Kilpasuunnistus edellyttää fyysistä kuntoa ja toisaalta suunnistustaitoa. Molempien ominaisuuksien rakentaminen on pitkäjänteisen, vuosia kestävän työn tulos. Hankittuja ominaisuuksia tulee myös ylläpitää.
Suunnistuksessa pääsarjassa on mahdollista kilpailla 21-vuotiaana ja vanhempana (Suunnistuksen lajisäännön kohta 8.14). Ensimmäinen “veteraanisarja” on 35-vuotiaille. Pääsarjassa kilpaillaan näin varsin pitkään ja toisiaan vastaan pääsarjassa kilpailee varsin eri ikäisiä suunnistajia. Pääsarjassa kilpailee myös paljon suunnistajia (Forma 2011). Pääsarja on näin ollen kilpailullisessa mielessä “tiukka”.
Minkä ikäiset suunnistajat menestyvät pääsarjassa ja miten nuorten suunnistajien siirtyminen pääsarjaan sujuu menestyksen näkökulmasta? Näitä kysymyksiä tarkastellaan tässä “suunnistustieteellisessä” artikkelissa.
Tutkimuksen tarkoitus, menetelmät ja aineistot
Tässä artikkelissa analysoidaan miesten ja naisten pääsarjoja (D21 ja H21) suunnistuksessa. Erityinen huomio kiinnitetään pääsarjaan siirtymiseen H20 ja D20-sarjoista. Keskeinen tutkimuskysymys on, miten pääsarjaan siirtyvät nuoret suunnistajat menestyvät pääsarjassa ja miten heidän uransa pääsarjassa urkenee.
Aineistona käytetään Suomen Suunnistusliiton ylläpitämää suunnistuksen loppurankia, joka on vapaasti saatavilla internetissä. Rankista ilmenee rankipisteet, sijoitus rankissa sekä suunnistajan syntymävuosi. Rankin vapaa saatavuus tutkimustarkoituksiin on arvokas piirre, muissa pohjoismaissa rankit eivät käsittääkseni ole yhtä vapaasti saatavilla.
Menetelminä käytetään keskiarvoja ja prosenttiosuuksien laskentaa excelissä. Tulokset esitetään graafeina, erityisesti länsisuomalaisissa tiedepiireissä tuttuina tolppakuvioina.
Artikkelin analyysit tehdään anonyymisti, vaikka erittelyjä olisi mahdollista tehdä henkilöittäin. Yksilöity tarkastelu ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista, koska artikkelissa tarkastellaan ilmiötä eikä urheilijoiden henkilökohtaisia uria.
Tutkimusajanjakso kattaa vuodet 2004-2011. Ajanjakson valinta oli aineistolähtöinen.
Tulokset
Ensin tarkastellaan pääsarjojen kärjen keski-ikää. Sarjan kärjeksi määritellään kymmenen parasta suunnistajaa vuosikohtaisessa loppurankissa. Keski-iän tarkastelu on mielenkiintoista, koska se kertoo, minkä ikäiset suunnistajat keskimäärin Suomessa ovat ns. huipulla.
Kuviosta 1 havaitaan, että loppurankissa kymmenen parhaan keski-ikä miesten ja naisten pääsarjassa sijoittuu tutkimusajanjaksolla välille 26-30 vuotta. Naisten sarjassa kymmenen parhaan suunnistajan keski-ikä on keskimäärin noin vuoden alempi kuin miesten sarjassa.
Kuvion ulkopuolelta raakadatan perusteella voidaan sanoa, että nuorimmat pääsarjoissa 10 parhaan joukkoon yltäneet ovat naisten sarjassa 20 ja 21-vuotiaita. Miesten sarjassa top-10:iin on niinikään ylletty 21-vuotiaana. Miesten sarjassa vanhimmat kymmenen parhaan joukkoon yltäneet ovat tutkimusajanjaksolla 35-vuotiaita ja naisten sarjassa kymppisakkiin on ylletty 34-vuotiaana.
Voidaan siis sanoa, että keski-iän ollessa melko tasainen vuodesta toiseen, pääsarjassa on mahdollista päästä kymmenen parhaan joukkoon varsin nuorena, mutta toisaalta siellä on mahdollista menestyä myös varttuneemmalla iällä.
Kuvio 1. Miesten ja naisten pääsarjan (H21/D21) loppurankin 10 parhaimman suunnistajan keski-ikä vuosina 2004-2011.
