Kirjoituksia liikuntaharrastuksista
Olin parin päivän reissulla Saariselällä. Kaksi kertaa ehdin lenkille. Gepsit alla. En oikein keksinyt sopivaa lenkkiä ja päädyin juoksemaan “sinne ja takaisin”. Jälkimmäinen on ihan lyhyt saunalenkki, ensimmäisllä kerralla juoksin hieman vajaat 10 km. Latupohjia oli todella hyvä juosta.
Ehdin myös kalaan, vaikkakin jäin itse kalatta.
Huomenna Nousiaisissa kauden viimeinen henkilökohtainen kilpailu, eli Oravatonni.
Eilen kävin kokeilemassa itse järjestettyä suunnistusharjoitusta Brunkomissa. Piirtelin kartalle 10 rastia, radan pituus oli noin 5 km. Auto parkkiin Gölelle ja menoksi vesisateeseen. Kuvassa harjoitus satelliittiperspektiivistä.
Garmin piirteli viivaa suunnistuskarttaan myös (ei esitetty tässä). Ihan ok näköistä, ei mitään koukkimista.
Märkää oli metsässä ja kalliot olivat liukkaita. Nastarit märiksi suolla. “Rastit” löytyivät hyvin. Menin kokolailla kävellen metsässä, jotta ei mitään turhia loukkaantumisia ainakaan tulisi. Helppokulkuisemmassa maastossa ja tiellä sitten juoksuksi.
Varsin rauhallisesti otin siis. Siksi oli yllätys, mikä olikaan harjoitukseen kulunut aika. Pari minuuttia yli tunti. Keskimatkan kisoissa on mennyt tänä vuonna paljon kauemminkin. Eli olen koheltanut ja juossut ympyrää siellä pidempään kuin mitä erittäin hitaalla etenemisellä olisin päässyt. Tämä kannattaa yrittää pitää mielessä tulevissa kisoissa…
Sunnuntaina aamulla sitten viikonlopun toinen harjoitus. Pitkästä aikaa pitkä lenkki, pituudeltaan tänään 17 km. Hyvin kulki, keskisyke 130, aikaa meni vähän vajaa 2 h. Käppyrät alla. Mutta kyllä on tylsää hommaa tuo tasaisella juokseminen.
Sitten vähän puutöitä, eli puita pinosta varastoon sisälle. Sieltä niitä on sitten hyvä talvella käydä hakemassa takkaan.
Illemmalla vielä autonkuljettajana naapurin pojalle ja vanhimmalle pojalle jalkapalloharjoituksiin. Hyvännäköistä peliä ja innokkaita pelaajia, vaikka vettä satoi kaatamalla.
Samaan aikaan oli kai BK:n ykkösjoukkueen peli toisella kentällä. Yllättävän intensiivinen tunnelma, huutoa, torvia ja kiroilua. Karjaa johti 5-0 siinä vaiheessa kun lähdin paikalta. Ehkä se tekonurmen lämmittäminen -20 asteessa ei sittenkään ollut turhaa?
Ensi viikolla tulee sitten 40 vuotta mittariin. Juhlapäivänä olen matkoilla, eli työmatkalla pohjoisessa. Sitten sunnuntaina kilpailut eli Oravatonni Nousiaisissa. Se taitaakin olla kauden viimeinen henkilökohtainen kisa. Karjaan Uran Halikkoviesti-joukkuetta kasataan kovaa vauhtia ja kenties juoksen siellä.
Ai niin. Vielä vähän muutakin kuin ruumiinkulttuuria. Olen yrittänyt viime aikoina taas vähän lueskella – hitaasti mutta varmasti. Koska vaimo lukee koko ajan ja on erinomaisesti perillä ajankohtaisista ja tärkeistä kirjoista, olen pyytänyt häntä “suosittelemaan” ja hankkimaan kirjoja luettavakseni. Kyseessä on siis eräänlainen ulkoistus.
No, hiljan sain luettua Khaled Hosseinin “Tuhat loistavaa aurinkoa”. Koska kuulemma kaikki ovat lukeneet tämän kirjan, minun ei tarvitse kertoa, mitä siinä tapahtui. No, se kertoo kahden naisen elämästä Afganistanista. Aivan erinomainen kirja, joskaan en voi suositella kaikkein herkimmille. Sen verran kovia olivat naisten kohtalot. Samaan tematiikkaan liittyi myös kesällä lukemani Sofi Oksasen “Puhdistus”. Aivan erinomainen kirja sekin.
