Category: Suunnistus

Samaan aikaan kun merkittävä osa kansalaisista orientoituu vappuaamuna silliaamiaiselle, monet suunnistajat ottavat suunnan kohti Tuusulan Voima-Veikkojen järjestämiä Vappurasteja. Tähän vappuun mahtuukin paljon suunnistusta, sillä Raisiossa juostiin tänään Huippuliigan sprinttiosakilpailu, josta tuli myös laadukas televisiolähetys. Ja tulevana viikonloppuna suunnistuksellisen vapun tienoon kruunaa vielä tietty Tiomila, jossa riittää seuraamista.

Mutta itse olin tänään Vappurasteilla. Liikkeellä oltiin vain kahden hengen joukkueella, sillä loput pojat olivat sairastuvalla. Keli oli aamulla kolea, mutta kuiva.

Kilpailumaasto oli lentokentän pohjoispuolella. Kilpailuohjeissa sanottiin, että lentokentän aidan yli kiipeäminen johtaa hylkäykseen ja poliisitutkintaan. Harvemmin tällaisia ukaaseja näkee kilpailuohjeissa.

Valkolakkeja suunnistuskisoissa.

Tutkijataustasta saattaa olla hyötyä tässä maastossa?

Kilpailukeskusta. 

Lähtöön hölkätessä keli oli vielä ihan hyvä, joskin kylmää piteli ja oli pientä sateentihkua. Lähdössä verrytteli muiden joukossa Ville Klinga. Juttelin kilpakumppani Samin kanssa ennen lähtökarsinaan menoa.

Lähtöpiipin jälkeen kun juoksi kohti ykköstä, ukkonen jyrähti todella voimakkaasti. Se ei tahtia kuitenkaan haitannut, ykkönen löytyi suoraan.

Suunnistus oli tänään melko helppoa. Näkyvyys oli suurelta radalla suureksi osaksi hyvä, tiheikköjä oli, mutta ne olivat melko pieniä. Maasto oli myös varsin juostavaa, eivätkä korkeuserot olleet kovin suuria paria rinnettä lukuunottamatta.

Tein joitakin pieniä virheitä, eli sellaisia, joissa korjasin rastille pienen koukun jälkeen. Pitkällä välillä ajauduin vähän sivuun, mutta kaikki rastit löytyivät hyvin. Maasto oli aika rikkonainen teiden, voimalinjojen, peltojen ja piha-alueiden vuoksi. Mutta hyvä rata maastoon oli saatu laadittua.

Keli sen kun paheni suunnistuksen aikana. Itse asiassa keli oli epätodellisen huono ukkosen, rae- ja vesisateen sekä kylmän vuoksi. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, mitä nyt oli vähän kylmä ja märkä kun yritti vaihtaa repulla kuivia vaatteita. Olisin ottanut dramaattisia sääkuvia kisan jälkeen, mutta sormet olivat niin jäässä, että en pystynyt käsittelemään (kännykkä)kameraa.

Mutta olin todella tyytyväinen kisaan, suunnistus oli hanskassa ja juoksukin tuntui tällä vauhdilla hyvältä. Tuntuu siltä, että suunnistus sujuu tänä vuonna aika hyvin. Kisat ovat menneet aika hyvin, paitsi FinnSpring, jossa kulku oli huonoa rankan maaston ja alavireisen kunnon vuoksi.

Nyt onkin onkin sitten aika keskittyä AM- ja SM-keskimatkoihin. Hyvin sujuva suunnistus ja nousukierteessä oleva kunto antavat näihin kisoihin hyvät lähtökohdat.

Keväisen FinnSpringin ajankohta osuu maanviljelijöiden vuosikellossa kylvöaikaan, ainakin tänä keväänä, kun kelit ovat huhtikuun lopussa jo varsin kesäiset. Isot traktorit olivatkin töissä pelloilla, kuin ajoimme kilpailukeskukseen Tenholan, Perniön jo Teijon hienojen maisemien kautta.

FinnSpring on yksi suunnistuskauden suurista kilpailuista. Kaksipäiväisessä tapahtumassa ensimmäisenä päivänä kilpaillaan henkilökohtaiset kilpailut ja toisena päivänä viesti. Tänä vuonna järjestäjänä toimi Angelniemen Ankkuri.

