Tag: maastopyörä

Posted on

Pimeää ja liukasta

Eletään suunnistajan ylimenokautta (Salmi 2010). Keskiviikkona kävin pyöräilemässä pimeällä Backgrändin maastoissa. Ideana oli ottaa kuvia, joissa Mila Zenithin valoteho olisi tullut edustavasti esiin. No eihän niitä kuvia nyt pokkarikameralla saanut otettua. Enkä jaksanut alkaa siellä keskellä metsää pikkupakkasessa arpomaan valotusaikojen kanssa. 

Erittäin hyvin kuitenkin pyöräily sujui pikkupakkasella ja pimeässä. Keskinopeus pikipimeällä metsässä pyöräillessä on selvästi alhaisempi kuin valoisalla. Ei uskalla ajaa niin kovaa. Kerran ihmettelin mikä peto siellä tulee vastaan silmät kiiluen, mutta se olikin vain koira. Yllättävää kyllä tällä kertaa kytkettynä.

Juuri kun aloin taas innostua pyöräilystä, torstain vastaisena yönä satoi lunta ja keli muuttui kylmemmäksi. Ei näillä keleillä oikein ole terveellistä pyöräillä eikä myöskään juosta. Varsinkin kun teemana on jalkavaivojen parantelu ja uusien vammojen välttäminen.

No, jos tämä kelityyppi jatkuu, jotakin on pakko alkaa tekemään kelistä huolimatta. Tällöin pitää a) ostaa Tunturiin taaksekin nastarengas, b) hommata nastoitetut juoksukengät. Tällaisten juoksukenkien puuttuminen on selkeä puute urheiluvälinevalikoimassa. Vielä ei ole selvää, tuleeko hankittavaksi Icebugin (esim. Hiko Bugrip) vai Asicsin (esim. Gel Arctic WR Trail) kengät.

Parasta olisi tietenkin se, että kelit kääntyisivät kunnolla talvisiksi ja voisi aloittaa valmistautumisen Pirkan hiihtoon. Tänä vuonna tulee taitettavaksi koko 90 km matka ja tyylinä perinteinen.

Tänä viikonloppuna yritän kirjoittaa vihdoin katsauksen menneeseen suunnistuskauteen. Toinen tärkeä viikonlopun asia on Karjaan Uran järjestämä retki Ylläs-Halliin sunnuntaina. Siellä ei varmaankaan itse kovin paljoa pääse kilsojen makuun kun on lasten kanssa matkassa.

Posted on

Dramatiikkaa pyörälenkillä

Eilen lähdin vähän tavallista pidemmälle pyörälenkille. Reitti ilmenee allaolevasta kartasta. Keli oli syksyisen kostea, välillä vähän sateli. Tarkoitus oli pyöräillä Degersjön kautta Antskogiin ja sieltä sitten Rahnolan metsäteille ja Fiskarsin kautta takaisin. Reitti sisälsi uusia osuuksia (Rahnola), joita en ole aikaisemmin pyöräillyt. Reitin pituus oli yhteensä 58 km.

Teiden kunto oli vaihteleva, välillä oli vähän liejuista, välillä kuivempaa. Minulla oli reppu selässä, repussa kahvia, urheilujuomaa, muita eväitä ja kännykkä. Olin varsin hyvin varustautunut, tai niin ainakin luulin.

Kun mittarissa oli 16 kilometriä ja aloin lähestyä Antskogia, takarengas alkoi tuntua tyhjältä. Pysähdyin ja pumppasin sen täyteen. Pääsin eteenpäin noin kilometrin ja taas se oli tyhjä. Piti tunnustaa, että tällä kumilla ei voi jatkaa matkaa. Onneksi kännykkä oli mukana ja soitin vaimolle. Hän sitten kävi ostamassa paikallisesta pyöräliikkeestä uuden sisäkumin ja kiidätti sen muun perheen kanssa Antskogiin. Täytyy sanoa, että aika hyvää palvelua… Olisi kyllä harmittanut jos matka olisi katkennut.

Huoltojoukkoja odotellessa join kahvit ja tutustuin Antskogin vanhoihin tehdasrakennuksiin. Pienessä tihkusateessa sormet kohmeessa vaihdoin renkaan. Ja sitten matka jatkui.

Koska Rahnolan metsätieverkosto oli minulle outo, olin varannut mukaan vanhan vuodelta 1989 olevan suunnistuskartan. Kartta oli ajoilta, joilloin Säästöpankkikin oli vielä voimissaan. Ihan hyvin pärjäsi noin vanhalla kartalla, tiet olivat entisellään ja maastostakin sai ihan hyvin kiinni.

Rahnola osoittautui aivan erinomaisen hienoksi maastoksi. Oli pieniä järviä ja lampia ja hienoa vanhaa metsää, korkeuseroja ja jyrkänteitä. Myös metsätiet olivat hyvässä kunnossa maastopyörällä ajeltavaksi.

