Prologi
Ruotsissa järjestetään monia merkittäviä urheilutapahtumia, joihin suomalaiset osallistuvat laajasti. Näitä ovat esimerkiksi suunnistuksen Tiomila, Manna-viesti ja O-Ringen sekä Taalainmaalla Sälenistä Moraan hiihdettävä Vasaloppet-hiihto.
Vasaloppet-hiihto on noin 90 kilometrin mittainen Ruotsin hiihdettävä maailman suurin maastohiihtokilpailu. Osallistujien määrä on rajattu noin 16 000:een ja starttipaikat myydään vuosittain loppuun hetkessä. Tapahtuma on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1922 ja se on historiansa aikana peruttu vain kolme kertaa.
Hiihtoon liittyy legenda, jonka mukaan Gustav Erikson yritti vuonna 1520 paeta Ruotsista Lyypekkiin, mutta Taalainmaan talonpojat lähettivät kolme hyvää hiihtäjää tavoittamaan hänet ja johtamaan Ruotsin talonpoikien nousua Tanskan kuningas Kristian II:a vastaan (lähde: Wikipedia).
Taalainmaan hevonen on suosituimpia Ruotsista ostettavia matkamuistoja.
Bussimatkalle olin varannut lukemiseksi Tyler Hamiltonin ja Daniel Coylen kirjan “Voittoja ja valheita”, joka oli erittäin mielenkiintoinen kertoen dopingin käytöstä ammattilaispyöräilijoiden keskuudessa. Lopetin kirjan paluumatkalla. Teemaan “sopivasti” liittyen, matkan jälkeisenä tiistaina uutisoitiin uudesta ammattipyöräilijän EPO-kärystä.
Moraan saavuttaessa kävimme ensin hakemassa numerolaput sekä hoitamassa “seedausta” eli lähtökarsinan parantamista. Parempi lähtökarsina auttaa välttämään alun ruuhkaa ja sitä kautta tulosta.
Pystyin alkutalven BotniaVasassa antamallani näytöllä nostamaan lähtökarsinaani kympistä seiskaan. Seedaus ei onnistunut etukäteen sähköpostilla, mutta kaikki sujui onneksi hyvin tiskillä. Osa porukasta seedasi myös epävirallisissa kisoissa tehdyillä suorituksilla. Sekin havaittiin, että ilman näyttöjä lähtökarsinan parantamista oli turha kysellä.
Suksien voiteluun oli tarjolla kaupallista apua.
Loppusuoraa.
Seedauksessa ja numerolappujen noudossa ei ollut ruuhkaa.
Maalialueella ei ollut tungosta, joskin lounassali oli täynnä.
Kävin lounaalla ja katsomassa loppusuoraa, hätäisimmät kokeilivat suksia.
Majoitus oli koulumajoituksena Malungissa, jonne saavuimme illansuussa. Voitelimme suksia ja lisäsin itsekin pienen hermokerroksen Universal-liisteriä kotona tehdyn voitelun päälle. Varusteiden tarkastamisen (jossa riittää arpomista) jälkeen oli aika mennä nukkumaan.
Hiihtopäivä
Herätys hiihtoaamuna oli kello 03.00, joskin heräsin “sisäisen kelloni” herättämänä jo kello 02.45. Yllätyksekseni olin saanut nukuttua 5-6 tunnin suht koht hyvät yöunet. Aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan Säleniin. Tie ruuhkautui pahasti lähtöpaikan lähestyessä. Vasaloppet on megatapahtuma pienellä paikkakunnalla järjestettäväksi.
Parkkipaikka muistutti kuraisuudessaan keväisen suunnistuskilpailun parkkipaikkaa. Veimme sukset lähtöpaikalle ja tunnustelimme olosuhteita. Ilman lämpötila oli pari astetta plussan puolella, mutta tuuli pisti hiihtäjiä miettimään pukeutumista pari piirua lämpimämpään suuntaan. Lähtökarsinoihin oli jonoa, mutta sisäänpääsy meni sujuvasti.
Suksien jättämisessä lähtökarsinaan oli monta tyyliä, omat sukseni kuvan keskellä. (Kuva: Thomas Metzner)
Allekirjoittanut lähtökarsinassa matkanjohtaja Kimin kanssa. Kimin numerolappu pullistelee tuulisissa olosuhteissa (Kuva: Thomas Metzner).
Pienen varusteiden säätämisen ja eväiden napostelun jälkeen veimme varustekassit kuljetukseen ja siirtyimme lähtöalueelle. Laitoin sukset jalkaan ja kokeilin ensimmäisen kerran pitoa. Tuntui siltä, että pitoa löytyi.
Pienet ohjatun jumpan jälkeen lähtö tapahtui hiljalleen liikkeelle lähtien. Lähtöalueella oli isoja sulamisvesilammikoita, joita hiihtäjien virta väisteli. Joukko eteni tasaisella melko hyvääkin vauhtia, välillä eteen ilmaantui aukkoja, joita pystyi hyödyntämään ohittamiseen.
