Silja-Rastit

Tosiaan tänään oli Silja-Rastit, jossa lähes kaikki suunnistajat paikalla, yli 2000 osallistujaa.

Aamulla lähdettiin Raasuporista suht koht aikaisin, kun oli vielä bussikyyditystäkin luvassa. Kisapaikkana Sauvo, josta on lähtöisin suurmiehiäkin.

Oma haastavuutensa tulee siitä, kun joukkueseen kuuluu pari H10-sarjalaista. Varusteita on aika paljon matkassa, niíssä on aina kova kokoaminen ja vielä suurempi huolehtiminen. Lähtöajat saattavat porukassa olla epäsuhtaiset. Ryhmädynamiikkaa pitää vaalia, jotta kylmä ja märkä keli eivät latista tunnelmaa. Omaan suoritukseen ei hirveästi ehdi keskittyä, kun pitää huolehtia junioreja lähtöön. Ehkä se on hyväkin ettei ehdi. Tosin täytyy sanoa, että todella hyvin alkavat kisarutiinit ja lähtösysteemit sujua jo näiltä nuoremmiltakin.

Itse kilpailu meni ihan ok. Delta-paita oli ekaa kisaa päällä. Ykkönen ei ollut vaikea, mutta onnistuin sitä leipomaan kuitenkin parisen minuuttia. Olisi saanut tämä virhe jäädä tekemättä. No, ei se päivää pilannut ihan kokonaan kuitenkaan.

Siitä sitten kisa sujui kohtalaisen hyvin lopuilla väleillä. Erityisen tyytyväinen olin onnistumiseen pitkällä haastavalla välillä, jonka klaarasin ihan suoraan rastille.

Lopputuloksena oli ei niin hyvä sijoitus, mutta vauhti oli alle 10 min per kilometri, joka taitaa olla kisavauhdeista ennätys.

Virheanalyysin mukaan tein virhettä 3 min lähinnä siellä ykkösellä, jos lasketaan ihan yläkanttin. Laskeskelin, että virhettä tuli Saaristorasteilla 9 min ja OK Raseborgin rasteilla, kröhöm, yli 20 minuuttia kun rastinotto ei oikein sujunut. Eli hyvään suuntaan ollaan menossa.

Maasto oli hieno, se pitää sanoa ja järjestelyt toimivat mallikkaasti bussikyyteineen.

Selvästi on parantunut tuntuma suunnistuksessa kun olen muutamia harjoituksia tehnyt tässä parin viikon sisään. Hyvä kausi on tulossa, loppukauden isoihin kisoihin pitää yrittää tähdätä kuntohuippua.

Aika kovan puoleinen taso on muuten H40-sarjassa. Katselin, että sellaista 6.30 vauhtia olisi pitänyt juosta, että olisi päässyt 10 parhaan joukkoon. Oikeastaan on niin, että 10 min vauhti on eräänlainen pohjataso ja sen alle kun juoksee niin sijaluku nousee. 11 min vauhdilla voi juuri ja juuri välttää jumbosijan.

Mutta pojat juoksivat hyvin, se pitää sanoa. Molemmat pitkän tulosliuskan puolenvälin paremmalle puolelle. Ja hyvin suoriutuivat itsenäisesti kisarutiineista.

Pääsarjoissa näytti olevan entinen meininki, KauppIkone jyräsi, ei mitään hirveitä yllätyksiä muutenkaan.

Silja-Rastien reittihärvelin tässä, piirtelin sinne koukerot.

Kisan jälkeen käytiin poikain kanssa Salossa paikallisessa Cantinassa syömässä. Palvelu oli ystävällistä mutta hidasta, ruoka oli hyvää.

Jos vielä ehtisi ensi lauantaina Finn-Springiin Sipooseen, ennen kuin alkaa olemaan muuta ohjelmaa.

Viikon muita merkkitapahtumia ovat olleet uusien Adidas Supernova nelosten saapuminen oranssissa paketissa UK:sta. Puoleen hintaan sai sieltä tilaamalla mitä täällä urheilukaupoista. Ja kaupan päälle mukavan oloiset juoksusukat.

Pihalla odottaa myös pientä urakkaa iltapuhteiksi, eli puiden pinoamista.

[AFG_gallery id=’6′]