Lappersista Lappeenrantaan

Eilen ja tänään olin työmatkalla Lappeenrannassa. Aikataulu mahdollisti pienimuotoisen lenkkeilyn. Alla torstain lenkin reitti. Matkaa tuli Garminiin hieman vajaat 10 km.

Ja sitten tänään ennen seitsemää lenkkarit jalkaan ja lenkille. Hieman lyhyempi lenkki, eli nippanappa alle 7 km ja reitti alla. Näillä lenkeillä havaitsin, että Lappeenrannassa on varsin hyviä lenkkireittejä ja muutenkin mukavan näköisiä paikkoja.

Tiistaina muuten olin HiKi-rasteilla Lappersissa. Päivä oli vähän hektinen kun oli pientä mediamylläkkää ja annoin vielä ajomatkalla Siuntioon haastattelua Hesariin. Haastattelu jatkui vielä nastarit jalassa lähtöpaikalla. Maastosta tultua sitten oli vielä edessä haastattelun yksityiskohtien viilaaminen ja tarkistaminen. Voisi siis ajatella, että ajatukset eivät välttämättä olleet kovin hyvin kasassa. No, miten se suunnistus sitten meni? Kartta gps-käppyröineen alla.

Selitykset ovat tässä:

– Ykkönen löytyi ok.
– Kakkoselle mennessä hakkuuaukean olisi voinut kiertää myös yläkautta, rastinotossa pientä koukkua.
– Pitkälle välille tiekierto. Se oli ihan ok valinta, painelin tietä 6 min/km ja olin viides rastiväliajassa. Tiellä olisi voinut lukea hiukan enemmän tulevia välejä, nyt keskityin vain seuraavaan rastiin.
– Nelonen ja viitonen löytyivät koko lailla hyvin, pientä koukkua vain.
– Sitten kuutoselle huolimattomasti, en ollut mäessä kiinni missään ja hapuiluksi meni.
– Seiskalle virhe kertaantui. Lähdin vain huolimattomasti sinnepäin ja eihän siitä mitään tullut. Jälkeenpäin havaitsin, että jyrkänteiden jono olisi vienyt suortaan rastille.
– Koukkailu jatkui vielä kasilla.
– Sitten ysi löytyi hyvin.
– Kympille kanssa aika hyvin. Välillä ollut korkea maastonkohta vilahti välillä näköpiirissä (Nikulainen ym. 1995).
– Rastille 11 hitaasti, parempi reitti olisi kulkenut vasemmalta kiertäen.
– rasti 12 ok
– rastille 13 virhe, olisi pitänyt ottaa yläkautta.
– Sitten rastille 14 vielä virhe kun seurasin laiskasti toista suunnistajaa enkä lukenut karttaa.

Kaiken kaikkiaan löysää toteutusta joka näkyi virheinä. Tästä lähtien on syytä pitää harjoituksissa selkeitä teemoja, joihin kulloinkin keskitytään. Ensi viikolla tiistaina HiKi-rastit Ristenissä. Teemana tulee olemaan rastinotto. Ensi viikon lauantaina-sunnuntaina on sitten tärkeät kisat, eli e-Games Inkoossa.

Hyvä Suomi ja Asikkala!

Valmentajalta tuli terveisiä, että lenkit voisivat olla pidempiä. No, sattumoisin sitten tänä viikonloppuna ensin lauantaina pyörällä 27 km ja sunnuntaina juosten 16 km. Juoksulenkin käppyrää alla.

Hyvin kulki juoksu. Juoksin tarkoituksella vähän kovempaa kuin aiemmat pitkät lenkit. Syke sai nousta yli 130:n ihan reilusti. Lopussa oikaisin vähän metsän kautta kun tiesin, että erään talon pihassa on vihaisia koiria. “Täällä vartioimme me – mitähän te vartioitte?”. Ilma oli painostavan kuuma. Hikoilu oli aika voimakasta. Minulla oli juomakätkö matkan varrella. Erittäin hyvä harjoitus.

Valmentajan huolesta huolimatta, en ole suuremmin velttoillut harjoituksissa. Aikapulaa on esiintynyt ja toisaalta juoksun suhteen on pitänyt välillä pitää taukoa, jotta nilkat ovat saaneet palautusta kisoissa sattuneista muljahduksista. Eikä fyysisen kunnon osalta ole ollut sen suurempaa kunnianhimoakaan, kun suunnistusmenestys on joka tapauksessa enemmän kiinni taidosta kuin siitä, miten tossu liikkuu.

