Kuntosuunnistustapahtuma suunnistuskulttuurin kulmakivenä – ratamestarin blogi

Johdanto

Tämän viikon maanantaina olin päävastuullisena Karjaan Uran maanantairasteilla. Kuntorastit, tai “iltarastit” ovat keskeinen instituutio suomalaisessa suunnistuskulttuurissa. Suunnistusliiton tilastojen mukaan kuntorastitoimintaan osallistui vuonna 2011 yhteensä  noin 50 000 – 60 000 suunnistajaa, tapahtumia järjestettiin 3700 kappaletta ja tapahtumia on järjestämässä 260 seuraa ympäri maata (Liimatainen 2012). Kyse on siis varsin laajasta toiminnasta, joka ei välttämättä ole niin näkyvää, koska tapahtumat järjestetään suurelta osin metsien kätköissä.

Perusedellytyksiä kuntorastien järjestämiseen ovat tietenkin kartoitettu maasto ja toisaalta maanomistajan lupa järjestää tapahtuma. Tämän jälkeen kaikki lähtee seurojen talvella tehtävästä kausisuunnittelusta, jolloin valmistuu kalenteri järjestettävistä kuntosuunnistustapahtumista. Valtakunnallisesti kuntosuunnistustapahtumat kootaan Suunnistusliiton ylläpitämään kuntosuunnistuskalenteriin. Vaikka kalenterin tekniikka on hivenen vanhanaikaista, siitä on helppo tarkistaa, onko esimerkiksi kesälomanviettopaikan tai työmatkan varrella kiintoisia suunnistustapahtumia. Seurat ilmoittelevat tapahtumista verkkosivuillaan, alueet kokoavat alueen tapahtumia yhteen.

Case: Maanantairastit Harabölessä 3.9.2012

Suunnittelu alkoi omalla kohdalla keväällä-kesällä, jolloin tutustuin maaston samoilemalla alueella. Kartalle alkoi hahmottua alustava suunnitelma radoista, miten päin radat kiertävät ja minne rasteja suurin piirtein tultaisiin sijoittamaan. Maasto oli todella hyvä, parin vuoden takainen SM-kisojen maasto.

Seuraavassa vaiheessa oli olemassa alustava luonnos radoista ja oikeista rastipisteistä. Piirtelin ratoja OCAD:illa. Kiersin ratoja maastossa ja paikansin rastipisteitä. Pienipiirteisessä maastossa rastipisteiden hahmottaminen ei suinkaan ollut aina helppoa. Ja rastipisteiden oikeellisuus on suhteellisen tärkeä pointti suunnistustapahtumassa. Muutaman pisteen kanssa meni pidempikin tovi sitä ihmetellessä, että ”onkohan tämä tämä”. Epämääräisiltä tuntuvat rastipisteet vaihdoin parempiin. Kommentteja ratoihin ja rastipisteisiin tuli myös seuran pääratamestarilta. Kävin vielä pari kertaa katselemassa muutamia pisteitä ja tein vielä joitakin muutoksia ratoihin ja pisteisiin. Yhdistin maastossa käynnin mustikoiden poimimiseen. Merkitsin nämä maastossa kulkemiset ”vaellukseksi” harjoituspäiväkirjaan. Juoksin myös ratoja ja merkkasin nämä oikeaksi suunnistusharjoitukseksi.

Lopulta olin siinä vaiheessa, että radat ja rastipisteet olivat valmiita, juuri tapahtumaa edeltävänä viikonloppuna. Sunnuntaina vein rasteja metsään. Tämä työ oli helppoa, koska kaikki pisteet olivat jo tuttuja. Työmäärän helpottamiseksi ratamestarikollega vei vielä osan rasteista. Sunnuntain aikana kaikki kaukaisimmat rastit olivat metsässä.

Maanantaina samaan aikaan kun töissä olevat työntekijät aloittelivat kokouksiaan, suuntasin kohti tapahtumapaikkaa. Laitoin vielä viimeiset lastenratojen lähirastit paikalleen. Rasteja tuli metsään yhteensä 27 kappaletta.

Sitten oli koejuoksun vuoro. Juoksin kaikki sunnuntaina laitetut aikuisten ratojen rastit läpi, tarkistin, että rastit olivat paikallaan ja koodit olivat oikeita. Koejuoksu kesti puolisentoista tuntia ja sen jälkeen oli varmuus, että kaikki on kunnossa.