On kiintoisaa tarkastella, miten kymmenen kärjen koostumus vaihtelee vuosittain. Ovatko samat nimet kärjessä vuodesta toiseen? Vai onko vaihtuvuus suurta? Vaihtuvuus osoittaisi, että nuoret tulokkaat pystyisivät menestyksekkäästi haastamaan vanhoja “dinosauruksia”. Toisaalta pysyvyys viittaisi siihen, että kokeneet rastiketut pystyvät puolustamaan paikkaansa vuodesta toiseen.
Tulokset vaihtuvuuden osalta ilmenevät kuviosta 2, jossa tarkastellaan, montako prosenttia kunakin vuonna kymmenen parhaan joukkoon loppurankissa sijoittuneista ei ollut edellisenä vuotena kymmenen parhaan joukossa.
Kuvio osoittaa, että vaihtuvuus vaihtelee vuosittain. Miesten sarjassa tutkimusajanjaksolla keskimäärin 34 % kymmenen parhaan joukkoon sijoittuneista ei ollut sijoittunut yhtä hyvin edellisenä vuonna. Vastaava luku on naisten sarjassa hivenen alhaisempi, 28 %.
Voidaan kenties sanoa, että vaihtuvuus on melko pientä. Keskimäärin noin 70 prosenttia pääsarjojen kymppisakista pysyy vähintään kaksi vuotta. Erityisiä vuosia kuitenkin mahtuu joukkoon tälläkin ajanjaksolla, sillä esimerkiksi miesten pääsarjassa vaihtuvuus oli 60 % vuonna 2009.
Kuvio 2. Vaihtuvuus* vuosittain H21 ja D21-loppurankin kymmenen parhaimman suunnistajan joukossa vuosina 2005-2011, %.
* Vaihtuvuus=kuinka moni loppurankin kymmenen parhaimman joukkoon sijoittuneista suunnistajista ei ollut loppurankin 10 parhaimman joukossa edellisenä vuonna.
Seuraavaksi tarkastellaan hivenen tarkemmin siirtymistä pääsarjaan. Kuviossa 3 on esitetty, miten kolme parasta H20-sarjan loppurankissa sijoittunutta (joiden on pakko siirtyä pääsarjaan ikänsä puolesta) sijoittuu H21-sarjan loppurankissa heidän ensimmäisenä pääsarjavuotenaan.
Tulokset osoittavat, että sijoitukset vaihtelevat melko paljon vuosittain. H20-ranki-ykköset sijoittuvat kuitenkin useana vuonna ensimmäisenä pääsarjavuotena paremmin kuin rankin kakkonen ja kolmonen. Keskimäärin sijoitukset H21-loppurankissa ensimmäisenä vuonna ovat ykköselle 50, kakkoselle 64 ja kolmoselle 90.
Tutkimusajanjaksolla yksi nuori suunnistaja sijoittui rankissa kärjen tuntumaan ensimmäisenä pääsarjavuotenaan (vuonna 2010).
Kuvio 3. H20-sarjan kärjen (kolme parasta) sijoittuminen pääsarjan loppurankissa ensimmäisenä pääsarjavuotenaan vuosina 2005-2011.
Vastaava tarkastelu naisten sarjassa on tehty kuviossa 4. Verrattuna miesten tilanteeseen, naisten osalta näyttää siltä, että kolmen parhaan järjestys D20-rankissa ei ennusta menestystä naisten pääsarjassa yhtä hyvin kuin mikä on tilanne miesten pääsarjaan siirtymisen osalta. Niinpä keskimääräiset sijoitukset ensimmäisenä pääsarjavuotena naisten sarjassa ovat ykköselle 58, kakkoselle 59 ja kolmoselle 59.
Kuviosta näkyy myös, että tarkasteluajanjaksolla naisten pääsarjaan siirtyi kolme suunnistajaa, jotka sijoittuivat rankissa ensimmäisenä pääsarjavuotenaan erittäin hyvin.
Kuvio 4. D20-sarjan kärjen (kolme parasta) sijoittuminen pääsarjan loppurankissa ensimmäisenä pääsarjavuotenaan vuosina 2005-2011.
Viimeisessä vaiheessa tarkastelu tapahtuu seuranta-asetelmassa. Lähtökohtana on vuonna 2004 H20-sarjan kymmenen parasta, jotka siirtyivät pääsarjaan vuonna 2005. Heidän sijoitustaan on seurattu vuosina 2005-2011. Jokainen viiva kuviossa edustaa siis yhtä suunnistajaa ja hänen sijoitustaan rankissa kunakin vuotena.
