Kevään suunnistuksen arvokilpailut jatkuvat ja tällä kerralla oli vuorossa reissu Lappeenrannan suunnalle, Ryhmä 2:n keskimatkan SM-kilpailuihin. Matkalle lähdettiin jo perjantaina, jonka olin varannut lomapäiväksi.
Päivän aluksi kävin Olympiastadionilla tsekkaamassa Stafettkarneval-tunnelmia. En ehtinyt nähdä yhtään juoksua, mutta porukkaa oli paljon ja meteli oli kova.
Tämän jälkeen oli vuorossa siirtyminen Lappeenrantaan seurakaverini Markon kanssa.
Lappeenrannassa oli aluksi vuorossa majoittuminen idylliseen Cumulus-hotelliin kaupungin keskustaan. Hotelli tuntui olevan täynnä suunnistajia ja henkilökuntakin oli suunnistushenkistä ja menossa talkoisiin kisapäivänä. Majoittumisen jälkeen kävimme juoksemassa noin 4 km:n lenkin rannan alueella. Reittimme kulki rannalla, linnakkeella sekä Kimpisen urheilukeskuksen alueella. Oli kuuma, kansalaiset olivat kokoontuneet terasseille perjantai-iltaa viettämään. Suunnistajia tuli vastaan joka paikassam olivathan Ryhmä 1:sen SM-kisat myös samalla seudulla, eli Joutsenossa.
Illalla hotellin hulppeissa saunatiloissa saunomisen ja uimisen jälkeen kävimme syömässä. Erikoistarjouksessa olleen ylikypsän porsaan sijaan söin “local food” eli muikkuja, jotka maistuivat huomattavasti tuoreemmilta kuin Helsingissä syödyt muikut keskimäärin.
‘
Näkymä hotellin ikkunasta (Instagram suodatus).
Vallia linnakkeen alueella rannassa.
Erittäin hyvä muikkuannos ravintola Linnoituksen krouvissa.
Värikkäitä pyöriä Lappeenrannan keskustassa.
Huonosti nukutun yön jälkeen (oli valoisaa lähinnä) herättiin kisa-aamuun. Vääntäydyin erikoistekniikalla ylös sängystä, koska selkä oli totaalisen jumissa.
Kilpailukeskukseen Taipalsaarelle oli noin puolen tunnin ajomatka. Matkalla näkyi ihan hyviä kesämökin paikkoja.
Starttiin oli 2 km matka, oli todella kuuma. Kävelin ja hölkkäsin hiekkatietä. Olin hyvissä ajoin lähdössä. Makasin selälläni jäkölikössä ja tein kaikki osaamani selän venytysliikkeet. Selkä tuntui vertyvän näistä liikkeistä lupaavasti. Suunnistajien kuivakka huumori kukki lähdössä. Vanhemmat veteraanit puhuivat lääkityksestä, kuinka beetasalpaajat oli jätetty ottamatta, jotta kone ottaa kunnolla kierroksia kilpailussa.
Ensimmäinen rastiväli oli tiheikön yli ja rasti oli alueella, jossa oli paljon isoja kumpareita. Menin suunnalla yli tiheikön varovasti kumpareita lukien suoraan rastille. Homma lähti hyvin käyntiin. Kakkonen, kolmonen, nelonen kaikki hyvin. Viitoselle ajauduin hieman sivuun ja jouduin korjaamaan rastille. Kuutonen oli helppo, samoin seiska, joskin raskaassa mäessä maitohappo jysähti reisiin. Kasille helposti, samoin ysille. Tähän saakka meni hyvin, mutta kymppi oli alueella, jossa oli jyrkkiä rinteitä ja suppia todella monimuotosesti. Eksyin totaalisesti ja pyörin etsimässä rastia noin 10 minuuttia. Samassa paikassa oli monta muutakin suunnistajaa kisaansa pilaamassa. Lopulta löysin rastin ja juoksin viimeiselle rastilla ja maaliin.
Kilpailukeskuksessa oli kuuma ja ensiapu paikalla.
Blogisti.
Karsinnan ja finaalien välissä söin lounasta ja odottelin toista lähtöä. Kuuma oli, tankkailin nestettä.
Finaalien lähtö oli ylämäkeen, suppia riitti heti ensimmäiselle rastivälille. Menin tiukalla suunnalla ja suoraan ykköselle. Jos jotain hyvää näistä kisoista jäi käteen niin hyvin löytyneet ykköset. Kakkonen oli helppo, samoin kolmonen. Nelonen oli peräti sama rasti kuin aamulla karsinnassa. Pitkällä välillä vitoselle ajauduin vähän sivuun, korjausliikkeellä rastille. Kutonen oli lyhyt väli ja rasti ovelassa supassa, jota jouduin hieman hakemaan. Kasille hyvin, samoin ysille, joskaan en juuri enää jaksanut juosta. Kymppi oli samalla alueella kuin missä töpeksin aamulla. Nyt menin suoraan rastille, samoin rasti 11 löytyi heti ja homma alkoi olla pulkassa. Aika hyytyneessä jamassa olin lopussa.
Maalintulon jälkeen kävin uimassa metsälammessa, jossa oli lämmintä vettä.
Menin viimeiselle rastille kuvaamaan Hiidenkiertäjien muita suunnistajia. Kuvat ovat nähtävissä täällä. Siinä kun istuskelin viimeisellä rastilla, havaitsin, että osa suunnistajista oli varsin heikossa hapessa radan lopussa. Respektiä pitää osoittaa vanhimmille suunnistajille. 70-vuotiaiden miesten sarjassa oli 44 suunnistajaa finaalissa, 75-vuotiaissa 33 ja 80-vuotiaissakin pari. Juoksemassa 30 asteen helteessä metsässä siis.
Finaalien viimeinen rasti.
Sitten oli edessä enää kotimatka. Reissu oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä, kisat menivät kuitenkin huonosti helteessä ja vaikeassa maastossa. Myönteistä oli vielä se, että juoksentelu metsässä tuntui tekevän täysin jumissa olleelle selälle hyvää.
Ensi viikon Prismarasteilla olen kuvaushommissa ja seuraava lähtö sitten SuuntoGamesissa kesäkuun alussa.