Sitten kotiin muutamaksi hetkeksi. Iltapäivällä auton nokka taas kohti tapahtumapaikkaa. Laitoin opastuksen. Opastus onkin syytä laittaa huolellisesti paikalleen, jotta suunnistajat löytävät perille.  Sanottakoon muuten, että se missä seurat voisivat skarpata kuntorastitoimintaansa, on tapahtumapaikkojen sijaintitietojen esillepano. Harva seura hyödyntää esimerkiksi Google Mapsin mahdollisuuksia. Sijaintitietona ”tie xxx” on aika yleisellä tasolla ilmaistu, eikä varsinkaan vieraspaikkakuntalaiselle kerro riittävästi.

Kun opastus oli paikallaan, laitoin kartat valmiiksi ja aloin odottaa suunnistajia. Join termospullosta kahvit. Vaikka tapahtuma alkoi kello 17.00 ensimmäiset innokkaat alkoivat tulla paikalle jo hyvissä ajoin ennen. Sää oli mitä mainioin.

Paikalla oli myös harvinaisempia vieraita, suunnistusosaamista Pohjanmaalta. Sinne suuntaan matkasi myös A-radan ykkösen titteli.

Sitten vain kirjasin osallistujia ylös ja myin karttoja. Maaston vaativuuden vuoksi painotus oli ehkä tavallista enemmän lyhyissä radoissa. Välillä oli vähän kiirettä kun samaan aikaa porukka tuli metsästä ja toiset olivat menossa. MTR:n printteri alkoi temppuilemaan ja otin varalaitteen käyttöön. Metsästä palanneet suunnistajat kehuivat maastoa ja sen vaativuutta. Kiiteltiin harjoituksesta, joka tietty lämmitti mieltä kaiken panostuksen jälkeen. Osa suunnistajista oli poiminut reitin varrelta kanttarelleja.

Välillä vihmoi vähän sadettakin, mutta sitten ilma kirkastui taas. Yhtäkkiä kirjanpito ja tyhjentynyt parkkipaikka viittasivat siihen, että juhlat olivat ohi. Parkkirivissä seisoi ainoastaan yksinäinen kanttarellien poimintaan lähteneen suunnistajan auto.

Tapahtumassa oli kaiken kaikkiaan noin 60 suunnistajaa. Epävarma keli, edellisen viikonlopun isot kisat ja kaukainen järjestämispaikka verottivat kenties hieman osallistujia.

Laitoin kamat kasaan, repun selkään ja lampun päähän ja suuntasin maastoon hakemaan rasteja. Tavoitteena oli kerätä kohtuullinen määrä rasteja pois, ettei seuraavaksi päiväksi jäisi niin paljoa. Ilta tummui ja pelto oli sumuinen, laitoin lampun päälle. Pimeässäkin rastit löytyivät hyvin. Tavoite rastien keräämisen osalta täyttyi, paluumatkalla keräsin vielä opasteet pois.

Seuraavan päivänä oli ohjelmassa vielä loppujen rastien haku. Hakkuuaukealla tallasin kyykäärmeen päälle, en jäänyt katselemaan miten käärmeelle kävi. Sain tältä reissulta vielä juoksuharjoitusta 4.6 km keskivauhdilla 10 min/km.

Toimitin MTR:n ja kirjanpidon tulospalvelusta vastaavalle ja järjestelin kalustoa hiukan. Rastiliput kuivumaan autotalliin.

Sen pituinen se. Laskeskelin, että ”työtunteja” kului varmaan noin 20. Merkittävä osa tunneista oli kuitenkin monessa mielessä hyödyllistä. Tuli suunnistusharjoitusta, fyysistä harjoitusta, raitista ilmaa ja mustikan poimimista ratamestaritöiden lomassa. Tärkeää oli se, että missään vaiheessa ei ollut kovinkaan suurta kiirettä. Kiire olisi syönyt motivaatiota ja johtanut mahdollisesti virheisiin. Korostettakoon, että kaikki hommat olivat mieluisia.

Lopuksi

Osallistujajoukko kuvasi hyvin suunnistuksen lajiluonnetta. Samassa tapahtumassa oli ikäluokkien parhaimmistoa ja kuntosuunnistajia. Ratoja kiersi lapsia sekä eläkeläisiä. Paikalla oli myös Suunnistusliiton toimitusjohtaja, jolla oli oman suorituksen jälkeen aikaa kuunnella, mitä mieltä kenttä on lajin kehittämisestä. Ihan joka lajissa tällainen osallistujien moninaisuus ei toteudu.

Kuvia joita laitoin Karjaan Uran galleriaan.

[AFG_gallery id=’27’]