Roti-leipää

Aika kiireistä taas ollut. Viikolla hätäiset urheilut parina iltana, kuntopiiri sentään täysimittainen.

Perjantaina olin tarkastamassa yhtä lisensiaatin tutkielmaa. Taas sain kuulla sen yhden tietyn kysymyksen, joka aina kysytään kun näen tutkijoita, eli “ehditkö kirjoittamaan julkaisuja?”. Sanoin että en ole viiteen vuoteen varmaan julkaisuluetteloa täydentänyt. Jotain nimikkeitä on tullutkin, mutta ei sen listan täydentäminen enää anna elämään sisältöä. Tutkijoiden on vaikea ymmärtää, että joku tutkija vaihtaa hommia toisenlaisiin, julkaisee vähemmän, ja on ihan tyytyväinen.

Eilen hiihtelin Lohjalla vähän pidempään. Kolme tuntia ja 35 km. Ihan ok, vähän kädet oli veltot ja pikkasen alkoi kropassa tuntumaan pidempi lenkki. Ihan hyvältä näyttää Pirkkaa ajatellen.

On muuten Alexander Stubb ilmoittautunut Pirkkaan. Toivottavasti ei peru kuten viime vuonna.

Tänään aamulla kävin ensin pikaisella 5 km tv reippaalla juoksulenkillä. Iltapäivällä kävin vielä hiihtelemässä tunnin verran vapaata kun pojat olivat laskettelurinteessä. Sitten uimahallit päällle.

Yli 9 h liikuntaa tälle viikolle, ei paha kun on töitäkin ja muuta tekemistä.

Ruokarintamalla tein viikonloppuna kahta intialaista. Kanaa lauantaina ja kasvista tänään. Eilen tein vielä Roti-leipää kylkeen. Maailman yksinkertaisin leipä varmaan, mutta oikein hyvää  ja harjoituksella vielä paranee.