Tänään oli Sibbo-Vargarna seuran järjestämä Raatojuoksu, josta on muodostunut monelle suunnistajalle kauden viimeinen kisa. Raatojuoksun perusprinsiipit ovat yhteislähtö ja syksyinen keli. Suunnistajia on tapahtumassa viime vuosina ollut noin tuhat.
Tänä vuonna keliä voisi kyllä luonnehtia pikemminkin talviseksi. Lunta oli maassa muutama sentti ja pakkasta oli auton mittarin mukaan 4 astetta.
Hyvä valinta asuksi suorituksen ajaksi oli semipro- tai pro-tason suunnistajille urheilukerrasto, trikoot ja seurapaita. Enemmän kuntoilupohjalta liikkeellä olleet suunnistajat olivat verhoutuneet tuulipukuun.
Lähtöön oli todella pitkä matka, 3600 m. Eli varsin hyvä lämmittely tuli lähtöön siirtymisestä automaattisesti. Pitkän matkan ja/tai osallistujien velttoilun takia lähtö viivästyi ainakin 10 minuuttia. Lähdön rutiineissa törmäsin suunnistusblogistikollega Jormaan.
Suoritus lähti hyvin käyntiin, eli ykkönen ilmoittautui suoraan, samoin kakkonen ja hieman vaikeampi kolmonen. Kolmoselle mennessäni vastaan tuli erittäin kovakuntoinen Sami. Nelosen jälkeen tultiinkin jo ensimmäisen kerran keskusrastille. Tarjolla oli juomaa ja “pikkupurtavaa”, mutta jätin tarjoilut ensimmäisellä kerralla väliin.
Perhoslenkeillä on syytä olla tarkkana. Olinkin lähdössä ysille, kun piti lähteä kuutoselle. Huomasin kuitenkin onneksi ajoissa.
Kuutosella huomasin, että kompassiin oli ilmestynyt kupla. Se ei silti näyttänyt hirveästi kompassin toimintaa haittaavan. Ensimmäinen perhoslenkki meni hyvin.
Seuraavalla lenkillä ilmeni hieman ongelmia, oltiin aika haastavassa maastossa eli kuvassakin esiintyvän ysi-rastin kohdalla. Noin tusina suunnistajaa ihmetteli “kartta levällään”, missä rasti mahtaa olla. Pienen ihmettelyn ja hermostuneen säntäilyn jälkeen rasti löytyi.
Kympille mentiin letkassa, mutta yllättäen rasti ei ollutkaan kaikille sama. Itselleni rasti oli oikea. Jätin väärälle rastille tulleiden ärräpäät taakseni ja jatkoin eteenpäin.
Pienen lumipeitteen saaneille avokallioille muodostui tietenkin polkuja. Niistä oli apua, joskin polkuja oli runsaasti.
Jätin keskusrastin viimeisen kerran. Pitkä väli vei kohti kartanvaihtoa. En muista, että Raatojuoksussa olisi koskaan aikaisemmin ollut kartanvaihtoa. Toinen kartta oli painettu samalle karttalehdelle ensimmäisen kanssa.
Kartanvaihdon jälkeen oltiin aikaisempaa urbaanimmassa ympäristössä. Oli pururataa ja asutusta. Oli myös “penkkaa”, ja ylämäet puristivat suunnistajista viimeisetkin mehut pois.
Loppuvaiheessa jalkapohjat olivat aika kankeina kylmässä lumessa juoksemisesta. Olin varustautunut paksummilla sukilla, en tällä kertaa neopreenisukilla (koska en illalla löytänyt kuin toisen).
Viimeiset rastit olivat helppoja ja lopuksi juostiin vain kuulutuksen suuntaan.
Maaliin tullessa oli pientä dramatiikkaa. Eli emitin luennassa ei tullutkaan sitä tavallista “ok:ta”, vaan jouduin “itkumuurille”. Asennoiduin jo henkisesti hylsyyn. Ajattelin, että varmaan sitten jäi kerran leimaamatta keskusrastilla. Kaikki oli pienen selvittelyn jälkeen kuitenkin ok, eli kaikki leimat löytyivät.
Vaihdoin vaatteet ja ostin yhden kisamakkaran. Otin muutaman kuvan viestinnällisiin tarkoituksiin ja lähdin kävelemään autolle.
Koska Raatojuoksu järjestetään aina suurinpiirtein samalla alueella, pieniltä deja-vu tunteilta ei maastossa voinut välttyä. Järjestäjät olivat kuitenkin hakeneet hyvin uusia paikkoja rasteille. Radalla oli tänä vuonna pari tai muutama vaativampaa rastipistettä, muuten oli aika helppoa.
Keli ei haitannut suoritusta. Tuntui ihan lämpimältä, mitä nyt jalkapohjat jäätyivät. Suoritus oli ihan kunnon mukainen, yhtä rastia hieman jouduin etsimään.
Yksi takaiskuista oli se, että Garmin 735 XT pysähtyi oksan tms. iskun vuoksi kesken suorituksen. En yleensä lukitse sykemittarin nappuloita, varmaan tämä rutiini täytyy tästä lähtien uuden kellon kanssa tehdä.
Näin on saatu suunnistuskausi 2016 päätökseen. Kaudesta voi sanoa sen, että kesällä-alkusyksyllä akillesjännevaivojen ja kiireiden vuoksi oli vähän hiljaisempi kausi kilpailemisen suhteen. Jätin myös AM- ja SM-yön väliin, enkä itse asiassa ollut kertaakaan yösuunnistusmielessä metsässä syksyllä.
Kauteen mahtui kuitenkin hyviä suunnistustapahtumia, kuten alkukauden Ankkuri-rastit ja Silja-Rastit. Jukolastakin jäi hyvät fiilikset, vaikka keli oli haastava. Syksyn parhaimmistoa oli Oravatonni, joka on joka vuosi yksi mukavimmista kisoista.
Suunnistuskausi on pitkä. Kelit saattavat aikaisin keväällä olla kylmät, kesällä on hellettä ja kausi loppuu taas kylmiin keleihin.
Ajankohtaista liikunnan saralla on tällä hetkellä kuntosali, uiminen ja hiihtokauden odotteleminen. Jos lumet etelässä sallivat treenaamisen, saatan osallistua Pirkan hiihtoon. Ensi kaudella kisakalenterissa on muutama triathlon-kisa (pääkilpailuna Joroinen). Kalenterissa on tottakai myös hyviä suunnistuskisoja.