Pihkarastit menivät oikein hyvin, siis juuri kuten eilen kisaennakossa tuli kirjoitettua. Suunnistus pysyi hyvin hallinnassa, eikä päättömiä juoksuja tullut. Aika 4,4 km radalla oli 56.52. Kilometrivauhti siten 12.55 joka ihan ok. Päihitin jopa kaksi kanssakilpailijaa….
Kuvassa kovalla keskittymisellä kohti ykköstä.
Alla lahjomaton gps-käppyrä päivän kisasta.
Rastivälit:
0-1: Tarkasti, polkua, kallioiden huipuista, polusta ja kivistä kiinni. Oikealla jyrkänne ja siitä rastille.
1-2: Alas tiheikköön, odotin, että siellä oja ja jyrkänne. Siitä ylös. Mäen huippu. Pieni polun pätkä, suo jää oikealle. Rasti edessä.
2-3: Suunta, kallion laki, sitten soiden välistä. Jyrkänne, eteenpäin ja rastille.
3-4: Alas ja odotin ojia (3 kpl) sitten menin jyrkänteiden kautta. Rinnettä ylös, pieni polku, kivet ja suoraan rastille.
4-5: Suunta, odotin kalliota. Ajauduin hiukan oikealle. Olisi pitänyt pysyä tiukasti kallion päällä ja odottaa rastia sen jatkeelle. Tässä virhe.
5-6: Tielle voimalinjan alle (gps vähän sivussa). Siitä sitten peltojen ylitykseen, jossa juomarasti.
6-7: Tietä ja polkua (jyrkkä ylämäki). Mutkasta vasemmalle. Helppo rasti.
7-8: Takaisin polulle. Suota pitkin ja rastille. Olisi voinut ottaa pyöreämminkin, mutta ihan ok.
8-9: Suoraan, kiinni kalliosta, polusta, kivistä ja jyrkänteistä. Suoraan rastille.
9-10: Kurinalaisesti suoraan suunnalla ja kiinni polusta ja kivistä.
10-11: Suunnitelma edetä rinnettä jyrkänteille saakka. Sinne siis. Ekan jyrkänteen kohdalla taitoin oikealle. Vähän tuli koukkua kun ei ollut selkeää rastinottoa. Olisi voinut ottaa alakautta, kaikkien jyrkänteiden ja kivikon kautta. Toinen vaihtoehto ylhäältä, tuttua polkua ja seiskarastin ohi jatkaen. Ei kuitenkaan katastrofaalista pummia.
11-12: Tarkasti suunnalla, koska ei paljon luettavaa. Katselin kuitenkin kiviä ja hain pientä avokalliota jossa rasti. Suoraan rastille. Pysähdys (punainen) tuli siitä kun neuvoin papalle missä ollaan.
12-13: Kahden ison kiven kautta voimalinjan alle. Katsoin kivet ja sihtasin rastille.
13-14: Suunnalla tiheikköön, ajauduin oikealle ja korjasin lopussa. Juoksin täysillä maaliin (ohitin yhden OK 77:n suunnistajan) ja nyrjäytin nilkkaa vähän loppusuoralla. Ensiavussa kylmä, koho ja kompressio. Ei siinä sen pahempaa.
Summa summarum: Saa olla tyytyväinen siksi, että ajatusmylly pyöri hyvin. Sain kiinni maastosta hyvin ja näin tuloksena vuoden paras kisasuoritus (Jukolan kanssa). Samalla otteella olisi mennyt hyvin viime viikolla Kankaanpäässäkin, mutta tapahtui mitä tapahtui.
Oli muuten kuuma juosta kisassa. Autonmittari näytti +32 astetta lämmintä.
Tästä on hyvä jatkaa, elokuun lopulla kaksipäiväinen koitos E-Games Inkoossa.


