kesälomareissu suuntautui Kroatiaan. Leikkaus olisi asettanut lomareissun vaakalaudalle, mutta uusi konservatiivinen hoitolinja salli lomailun. Kuntoutin olkapäätä uimalla varovaisesti Adrianmeressä.

Kontrollikäynti

Neljän viikon kohdalla oli siis kontrollikäynti lääkärissä. Uusia röntgenkuvia ei otettu. Lääkäri testasi kättä ja totesi, että pientä “napsumista” kuuluu edelleen, mutta koska potilaan tuntemukset ovat hyvät, tilanne on hallinnassa.

Lääkäri kysyi, olenko ehtinyt katsoa Tour de Francea.

Johtopäätöksenä oli, että olkapään kanssa on otettava hissukseen vielä kuukauden verran. Pyöräily olisi sallittua, samoin juoksu. Hyvä niin, sillä olin aloittanut ne omin lupineni muutamaa päivää aikaisemmin. Uinti saisi vielä odottaa.

Liikkuminen

Liikunnan harrastajalle keskeinen kysymys haavereiden jälkeen on, miten harrastuksia pystyy jatkamaan.

Kuten eräässä verkkokirjoituksessa sanottiin, liikuntaa on haavereiden jälkeen tarpeen (jos mahdollista) jatkaa jossakin muodossa jo pelkästään mielialan hyvänä säilyttämisen vuoksi. Kuten eräässä blogissa sanottiin, “Kävele, että tunnet tekeväsi edes jotain.”

Pääasialliseksi liikuntamuodoksi tuli alussa kävely. Kävelin joka päivä noin tunnin ajan ja se oli ihan hauskaa, olihan kesä kauneimmillaan.

Juokseminen, uinti ja pyöräily olivat mahdottomia liikunnan harrastamisen muotoja viikoilla 1-3. Kokeilin kerran kuntopyörän polkemista salilla, se onnistui, mutta oli kesäkuumalla niin tylsää (vaikka katsoin Netflixistä The Good Wife-sarjaa samalla), että en tehnyt sitä toista kertaa.

Leikkauksen välttäminen piristi mielialaa. Tuntemukset olkapään alueella muuttuivat myös paremmiksi, joskin olotila vaihteli päivittäin. Jatkoin kävelylenkkejä ja olin osan päivästä ilman kantosidettä.

Noin neljän viikon kohdalla kokeilin pyöräilyä. Pyöräksi valitsin maantiepyörän, koska ajo-asento on triathlonpyörää pystympi ja asentoa ja otteita pystyy myös vaihtamaan.

Olin pyöräilyssä äärimmäisen varovainen, sillä pieni “lukkopoljinkaatuminenkin” olisi kipeälle olkapäälle nyt kohtalokasta.

Huomasin, että olkapää ei oireile lainkaan pyöräillessä. Jatkoin päivittäisiä reilun tunnin mittaiset pyörälenkkejä.

Kokeilin myös juoksua hiukan ja sekin tuntui lupaavalta. Lääkäriltä varmistetun luvan jälkeen juoksu tuli pysyvästi ohjelmaan.

Kun liikunta väheni, kuntokäyrä kääntyi tietenkin kävellessä laskuun. Pyöräilyn ja juoksun aloittaminen paransi tässä tilannetta.

Lopuksi

Asiointi terveydenhuollon asiakkaana antoi mielenkiintoista perspektiiviä ajankohtaiseen sote-kysymykseen. Päällimmäinen ajatus on, että kansalainen kyllä sai hyvää apua ja hoitoa.

Tietojen liikkumisessa sen sijaan olisi parantamisen varaa. Kanta-arkistosta asiaan liittyvät dokumentit löytyivät eri vaiheissaan hienosti. Tietojen liikkuminen eri hoitopaikkojen välillä ei kuitenkaan ollut lainkaan selvää.

Vakuutusfirma ei saanut omiin järjestelmiinsä kaikkia julkisen puolen tietoja. Asiakas/potilas copypastetti tietoja Kanta-arkistosta ja välitti niitä eteenpäin. Myöskään röntgen-kuvat eivät olleet kaikkien osapuolten käytössä.

Jokainen tapaus on erilainen, mutta omassa tapauksessani toipuminen oli nopeaa ja vamma pieni. Ensimmäinen viikko oli tukala, mutta jo toisen viikon kohdalla alkoi näkyä selviä merkkejä toipumisesta. Neljän viikon kohdalla tilanne oli jo todella hyvä ja liikuntaa oli mahdollisuus lisätä ja monipuolistaa.

Käden rauhoittaminen on hieman haasteellista. Lapsiperheen arjessa/lomaillessa tulee jatkuvasti eteen tilanteita, joissa kättä tarvitaan (ja nopeasti). Signaalit olkapäästä ovat selkeitä, jos tulee tehdyksi huonoja liikkeitä.

Tiivistäen omassa tapauksessani solisluun murtuman jälkeen:

  • kävelyä pari-kolme viikkoa
  • kuukauden päästä pyöräilyä ja juoksua
  • uintia myöhemmin, jos “mökkikoiraa” ei lasketa

Tässä siis mennään tällä hetkellä. Käsi ei vielä ole entisessä kunnossa. Suhtaudun kuitenkin asiaan optimistisesti. Toivon, että uiminen olisi mahdollista syksyn aikana. Huonoimmassa skenaariossa olkapää leikataan myöhemmin.

Linkkejä vastaaviin kirjoituksiin ja keskusteluihin.

Kampiapina-blogi

Keskustelua Beginner Triathelete.comissa

Keskustelua asiasta Triathlon Forumilla.

Kaksi laadukasta juttua Training Peaksin sivustolla: Juttu 1 / Juttu 2.

Motocrossin harrastajien keskustelua.