Lenkin jälkeen sitten seuraamaan viestejä netistä (siis suunnistuksen MM-kisat kyseessä). Todella jännittäviä kilpailuja, tosin loppuratkaisu jäi näkemättä, kun piti viedä keskimmäistä poikaa synttäreille. MM-kisojen televisioinnit ovat olleet varsin onnistuneita ja esim. naisten keskimatka todellista urheiludraamaa. Ja loppukin oli onnellinen tällä kertaa.

Kaksi TV:ssä hyvin kuvattua dramaattista tapahtumaa jäi mieleen viesteistä: Ensinnäkin Helena Jannssonin jähmettyminen rastille 22 sekunnin etulyöntiasemassa arviolta 15 sekunniksi. Ruotsalainen ei osannut päättää suunnitelmaansa seuraavalle rastivälille, johon sisältyi joen ylitys. Ja pysyi rastilla niin kauan kunnes takaa-ajajat saavuttivat hänet. Tällaista on suunnistus, rastilta ei voi lähteä ilman suunnitelmaa vaikka takaa-ajat hengittävät niskaan.

Ja se toinen draama sitten. Yksi maailman parhaimmista suunnistajista Thierry Georgiou viemässä ankkurina Ranskan viestiä taistellen Venäjän kanssa voitosta. Ja käy niin, että Tero jättää yhden rastin välistä, eikä huomaa virhettään ennen stadionalueelle tuloaan. Lähtee lönkyttelemään takaisin hakemaan puuttunutta rastia. Juostessaan toisen kerran stadionille suunnaten lisälenkille, yleisö osoittaa voimakkaasti suosiota kisansa pilanneelle sankarille. Äkkiseltään tulee mieleen, voisiko jääkiekossa yleisö taputtaa rankkarissa epäonnistuneelle ja joukkueensa menestyksen pilanneella urheilijalle?

Suomen kisamenestys oli suuresti Minna Kaupin varassa. Anni-Maija Fincken suoritus keskimatkalla ja sprintissä oli hyvä. Muuten noteeraukset olivat varsin heikkoja. Merja Rantala onnistui hyvin viestissä. Mats Haldin pitkällä matkalla onnistui kohtuullisesti ja Pasi Ikonen keskimatkalla. Miesten viesti kaatui Haldinin pummailuun. Kaksi kultaa saldona. Totuus on kuitenkin se, että ei kovinkaan laajalla rintamalla tullut menestystä. Kuka mahtaa olla maajoukkueen seuraava valmentaja?

Miesten osalta kisoissa tapahtui eräänlaista vallansiirtoa kun Daniel Hubmannin kisat menivät selvästi alakanttiin ja Guergioukin joutui tyytymään himmeämpiin mitaleihin. Naisissa Simone Niggli oli ylivoimainen, joskin Minna Kauppi oli hänellekin liian kova vastus loppuviikosta.

Oma kunto tuntuu aika hyvältä. Tässä on pari viikkoa aikaa harjoitella egamesin kaksipäiväiseen kilpailuun. Nilkat saivat iskuja Pihkarasteilla ja Kankaanpäässä, mutta ne ovat kuntoutuneet hyvin. Ensi tiistaina menen varmaankin HiKi-rasteille suunnistusharjoitukseen, muuten ohjelmassa on juoksua ja pyöräilyä. Työmatkojakin on tiedossa, niille juoksukamat mukaan.

Pari viikkoa sitten lueskentelin Suunnistustaito-kirjaa (Nikulainen ym. 1995). Siinä oli puhetta mm. siitä, että suunnistusajattelua voi treenata missä vain. Suora lainaus: “Kuvitellaan olohuoneen nurkkaan rasti”.

No voihan sitä kuvitella. Itselle tuosta harjoitusohjeesta tuli mieleen hiljan lukemani Miika Nousiaisen kirja Maaninkavaara. Kirjassa kuvataan urheiluun panostavan perheen arkea. Perheen poika katoaa kisamatkalla. Valmentaja-isän elämältä putoaa pohja. Perheen tytär auttaa isää tarjoutumalla isän uudeksi valmennettavaksi. Harjoittelu on innovatiivista ja rankkaa. Oksennus lentää, koulu kärsii ja kaverit kiusaavat. Dialogi isän ja tyttären välillä on leiskuvaa ja kekseliästä. Parisuhteen osapuolten erilaisten odotusten kuvaaminen sekä keskinäinen sanailu on myöskin onnistunutta ja hauskaa. Lukija turskahtaa nauruun yhden jos toisenkin kerran. Kirjan juonellinen perusrakenne on kekseliäs, lopussa alun mysteeri saa lisävaloa, veljellä ei ollut samanlaista ulospääsyä oravanpyörästään kuin siskolla lopulta on. Kuten saman kirjailijan kirjassa Vadelmavenepakolainen, loppuratkaisu ei ole pelkästään onnellinen. Pidin tästä “juoksukirjasta” enemmän kuin “ruotsikirjasta”, joka oli minulle liian hyperaktiivinen.

