Raportti Oravatonnista

Eilen oli ohjelmassa yksi kisakalenterin parhaista tapahtumista, eli Oravatonni Nousiaisissa. Kärkirankkaus kisalle erinomaisten järjestelyjen ohella siitä, että nuorisolle painotetussa kilpailussa kannustuskilpailuineen on rutkasti enemmän tunnelmaa kuin peruskansallisissa. Fiilispuolta parantaa lisäksi tiivis kilpailukeskus ja joukkueiden “sotamaalaukset”, joita havaittiin ainakin nouskilaisten kasvoilla.

Ensin kilpailuvuorossa olivat perheen nuorimmat, joista toisen näyte loppukiristä alla olevassa videossa.

Muun perheen jo syödessä lettuja ja makkaraa oli allekirjoittaneen vuoro. Hölkkäsin lähtöpaikalle, ilma oli mitä hienoin, aurinko paistoi ja T-paidassa tarkeni hyvin.

Samalla lähtöajalla oli lähdössä H21A-sarjan voittaja. Itse kun hain vielä K-pistettä kartalta ja arvioin lähtösuuntaa, Peltola oli jo kadonnut horisonttiin. Puolipitkä ykkösväli meni kuitenkin erittäin hallitusti ja etenin tarkasti rastille.

Kakkonen hyvin ja kolmoselle myös suoraan. Kolmosella kanssakilpailija ontui ja irvisteli todella pahasti nillkaansa. Kysyin sattuiko pahasti, vähän vaan oli kuulemma mennyt nilkka ympäri.

Neloselle ensin tietä pitkin ja mutkasta ajattelin, että tangentin suuntaan vaan metsän puolelle. Oli vähän epämääräistä maasto siinä ja sinänsä ihan helpossa paikassa pummasin. En löytänyt heti ja kaarsin takaisin tielle päin ja isoilta kiviltä hain suunnan rastille. Sain pelastettua siis, mutta minuutteja tuli.

Sitten monta väliä hyvin tai jopa erinomaisesti. Kasilla kaaduin kivikkoon ja kanssakilpailija kysyi, kävikö pahasti. Sanoin että ei ja leimasin. Sitten pitkä vaativa väli ysille. Tulin tiheikön reunaan enkä ollut ihan varma missä olin. Otin varman päälle ja vedin vähän sivuun hakkuuaukean reunaan. Siinä sitten huomasin, että olin menossa vitoselle vaikka piti mennä ysille. Ei siinä mitään, oli ihan hyvä suunta ja jatkoin ysille.

Kymppi oli tien ylityksen kohdalla, siitä eteenpäin. Rastille 11 toinen pieni pummi ihan helpossa paikassa taas. Vedin taas nopeasti viimeiseen varmaan ja sieltä pelastus.

Loput rastit ihan hyvin kaikki. Jopa tyypillinen varsinaissuomalainen paha tokavika (jossa kävi kalpaten Pöytyällä) tiheikössä suoraan rastille. Ja sitten maaliin yleisön hurratessa (siellä oli se kannustuskilpailu, jossa sai pisteitä myös muiden seurojen kannustamisesta). Alamäkeen en uskaltanut juosta ihan täysillä kun oli epätasaista.

Maalissa tiesin, että meni hyvin ja hyvä fiilinki siitä. Kun Varsinais-Suomen rastipäivätkin menivät kesällä hyvin, tuntuu Mynämäen-Nousiaisten seudun maasto olevan melko hyvin hallussa. Varsinais-Suomesta on tullut allekirjoittaneelle kolmas suunnistuksellinen painopistealue Uudenmaan ja Satakunnan lisäksi.

Reittihärveli tässä.

Lisää videoita Oravatonnista täällä.

Kisat oli sitten tältä kaudelta tässä, Raatojuoksu epävirallisena kilpailuna vielä marraskuussa ohjelmassa. Kausianalyysiä tekisi jo mieli kirjoitella, se on tulossa lähiaikoina.

Loppuun vielä asiaan kuulumaton kuva, eli metsäretken antimia parin viikon takaa.