Author: Pauli

Useimmiten olen suunnannut kohti Uudenmaan itäisiä osia suunnistuskauden päättävän Raatojuoksun merkeissä. Nyt ensimmäistä kertaa ohjelmaani mahtui Sibbo-Vargarna-seuran järjestämä Husqvarna-kilpailu, joka kisattiin eilen sunnuntaina.

Vaikka on jo loppukesä tai alkusyksy, sää oli epätodellisen helteinen. Kilpailukeskus oli louhoksella, jonka kalliopohja tarjosi kilpailukeskukselle jykevät ja jopa “kuumaiset” puitteet.

Olin paikalla sopivalla aikataululla, tein valmistelut ja läksin lähtöön. Lähtöpaikka oli harvassa kuusikossa ja aurinkovalo siivilöityi havupuiden oksistojen läpi. Lähtöpaikalla oli tavanomainen tunnelma, suunnistajat juttelivat niitä näitä. Oli  myöhästyneitä ja otettiin vahingossa vääriä numeroita.

Piipistä liikkeelle ja kohti K-pistettä, jonka jälkeen maasto muuttui heti hidaskulkuisemmaksi risukoksi. Suunnitelmana oli juosta tiheikön läpi kalliolle, jonka takana rasti olisi tiheikössä. Kalliolla vielä nastarit rapisivat oikeaan suuntaan, mutta tiheikössä juoksin rastin ohi. Palasin takaisin rastille. Ensimmäinen virhe heti ykköselle.

Suunta kohti kakkosta. Lähdin hivenen tyhmästi puskemaan vihreän läpi, vaikka oikealta olisin voinut seurata selkeää kuviorajaa. Ilmeisesti vauhtia oli liian paljon, sillä kakkonenkaan ei ilmoittautunut suoraan. Pieni turhautuminen alkoi hiipiä mieleen.

Kolmonen. Suoraan läpi vihreän, laskin mäet ja tulin rastia edeltäneelle suolle. Nousin mäen ylös, mutta en ollut ihan varma missä kohtaa mäkeä olin ja jouduin hieman etsimään rastia. Ei vieläkään hallittua suunnistusta.

Neloselle oli lyhyt helppo väli, rinteessä oli vain korkeuskäyriä ja pieni kallionlaki. Kolmen suunnistajan ryhmä paahtoi suurinpiirtein oikeaan suuntaan. Juoksin ensin perässä, mutta korjasin sitten omalle rastille kun muut jatkoivat. Kohtalainen väli.

Viitonen oli pitkä väli. Suora toteutus näytti epämiellyttävältä, hakkuuaukean, vihreän ja korkeuserojen vuoksi. Päädyin suunnitelmaan, jossa rastia lähestyttiin oikealta tietä ja polkua pitkin. Suunnitelma oli ihan hyvä, etenin tiellä 5 min kilometrivauhtia tai ainakin melkein. Löysin oikean polun ja juoksin kohti rastia. Irtosin polulta, enkä pystynyt paikantamaan itseäni hienon laakean avokallion päältä.

Pyöriskelin aikani ja tajusin, että nyt meni aikaa alkuradan virheiden lisäksi. Lyhyellä keskimatkalla ei montaa virhettä tarvita suorituksen romahtamiseen. Päätin lyödä hanskat tiskiin ja lähdin lenkkeilemään kohti kuulutusta. Poimin matkalta vain yhden rastin, vaikka tietysti olisin voinut harjoitusmielessä suunnistaa radan loppuun. Kävin ilmoittautumassa maalissa ja kävelin repulle, vaihdoin vaatteet ja lähdin veke. Sen pituinen se. Jani Lakanen kertasi kenttäkuulutuksessa rauhalliseen tahtiin omaa suoritustaan kun kävelin pois alueelta.