Kuviosta voidaan tehdä kaksi havaintoa. Trendinä on, että sijoitus rankissa keskimäärin paranee muutamana ensimmäisenä pääsarjavuotena. Tämä näkyy viivojen painumisena alaspäin. Tarkasteluajanjakson alussa kärkeen sijoittuneet pysyvät pääsääntöisesti ranki-kärjen tuntumassa ja vieläpä parantavat sijoitustaan. Parilla-kolmella suunnistajalla ranki-sijoitus “retkahtaa” pääsarjassa. Tämä saattaa johtua loukkaantumisista tai “satsaamisen” vähentämisestä.
Kuvio 5. Vuonna 2005 pääsarjaan siirtyneiden vuonna 2004 H20-sarjassa kymmenen parhaan joukkoon loppurankissa sijoittuneiden seuranta loppurankeissa 2005-2011.
Vastaava tarkastelu naisten osalta näkyy kuviossa 6. Samaa edelliseen kuvioon on se, että rankikärki pitää pintansa tarkastelun edetessä. Kuviosta näkyy kuitenkin joitakin kiinnostavia eroja suhteessa miesten tilanteeseen. Ensinnäkin, rankisijoituksen heilahtelua näkyy naisten kohdalla miehiä enemmän. Toisaalta usealla naissuunnistajalla sijoittuminen rankissa katkeaa pääsarjassa. Kuten aiemmin tässä samassa blogissa julkaistussa artikkelissa havaittiin, naisten suunnistusura katkeaa monasti juuri pääsarja-vaiheessa.
Kuvio 6. Vuonna 2005 pääsarjaan siirtyneiden vuonna 2004 D20-sarjassa kymmenen parhaan joukkoon loppurankissa sijoittuneiden seuranta loppurankeissa 2005-2011.
Pohdinta
Ainakin seuraavanlaisia johtopäätökisä voidaan tehdä artikkelin analyysin perusteella.
Ensinnäkin, pääsarjassa on mahdollista menestyä jo hyvin nuorena ja pääsarjan kärjessä on mahdollista suunnistaa vielä yli 30 vuotiaana. Voidaan ajatella, että menestyksekäs ura pääsarjassa voi kestää kymmenen vuotta ja jopa pidempään.
Toiseksi, vaihtuvuus pääsarjojen kärjessä on melko pientä. Keskimäärin noin kolmannes nimistä vaihtuu kymmenen parhaan joukossa vuosittain. Vielä harvinaisempaa on se, että kärkikymmenikköön nousee uusia nimiä. Tilanne on vielä staattisempi, jos tarkastellaan kolme parasta suunnistajaa. Miesten puolella tutkimusajanjaksolla useimmin toistuvia nimiä kolmen parhaan joukossa ovat Ikonen, Lakanen, Muukkonen. Naisten puolella Minna Kauppi ei ole ollut kertaakaan kakkossijaa huonommalla paikalla rankissa tässä tarkastellulla ajanjaksolla.
Kolmanneksi, ensimmäinen pääsarjavuosi on keskimäärin nuorelle suunnistajalle melko haasteellinen. H/D20 sarjoissa kärkeen rankatut eivät välttämättä sijoitu pääsarjan rankissa lähelle kärkeä vaan he löytävät paikkansa useita kymmeniä sijoja alempaa kuin missä olivat nuorten sarjassa. On kuitenkin muistettava, että tarkasteluajanjaksolla pääsarjaan on kuitenkin siirtynyt nuoria, jotka ovat nousseet välittömästi pääsarjan kymmenen parhaimman joukkoon (ja myös maajoukkueisiin). Tällaisia nimiä tässä tarkastellulla ajanjaksolla ovat olleet muun muassa Topi Anjala, Olli-Markus Taivainen, Anni-Maija Fincke, Saila Kinni ja Venla Niemi.
Neljänneksi, analyysit osoittivat selvästi, että naissuunnistajien ura tuntuu katkeavan helpommin kuin miesten (ks. myös Forma 2011). Tämä on tietyllä tavalla paradoksi, sillä naissuunnistajat ovat menestyneet kansainvälisellä tasolla erittäin hyvin.
Kaiken kaikkiaan analyysit osoittivat, että suunnistuksen kotimainen kärki on yhdistelmä kokemusta ja nuoruutta. Myös maajoukkueiden koostumukset heijastelevat tätä havaintoa. Artikkeli osoitti myös sen, että Suomessa uusista nuorista suunnistajaikäluokista sellaisia huippuja, jotka pystyvät hätyyttelemään kansallista ja kansainvälistä kärkeä, nousee melko harvoin.