Aikaa lenkillä kului 4 h 53 minuuttia, ehkä puoli tuntia kului rengasta odotellessa ja sitä vaihtaessa. Varsin hyvin jaksoin, vaikka suoritus oli aika pitkä. Kun tulin kotiin, oli jo pimeää ja ilta oli viilennyt. Tätä kirjoittaessa paikat tuntuvat hivenen jäykiltä, mutta mitään sen suurempaa kolotusta ei ole.

Se nyt ainakin tuli opittua, että ilman vararengasta ei ole syytä lähteä pitkälle lenkille. Oli muuten ensimmäinen rengasrikko lenkillä, vaikka tuhansia kilometrejä olen viime vuosina pyöräillyt.

Tällaiset ylipitkät harjoitukset sopivat hyvin “suunnistajan ylimenokaudelle” (Salmi 2010). Voisi kenties vielä toisen samanlaisen pyörälenkin tehdä jonakin viikonloppuna tässä ennen joulua. Jos kelejä piisaa. Toinen idea olisi vaellus. Eli mennä kävelemään jonnekin hyvään maastoon vaikka neljäksi tunniksi eväiden kanssa. Nämä ovat hyviä viikonloppuharjoituksia.

Akillesjänne tuntuu aika hyvältä. Pidän vielä viikon juoksutaukoa ja katselen sitten tilannetta. Josko vaikka juoksuharjoittelua voisi pitää hiukan yllä niin, että se tuntuma ei vallan katoaisi.

Posted on

Syksyllä on pimeää

Syksy ei ole Suomen matkailuvaltti. Vai näyttääkö aamuinen Karjaan asema houkuttelevalta?

No, onneksi pimeyteen saa valoa. Eilen pikipimeällä ihan kunnon lenkki pyörällä. Eli 27 km Degersjölle. Kiinnitin Mila Zenithin pyöräilykypärään nippusiteillä, akkuliivi selkään ja menoksi. Edellisenä päivänä olin vaihtanut Tunturiin talvirenkaan (Schwalbe Marathon Winter) eteen. Vaihtaminen oli tavanomaisen vaikeaa runnomista.

Pimeää oli metsässä. Ja liukastakin. Takarengas suti ja mutkissa pyörä pyrki linkkuun, mutta pysyin pystyssä. Hienosti näki otsalampulla, ei mitään ongelmaa. Vähän sumua oli, joka välillä pienensi näkökenttää. Kaupunkialueella vastaantulijoiden ilmeet olivat epäuskoisia, “onpa kirkas lamppu!”.

Muutakin uutta varustusta oli. Eli hain Suunnistajan kaupasta Thermosukat. Tuntuivat ihan hyviltä pyöräilyssä ja varmaan muussakin urheilussa, jossa jalat tuppaavat kastua. Samalla akillesjänteet saattavat pysyä paremmassa kunnossa.

Kantapäistä puheen ollen. Tänään huomasin, että vasen akilles ei enää olekaan niin kipea. Raatojuoksun jälkeen olen pitänyt muutaman päivän taukoa juoksemisesta ja heti tuntuu paremmalta. Pitää tarkkailla tilannetta, meneekö vallan ohi. Tästähän pääsee kohta taas juoksemaan.

Viikonloppuna on suunnitelmissa vähän pidempi lenkki, eli noin 60 km retki, joka suuntautuisi Rahnolan metsäteille. Kelivaraus kuitenkin. Sunnuntaina myös ohjelmassa pojat vs. isät jalkapallo-ottelu vanhimman pojan jalkapalloharjoitusten yhteydessä.

Posted on

Väkinäistä pyöräilyä

Koska akilles vähän oireilee, päätin eilen käydä pyöräilemässä pitkästä aikaa. Lenkkinä peruslenkki Gölen ympäri, vaivaiset 17 km siis. Ei tuollaisista lenkeistä ole muuta hyötyä kuin raittiissa ilmassa oleminen, mutta on se jonkinlaista liikuntaa.

Kannattaa muuten huomioida kuvassa pumpun kiinnitysmekanismi. Oli pakko ottaa hätäisesti pumppu mukaan kun takarengas näytti melko tyhjältä.

Ei ollut kovinkaan hyvä ulkoilukokemus. Lihakset olivat unohtaneet kokonaan tämän urheilulajin, väkinäisesti kelasin pakollisen lenkin. Oli kylmäkin ja pyörä kitisi. Vielä uimarannan kohdalla iso koira oli vapaana ja juoksenteli pyörän ympärillä louskuttamassa. Taas sama kuvio, koiran omistaja sanoi “etteisemitääntee”.

Pyöräilyjalkineet:

Hydraulinen etujarru:

Vaivoista huolimatta huomenna edessä toinen nykyisistä suosikkiharjoituksista, eli vedot 4-5 x 5 min parin minuutin palautuksella. Se toinen suosikki on tietty viikonlopun pitkä lenkki. Viikonloppuna vielä aion mennä suunnistamaan (tosin ilman rasteja) SM-kisamaastoon eli Långsjön kartalle. Olin siellä jo nuorimman pojan kanssa maanantaina E-radalla hakemassa tuntumaa.