Nyt on menossa Joel Haahtelan “Perhoskerääjä”. Pohdiskelin mikä sana kuvaisi kerrontaa siinä ja vaimo auttoi “se on unenomainen”. Totta tosiaan. Eli siis sitä vain, että yritetään tässä lukea muitakin kirjoja kuin suunnistuskirjoja.
Tosiaan tänään työreissulla Kotkassa. Ajoa 460 km suurinpiirtein täältä läntiseltä Uudeltamaalta.
Jossain vaiheessa Loviisan paikkeilla alkoi näkyä venäjänkielistä tekstiä mainoksissa. Harvemmin tuollapäin Suomea tulee käytyä. Pohdiskelin, että vissiin RUK:n (kurssi 194, “Kollaa”) aikaan viimeksi olin Kotkassa. Siitä on “vain” hieman yli 20 vuotta. Palaan muuten ehkä myöhemmin tässä blogissa RUK:n johtamisoppeihin, nehän ovat viime aikoina olleet puheena ainakin Talouselämässä.
Tapahtuma jossa olin esitelmöimässä pidettiin Merikeskus Vellamossa. Voin sanoa, että oli hieno paikka. Kuuntelin seminaarissa mielenkiintoista esitystä sosiaalisesta mediasta. Kaikenlaisia mahdollisuuksia olisi sillä puolella. Ei muuten tämä blogigaan kovin sosiaalinen ole, kun noita kommentteja tulee aika vähän.
No, paluumatkalla sitten suunnistamaan Keravalle. Keski-Uusimaa rastit ja paikkana Talma. Kartta ja piirros alla. Ai niin, ikävä kyllä unohdin Garminin kotiin ja joutusin (turkua) piirtämään reitin “käsin”.
Täytyy sanoa, että nyt oli vähän vaatimaton tämä maasto. Aika vaikea on ratamestarin tuollaiseen maastoon saada esim. 7 km rataa. On pihaa ja peltoa. 8 v poika sanoi kartasta että “sprinttikartta”. Katselin ratoja ja päädyin 5 km rataan kun ajattelin, että se näissä oloissa riittää.
No, hissukseen lähdin matkaan. Ihan ok löytyivät rastit. Oli peltoa ja rakennuksia joihin peilata ja polkuja. Seiskalla sitten pieni herpaannus kun työasiat alkoivat pyöriä mielessä. Vissiin vähän menin ulos kartaltakin kun rasti oli niin kartan reunassa. Palasin polulle ja sieltä sitten rastille.
Toinen herpaannus sitten mennessä rastille nro 13. Olin tehdä Thierryt ja katselin jo rastia 14 ja menin vähän matkaa väärään suuntaan.
Lopussa vielä todella pitkä rastiväli, jossa pelkkää juoksua. Siinä sitten juoksin vähän rivakammin, katsotaan mihin se väliajoissa riittää.
No ei siinä mitään, tuli taas yksi harjoitus tehtyä. Kyllähän nämä tämä maastotyypin suunnistukset ovat yksi osa lajia, siis tällaiset joissa kierrellään esim. pururadan tai hiihtokeskuksen ympärillä.
Tuli myös katseltua maastoa siellä Kotkan seudulla sillä silmällä, että Jukolan viesti on sielläpäin ensi vuonna. Näytti aika peitteiseltä ja toisaalta kiviseltä se maasto autosta tiirailtuna.
Tosiaan tänään Rasti-Nokian kansalliset. Kisa käytiin kosteassa metsässä, ilman sadetta kuitenkin. Tyypillisessä hämäläisessä suunnistusmaastossa. Kuva alla. (Pahoittelen muuten kuvien huonoa laatua, kuvat piti ottaa kännykällä kun vaimo otti paremman kameran ulkomaanmatkalle).
No ei se ihan koko ajan tuollaista ollut, mutta oli siellä peitteistä välillä, paljon kiviä ja hakkuujätettä.
No miten kisa meni? Alla kartta gepseineen. Kannattaa kiinnittää huomio rasteihin 2, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11 ja 12. Nämä menivät hyvin. Kolmen kanssa oli ongelmaa.
Ykkösen kanssa ei sen suurempaa. Näin toisen ykkösen oikealla ja pitihän sitä käydä katsomassa. Kuten Minna Kauppi sanoo uusimmassa Suunnistaja-lehdessä, “ainahan se kartta tutisee kun mennään ykköstä kohti.” No, ei tämä mikään paha virhe ollut 45 s-1 min varmaan ja se ei ole mitään näissä touhuissa.