Suunnistuskansaa.

Osallistuimme henkilökohtaisiin kilpailuihin neljän hengen joukkueella. Suuren osallistujamäärän ja huonon arvontatuurin vuoksi lähtöajoissa oli paljon hajontaa. Oma lähtöaikani oli alkupäässä ja lapset piti siksi valmentaa huolella menemään oikeaan aikaan omiin lähtöihinsä. Hyvänä käytäntönä otimme käyttöön sen, että kirjoitimme lähtöajan ja kilpailunumeron kunkin lapsen käteen, josta nämä oleelliset tiedot oli helppo poimia. Myöhemmin osoittautui, että lähtörutiinit sujuivat näillä järjestelyillä todella hyvin.

Kilpailumaastosta liikkui etukäteen näkemyksiä, että se olisi korkeuserojen vuoksi raskas ja lisäksi pienipiirteinen. Eli pitkän matkan kisassa tulisi löytymään haastetta sekä fyysisessä mielessä että suunnistustaidon näkökulmasta.

Loppusuoraa.

Juoksin osan matkasta lähtöön Hannun kanssa ja käytiin läpi kauden alun asioita.

Tämän vuoden kisojen trendinä tuntuvat olevan lyhyet ja helpot ykkösvälit. Eilisessä kisassa ykkösväli oli ultrahelppo, jos sai silmät sovitettua ykkösvälin informaatiolle nopeasti. Itselläni tämä ei aivan onnistunut ja koukkasin hieman heti oravapolkumaista ykköstä.

Kakkosväli oli vähän pidempi, pysyin ihan hyvin suunnassa ja kartalla, mutta valitsin vähän hitaan reitin harjun päältä jossa oli kiviä ja muuta juoksemista hidastavaa. Rastiväliviivan oikealla puolella olisi ollut tarjolla nopeakulkuinen kuru, jonka kuitenkin jätin käyttämättä. Rasti löytyi pienellä pysähtymisella ja kartan tsekkauksella.

Kolmonen oli siirtymäväli voimalinjan toisella puolelle ja tarjolla oli jo vettä. Tästä järjestävälle seuralle kiitokset. Juomarasteilla pitää muistaa leimata ja oikea järjestys on ensin leimaus ja sitten juomaa.

Neloselle noustiin viisi käyrää lähes pystysuoraan. Suunnistuksellisesti väli oli helppo, mutta pitää myöntää, että en päässyt jyrkkää rinnettä ihan loikkimalla ylös. Rastin lähellä SK Kangasalan mies kyseli neuvoa ja kerroin näkemykseni, missä rasti on ja juuri siellähän se oli.

Viitosväli oli helppo, mentiin voimalinjan ali taas. Maassa oli hakkuujätettä ja muuta rytöä ja revin uudehkot Trimtex-polvihousut sekä raavin pahasti jalkani. Rasti kuitenkin löytyi hyvin.

Pientä pintanaarmua. Yksi kolmesta haavasta.

Kuutosväli oli taas pidempi. Väli meni vähän hitaasti, olisi kenties löytynyt vähän vähemmän kiipeämistä sisältävä reitti. Rasti löytyi ihan hyvin, mutta raavin lisää jalkoja risuihin pystyvihreällä kuvatussa maastossa.

Seiskalle tein pienen pummin. Samassa paikassa oli myös pääsarjalaisia silmät ymmyrkäisinä ihmettelemässä, missä rasti on. Menin vähän rastin ohi, mutta huomasin olevani väärällä kivellä ja korjasin hyvin.

Rastien 8, 9 ja 10, 11 osalta ei mitään erikoista raportoitavaa. Rasti 12 oli taas juomarasti. Järjestäjien edustaja otti kuvia, mutta ei minusta. Voimalaitoksen jälkeen noustiin helpolle rastille 13 jyrkkää ylämäkeä. Maitohappo kohisi jaloissa. Rastille 14 oli vielä isompi jyrkkä nousu ja hyvä kun pystyi kävelemään mäen ylös.