Takaisin suunnistusaiheeseen: Loppukauden kilpailukalenteri näyttää tältä:

– eGames 28.-29.8. (pitkä matka ja keskimatka)
– Nokia-rastit 12.9.
– Oravatonni 26.9.
– Halikkoviesti 23.10. (jos mahdun Uran joukkueeseen).

Näissä kaikissa kilpailuissa tavoite löytää rastit yhtä hyvin kuin Pihkarasteilla ja pitää suoritus hallinnassa. Sitten voi alkaa keskittyä uuteen kauteen, kovemmalla kunnolla ja astetta paremmalla suunnistustaidolla.

Päivitin muuten tänne kauden suunnistukset ja tänne vähän kuvausta tästä verkkosivuharrastuksesta.

Suunnistuskausi on ollut ihan hyvä. Myönteistä se, että olen vammoista huolimatta pystynyt urheilemaan koko lailla täysipainoisesti (juoksua nyt 467 km tänä vuonna, suunnistusratoja 140 km ja pyöräilyä 465 km, harjoitustunteja yhteensä 160). Kilpailu-uran aloittaminen on luonnolliseti ollut suuri juttu. Oppirahoja on maksettu, mutta on tullut myös paljon onnistumisen ja kehittymisen kokemuksia. Kauden lopussa tulen palaamaan tähän kauden arviointiin laajemmin.

Pihkarastit putkeen

Pihkarastit menivät oikein hyvin, siis juuri kuten eilen kisaennakossa tuli kirjoitettua. Suunnistus pysyi hyvin hallinnassa, eikä päättömiä juoksuja tullut. Aika 4,4 km radalla oli 56.52. Kilometrivauhti siten 12.55 joka ihan ok. Päihitin jopa kaksi kanssakilpailijaa….

Kuvassa kovalla keskittymisellä kohti ykköstä.

Alla lahjomaton gps-käppyrä päivän kisasta.

Rastivälit:

0-1: Tarkasti, polkua, kallioiden huipuista, polusta ja kivistä kiinni. Oikealla jyrkänne ja siitä rastille.

1-2: Alas tiheikköön, odotin, että siellä oja ja jyrkänne. Siitä ylös. Mäen huippu. Pieni polun pätkä, suo jää oikealle. Rasti edessä.

2-3: Suunta, kallion laki, sitten soiden välistä. Jyrkänne, eteenpäin ja rastille.

3-4: Alas ja odotin ojia (3 kpl) sitten menin jyrkänteiden kautta. Rinnettä ylös, pieni polku, kivet ja suoraan rastille.

4-5: Suunta, odotin kalliota. Ajauduin hiukan oikealle. Olisi pitänyt pysyä tiukasti kallion päällä ja odottaa rastia sen jatkeelle. Tässä virhe.

5-6: Tielle voimalinjan alle (gps vähän sivussa). Siitä sitten peltojen ylitykseen, jossa juomarasti.

6-7: Tietä ja polkua (jyrkkä ylämäki). Mutkasta vasemmalle. Helppo rasti.

7-8: Takaisin polulle. Suota pitkin ja rastille. Olisi voinut ottaa pyöreämminkin, mutta ihan ok.

8-9: Suoraan, kiinni kalliosta, polusta, kivistä ja jyrkänteistä. Suoraan rastille.

9-10: Kurinalaisesti suoraan suunnalla ja kiinni polusta ja kivistä.

10-11: Suunnitelma edetä rinnettä jyrkänteille saakka. Sinne siis. Ekan jyrkänteen kohdalla taitoin oikealle. Vähän tuli koukkua kun ei ollut selkeää rastinottoa. Olisi voinut ottaa alakautta, kaikkien jyrkänteiden ja kivikon kautta. Toinen vaihtoehto ylhäältä, tuttua polkua ja seiskarastin ohi jatkaen. Ei kuitenkaan katastrofaalista pummia.

11-12: Tarkasti suunnalla, koska ei paljon luettavaa. Katselin kuitenkin kiviä ja hain pientä avokalliota jossa rasti. Suoraan rastille. Pysähdys (punainen) tuli siitä kun neuvoin papalle missä ollaan.