Kakkonen siis ok, mutta kolmosella tapahtui jotain kummaa. Olin täysin kiinni kartassa kun ylitin ojan, hakkuu-aukea oli siinä vasemmalla ja olin menossa kohti rastia, mutta sitten käännyin vasemmalle pitkälle hukkaan. Siinä sitten seikkailin aikani (oli siellä muitakin seikkailemassa). Sitten kävin hakemassa uuden lähdön sieltä hakkuu-aukean reunasta ojan mutkasta ja suoraan rastille. Paha moka.
Sitten monta, monta rastia erittäin hyvin. Esimerkiksi 7-8 välillä oivallisesti metsäkoneuraa alle, suolle ja suoraan rastille. Sitten ihan fiksu pieni tiekierto (väliajoissa näkyi että menin kovaa) ja suoraan rastille. Oli peitteistä, mutta silti rastit löytyivät hyvin. Sitten valtava herpaannus toiseksi viimeiselle rastille. Siinä varmaan olin jo tuudittautunut maaliintuloon kun kuulutuskin kuului. Ja taas täytyy sanoa, että oli siellä muitakin harhailemassa.
Pyörin väärällä puolella tiheikköä ja olin aika sekaisin siitä, missä olin. Vaikka kävin esimerkiksi siellä ihan selkeällä isolla kivellä tiheikön pohjoispuolella. Sieltä sitten seikkailin ihan läheltä rastia pitkälle takaisinpäin, hakkuuaukean reunalle. Sieltä kaksoiskiven vierestä ja kahden kumpareen linjassa suoraan rastille. Olipa helppo.
Täytyy olla tyytyväinen hyvin menneistä osuuksista ja ottaa opiksi pummeista. Molemmat isot pummit tulivat helpoissa paikoissa. Erityisesti kolmonen olisi pitänyt ottaa varmasti hakkuuaukean jälkeen alkanutta pientä soistuvaa aluetta pitkin. En ymmärrä miksi piti kääntyä vasemmalle. Ja se nro 13, se harjanne olisi pitänyt kiertää, tsekata hakkuu-aukea ja mennä kaksoiskiven ja kumpareiden kautta rastille.
Yksi asia, mikä pitäisi saada kuntoon viimeistään ensi kaudella on se, että pummin tullessa pystyisin minimoimaan säntäilyn. Eli pitäisi pystyä pysähtymään ja paikantamaan itsensä. Jos tämä ei onnistu, tulisi palata takaisin “viimeiseen varmaan” (Pauli Nokelainen, suullinen tiedonanto). Tästä tekniiikkavalmentajakin jo huomautti kiemurat nähtyään. Tietty tämä on ollut tiedossa, mutta periaate on ollut käytännössä vaikea toteuttaa.
Kun kausi loppuu, ehtii vielä tekemään karttaharjoituksia parisen kuukautta. Siinä sitten on mahdollisuus opiskella paikantamistakin.
Antti “Pipo” Harju pohdiskelee uudessa Suunnistaja-lehdessä, että MM-kisoissa ei saa pummata yhtään jos aikoo menestyä. No ei saa näissäkään kisoissa. Ainakaan tuollaisia 10 minuutin pummeja.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin tosi mukava kisa hämäläisessä maastossa. Hyvät järjestelyt Rasti-Nokialta. Jopa lämmintä vettä suihkussa, todella ylellistä. Peukku myös paikallisväristä kisamusiikissa, siellä Eppu Normaali soi hiekkamontussa, kun karautin paikalle.
Parin viikon päästä taitaa olla ainakin henkilökohtainen kisakausi lopuillaan (Oravatonni Nousiaisissa). Sitten onkin aika alkaa keskittyä uuteen kauteen (Suunnistaja-lehdessä oli jo ensi vuoden kilpailukalenteri).
Täytyy käydä myös perusteelliset keskustelut valmentajien kanssa kauden lopussa.
Tosiaan olin pienellä työmatkalla Tallinnassa. Pari lenkkiä ehdin töiden lomassa juosta. Hienoja lenkkimaastoja. Vanhankaupungin kiveyksillä läpsyttely teki nilkoille hyvää.
Tuossa iltalenkissä alla kilomerivauhti on aika huono. Ilpo sen siitä oli laskenut tarkkana miehenä ja laittoi palautetta. Syynä huonoon keskivauhtiin oli kuitenkin se, että poikkesin satamassa markettiin ja etsiskelin jonkin aikaa matkamuistoja kotiin vietäväksi. Samalla taisi sykekin päästä laskemaan.
Mitä tästä opitaan? No se, että (raportoiva) kvantitatiivinen analyysi ilman selityksiä ja laadullista otetta on altis virhetulkinnoille. Kuten eräs metodiopettaja yliopistolla sanoi: “Kyllä sieltä regressioanalyysistä aina jotakin lukuja ulos tulee”.