Jo ainakin neljänä kesänä juuri ennen kesälomaa olen tehnyt yhden työmatkan Karjaalta Helsinkiin pyörällä. Matkaa kertyy suuntaansa noin 80 km. Suoritus ei ole sinällään erikoinen, vain pitkä pyörälenkki, mutta aikaa siinä vierähtää (ennen työpäivää) jonkin verran. Reitti ilmenee alla olevasta kuvasta.

Parilla ensimmäisellä kerralla en ajanut iltapäivällä samana päivänä takaisin kotiin, mutta viime kerroilla tämä on muodostunut normiksi. Illalla Karjaalle tullessa hieman jo tuntee pyöräilleensä.
Uutena elementtinä tämän vuoden reissussa ovat GoPro-videot ja niistä tuotetut tunnelmapalat (ks. alla). Ensimmäinen video kuvaa aamuna menomatkaa ja toinen tulomatkaa, jonka tein kaverin kanssa. Kamera oli kypärässä.
Alkukesän aamuna on hienoa ajella kohti aurinkoa. Tältä olisin video välittää tunnelman aika mukavasti. Matkalla sattuu ja tapahtuu: iso hirvi harkitsi Inkoossa Hangontien ylitystä, mutta päätti sitten kääntyä takaisin metsään.
Eteneminen sujuu hienosti Hangontiellä, mutta matkanteko hidastuu, kun saavutaan Kivenlahteen. Tapiolaan mennessä on muistaakseni jokaisena kesänä ollut jonkinlaisia tietöitä matkantekoa haittaamassa. Niin nytkin.
Yleisemmin voisi sanoa, että työmatkapyöräilyä mainitusta suunnasta Helsinkiin ei ole tehty kovin helpoksi. Sen verran matkan varrella on liikennevaloja, huonoa päällystettä ja isoja kanttareita. Helsinkiin saavuttaessa tilanne on hyvä Ruoholahdesta Sanomatalolle, kiitos pyöräkaistan ja etenkin Baanan.
Kaiken kaikkiaan reissu oli taas mukava, harkintaan pitää ehkä ottaa yksi työmatkareissu elokuussa, jos työaikataulut sen sallivat.
Paluumatka alkamassa, blogisti Baanan alussa Helsingissä.
VIDEO aamun matkasta Karjaalta Helsinkiin:
VIDEO paluumatkasta Karjaalle:
Jyryrastit
Keskikesällä on yleensä suunnistuksen suhteen vähän hiljaisempaa omassa kilpailikalenterissani. Jyryrastit tarjosi kuitenkin eilen mainion mahdollisuuden suunnistukseen. Kisat olivat lähellä (alle tunnin ajomatka) ja maasto oli hyvä (Nuuksio). Kilpailut olivat samassa paikassa kuin AM-yö viime vuonna.
Korkeuserot olivat pienet ja näkyvyys hyvä, metsä oli hivenen kostea sateen jäljiltä. Suunnistus sujui ihan hyvin, paitsi tein yhden virheen pitkällä välillä, kun juoksin ohi rastin ja jouduin palaamaan.
Kisan jälkeen oli hienoa käydä Nuuksio-hotellin rantasaunassa ja uimassa.
Kisoja on lähiviikkoina vähänlaisesti. Lahti-Suunnistuksessa en ole koskaan ollut. Pitää harkita, jos ne sopisivat tänä vuonna kalenteriin. Muuten kesä jatkuu pyöräilyn ja juoksemisen merkeissä. Erilaisia liikuntaan liittyviä videoideoita on myös takataskussa jonkin verran.

