Matkaan lähdin jo eilen, taisi olla Kyröskoskea, kun alkoi satelemaan siinä kolmen-neljän maissa. Siitä sade vain yltyi kun matkattiin kohti pohjoista.
Honkajoella sitten perinteisesti perinteiset sukset kuntoon. Kaksi kerrosta luistoa ja kahdeksan pitoa. Ajatuksella, että ensin on todella kylmä ja sitten vähän lämpenee.
Suksia ei oikein voinut koittaa, kun ladut olivat tuiskanneet umpeen. Vähän niiden kanssa räpelsin ja tuli olo, että pitää mutta ei kyllä (tuossa lumessa) juuri luista.
Illalla vielä kaurapuuroa lautasellinen, SM-liigatulosten tarkkailua ja Riku Korhosen lueskelua.
Huonosti nukutun yön jälkeen ylös. Tuuli tuntui tyyntyneen, mutta lunta oli tullut todella paljon. Ja lisää tuli, kun ajettiin kohti lähtöä. Huoli siitä, että missä kunnossa ladut olisivat, oli todellinen.
Kokeilin vaatetusta, tuntui sopivalta. Kassi kyytiin ja kuvaus, sitten kohti lähtöpaikkaa.
Nyt ei ollut ihan yhtä kylmä kuin yleensä. Yleensä näpit palelevat lähdössä todella paljon. Kuulutuksessa kerrottiin, että kaikki inhimillinen on tehty latujen kunnostamiseksi. Latuja oli ajettu koko yö ja aamu.
Tykin tai useamman laukauksesta liikkeelle. Lykin rennosti, enkä kovin kovaa. Sukset pitivät loistavasti, mutta vitilumen vuoksi luisto oli aika vaatimaton. Osa porukasta ohitteli aggressiivisesti ja hiihti kannoille.
Alku sujui hyvin, mutta ei sellaisessa lentokelissä, missä parina viime vuotena on totuttu aloittamaan.
Yritin ottaa geelejä ennen juottopaikkoja, ensimmäisen Jämillä. Jämin pitkissä laskuissa huomasin, että sukset eivät luistaneet porukan parhaiten, mutta ei huonoitenkaan. Jäinkö kuvioinnin verran jälkeen? Nykyäänhän erot tehdään kuvioinnilla.
Matka jatkui ihan ok:sti. Kuten aina, Vatulassa saa ensimmäisen kerran tuta, että ollaan hiihtämässä. Toistaiseksi kuitenkin meni kohtuullisesti.
Latu oli koko alkumatkan varsin hyvässä kunnossa, järjestäjät olivat saaneet sen hyvin ajettua, eikä latu hajonnut.
Hämeenkyrön lentokentällä oli todella huono luisto, kun aukealle oli tuiskannut kunnolla. Matka alkoi painaa. Hämeenkyrössä en jäänyt soppajonoihin, vaan jatkoin eteenpäin. Kävelyosuudella söin yhden energiapatukan ja juttelin toisen äijän kanssa kelistä ja sen sellaisesta.
Sitten jatkettiin. Vähän kuin triathlonissa lajin vaihdon yhteydessä, kävelyn jäölkeen oli haasteellista päästä liikkeelle. Ja oli niitä mäkiäkin. Ja latu oli puolipirkkalaisten suksista jauhautunut huonoksi.
Eteenpäin kuitenkin. Rokkakoskelle pääsin aika hyvin, vaativa lasku meni ihan hyvin.
Rokkakosken jälkeen alkaa yleensä tulemaan vaikeuksia. Niin nytkin. Onneksi maaliin oli enää 30 km. Jaoin sen mielessäni kahteen osaan, ensin 15 km ja sitten toiset 15 km, joka ei enää olisi mitään. Aika heikkoa oli eteneminen, mutta niin oli muillakin. Minä en tehnyt, eikä tehneet muutkaan, teräviä rytminvaihdoksia mäissä. Hitaammin etenevien puolipirkkalaisten ohittaminen väsyneenä ei ollut herkkua.
Välillä oli vaikeaa ja välillä vähän vähemmän vaikeaa. Vatsa (alkuviikosta oli vatsatautia) ei toiminut normaalisti ja kulinaristinen energiageelin, suolakurkun ja rusinan yhdistelmä alkoi tuntua oksettavalta. Rusinaa sain vähän naposteltua. Selvää oli, että energia oli vähissä. Välillä jopa tummui hieman silmissä.
Vaivoja ja tuntemuksia olivat ainakin:
- hartioiden jumittuminen
- alaselän jumittaminen ja pienet krampit
- suonenvedot jalkapohjissa
- kantapään alueen kivut vasemmassa jalassa
- voimattomat kädet
Muuten meni hyvin.
Kun päästiin Vaasa-Tampere tien ali, alkoi tuntua, että kaikki järjestyy. Laskin laskut tarkasti, yhtäkkiä oli kyltti ”Maali 10 km” ja sitten kylteissä alkoi vilistä pikkunumeroita.
Lopussa latukin oli paremmassa kunnossa kun tuiskulunta ei ollut satanut baanalle. Hiihtelin sinnikkäästi ja sain jopa jostain vähän lisää paukkuja loppukilometreille. Luistikin parani.
Sitten voimakas hevosenlannan haju tervehti hiihtäjiä ja tiesin, että ollaan kohta raviradalla. Sujuttelin sinne ja maaliin. En kaatunut norjalaistyyliin maaliviivan jälkeen.
Etsin repun, vaihdoin vaatteita. Tuli todella iso selkäkramppi vaatteita vaihtaessa ja kipu oli kova. Sain kuitenkin juuri ja juuri vaihdettua.
Ostin munkin, kahvin ja jaffan. Energia virtasi elemistöön. Näin tutun kunnanjohtajan ja juteltiin.
Sitten ajelin kotiin. Pirkan hiihto nousi myös kotimatkalla esiin, sillä kun pysähdyin Akaassa ABC:lle, mies käveli ontuen pihalla vastaan ja sai kysytyksi ensimmäisenä ”Olitko Pirkassa”. Vaihdoimme muutaman sanan kelistä ja sen sellaisesta.
Kotona saunaan.
Tiivistäen, luisto oli alkumatkasta huono, mutta parani loppua kohden. Voimat menivät Hämeenkyrössä. Syynä ehkä ainakin osin alkuviikon pieni sairastelu. Näistä kahdesta syystä aika 1.30 huonompi kuin viime vuonna. Sitä en suostu uskomaan, että kunto olisi huonompi.
Tässä miten on mennyt (sarja miehet 40 v, perinteinen):
- 2011 aika 6,46, sijoitus 95, 236 osallistujaa.
- 2012 aika 6.50, sijoitus 115, 222 osallistujaa.
- 2013 aika 8.18 sijoitus 122, 283 osallistujaa.
Tulokset (2013)
Ensi vuonna sitten taas.
