“Mallorca on pyöräilijän paratiisi”, kuuluu sanonta. Tänä kesänä oli mahdollisuus kokeilla, onko sanonnalle vastinetta käytännön elämässä.
Kyseessä oli viikon perheloma Alcudiassa. Treenejä oli päivittäin, mutta kyseessä ei siis ollut totaalinen urheiluleiri. Urheilun osalta ohjelmassa oli pyöräilyn lisäksi juoksua, uintia meressä sekä kuntosalia hotellin salilla.
Kaluston suhteen päädyin vuokrapyörään New Horizon-liikkeestä. Pyörä oli Trek Shimanon Di-2 sähkövaihteilla ja Ultegran osilla. Viiden päivän vuokra kustansi 225 euroa. Liikkeessä oli mukava ja asiantunteva palvelu ja pyörä oli täydellisissä säädöissä. Pyörän vuokraaminen oli todella hyvä vaihtoehto, koska oman pyörän kuljettamisessa on oma ruljanssinsa.
Pyörän olisi voinut vuokrata myös hotelliltamme, jossa oli Spezialised-pyörien vuokrauspiste ja hotellikin vuokrasi pyöriä. Hotellilla oli myös erittäin hyvä “bike room”, jonne pyörät sai lukittua säilytykseen. Pyörien vuokrauspalveluita näkyi kadunvarsilla useita.
Pyörät olivat hyvässä järjestyksessä hotellin bike roomissa.
Alcudia on triathlonin harrastajien suosiossa, paitsi yleisten puitteiden, myös sen vuoksi, että kaupungissa järjestetään keväällä Ironman-sarjaan kuuluva puolimatkan kilpailu (Ironman 70.3 Alcudia Mallorca). Läheinen Pollenca tarjoaa Alcudian ohella hyvät puitteet leireilyyn.
Alcudia on triathlon-henkinen paikka!
No miten ne urheilut sitten sujuivat?
Juoksulle oli tarjolla rantabaana, jossa uimarannalla juostiin betonista ja kauempana hiekkaista tietä pitkin. Koska päivällä oli kuuma, aamusella baanalla oli kohtalaisen paljon juoksijoita. Juoksulle oli hyvät puitteet.
Poseeraus laiturilla kesken juoksulenkin.
Meressä voi hyvin uida. Ranta oli hyvin matala, mutta kauempana pystyi hyvin uimaan rannan suuntaisesti ilman ruuhkaa. Vesi oli lämmintä, mutta äärettömän suolaista. Suolan maku tuli suuhun ilman, että otti varsinaisesti vettä suuhunsa. Meressä ui kaikenlaisia kaloja, isoja ja pieniä. Hotellissamme oli myös uintitreenit mahdollistava 25 m uima-allas, mutta näin kesällä se oli “poolina” lomailijoille.
Pyöräily onkin sitten oma lukunsa.
Alcudian kadut ovat aika vilkkaat, joten pyörällä on siellä syytä ottaa rauhallisesti. Pyörän takatutka, joka oli täällä tarpeen, hälytti jatkuvasti. Liikennekulttuuri on kuitenkin pyöräilijöille myönteinen. Parilla polkaisulla pääsee runsasliikenteisiltä kaduilta väljemmille teille. Isompien teiden reunoilla on hyvin tilaa pyöräilijöille ja pienemmät asvaltoidut tiet ovat mukavia pyöräillä. Asvaltin laatu on hyvä.
Merkittävin aktiivisuus pyöräilyssä suuntautui Pollencan sataman suuntaan. Pollencaan pyöräillään hienoa rantareittiä, tuulisina päivinä merellä oli vaahtopäitä ja surffareita. Pollencassa on oma beachinsa ja rantakatunsa.
Pollencan sataman rantabulevardilla pyöräilyä palmujen alla.