12-13: Kahden ison kiven kautta voimalinjan alle. Katsoin kivet ja sihtasin rastille.

13-14: Suunnalla tiheikköön, ajauduin oikealle ja korjasin lopussa. Juoksin täysillä maaliin (ohitin yhden OK 77:n suunnistajan) ja nyrjäytin nilkkaa vähän loppusuoralla. Ensiavussa kylmä, koho ja kompressio. Ei siinä sen pahempaa.

Summa summarum: Saa olla tyytyväinen siksi, että ajatusmylly pyöri hyvin. Sain kiinni maastosta hyvin ja näin tuloksena vuoden paras kisasuoritus (Jukolan kanssa). Samalla otteella olisi mennyt hyvin viime viikolla Kankaanpäässäkin, mutta tapahtui mitä tapahtui.

Oli muuten kuuma juosta kisassa. Autonmittari näytti +32 astetta lämmintä.

Tästä on hyvä jatkaa, elokuun lopulla kaksipäiväinen koitos E-Games Inkoossa.

Kankaanpää-rastien jälkipeliä ja Pihkarastien ennakko

Kankaanpää-rasteista on nyt viikko ja on aika käydä pientä jälkipeliä. Painotus siinä, mitä tuli opittua ja mitä parannettavaa.

Pitkällä matkalla suoritus oli kohtalainen, olin väliaikojen perusteella kisassa mukana vielä neljännellä rastilla, mutta sitten putosin porukan hännille. Erityisesti pitkät välit olivat vaikeita. Lopussa vielä tuli herpaantumista, olisi pitänyt jaksaa painaa.

Keskimatka päättyi huonosti kakkosvälillä tapahtuneeseen katastrofaaliseen pummaukseen. Sitä on tullut pohdittua tällä viikolla paljonkin. Peruskysymys on: Miksi lähdin juoksemaan päättömästi ykköseltä? Hain vastausta legendaarisesta Suunnistustaito-kirjasta (Nikulainen et al. 1995). Ainakin kaksi vastausta löytyi:

1) Tunnetilan ankkurointi ei ollut kohdallaan. Löysin ykköselle ihan ok, mutta pieni haku siinä oli. Kenties tämä aiheutti turhautumisen, joka aiheutti ryntäämisen kohti kakkosta (tai siis luulin meneväni sinne). Taustalla tässä tunnereaktiossa vielä edellisen päivän kisa, josta jäi sellainen maku, että rastit löytyivät mutta kovempaa olisi voinut mennä.

2) Toiminnan ohjauksessa tuli paha repsahdus ja ns. reservialue kaventui nollaan. Reservialuehan kuvaa oman suorituksen ja fyysisen maksimisuorituksen erotusta (mts. 25). Maksimaalinen fyysinen suoritus on suunnistajalle mahdollinen, jos rastivälin optimireitti viitoitettaisiin. Huiput pystyvät juoksemaan täysillä, koska suunnistukseen liittyvä suoritus on automatisoitunut. Eli suomeksi sanoen, lähdin juoksemaan sieltä ykköseltä täysillä, jolloin en ehtinyt lukea karttaa lainkaan.

Kakkoskohta sisältää suuren opetuksen. Oppi on yksinkertainen, mutta hämmästyttävän vaikea toteuttaa. Suunnistuksessa voi juosta vain niin kovaa, että samalla pystyy suunnistamaan. Eli pystyy pyörittämään ajatusmyllyä maaston ja kartan välillä. Toisin sanoen, suunnistaja tietää missä etenee. Jos näin ei tapahdu, yksi tai kaksi väliä voi mennä ok, mutta iso pummia tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin.

Yksi tärkeä asia mitä pitää myös tehdä, on sisäisen mallin kehittäminen pummitilanteeseen. Eli se, että pystyy paikantamaan nopeasti itsensä pummin jälkeen. Missä olin kiinni viimeksi? Jos on juossut puoli kilometriä hukkaan, kartasta kiinni saaminen on huomattavan vaikeaa…

Ja vielä häiriötekijät. Ainakin yksi virhe pitkällä matkalla tuli siinä kun katselin mitä toinen suunnistaja tekee. Maalin lähestyminen on myös häiriötekijä. Ja siinäkin tuli herpaannus viime kisassa.

Huomasin myös, että kun liikutaan fyysisellä maksimitasolla metsässä, loukkaantumisriski kasvaa merkittävästi. Nilkka vääntyi viime sunnuntaina pari kertaa pahastikin ja lisäksi tuli kaatumisia.