Rastille 15 reitti vei saman kurun kautta, jota olisi voinut hyödyntää jo kisan alkupuolella. Kurussa oli paljon liikennettä, mm. naisten pääsarjan voittahja Saila Kinni juoksi ohitseni. Rasti oli tiheikössä, jonne löysin tarkalla suunnalla hyvin.

Rastit 16 ja 17 löytyivät hyvin tarkalla suunnistuksella. Pohja oli vähän vaikeakulkuista ja rytöistä.

Rastille 18 tulin lähelle oikein hyvin, mutta vihreässä etsin rastia parin pyörähdyksen verran. Nousin taas todella jyrkkää rinnettä rastille 19.

Rastiväli rastille 20 ei ollut vaikea ja suoriuduin kohtalaisesti. Ote herpaantui rastia lähestyttäessä ja pudottauduin liian alas. Sieltä oli sitten vähän hidas kiipeäminen rastille. Joku iso mies kaatui rytisten sammalikkoon voimasanojen kera. Onneksi ei kaatunut terävään oksaan.

Rasti 21 voimalinjan ali taas kerran, jyrkkä kiipeäminen ja helpohko lähestyminen tiheikön läpi. Kankaanpään Suunnistajien vanhempi suunnistaja pyyhki ohi, mutta oletettavasti takana ei ollut samaa matkaa kuin minulla. Rastilla oli trafiikkia aika paljon ja liikenteen virta vei seuraavalle helpolle rastille 22.

Sitten tien yli ja toiseksi viimeinen rasti tiheikössä. Rasti ei löytynyt heti, pyörin hetken, sain ojasta kiinni ja rastille. Viimeisen rastin jälkeen entisen seurani edustaja oli katsomassa kilpailua nauhan takana – en kuullut kannustusta. Edessä oli enää loppusuora, joka oli melko jyrkkään alamäkeen. Maalileimaus ja “ok” emitin luvusta.

Meni kyllä huonosti. Kunto ei riittänyt raskaaseen maastoon, pari hidasta reitinvalintaa ja muutama pieni koukku. Virheitä varmaan noin 10-12 minuuttia, joka on tietysti liikaa.

Rasteja oli radalla paljon, johtuen varmasikin pitkälti siitä, että voimalinjat pilkkoivat maaston osiin ja “teknisiä” rastipisteitä tarvittiin sen vuoksi runsaasti. Mutta maasto oli hieno ja rata kokeneen ratamestarin työnäyte.

Nuorempi sukupolvi pärjäsi taas paljon paremmin. Tulokset olivat hyviä. Vanhin poika hävisi loppusuoran kuninkuuden sekunnilla omassa sarjassaan. Ehdin näkemään loppusuorajuoksun livenä.

Varusteiden pakkaamisen jälkeen käytiin Salossa Subissa syömässä ja sitten kotiin.

Seuraavat kisat ovatkin keskimatkan kisoja, joissa kunto saattaa riittää vähän paremmin. Seuraava koitos Vappurasteilla ensi viikolla.

Kisakauden toinen kilpailu oli viikko sitten sunnuntaina. Kyseessä OK Raseborgin Tenholassa järjestämä kilpailu. Olimme matkassa kolmen hengen joukkueella, kaksi suunnistajaa H10RR sarjassa ja yksi H40 sarjassa. Maasto oli avointa ja nopeaa, itse pääsin tällä kertaa harvinaisen vähillä ja pienillä virheillä. Virhettä tuli ehkä vain pari minuuttia kokonaisuudessaan. Pojista toinen onnistui todella hyvin saavuttaen kivikovassa H10RR sarjassa neljännen sijan.

Pojat matkalla kilpailukeskukseen hienossa maastossa.

Eilen oli sitten ensimmäisten isojen kisojen vuoro. Paimion Rastin järjestämille Silja Rasteille oli ilmoittautunut suunnistajia yli 1900. Suuntasimme Paimioon peräti neljän hengen joukkueella. Sarjat H40, H12 ja kaksi kertaa H10RR. Katselin lähtöluetteloita ja tein havainnon, että neljän hengen perhejoukkueita oli muutamia muitakin, mutta ei nyt niin kovin monia. Tällaisilla juokkueilla liikkeellä olemisessa on omat kuvionsa, esimerkiksi varusteita on aika paljon matkassa ja ne pitää ennen reissuja ensin löytää ja sitten pakata.