Suoritus oli kauden ylivoimaisesti heikoin. En saanut missään vaiheessa kunnollista otetta maastosta ja kartasta. Keskittyminen oli olematonta. Fyysinen puoli sen sijaan tuntui kesän harjoittelun jäljiltä lupaavalta ja kenties suunnistusta haittasi juuri (liian) rivakka eteneminen. Kuten kaikki suunnistajat tietävät, omalla tasolla onnistunut kisasuoritus tuo aina hyvän flown, tällä kertaa se jäi saavuttamatta.

Metsässä päätin, että taitaa olla aika pitää pieni tauko suunnistuksesta. Illalla kuitenkin mieli muuttui ja ilmoittauduin peräti kahdelle kilpailupäivälle ensi viikonlopun eGamesiin. Katsotaan miten suunnistus sujuu Kopparnäsin avokallioilla.

Parin kesäisen kuntosuunnistustapahtuman (Rauma ja Raasepori) jälkeen oli aika palata suunnistuksen suhteen tositoimiin, eli osallistua kansallisiin kisoihin. Tapahtumapaikkana Hyvinkään Rastin järjestämät pitkän matkan AM-kisat.

Maastona oli legendaarinen Usmi Kytäjän alueella. Maaston varmasti yksi haastavimmista ainakin Etelä-Suomen alueella. Maaston piirteitä ovat suuret korkeuserot ja jyrkät mäet, peitteisyys ja pienipiirteisyys. Kun tähän lisätään vielä se, että maastopohja on monin paikoin hidasta, on kattaus haastavalle suunnistustapahtumalle valmis. Isompia kokonaisuuksia ajatellen maastossa on runsaasti mäkiä, joiden väleissä on soisia solia.

Lähtöön oli matkaa 600 metriä ja menin lähtöpaikalle hyvissä ajoin. Lähdössä samaan aikaan oli mm. maailmanmestari Jani Lakanen. Rastimääritteistä havaitsin, että rata oli lyhyt (maasto hidaskulkuinen) ja rasteja oli vähän, kuten pitkän matkan kisassa kuuluukin olla. Kartta oli mittakaavaltaan 1:7500.

Kisan kulku oli seuraavanlainen:

K-piste oli jyrkän mäen päällä. Ratamestari oli juoninut heti ykkösvälin haasteelliseksi.  Väli oli 1.5 km pitkä ja rastivälin suoraa toteuttamista haittasivat poikittain kulkevat mäet ja solat. Harkittuani rastivälin toteutusta kiertäen, päädyin melko suoraan toteutukseen. Ajatus oli hyödyntää solia, jotka kulkivat suurinpiirein oikean suuntaisesti. Aamukahvipöydässä väliä katsoen ja nyt maaston hidaskulkuisuuden tietäen, oikealla kulkevien urien hyödyntäminen olisi ollut paikallaan.

Rastivälin alussa ajauduin liiaksi vasemmalle, mutta pystyin paikantamaan itseni tieltä. Tulin järven rannalle ja kiersin järven oikealta. Löysin oikean solan, joka olo melko hidaskulkuinen ja puskin sitä pitkin kohti rastia. Sola loppui ja ylitin vihreän alueen, sain kiinni jyrkänteestä ja tiesin olevani menossa oikeaan suuntaan. Etenin suuntaa katsellen kohti rastia, mäistä ja soisista solista tiesin missä olin menossa. Rasti lähestyi, toinen suunnistaja oli epävarma paikasta, kerroin oman näkemykseni ja jatkoin matkaani. Löysin rastille vievän solan ja etenin sitä pitkin samalla jyrkänteitä sivuilla bongaillen. Tuntui huippuhienolta, kun lähestyin rastia ja olin täysin varma haastavassa maastossa, että olen “oikealla tiellä” ja varmasti kohta rastilla.

Kakkosväli oli lyhyempi. Suunitelmani oli juosta mäen päällä ja seurata mäen reunaa. Suunnitelma toimi hyvin, mäen päällys oli hyväkulkuista. Tarkkailin korkeuskäyriä ja mäkimuodostelmia, näistä pystyin seuraamaan tarkasti etenemistä. Rastia lähestyttäessä nuorempi suunnistaja kysyi “missä ollaan”. Uhrasin puoli minuuttia omasta suorituksestani kun kerroin oman näkemykseni sijainnista. Rastia lähestyttäessä tuli jälleen hyvä fiilis, kun tiesin varmasti mistä olin tulossa rastille.

