Tosiaan Jukolan viesti oli tänä viikonloppuna Jämsässä. Oma osuus oli kuutonen ja oma startti oli odotettavissa aamun ja yhteislähdön rajamaastossa.
Päivällä katselin jo tiiviisti telkkarista Venlojen viestiä. Maasto ja gps-palat näyttivät vaativilta (mm. A-M Fincken virhe rinnerastilla). Toisaalta Janne Salmi sanoi, että maasto ei ole samalla tavalla vaativaa kuin viime vuosien Jukolan viesteissä.
Olin liikkeellä sellaisella taktiikalla, että olin Tampereella yötä ja ”herätys” oli kello 02. Siitä sitten siirryin kilpailukeskukseen Jämsänkoskelle. Taktiikka oli hyvä, pidempäänkin olisi tietty voinut nukkua, mutta täytyyhän sitä nyt Jukolassa olla kisojakin seuraamassa.
Ajellessa oli todella hiljaista siinä kolmen maissa yöllä. Kuuntelin radiosta erittäin hyvää Jukola-radiolähetystä, jossa asiantuntijana oli Seppo Väli-Klemelä.
Pääsin kisapaikalle hyvin ja laitoin auton epäviralliseen parkkiin varsin lähelle kilpailukeskusta. Jännä, että Jukolassa sai auton lähemmäs kuin monissa kansallisissa. Siitä sitten hakemaan numerolappua Hiidenkiertäjien tuulisuojasta. Seurasin kisoja ja katselin kännykästä, miten oman joukkueen suoritus etenee. Kävin syömässä aamupuuroa ison annoksen. Muukkonen oli samaan aikaan aamupuurolla.
Kartat odottavat ottajaansa.
Juttelin Vetelin Urheilijoiden pitkän yön juosseen urheilijan kanssa. Hän vaikutti väsyneeltä, mutta onnelliselta.
Sitten koitti aika, että edellisen osuuden viestinviejä oli leimaillut väliaikarasteilla. Näytti vahvasti siltä, että pääsisin starttaamaan ”viestinomaisesti” enkä joutuisi yhteislähtöön. Siirryin emit-luentaan, jossa yllätyksekseni toimitsija ilmoitti emitin olevan rikki. No ei siinä mitään, sain järjestäjiltä vuokra-emitin ja siirryin verryttelemään.
Notkuin puomilla ja seurailin tilannetta. Tulijat antoivat vihjeitä lähtijöille. Kompassisuunnan ja urien merkitystä korostettiin. Toiset sanoivat, että ”helppoa on”, toiset pitivät ”kivikkoa ja rinnettä vaativana”. Osalla joukkueista oli viestin jatkaja hukassa. Huudeltiin ja soiteltiin kännykällä. Jotkut juosseet olivat vihaisia kun lähtijä ei ollut paikalla.
Sitten huomasin HiKin punamustavalkoiset väri karttatelineillä. Sain kartan, tarkistin numeron huolella, ettei kävisi ns. pyrintöjä ja taittelin karttaa sopivaksi kun juoksin K-pisteelle. Huomasin, että alku oli varsin helppo ja ensimmäisen välin alku muistutti Jämin Suunnistusmaratonia kangasmetsineen. Välillä oli isoja muotoja jos jonkinlaista ja todella helppoa oli. Seuraavat välit olivat samoin helppoja. Monet radan väleistä olivat myös lyhyitä, joka vähensi vaativuutta.
Pyrin pitämään varsinkin alussa matkavauhdin sellaisena, että en mennyt hapoille mäissäkään. Toisekseen pyrin pitämään suunnasta koko ajan huolta. Tietty myös siitä, missä kohtaa olin menossa.
Suunnistus sujui oikein hyvin. Aikaisempien yhteislähtöjen ryysisten jälkeen tunnelma oli nyt aika tavalla erilainen. Metsässä ei nimittäin ollut valtavasti porukkaa. Sai mennä melko yksin, välillä tietty oli muitakin, mutta ei valtavasti.
Suunnistuksesta ei syntynyt kovinkaan paljon raportoitavaa. Yhtään hakua ei tullut, pari ehkä pientä kaarrosta. Sellaisia lakasmaisia ”40 sekunnin virheitä”. Jaksoin juosta yllättävänkin hyvin verrattuna esimerkiksi kauden aikaisempiin pitkän matkan kisoihin.
Lopussa oli sitten tämä hiekkakuoppasäksätys, jossa oli paljon polkuja. Ei ollut kovin vaikea sekään. Siellä hiekkakuopilla kuulin kuinka kilpailukeskuksessa soitettiin Europen ”Final Countdown”, tästä tuli hyvät lisäfiilikset.
Sitten oli vuorossa enää päätös siitä, kummalta puolen sähkökeskusta menen rastille. Venlojen viesti ratkesi tässä kun OK Pan Århusin Emma Klingenberg kiersi oikealta Haldenin Mari Fastingin valitessa vasemman kierron. Näin ollen tuntui järkevältä kiertää oikealta. Lisäsin vauhtia, koska loppu häämötti. Kuulin kuinka kilpailukeskuksessa soitettiin ”Eye of the Tiger”.
Lopussa vielä tiheikön läpi pari kertaa oikealle polulle ja leima 333 viimeiseltä rastilta. Kuittasin vielä tärkeitä sijoja loppuviitoituksella. Markus oli kameran kanssa viitoituksella. Joku yritti pyristellä vastaan loppusuoralla, mutta ei pystynyt vastaamaan väkevään kiriini.
Loppuviitoituksella kaikki pelissä.
Kuva: Markus.
Emit-tarkastuksessa tuli vapauttava päätös ja homma oli sitä myöten selvä.
Onnistuneen suorituksen jälkeen on hyvä virnuilla.
Kuva: Markus.
Kävin suihkussa, vastaan tuli maailman paras miessuunnistaja, hymyilevä Thierry Gueorgiou. Sain kartan HiKin leiripaikalta ja läksin pikku hiljaa kotiin. Kun kävelin autolle, kilpailukeskuksessa selkäni takana soi ”Sandstorm”.
Tosi hyvin siis meni sekä suunnistuksen että jaksamisen puolesta. Hyvät fiilikset jäi siitä, että tuli tähän paikkaan hyvä suoritus erittäin vaikean alkukauden jälkeen. Tällä kaudellahan on ollut näitä vaivoja, keskeytyksiä, huonoa suunnistamista ja jopa hylsy.
Tästä on hyvä jatkaa kautta vaivojen sallimissa rajoissa.
Gepsin laitan kun saan skannailtua.