Luulin jo, että nilkkaan tuli pahempaakin vammaa ja lenkkeilin tällä viikolla vain pyörällä. Eilen kokeilin juoksua ja 7 km lenkki meni hyvin. Jalat ovat siis huomiseen kilpailuun kunnossa.

Huomenna Pihkarastit Pornaisissa. Kisamatka on keskimatka, 4,4 km, ei pitäisi olla fyysisesti raskasta ja nopea maasto. Huomenna tavoitteena on tehdä hallittu suoritus, vaikka aikaa sitten kuluisikin vähän enemmän. Apuna analyyseissä on gps-laite jolla todennäköisesti pystyn piirtelemään juostun reitin tarkasti kisakarttaan (tekniikkavaraus).

Kuinka suunnistuskilpailu pilataan

Tänään sitten Kankaanpää-rastien toinen päivä ja keskimatka. Pipariksi meni.

Valmistautuminen meni hyvin. Jalat eivät olleet kipeät pitkän matkan kilpailusta, olo tuntui energiseltä.

Lähtö oli kuusikossa, suurin osa edellisistä kilpailijoista näytti lähtevän ylös vasemmalle rinteeseen.

Siellä oli myös oma ykkönen. Ykkönen löytyi aika hyvin, kenties 10 sekunnin katselu. Sitten katastrofaalinen virheiden sarja (ks. kuva).

Virhe 1: Väärä lähtösuunta. Lähdin sinne suuntaan missä oli hyvä juosta, eli kallion päällä. Ajatuksissa oli, että “Tielle!”. Sinne meninkin kovalla vauhdilla alamäkeen.

Virhe 2: Tiellä en paikantanut itseäni, enkä tarkistanut reittiä kakkoselle. Menin tien yli, siellä oli niitä ojiakin enkä silloinkaan katsonut että pitkikö olla. Hain nousua ja kalliota ja kun sellainen löytyi, jatkoin eteenpäin.

Virhe 3: Jatkoin matkaa vaikka tarkkaa sijaintia ei ollut tiedossa. Klassinen “tyhjällä päällä eteneminen”.

Sitten en pystynut paikantamaan itseäni. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että tuollahan olin, mutta itse tilanteessa luulo ja tieto sekoittuivat niin, että varmuutta ei ollut mistään.

Harhailin aikani ja palasin tiellepäin. Ajattelin, että keskeytän nyt. Sitten sain kartasta kiinni ja hain sen kakkosen. Olipa helppo väli… Kun kello ei vielä ollut paljon, päätin vielä hakea ainakin muutaman rastin (ks. kuva)

Rastit 3,4,5,6,7,8 löytyivät hyvin ja juoksin täysillä kun peli oli jo joka tapauksessa menetetty. Hyvin löytyivät ja uskoakseni kohtuullisilla väliajoilla (täytyy purkaa oma emit huomenna Uran rasteilla).

Sitten rastin nro 9 kanssa pientä ongelmaa ja päätin, että se on sitten siinä. Syitä oli kaksi: 1) Perheen kanssa piti ajaa vielä illaksi Raaseporiin eikä ollut aikaa pyöriä metsässä. 2) Ajattelin järjestäjiä, että siellä varmaan haluavat purkaa maalia kun olin ollut viimeisiä lähtijöitä.

Eli suunta kohtia maalia. Ohitin pari mustikanpoimijaa. Sitten pellolla hevonen tuijotti kun rämmin pusikosta. Mieleen tuli sanonta “Hevosetkin nauraa”.

No, maalissa sitten keskeytin virallisesti. Ei tuntunut missään.

Tarinan opetus: Ei askeltakaan tyhjällä päällä. Virhe olisi ollut mahdollista korjata siellä tiellä helpostikin. Uusi suunta tieltä ja olisi voinut tulla varsin kelpo tulos.

Tällaista on urheilu. No, Baggio töpeksi rankkarin MM-kisoissa ja Schumacher sammutti formuloissa moottorin ratkaisevan osakilpailun lähdössä (vissiin parikin kertaa). Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Ensi viikolla sitten Pihkarasteilla sama matka ja vissiin saman tyyppisessä maastossakin, eli avokalliota on luvassa.

Kaiken kaikkiaan Kankaapää-rastit olivat hyvä tapahtuma. Oppia tuli, vaikkakin kantapään kautta. Kaikkein myönteisin asia kuitenkin se, että vanhimman pojan kilpailu-ura tuli avattua myönteisissä merkeissä.