Kolmoselle oli jälleen pitkä väli, käytännössä kartan laidasta toiseen laitaan, pituutta noin 2 km. Ja tietysti mentiin poikittain yli mäkien ja solien. En keksinyt merkittävää kiertosuunnitelmaa, joten lähdin menemään suoraan. Tämä oli helppoa, koska suunta oli suoraan itään, eli kompassin katsominen oli helppoa (neula poikittain). Katselin jälleen etenemistä isompien mäkien, solien ja soiden mukaan. Isompana välitavoitteena oli puolivälissä oleva järvi. Eteneminen oli hidasta mutta varmaa.

Lähellä järveä kulkukelpoisuus parani ja laskettelin järven rantaan alamäkeen. Järven rannassa oli polkuja, joita rymisteli useampikin suunnistaja samaan aikaan. En kuitenkaan antanut heidän häiritä omaa suoritustani. Etenin ensin karkeasti suunnalla ja otin sitten kiinni isosta jyrkänteestä ja aloin suunnistamaan kohti rastia tarkasti. Oltiin jo lähellä rastia, kun kaksi suunnistajaa lähti etsimään rastia mielestäni väärästä suunnasta. Pidin oman näkemykseni ja kohta rasti pilkotti näkökentässäni. Leimatessani äsken rastia väärästä paikasta etsineet ja aikaisemmin minut ohittanut suunnistaja tulivat rastille.

Nelosväli helpompi lyhyt väli. Kulkukelpoisuus oli hyvä. Aloin etsimään rastia hiukan liian aikaisin rinteestä, mutta löysin hyvin.

Viitonen myös helppo lyhyt, mutta kuitenkin tarkasti toteutettava väli. Suoraan rastille.

Kuutonen oli taas vähän haasteellisempi pituuden ja maastonmotojen vuoksi. Juoksin kapeaa soista solaa pitkin, sitten mäen päälle, suolle ja kohti rastia, joka löytyi suoraan.

Seiska oli samantyyppinen väli, luin tarkasti karttaa, nousin yhden mäen turhaan (olisi pitänyt kiertää), mutta tulin tarkasti rastille.

Loppu alkoi häämöttää, kasiväli oli helpompia ja trafiikkiakin oli enemmän. Tapahtui kuitenkin jotakin melko harvinaista. Oksa nimittäin raapaisi silmää ja piilolinssi lähti irti. Tätä ei ole koskaan tapahtunut suunnistaessa. Näkö sumeni merkittävästi, mutta onneksi miinuksia on vain vähän. Toteutus lähti hiukan lapasesta ja juoksin suunnalla kohti rastia tietäen, että rasti on pellon reunassa, joka kyllä pysäyttää. Tulin pellon reunaan ja korjasin hiukan rastille. Sitten hölkkää polkua pitkin viimeiselle rastille, maalisuora ja repulle.

Suoritus oli kokonaisuudessaan hidas, mutta olin todella tyytyväinen, kun pysyin haasteellisessa maastossa erinomaisesti kartalla. Ykkösvälin toteutus oli haparoiva, muuten suoritus oli aika hyvin hanskassa. Silmälasin irtoamisen lisäksi tuli hieman pieniä ruhjeita, mutta ne kuuluvat asiaan.

Pesupaikka oli mukavan järven rannassa. Peseytymisen jälkeen ostin kahvin ja ruisleivän Kytäjän ABC:lta ja suuntasin kohti jalkapallokenttää Nummelassa, jossa jälkikasvu pelasi (voittoisasti) paikallista vastustajaa vastaan.

Näin on syksyn Raatojuoksuun päättyvä suunnistuskausi saatu käyntiin. Lähiajan kisoja ovat Husqvarna-kisat, eGames ja sitten alkaakin olla yökisojen aika. Oravatonni luonnollisesti kuuluu syksyy.