Helikopterista vuonna 2011 kuvattu video antaa hyvän kuvan Vasaloppetin lähdöstä.
Ruuhka on laimea sana kuvaamaan ensimmäiseen nousuun syntynyttä hämminkiä, joka muodostui tuhansien hiihtäjien pakkautuessa jyrkkään mäkeen. Mäen alaosassa pystyi etenemään kahta eri väylää, joiden yhtyessä härdelli oli pahimmillaan. Mäen sivustat tuntuivat vetävän parhaiten, itse olin tietenkin keskellä. Oikea tekniikka edetä oli rytmittää haarakäynti edellä menevän kanssa samaan tahtiin. Hiihtäjien sukset takertuivat helposti toisiinsa. Kukaan ei yrittänytkään edetä kovin aggressiivisesti, koska se oli mahdotonta.
Mäki oli pitkä ja väylä ruuhkainen vielä mäen jälkeenkin. Ohitin mäen jälkeen vasenta reunaa jonkin verran. Tässä vaiheessa huomasin, että pipo oli tässä kelissä liikaa ja heitin sen ladun varteen. Ystävällinen takanani hiihtänyt ruotsalaismies huusi, koska luuli minun pudottaneen pipon vahingossa.
Jonkin ajan kuluttua alkoi olla väljempää, joskaan täysin yksin ei tarvinnut hiihtää missään vaiheessa. Laduille muodostoi ryhmiä, joita joutui ohittelemaan. Suositus oli, että vasemman puoleiset ladut olivat nopeaa etenemistä varten ja oikealla puolella olevat hitaampaa hiihtämästä varten. Käytännössä kaikki hiihtivät sitä latua, mikä kulloinkin näytti hyväkuntoisimmalta. Latua piti vaihtaa jatkuvasti.
Latujen kunto oli olosuhteista johtuen kehno. Suksi lähti jatkuvasti urista ja hiihtoasentoa joutui korjaamaan ja keskittymään suksien pitämiseen “ladulla”. Tähän kului tietenkin energiaa. Kaatumisia tasaisella tapahtui koko ajan latujen huonon kunnon vuoksi. Itse pysyin kuitenkin koko matkan pystyssä. Ladulla oli myös paljon sulamisvettä ja hiihtäjät joutuivat kiertämään lammikoita tai vaihtamaan “vesihiihtoon”.
Sauvat upposivat melko syvälle lumeen ja sauvarikkoja tapahtui matkan varrella paljon. Järjestäjät antoivat ladun varresta varasauvoja. Minulla oli sauvoissa varsin pienet sommat, isommat olisivat sopineet olosuhteisiin kenties paremmin. Tästä minulle kertoi yksi suomalaismies, jonka kanssa hiihtelin alkumatkasta samaa tahtia.
Luisto oli vaihteleva. Kun latu kulki kosteissa notkoissa, latu oli vetinen ja luisto oli olematon. Luisto oli parempi ladun kulkiessa varjoisemmalla puolella rinteitä tai kun tuuli oli jäähdyttänyt lunta. Sukseni luistivat yleensä yhtä hyvin kuin muilla, toisinaan joku laski alamäessä ohi.
Tuntui siltä, että eteen sattui jatkuvasti joku hitaampi hiihtäjä, joita joutui ohittamaan toiselta ladulta. Toisaalta ruuhkaa oli sen verran, että piti katsoa mihin väliin viereisellä ladulla etenevästä letkasta pääsi siirtymään. Eri kielisiä älähdyksiä tai kirouksia kuului sieltä täältä törttöilevien ladunvaihtojen seurauksena. Jälleen kerran tuli huomattua, että osa hiihtäjistä oli leppoisalla mielellä liikkeellä, osa hiihteli melko kireissä tunnelmissa.
Huolloissa oli helppo päästä järjestäjien antimien äärelle suuresta hiihtäjien määrästä huolimatta. Tarjolla olevat eväät olivat yllättävän niukat, sillä hiihtäjille tarjottiin pääosin urheilujuomaa, vettä ja PULLAA. Juomat olivat kaikki lämpimiä, kylmä juoma olisi myös maistunut välillä. Yhdellä juomapaikalla tyhjä juomamuki tarttui sukseni pohjaan ja selkä meni kramppiin sitä irrottaessani.
Myöhemmin huoltojen valikoimassa oli myös kahvia ja kuulemma lihalientä, mutta itse en tätä huomannut. Yhteistyökumppanien huoltopisteillä oli lisäksi tarjolla energiageeliä ja suklaapalloja. Myös musiikkia oli tarjolla, sekä elävänä, että “nauhalta”.
Ladun varressa oli virallisia voitelupisteitä ja myös villejä yrittäjiä. Esimerkiksi loppuvaiheessa suksien voitelu olisi maksanut 200 kruunua (mahdollisuus maksaa Visalla).