Ajatelin vähän muuttaa loppukauden kilpailukalenteria. Rastijahti olisi ihan kiinnostava kilpailuformaatti mutta turha on ajaa 200 km jotta pääsee metsään pummailemaan. Saman voi tehdä lähempänäkin, eli Espoorasteilla samana päivänä. Sitten onkin Halikkoviesti. Vihoviimeisenä tapahtumana suunnistuskauden osalta on alkanut kiinnostaa Raatojuoksu. Raatojuoksun jälkeen on sitten aika laittaa nastarit naulaan tältä kaudelta. Poislukien ne OK Raseborgin yöharkat jos sellaisia on.

Tosiaan olen tilannut sen otsalampun (Ruotsista). Kauan kestää lampun tulo. Kolmatta viikkoa jo mennään. No, se on käsin valmistettu ruotsalainen tuote, ehkä valmistuslinjalla on ruuhkaa näin pimeän kauden aluksi.

Posted on

Kankaanpää-rastien jälkipeliä ja Pihkarastien ennakko

Kankaanpää-rasteista on nyt viikko ja on aika käydä pientä jälkipeliä. Painotus siinä, mitä tuli opittua ja mitä parannettavaa.

Pitkällä matkalla suoritus oli kohtalainen, olin väliaikojen perusteella kisassa mukana vielä neljännellä rastilla, mutta sitten putosin porukan hännille. Erityisesti pitkät välit olivat vaikeita. Lopussa vielä tuli herpaantumista, olisi pitänyt jaksaa painaa.

Keskimatka päättyi huonosti kakkosvälillä tapahtuneeseen katastrofaaliseen pummaukseen. Sitä on tullut pohdittua tällä viikolla paljonkin. Peruskysymys on: Miksi lähdin juoksemaan päättömästi ykköseltä? Hain vastausta legendaarisesta Suunnistustaito-kirjasta (Nikulainen et al. 1995). Ainakin kaksi vastausta löytyi:

1) Tunnetilan ankkurointi ei ollut kohdallaan. Löysin ykköselle ihan ok, mutta pieni haku siinä oli. Kenties tämä aiheutti turhautumisen, joka aiheutti ryntäämisen kohti kakkosta (tai siis luulin meneväni sinne). Taustalla tässä tunnereaktiossa vielä edellisen päivän kisa, josta jäi sellainen maku, että rastit löytyivät mutta kovempaa olisi voinut mennä.

2) Toiminnan ohjauksessa tuli paha repsahdus ja ns. reservialue kaventui nollaan. Reservialuehan kuvaa oman suorituksen ja fyysisen maksimisuorituksen erotusta (mts. 25). Maksimaalinen fyysinen suoritus on suunnistajalle mahdollinen, jos rastivälin optimireitti viitoitettaisiin. Huiput pystyvät juoksemaan täysillä, koska suunnistukseen liittyvä suoritus on automatisoitunut. Eli suomeksi sanoen, lähdin juoksemaan sieltä ykköseltä täysillä, jolloin en ehtinyt lukea karttaa lainkaan.

Kakkoskohta sisältää suuren opetuksen. Oppi on yksinkertainen, mutta hämmästyttävän vaikea toteuttaa. Suunnistuksessa voi juosta vain niin kovaa, että samalla pystyy suunnistamaan. Eli pystyy pyörittämään ajatusmyllyä maaston ja kartan välillä. Toisin sanoen, suunnistaja tietää missä etenee. Jos näin ei tapahdu, yksi tai kaksi väliä voi mennä ok, mutta iso pummia tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin.

Yksi tärkeä asia mitä pitää myös tehdä, on sisäisen mallin kehittäminen pummitilanteeseen. Eli se, että pystyy paikantamaan nopeasti itsensä pummin jälkeen. Missä olin kiinni viimeksi? Jos on juossut puoli kilometriä hukkaan, kartasta kiinni saaminen on huomattavan vaikeaa…

Ja vielä häiriötekijät. Ainakin yksi virhe pitkällä matkalla tuli siinä kun katselin mitä toinen suunnistaja tekee. Maalin lähestyminen on myös häiriötekijä. Ja siinäkin tuli herpaannus viime kisassa.

Huomasin myös, että kun liikutaan fyysisellä maksimitasolla metsässä, loukkaantumisriski kasvaa merkittävästi. Nilkka vääntyi viime sunnuntaina pari kertaa pahastikin ja lisäksi tuli kaatumisia.

Luulin jo, että nilkkaan tuli pahempaakin vammaa ja lenkkeilin tällä viikolla vain pyörällä. Eilen kokeilin juoksua ja 7 km lenkki meni hyvin. Jalat ovat siis huomiseen kilpailuun kunnossa.

Huomenna Pihkarastit Pornaisissa. Kisamatka on keskimatka, 4,4 km, ei pitäisi olla fyysisesti raskasta ja nopea maasto. Huomenna tavoitteena on tehdä hallittu suoritus, vaikka aikaa sitten kuluisikin vähän enemmän. Apuna analyyseissä on gps-laite jolla todennäköisesti pystyn piirtelemään juostun reitin tarkasti kisakarttaan (tekniikkavaraus).