Category: Suunnistus

Mynämäen Suunnistajien järjestämä Oravatonni on yksi kisakalenterin vakiokisoista. Olen osallistunut tähän kilpailuun varmaankin jo viitenä peräkkäisenä vuotena. Maasto on Oravatonnissa ollut usein vähän helpompaa kuin monessa muussa kisassa, järjestelyt ovat aina hyvät ja kesämökin läheisyys tekee kisamatkoista kohtuullisia.

Matkalla kisapaikalla poikkesin ostamassa vettä Mynämäen SEO:lla, jossa yhteiskunnallinen keskustelu oli vilkasta heti aamulla.

Kilpailukeskus oli helposti lähestyttävä, parkista oli loppusuoran varteen vain muutama sata metriä. Olin paikalla niin, että vaatteiden vaihtamisen jälkeen sainkin jo lähteä lähtöpaikalle.

Lähtöpaikka oli ison pellon laidalla. Edessä häämötti rinne. Huomasin, että seuraavalla lähtöminuutilla lähti oman sarjani suunnistaja, jonka tiesin tasoltaan olevan kohtalaisen lähellä minua.

Ykkösväli oli melko pitkä. Edessä oli aluksi tiheikkö, jota lähdin kiertämään vasemmalta. Tulin polulle ja ohitin soranottopaikat. Etenin kohti kalliojyrkänteitä ja seurasin kalliorinnettä kohti rastia. Lähestyin rastia hallitusti, mutta yhtäkkiä huomasin edessäni jälkeeni lähteneen saman sarjan suunnistajan. Tulimme rastille samaan aikaan.

Aloitin peesauksen, koska vauhtimme oli hyvin samanlainen. Olisi vaikeaa irrota samaan vauhtia etenevästä suunnistajasta ja toisaalta olisi hullua jäädä jättämään väliä.

Pystyin lukemaan karttaa hyvin tässä vauhdissa. Tulimme kakkoselle ja jatkoimme kolmoselle. Sitten kohti nelosta tien kautta. Irtosimme tieltä polulle ja nousimme rinteeseen. Suoraan rastille.

Viitonen oli helppo, ensin hakkuuaukean ja pellon välistä ja sitten läpi tiheikön suoraan rastille.

Kuutonen oli pidempi ja hankalampi väli koska mentiin mäen yli. Lähdimme suoraan. Tulimme kalliojyrkänteiden jonon kohdalle ja suunta alkoi kääntyä liiaksi oikealle. Huusin tästä “kaverille” ja korjasimme suuntaa etelään. Ylitimme mäen ja tulimme melko hyvin rastin kohdalle. Päätä pyörittelemällä rasti löytyi louhikosta.

Sitten jälleen tykitystä tietä pitkin ja nousu rinteeseen erittäin pienipiirteiselle alueelle. Tulimme suoraan rastille. Seuraava lyhyt väli varovaisesti ja suoraan rastille.

Ysille oli pidempi väli, lähestyimme sitä jousipyssyn kaaren muotoisella reitillä. Tulimme mastolle, josta oli helppo juosta rastille, jolla oli melko paljon liikennettä.

Kymppi oli helppo tien vieressä. Rastille 11 ylitettiin ensin teiden väliin jäävä metsäkaistale ja sitten juostiin tietä pitkin. Pellon reunaa, kuviorajaa ja suoraan rastille.

Seuraava väli lyhyt ja helppo. Rastille 13 pidempi väli, ensin hakkuuaukean yli, alamäkeen ja suon yli. Tulimme hiukan rastista oikealle, mutta paikka oli selvä. Pienellä dialogilla suoraan omalle rastille.

Rastille 14 tarjottiin taas tietä tossun alle. Ensin tietä, sitten pellon reunaa ja tiheikköön. Olenko väärässä kun sanon, että Varsinais-Suomessa on tapana laittaa viimeiset rastit tiheikköön? Kaksi tiheikkörastia löytyivät hyvin.

Seuraava rasti hienossa “vanhassa metsässä” jossa oli samettisen pehmeä sammalpohja. Helposti suoraan rastille. Sitten vain kohti kuulutusta ja viimeistä rastia.

Loppusuoralla kiristin “kaverin” rinnalle, joka huomasi yritykseni ja kiristi tahtia. En pystynyt vastaamaan ja jäin loppusuoralla 10 metriä löysätessäni tahtia.

Maalin jälkeen kättelin “yhteistyökumppania” ja vaihdoimme muutaman sanan. Olen ennenkin juossut samaan tahtiin saman kilpakumppanin kanssa, mutta aina jäänyt kyydistä. On merkittävää, että tällä kertaa pysyin hyvin kyydissä ja pystyin vielä suunnistamaankin. Vauhti oli varsin lähellä maksimia, mitä pystyn suunnistuksellisesti metsässä etenemään.