Alkuruuhkan jälkeen matkan etenemisestä kertovat kilometrikyltit alkoivat tulla vastaan tasaiseen tahtiin. Kelin ollessa nihkeä, kyltit, jotka kertoivat matkaan olevan jäljellä 85 kilometriä tuntuivat kuitenkin melko hurjilta. Ensimmäiset muutamat kymmenet kilometrit sujuivat hyvin, joskin kelistä johtuen matka tuntui etenevän ennemmin hitaasti kuin nopeasti.
Itselleni tuli musta hetki, kun hiihtoa oli takana noin 60 kilometriä. Energiavarastot olivat vähissä, vaikka olin ottanut omia energiageelejä huoltopaikoilla. Kitkuttelin eteenpäin, mutta eteneminen oli tuskallista. Pientä pyörtymisen uhkaa oli myös ilmassa. Tilanne oli samantyyppinen kuin Pirkan hiihdossa pari vuotta sitten.
Tässä vaiheessa viimeisestä lähtökarsinasta lähtenyt Hans saavutti minut. Samassa kohdassa hiihteli myös kuudennesta lähtökarsinasta lähtenyt Harald. Ohi hiihtäessään Hans kysyi “lähdemmekö mukaan”, mutta meillä kummallakaan ei juuri sillä hetkellä ollut haluja kovempaan vahdinpitoon.
Energiaa alkoi taas löytyä, kun matkaa oli jäljellä noin kymmenen kilometriä. Loppu oli lisäksi varsin alamäkivoittoista. Järjestäjät ajoivat myös uutta latua loppuun – uusi latu oli todella luistava.
Yleisöä oli ladun varressa koko matkan runsaasti kannustamassa äänekkäästi hiihtäjiä. Alkumatkasta yleisö oli tullut paikalle moottorikelkoilla. Ladun varteen oli viritelty tulia.
Viimeiset kaksi kilometriä kiertelivät Morassa, latu oli varsin heikko lumen vähyyden vuoksi. Loppusuoralla suksi luisti hyvin, rekisteröin tulostaululta ajan olevan noin 8.30, johon olin kohtalaisen tyytyväinen. Olo oli melko heikko heti maaliintultua, mutta suihkun ja syömisen jälkeen voimat alkoivat pikkuhiljaa palautua, eli “elämä voittaa”.
Loppuaika 8.35 oli nykykunnon mukainen. Sijoitukseni oli 6285. Vasaloppetin erityispiirteisiin kuuluu se, että mitalin saavat vain ne, jotka saapuvat maaliin ajassa, joka on voittajan aika + 50 %. Mitali jäi siis tällä kertaa saamatta.
Järjestelut olivat hyvät. Tuhansien hiihtäjien suihku- ja ruokailuruljanssi sujuivat hyvin non-stop-busseilla. Tulospalvelu oli myös varsin monipuolinen ja kattava väliaikoineen sekä seurantoineen. Oman maaliintulon voi etsiä SVT:n nettilähetyksestä. Matkan varrella oli myös näyttötauluja, joihin kotijoukot voivat lähettää terveisiä.
Kaikkien tultua maaliin ajelimme yöllä Tukholmaan, jossa oli muutaman tunnin mittainen yöpyminen ennen aamulaivaa kotiin.
Tulosten selailussa, jälkipelissä, spekuloinnissa sekä tulevien koitosten suunnittelussa riitti ohjelmaa koko matkan ajaksi. Katseet kääntyivät myös tulevaan, tavoitteet kovenivat ja matkat pitenivät, puhuttiin esimerkiksi rullasuksien hankkimisesta.
Vasaloppet oli ensikertalaiselle erittäin hieno kokemus. Osallistuminen ei ole vallan pieni ponnistus matkustamisen, vähäisten yöunien ja ruuhkien vuoksi. Lisäksi tänä vuonna keli itse hiihdossa oli vaativa lisäten reissun raskautta. Keskeyttäneitä oli kuulemma paljon ja kokeneet hiihtäjät muistelivat, että tällaisa keliä ei ole ennen koettu. Maaliin pääseminen pitkässä hiihdossa vaativissa olosuhteissa maksaa kuitenkin kaiken vaivan.
Todennäköisesti osallistuminen Vasaloppet-hiihtoon ei jäänyt viimeiseksi. Vaikka hiihdettävä matka on Pirkan hiihdossa sama, on Vasaloppet tapahtuman mittakaavan vuoksi aivan eri luokkaa.
Epilogi
Pitkään hiihtoon valmistautuminen antaa hyvää tavoitteellisuutta talven hiihtämiseen ja liikkumiseen yleisemmin. Tänä vuonna heikko talvi Länsi-Uudellamaalla teki valmistautumisesta hankalaa.
Kun tavoitteena ollut pitkä hiihto on hiihdetty, voi sukset hyvillä mielin laittaa talviteloille. Eikä niillä tänä vuonna kotimaisemissa enää mitään tekisikään. Edessä siintävät uudet haasteet, sillä suunnistuskauden alkuun on vain muutama viikko.
