Vuosi on vaihtunut ja vanhan vuoden kokonaisyhteenveto liikunnan osalta on mahdollista tehdä. Suunnistuskausihan laitettiin jo pakettiin blogin edellisessä postauksessa. Samalla on hyvä luoda katse uuden vuoden urheilullisiin haasteisiin.
Alla olevissa kuvioissa näkyy liikunnan määrä lajeittain vuonna 2014. Tavoitteena oli edellisten vuosien tapaan, että liikunnan määrä olisi kokonaisuudessaan 300 tuntia.
Tavoite jäi noin kymmenen tuntia vajaaksi. Hyvänä selityksenä voi käyttää sitä tuttua, eli kiirettä. Aikaa liikunnan harrastamiseen oli viime vuonna kenties tavallistakin vaikeampi löytää. Harjoitustunteja tuli vähemmän, koska pidempiä harjoituksia tuli tehtyä niukasti. Esimerkiksi lumettoman talven vuoksi tein vähemmän pitkiä hiihtolenkkejä. Jo pelkästään Pirkan Hiihdon peruuttaminen vei kokonaissaldosta monta tuntia.
Lajien näkökulmasta tarkastellen urheileminen oli hivenen aikaisempia vuosia yksipuolisempaa. Juoksukilometreja tuli enemmän kuin tavallisesti, hiihtoa tuskin lainkaan ja suunnistustakin oli ohjelmassa vähemmän. Suunnistusharjoituksia taisi olla vuoden aikana vain pari, lähes kaikki suunnistaminen tapahtui kilpailuissa.
Myöskään maastopyöräily ei huvittanut, koska Karjaan metsätiet ovat tulleet sen verran tutuiksi. Kaikki pyöräily tapahtui uudella maantiepyörällä ja osa lenkeistä oli hivenen pidempiä eli noin sadan kilometrin mittaisia. Jo perinteeksi on muodostunut ennen kesälomia pyörällä tehtävä työmatka (noin 80 km).
Kuntosalia oli ohjelmassa kohtuullisesti ja tämän lajin harrastaminen ajoittui huonoihin keleihin syksyllä. Kuntosaliharjoittelusta voi sanoa, että se on uusi myönteinen lisä repertoaariin, aikaisemmin en ole siitä ollut niin innostunut. Nyt “salilla käyminen” sopivassa määrin tuntuu mieluisalta.
Vuositarkastelu osoittaa paitsi pientä valitettavaa alenevaa trendiä, niin kuitenkin myös sitä, että harrastaminen on ollut kohtuullisella tasolla noin viiden vuoden ajan.
Hivenen yleisemmin tässä on mahdollista pohtia “veteraaniurheilun” haasteita. Liikuntaharrastusten haasteita on työssäkäyvillä liikuntaa harrastavilla karkeistaen kaksi, jos oletetaan, että motivoituminen ei tuota ongelmia.
Ensinnäkin, työn ja perheen vuoksi ajan löytäminen liikuntaharrastuksiin saattaa olla haasteellista. Omalla kohdalla esimerkiksi työpäivät ja -matkat vievät arkipäivästä leijonan osan. Nimenomaan kaksi tuntia junassa päivittäin työmatkaan käytettynä on aikaa, jonka voisi käyttää esimerkiksi liikuntaan. No, nyt se tulee käytettyä työhön.
Joissakin junissa on ravintolavaunu ja kaikissa IC2-junissa lapsille leikkipaikka. Aika hyvää palvelua olisi, jos esimerkiksi IC2-junassa olisi pieni kuntosali. Vaunuun mahtuisi todella hyväkin kuntosali. Esimerkiksi kahden tunnin junamatkalla voisi tehdä hyvän treenin. No tämä nyt on tietenkin utopiaa.
Tunnettu tosiasia on, että lasten urheiluharrastuksiin kuljettaminen vie nykyään vanhemmilta paljon aikaa. Tämä on tietysti hyvin käytettyä aikaa sinällään. Mutta passiivisen kentän reunalla seisoskelun sijaan lasten harjoitusaika kannattaa käyttää aktiivisesti omaan treenaamiseen. Merkittävä osa omasta liikunnastani vuoden aikana on tullut lasten harjoitusten “sivutuotteena”.
Toisaalta erilaiset vammat saattavat pakottaa pitämään taukoa. Viime vuosi oli siitä hyvä, että merkittäviä liikuntaa estäviä vammoja ei esiintynyt. Erilaisia pienempiä vaivoja oli nopeasti laskien noin viisi kappaletta, mutta keskeistä oli se, että ne eivät estäneet harrastamista.
Vammojen osalta tärkeä havainto on se, että yleensä kaikenlaiset ylilyönnit johtavat (ainakin veteraaniurheilijalla) loukkaantumiseen. Ylilyöntejä ovat esimerkiksi harjoittelu suurella teholla tai erityisen pitkäkestoiset harjoitukset. Luulen, että hyvä vammaton vuosi oli seurausta siitä, että harjoittelin aika tavalla “mukavuusalueella”, eli en tehnyt kovin rajuja harjoituksia. Toisaalta tietenkin voi kysyä, olisinko paremmassa kunnossa, jos olisin tehnyt vähän enemmän vaikuttavia harjoituksia.
Entä sitten alkaneen vuoden tavoitteet?
Kokonaistavoite on edelleen 300 tuntia liikuntaa. Juoksua ja pyöräilyä olisi hyvä saada tuhat kilometria. Hiihdon osalta ei kannata asetella tavoitteita, koska siinä ollaan kuitenkin säiden armoilla.
Joka tapauksessa olen osallistumassa talven aikana kahteen pitkän matkan hiihtoon. Helmikuussa ohjelmassa on Botniavasan hiihtoon sekä maaliskuussa Vasaloppet-hiihtoon.
Hiihtoharjoittelu tuli lumitilanteen näkökulmasta mahdolliseksi etelässäkin joululomalla ja hiihtokilometreja tuli nopeasi mittariin noin 150. Nyt kelit näyttävät huonommilta, mutta tekolumet vielä pysyvät. Ja uudet pakkaset ovat tulollaan ensi viikolla.
Suunnistuksen osalta tavoitteena on yksinkertaisesti parantaa suoritusta sekä taidollisessa että fyysisessä mielessä. Näihin palaan kauden alun kynnyksellä.
Ja vaikka edellä tuli todettua, minkälainen “trade-off” harjoittelun tehon ja vammojen suhteen vallitsee, tavoitteena on lisätä myös tehoharjoitusten määrää nyt heti vuoden alusta. Tästä on tarkoitus saada “reservialuetta” suunnistuskaudelle.
Muutama pidempi pyörälenkkisuunnitelma pyörii päässä ensi kesää ajatellen. Samoin jonakin vuonna mahdollisesti triahtlonin kokeileminen voisi tulla kyseeseen.
Seuraavat tarinat blogiin liittyvät todennäköisesti mainittuihin hiihtoihin liittyen. Ja sitten onkin jo uusi suunnistuskausi käsillä.