Näin on tämän kauden ja syksyn kansalliset kisattu. Edessä on vain Raatojuoksu ennen talven hiihto- ja harjoittelukautta.

SM-yö on yksi suunnistajan vuosikellon kohokohtia. Lahden Suunnistajat järjesti kilpailun Vierumäellä viime yönä. Olen osallistunut laskujeni mukaan kolmeen SM-yöhön tätä ennen. Kisa ei ole koskaan ollut helppo, joskin olen aina aikaisemmin saanut hyväksytyn suorituksen.

Hämärässä kuvassa Elvis ja minä. 

Lähtöön oli pitkä matka, 2700 metriä. Se kuitenkin taittui ripeästi hyväpohjaisia teitä ja polkuja pitkin. Keskittymisaikaa jäi lähtöpaikalla käytettäväksi noin vartin verran.

K-pisteelle oli 80 metriä ja oma ykkönen oli suunnassa, joka edellytti kääntymistä jyrkässä kulmassa pois tieltä. Hyppäsin metsään ja huomasin maastopohjan olevan hidaskulkuista. Etenin ja ylitin ojan ja pyrkin vasemmalle, koska luulin kulkeneeni hivenen liikaa oikealle. Yritin etsiä kiviä, jotka johdattaisivat rastille. Kiviä ei kuitenkaan tullut ja tulin polulle. Olin juossut liiaksi oikealla. Käänsin suuntaa kohti rastia ja pian lamput alkoivatkin vilkkumaan lupaavasti osoittaen, että rasti oli lähellä. Tulin ensin väärälle rastilla ja korjasin sitten oikealle.

Rastilla toinen suunnistaja puhutteli minua, sanoen hänen olevan samassa sarjassa kuin minä. Kuulemma olimme ottaneet aikaisemmissa kisoissa kovastikin yhteen, mutta nyt kisaa ei enää synny, koska kuulemma minä olen niin kovassa kunnossa nykyään. Huikkasin jotain välttävästä suunnistustaidostani ja lähdin kohti kakkosta.

Ylitin suon ja nousin mäkeen sen jälkeen. Tulin tielle, mutta en tiennyt tarkasti missä kohtaa olin. Ylitin tien ja haparoin eteenpäin. Maasto oli erittäin vaikeaa, samantyppistä muotoa oli joka paikassa, enkä saanut mistään kiinni. Pyörin aikani ja hain vauhtia tieltä. Edelleen oli epäselvää, missä kohtaa olin tarkalleen. Lopulta löysin rastin. Aikaa meni todella paljon ja tiesin, että edes kohtuullinen suoritus ei enää olisi mahdollinen.

Kolmoselle tarjottiin ensin tietä alle. Juoksi vauhdilla tietä pitkin kääntöpaikalle saakka ja otin sitten suunnan kohti rastia. Mentiin alas mäkeä, sitten tuli oja ja nousin kalliomäelle ja rastille. Mäen päällä oli valkoista jäkälää, joka oli märkää ja lähti liikkeelle nastarin alla. Liukastelin alas mäkeä kohti nelosta.

Suunnistin kohtalaisesti kohti nelosta. Näin pari jyrkännettä ja tulin suolle, jonka takana rasti oli. Tulin suoraan rastille. Leimaus ja kohti seuraavaa.

Valitsin tiekierron, koska suoraan meneminen olisi edellyttänyt hakkuuaukeankin ylittämistä. Jolkottelin tietä pitkin ja pidin peukaloa siinä kohdassa, jossa etenin. Tie kulki kartan yläreunassa, tien oikealla puolella oleva metsä ei näkynyt enää kartassa. Pomppasin juuri oikeassa kohdassa metsään ja suunnistin ihan hyvin rastille.

Seuraavalle rastille olisi voinut mennä oikealta tai vasemmalta tietä pitkin. Päädyin kuitenkin menemään suorempan ja seuraamaan tiheikön reunaa. Se ei kuitenkaan osoittautunut hyväksi ratkaisuksi, koska tiheikön reuna ei ollut selvä. Siksi vaihdoin suunnitelmaa ja pyrin tielle. Tulinkin tielle ja etenin oikeaan tienhaaraan ja pyrin sieltä rastille. Suunnan kanssa oli kuitenkin epävarmuutta ja tulin uudestaan tielle. Palasin metsään ja totesin, että en pysty yhdistämään karttaa ja maastoa. Vilkaisin kelloa ja totesin, että on aika lähteä veke.

Jolkottelin sitten polkuja ja teitä pitkin kohti kilpailukeskusta. Leimasin viimeisellä rastilla ja juoksin maaliin.

