Vesisateinen jouluaatto

Parina viime vuonna jouluaattona on voinut Karjaalla hiihtää ja on ollut jopa kylmä. Toisin on nyt. Vesi lotisee ja plusasteita on saman verran kuin juhannuksena.

Juoksin aamusella kympin verran vesisateessa taas kerran. Paikat oli vähän kireinä kun eilen oli vähän tavallista kovempi kyyti.

Lenkkikaverin kanssa eilen lähdettiin sellaista perusvauhtia 4.30 jolkottamaan ja suunnitelmana oli juosta vielä vetoja. Aluksi pystyin vähän puhumaan, sitten aloin puuskuttamaan hengityksen jopa vingahdellessa hiukan ja piti keskittyä juoksemaan.

Juostiin yhtä mäkeä ylös ja mäen jälkeen piti kiristää tahtia. Oli vauhti aika tapissa siinä ylämäessä jo (jälkeenpäin katselin että syke 180 joka on 40 vuotiaalla teoreettinen maksimi). Kaveri lähti sitten rennosti mutta kovaa, enkä pysynyt perässä, vaikka oma vauhti oli noin 4 min per km. Sitten hidastettiin ja otettiin vähän kohtuullisempia vetoja lopussa sellaista 4 min/km vauhtia ja syke nousi niissäkin lähelle 180. Tosi hyvä harjoitus, mutta huomasin, että ei sitä ihan vielä huippukunnossa olla. Katso lenkkidata tästä.

Mutta hyvin on tullut harjoiteltua viime aikoina. Pitkälti yli 300 tuntia on jo tältä vuodelta liikuntaa. Jotkut ovat harjoituspäiväkirjasta päätellen lopettaneet urheilun kokonaan tai eivät ainakaan ole merkkailleet treenejä. Se, että ei merkkaile treenejä on yhtä paha kuin että ei urheile.

Lumettomuuden myötä alkaa pikkuhiljaa huolestuttamaan, paljonko on kilsoja alla kun koittaa Pirkan hiihdon aika. Kunto on ihan ok sinällään tietty, mutta käsissä ei ole paljoa voimaa. Sauvakävely tietty auttaisi tähän vaivaan, mutta mieluummin olen nyt juossut kun jalat sen sallivat.

Jaloista puheen ollen, ostin hiljan uudet kengät. Eli Adidas Supernova 3 GTX merkkiset ja tyyppiset jalkineet. Erikoisuutena on gore-tex kalvo, joka on todella hyvä näillä keleillä. Erinomaisen hyvä ostos vieläpä 50 % alennuksella sain.

Lunta kun ei ole niin suunnistus on ihan mahdollista. Lohjalla olisi Tapanina kinkunsulatussuunnistus ja sitten on erilaisia suunnistusharjoituksia siellä täällä. Varmaan jotain tällaista tulee tehtyä ennen töihin palaamista.

Musiikkirintamalla on tullut hankittua pari uutta levyä. Ensinnäkin Nightwishin uusi. On sitä tullut kuunneltua junassa ahkerasti, mutta ei se kuitenkaan nouse samaan sarjaan vanhempien levyjen kanssa. Parhaat biisit ehkä “Storytime”, “Scaretale”, “Restcalm” ja monta muuta ihan ok:ta “I want my tears back” hyppään yli ja “Taikatalveakaan” en juuri jaksa kuunnella. Kaiken kaikkiaan ihan hyvä levy, aika kevyttä kuitenkin.. Kuulemma moni sanonut että kuulostaa Abbalta. Ei se silti huono ole jos Abbaan verrataan…

Tätä kirjoittaessa joulumusiikkina uusi Opeth. Alustavasti kuulostaa erittäin lupaavalta!

Jos kulttuurista on puhe niin kirjoja ei ole viime aikoina tullut paljon luettua. Miika Nousiaisen (juoksija muuten) “Metsäjätti” oli hyvää kyytiä menossa mutta kirja piti palauttaa kirjastoon. Pitää se vielä hankkia takaisin. Sen verran tuttua asiaa oli 1980-luvun musiikki ja pelirintamalta.

Ja loppuun pari jouluista kuvaa.

 

Joulupuu on koristeltu.

Jouluinen kylätie Karjaalla.

Jouluaaton idylliä Karjaalta.