Jos kilpasuunnistusura nykyään alkaa pienestä pitäen, kilpaileminen aloitetaan RR -radoista. Kansallisissa kisoissa on useimmiten RR radat H/D10 sarjoissa, toisinaan myös H/D8 ja H/D9 sarjoissa. Erikoisuutena voi olla RR -rataan perustuvia sarjoja vielä tätä nuoremmille. 11-vuotiaille on tarjolla tukireittisuunnistusta, jossa rastit ovat irrallaan nauhalla merkitystä reitistä. 11-vuotiaat voivat myös suunnistaa ilman nauhan antamaa tukea.
Suunnistusliiton liittohallitus päätti, että kansallisissa kilpailuissa on mahdollisuus järjestää 10-vuotiaille myös ”suora” ratavaihtoehto. Yksittäisenä kisana tämä ratkaisu on ollut jo pitkään ainakin Oravatonnissa ja muuallakin. Sääntöuudistuksen jälkeen asiasta on virinnyt keskustelua sosiaalisessa mediassa.
Parin viime vuoden aikana olen analysoinut lasten kanssa RR-ratoja aika tarkkaan ja keskustellut teemasta taajaan parin nuoren suunnistajan kanssa. RR-radalla on mielestäni puolensa ja näistä seuraavassa.
RR-radoissa paljon myönteistä
RR-radan suurin etu on se, että lapsen voi päästää yksin maastoon nauhan turvin. Näin toteutuu lajin perusajatus itsenäisestä suorituksesta. Turvallisten puitteiden luominen on erittäin tärkeää, koska eksyminen metsään, vaikka hetkeksikin, voi olla traumaattista ja johtaa lajin jättämiseen.
Helppo suora rata, jolle lapsi voitaisiin laskea yksin, voidaan joissakin olosuhteissa toteuttaa ilman nauhaa. Sopivaa polkuverkostoa ei kuitenkaan läheskään aina ole tarjolla. Eivätkä pellonkulmiin sijoitetut rastit vastaa lajin luonnetta.
Saattajan kanssa suunnistaminen olisi huonompi vaihtoehto, joka johtaisi erilaisiin epäkohtiin. Suurin epäkohta oli se, että kunnianhimoiset vanhemmat eivät malttaisi olla neuvomatta lasta maastossa ja toisaalta jotkut varmaankin ottaisivat ”jäniksen” roolin lapsen yrittäessä pysyä perässä.
”Suunnistaa” voi RR -radalla hyvinkin pienillä taidoilla. Ensimmäisessä vaiheessa riittää se, kun näkee nauhan ja seuraa sitä. Myöhemmässä vaiheessa mukaan tulevat oikaisut, jotka ovat RR -radan juju.
Sekä ennen tätä oikaisuvaihetta, että varsinkin myöhemmin näiden oikaisujen analysointi aikuisen kanssa kisan jälkeen on helppoa ja tärkeää. Tällöin voidaan keskustella, näkikö lapsi tämän ja tämän kohteen, mistä oikaisi jne.
En ole samaa mieltä väitteen ”RR-rata ei ole suunnistusta” kanssa. Hyvin suunniteltu RR-rata tarjoaa oikeita suunnistushaasteita. Oikaisenko tässä vai menenkö nauhaa? Oikaisenko suoraan vai kierränkö tuon mäen? Hyvin suunnitellulla RR-radalla nauha on kuin luonnossa oleva oikea polku, jota pitkin voi harkita menevänsä tai sitten ei.
RR-ratojen haasteita
RR-ratoja on työlästä tehdä. Tämän tietää jokainen nauhaa kesähelteellä maastoon vetänyt tai sitä sieltä pois kelannut. Mutta jo edellä mainittujen myönteisten seikkojen vuoksi lastenratojen ratamestari ja hänen apulaisensa kannattaa jatkossakin viettää aikaa metsässä nauhakelan kanssa. Mutta ratamestarille riittää haasteita.
Kansallisissa kilpailuissa RR-radoilla kärkeen sijoittumisen tulisi olla tulosta hyvistä oikaisuista ja hyvästä juoksusta. Kuitenkin varsinkin, jos vaikkapa nauhalta/polulta poikkeavat lenkit ovat lyhyitä ja hyväkulkuisia, nauhaa pitkin täysillä juokseminen takaa sijoittumisen vähintään keskikastiin. Harkitseva ja tarkka oikaisija saattaa häviää nauhaa pitkin juoksevalle, koska oikaisu on jännittävä paikka ja vauhti hidastuu. Oikaistessa saattaa tulla myös virheitä.
Kenties suurin pulma nykyisellään on ollut se, että suunnistusharrastus ja RR-radan tahkoaminen voidaan aloittaa esimerkiksi 6-vuotiaaana ja nauhan kanssa suunnistetaan 10-vuotiaaksi asti. Väittäisin, että kahden vuoden tiiviin asian harrastamisen jälkeen lapsilla keskimäärin voidaan olettaa olevan taidot ja ehkä myös halu siirtyä isompien haasteiden pariin. Eli jättää nauha. Siksi uudistus on hyvä.
Joku voi tietenkin sanoa, että voihan sitä siirtyä H/D11 sarjaan ja kisata ilman nauhaa tai tukireitillä. Voi tietenkin, mutta lapsille tulisi tarjota mahdollisuus kisailla omassa ikäluokassaan.
Näen erittäin hyväksi vaihtoehdoksi uuden mallin, jossa H/D10 -sarjoissa olisi tarjolla sekä nauhallinen että nauhaton sarja. Näin halukkaat ja kokeneemmat voivat siirtyä suunnistamaan ilman nauhaa jo esimerkiksi 9-vuotiaana. Toisaalta ne, jotka ovat epävarmempia, voivat suunnistaa nauhan kanssa.
H/D10-vuotiaiden sarjoissa tuntuu kansallisissa olevan mahdollisuus jakaa porukkaa kahteen sarjaan, sillä osanottajien määrä sarjoissa isoimmissa kisoissa on todella suuri. Suunnistavien perheiden vesat osallistuvat laajassa mitassa ainakin 10-vuotiaiden sarjoihin, tämän jälkeen drop-out alkaa iskeä.
Edellä mainittua täysillä pitkin nauhaa juokseminen tulisi tehdä epäedullisemmaksi niin, että lenkit ovat matkallisesti melko isoja ja oikaisuilla voittaa selvästi. Tietysti ratamestari joutuu useimmiten ottamaan (lapsille sopivan) maaston annettuna, eli ihanteellista RR-rataa on vaikea toteuttaa.
Ratamestarin tuskaa lisää sekin, että nauhaa pitkin juokseminenkaan ei saisi olla liian haastava tai tuskallinen kokemus, koska lasten ensimmäiset itsenäiset ”vedot” RR-radalla tehdään varsin kokemattomina (eikä isä tai äiti ole antanut lupaa oikaista) ja silloin niitä onnistumisen elämyksiä tarvitaan.
Viimeaikaisessa sosiaalisen median keskusteluissa on tuotu esiin jopa koko RR-radan lakkauttamista. En missään nimessä lakkauttaisi RR-ratoja kokonaan vaan lyhentäisin RR-uraa osalla suunnistajia tarjoamalla mahdollisuuden siirtyä ”oikeaan” suunnistukseen aikaisemmin, sitten kun itseluottamusta ja kokemusta löytyy. Haasteiden hallittu lisääminen saattaa olla keskeinen asia myös kiinnostuksen ylläpitäjänä. Hyvällä RR-radalla riittää haasteita.