Kävin suihkussa ja olin valmis lähtemään kotiin.

Tuloksia katsoessani huomasin, että sarjassa osa sunnistajista oli käyttänyt huomattavankin ajan metsässä. Radan loppuosa oli huomattavasti helpompi kuin alkuosa. Kenties luovutin liian helposti. Mutta toisaalta suunnistus ei kyllä sujunut eilen lainkaan ja varmaankin loppuosallakin olisi ollut vaikeaa. Maasto oli todella haastava, liian haastava tällä kertaa minulle. Yleensä en keskeytä helpolla, mutta nyt päätös syntyi nopeasti.

Eipä tässä sitten mitään, reissu yöhän oli mukava muuten. Ensi viikolla kokeillaan sitten uudestaan Oravatonnissa.

Yökisat kuuluvat suunnistajan syksyyn. Eilen kisailtiin Suunnistavan Uudenmaan AM-kisat Rasti-Jyryn järjestämässä tapahtumassa Siikaranta-opistolla. Kädessä oli ensimmäistä kertaa uusi Garmin 620.

Olin paikalla noin tuntia ennen lähtöaikaa, joka oli 21.37. Pikkuhiljaa laitoin varusteita kuntoon ja otin paikolliset selfiet (jutun kuva). Fyysinen vire tuntui hyvältä ja kisasää mainiolta. Pientä sateen tihkua oli ilmassa, mutta ei häiritsevästi. Lämpötila oli sopiva niin, että pitkähihaista paitaa ei tarvinnut pukea.

Lähtö oli pururadalla ja K-piste oli muutaman metrin etäisyydellä lähtökarsinasta polkujen haarassa. Lähdin juoksemaan oikeaa polkua, mutta hetikohta tulin risteykseen, josta valitsin oikean puoleisen polun, vaikka luulin juoksevani vasemman puoleista polkua. En pystynyt paikantamaan olinpaikkaani ja tein ison lenkin ennenkuin sain kiinni kartasta.

Tämän jälkeen suunnistus alkoi sujua kohtuullisesti. Seurasin mäen rinnettä ja lähestyin ykköstä. Pienen pyörähtämisen jälkeen leimasin rastilla.

Kakkoselle noustiin ensin jyrkkää rinnettä, sitten polun yli ja monimuotoisella alueelle, jossa oli kalliolouhikkoa sekä kumpareita. Suoraan rastille.

Kolmonen oli helppo, juoksin suon yli sen takakulman ja rasti näkyi jo kauas. Seurakaveri juoksi ohitseni.

Neloselle mäen laella. Juoksin pitkin polkua ja kohti rastia. Tulin vitoselle, vaikka piti mennä neloselle. Rasti oli ihan vieressä, joten ei suurta virhettä. Näin vitoselle reitti oli jo tuttu.

Kuutoselle oli pitkä väli. Tähtäsin suon ja järven väliin ja pidin huolta suunnasta, joka oli etelään. Alitin sähkölinjan ja olin hyvin kiinni kartassa. Etenin hallitusti rastille.

Seiska oli rinteessä suon laidassa. Etenin suunnalla ja ajauduin vasemmalle. Löysin kaksi rastia ennen omaa rastiani. Nopeasti kasille, joka oli jo tiedusteltu etukäteen.

Ysille hallittua suunnistusta suon poikki ja rinteeseen nousten. Valoja välkkyi siellä täällä.

Kympille haksahdin hivenen suunnassa, mutta ojasta huomasin korjata oikeaan suuntaan. Rasti ilmoittautui hyvin.

Rasti 11 oli avokallion takana pienen jyrkänteen alla. Alueella ei ollut suuria muotoja ja pyörin hivenen.

Rasti 12 hyvin suunnalla ja maaston muotoja seuraillen. Rasti oli avokalliolla ja trafiikkia alkoi olla radan loppuosalle tyypilliseen tapaan.

Rastille 13 alas mäen rinnettä, sitten sähkölinjalle ja polulle ja toiselle pienemmälle polulle. Jyskytin letkassa joka jatkoi kauemmas. Onneksi huomasin hypätä juuri oikeassa kohdassa pois ja etenin suoraan omalle rastille.

Viimeinen rasti oli helppo, palasin polulle ja juoksin sitä pitkin suoraan rastille. Leimaus ja pieni loppukiri. Emit-tarkistuksessa tuli “ok”.

Ykkösen virhettä lukuunottamatta oli kohtuullista yösuunnistusta. Kuten aina, virhe olisi ollut melko helposti vältettävissä pysähtymisellä ja tarkemmalla kartanluvulla. Todella hienoa oli yösuunnistaa. Tästä on hyvä jatkaa ensi viikon legendaariseen SM-yöhön.