Marjastusta AM-kisoissa ja muutenkin

Eilen oli AM-kisat, jonne osallistuin tavoitteena tehdä kelpo suoritus. Olihan kysessä arvokisat ja jaossa korotetut rankipisteet. Ennen kisaa olo tuntui hyvältä. Juoksutauon vuoksi jalat olivat hyvässä vireessä. Poikia vein ensin lähtöön ja harvinaista kyllä näin molempien maaliintulon.

Omassa suorituksessa oli hyvää ja huonoa. Aloitetaan hyvistä. Suunnistus oli hyvin hanskassa monella välillä. Luin karttaa ja tein reitinvalintoja enkä vain puskenut suoraan kohti lippua. Hyvää oli myös se, että rastit löytyivät ihan kivasti. Huonoa oli se, että tein kaksi isoa virhettä. Molemmissa juoksin väärään suuntaan. Ensin kolmoselle mennessä löysin itseni espoolaisen kesämökin pihalta. Aikani fundeerasin ja huomasin missä olen ja tein korjausliikkeen.

Toisessa virheessä samaistin ison suoalueen väärin. Juoksin väärällä suolla ja hain suon reunaa ja ihmettelin miksei se tule. Samalla ajauduin todella paljon sivuun. Suon keskellä oli iso hökkeli ja aloin ihmetellä mikä tämä on. En ollut uskoa, että sellainen löytyi todella paljon sivusta. Nöyrästi sitten vain kohti rastia ja tietty suoraan lipulle. Siellä oli Rajamäen Rykmentin mies samaan aikaan ja annoin kohteliaasti leimata ensin koska suurin kiire oli minulta jo ohi. Kiitteli kovasti herrasmiehen elettä.

Näiden virheiden jälkeen alkoi jo hieman harmittamaan enkä enää jaksanut keskittyä. Väsymyskin alkoi painaa. Jotenkin sitten vain kömmin kohti maalia ja sitten kotiin. Katselin, että kisamaastoissa olisi ollut mustikoita paikka paikoin aika hyvinkin.

Kisamaasto oli todella hieno ja radoista iso kiitos siitä näkökulmasta, että rastipisteet olivat monipuolisia ja rastivälit samoin. Pienenpieni risuntynkä siitä, että juomarasti oli aivan liian myöhään. Hieno paikka järjestää kisoja, sillä kilpailukeskukseen (Rinnekoti) pääsi suoraan myös bussilla.

Uskomattomat kaarrokset näkyvät täällä.

Alkaa olemaan kausi lopussa. eGames saattaa jäädä kiireiden vuoksi väliin. Ohjelmassa olisi SM-keskimatka, SM-yö sekä Oravatonni, mahdollisesti Halikkoviesti. SM-yö saattaa olla aika seikkailu, mutta pakko sitä on kokeilla. Pitää yritttää saada vähän harjoitusta pimeään aikaan alle.

Tänään sitten ohjelmassa oikeaa marjastusta. Samalla katselin tulevien maanantairastien pisteitä. Aika vaikea oli yhdistää ratamestarin hommia ja marjastusta. Ratamestarin pitäisi keskittyä, varsinkin kun maasto oli todella pienipiirteistä paikka paikoin.

Mustikoita oli aika niukasti, väkisin silti nyhdin metsästä 5 litraa kotiinviemisiksi. Kotiin kulkeutui myös hirvikärpäsiä.

[AFG_gallery id=’23’]

Meinasin loukatakin itseni. Hyppäsin jyrkänteeltä ja nilkka muljahti. Mutta ei kai pahasti.

Tässä tärkeimmät. Tämän blogin kehittämistä olen miettinyt. Saattaa olla, että jatkossa tässä blogissa keskitytään enemmän urheiluasioihin. Ajattelin perustaa toisen blogin ja siinä voisi käsitellä ruoanvalmistusta (etniset ruoat, savustus, grillaus). Tämä blogihan on toteutettu WordPressilla ja ajattelin, että tuossa uudessa voisi käyttää Drupalia. Näin tulisi otettua haltuun kolmas verkkosivusysteemi.