Pollencan takaa alkava mäki, Coll de la Creuetes oli kuitenkin se juttu. Reilun parin kilometrin matkalla nousua oli hieman yli 200 metriä. Tie oli kapeahko ja ylös pyrkijöitä runsaasti, pyöriä, sähköpyöriä, moottoripyöriä, autoja ja linja-autoja. Vuohet pällistelivät mäkeä ylös kiipeäviä. Mäen päällä oli näköalapaikka ja kioski. Tähän monet pysähtyivätkin.
Coll de la Creuetan päälle oli monta menijää.
Älä katso alaspäin!
Vuohi käänsi päätään juuri ratkaisevalla hetkellä eikä kaverikuvasta tullut täydellistä.
Jyrkän mäen kiipeäminen on yksi juttu ja laskeminen toinen. Pientä huimauksen tunnetta saattoi kokea, jos ajoi lähellä kuilun reunaa. Tien reunassa oli vain pieni kiveys. Itse laskin varovaisesti, mutta samaan aikaan alas meni pyöräilijöitä, jotka eivät paljon jarrutelleet ja ohittelivat hitaimpia autoja. Ensimmäisen kerran kävimme mäen päällä yhdessä vaimon kanssa, toisella kerralla kiipesin mäkitreenissä mäen kahdesti (ks. oheinen kuva) ja kolmas kerta käsitti vaimon kanssa tehdyn pyöräilyn eteenpäin Formentorin majakalle.
Mäen kapuaminen useampaankin kertaan oli hyvää harjoitusta paitsi fyysisesti, myös henkisesti, koska lokakuun Portugalin kisassa on luvassa noin 150 m nousu (kahteen kertaan). Nyt tätäkin mäkeä on helpompi lähteä kapuamaan.
Formentorin majakalle pääsi, kun jatkoi näköalapaikalta eteenpäin. Ensin laskettiin 200 metria alaspäin ja sitten alettiin nousta taas ylös. Tie kiemurteli meren lähellä, reitin varrella oli myös metsäistä taivalta ja yksi tunneli. Pari paikkaa olivat todella “Instagrammable” ja pysähdyimme ottamaan kuvia. Reitin viimeisimmälle osuudelle ei päässyt autoilla, mutta sielläkin turistibussit toki jyristivät majakalle turisteja vieden. Maisemat tällä osuudella olivat ehdottomasti reissun parhaimmat ja Formentorin majakan seutu ainutlaatuinen karuudessaan. Majakalle oli hyvä kahvila, josta pystyi ostamaan juomaa ja syötävää.
Jylhää maisemaa matkalla majakalle.
Maisemaa matkalla majakalle.
Tunnelissa oli viileää ja pimeää.
Busseille kannatti antaa vähän tilaa kapeilla teillä.
Majakka häämöttää.
Vielä pieni kiipeäminen Majakalle edessä.
Poseeraus majakan tasanteella.
Majakalla.
Pyöräilin myös Alcudiasta Artan suuntaan, mutta tämä reitti ei ollut niin hyvä, koska ruuhkaista rantabulevardia joutui ajamaan pitkään ja toisaalta sen jälkeen tuli isoa ja tylsää tietä. Pientä dramatiikkaa syntyi siitä, että yhdessä mutkassa oli lasinsiruja ja pelkäsin rengasrikkoa. Sellaista ei sentään tullut. Ihan hyvää treeniä näillä teillä kyllä oli mahdollista tehdä, koska nousua alkoi olemaan, kun lähestyttiin Artaa.
Yksi suunta oli myös pyöräillä enemmän sisämaahan Pollencan kylän suuntaan. Täällä ei mitään erikoisen mainittavaa näkynyt, osa teistä oli kivoja kapeita muurien ympäröimiä kujia punaisine kukkineen.
Kaiken kaikkiaan Alcudia ja lähiympäristö tarjosi erittäin hienot ja toimivat puitteet pyöräilyyn ja muuhun urheiluun. Tästä on hyvä jatkaa suunnittelemaan seuraavaa pyöräilyhenkistä lomaa.