Varsinais-Suomessa on tehty mallikasta työtä lähestyvän Louna-Jukolan markkinoimiseksi. On myös luotu “Polku Louna-Jukolaan“, jossa on erilliset polut kilpailijoille, kuntoilijoille ja kumppaneille. Osana polkua tänä vuonna järjestettiin suunnistuksen “Superpääsiäinen”, johon kuului erilliset kilpailut torstaina, perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.

Mutta me siis osallistuimme vain Silja Rasteille. Kilpailukeskus oli Paimion parantolan/sairaalan läheisyydessä. Kyseessähän on Alvar Aallon suunnittelema 1930-luvulla valmistunut funktionalistista suuntausta edustava rakennus. Tänne ehkä pitää tulla käymään erityiselle ekskursiolle joskus, nyt käveltiin vain ohi kilpailukeskukseen.

Paimion parantola.

Kilpailusää oli mitä loistavin. Varsin usein kevään ensimmäisissä kisoissa on kylmä ja muistelen palelleeni kaksi vuotta sitten juuri Silja Rasteilla pahemman kerran.

Saattelin poikia kahteen eri otteeseen lähtöön ennen omaa lähtöäni. Lähtöön oli itselläni matkaa peräti 3,3 kilometria. Maisemat matkalla lähtöön viittasivat tyypilliseen paimiolaiseen maastoon – isot korkeat harjut nousivat laajoilta peltoaukeilta.

Samoilla lähtöminuuteilla oli lähdössä muun muassa Petteri Muukkonen, joka vitsaili kanssakilpailijan kanssa “omasta hyvästä suorituksesta”.

Ykkösrasti oli samantyyppinen kuin viikko sitten kisoissa, lyhyt väli ja rasti selkeän mäen takarinteessä. En mennyt ihan suoraan mäen laen yli, rasti löytyi kaartaen kuitenkin hyvin.

Heti kakkoselle tuli sitten koko kisan suurin virhe. Oli vähänlaisesti luettavaa, maasto kalliota ja varvikkoa ja rasti tiheikössä, josta juoksin ohi. Tajusin virheen ja kaarsin takaisinpäin. Aika helposti löysin rastin virheen jälkeen. Näissä on aina mahdollisuus jäädä pyörimään pidemmäksikin ajaksi.

Kolmoselle oli pitkä väli, jolla oli yhteensä viisi ylitettävää kalliomuodostelmaa. Ensimmäiset kolme olivat selkeitä ja pysyin hyvin kartalla ja suunnassa. Loppuväli oli vähän vaativampi ja monimuotoisempi. Viimeistä mäkeä ennen oli oja, josta tiesin tulleeni rastin lähellä hyvin. Nousin hiukan väärään kohtaan mäkeä, mutta pystyin korjaamaan omalle rastille hyvin. Vähän virhettä kuitenkin tuli.

Neloselle erittäin hallitusti. Samoin vitoselle. Vitosvälin alku oli hieman haastava kun oli peitteistä, mutta suuntasin kartalla näkyvälle hakkuuaukealle ja juoksin sen laitaa rastimäen juurelle.

Kuutoselle mennessä näin todella hienon kivimuodostelman, jota en kuitenkaan jäänyt ihailemaan, vaan hyvin suunnassa pysyen juoksin suoraan rastille. Samoin seiska löytyi suoraan.

Kasille mennessä suora reitinvalinta olisi edellyttänyt melko märän suon yli juoksemista. Kanssakilpailija ennen minua putosi suohon kainaloitaan myöten, joten etsin toista reittiä. Vasemmalta löytyikin erittäin hyvin juostava baana. Tässä kohden Hiidenkiertäjien Mikko Patana juoksi oman reittini poikki todella kunnioitettavaa vauhtia. Rastille tullessa tein sitten virheen. Nousin väärään mäkeen, mutta pystyin korjaamaan rastille heti. Virhettä kuitenkin tuli.

Loppuvälit menivät ihan hyvin. Porukkaakin alkoi olemaan aika paljon suht koht samoja välejä juoksemassa, rasteja oli kuitenkin paljon ja piti olla tarkkana oman suorituksen kanssa.

Koska ilma oli varsin lämmin, pientä vesitilkkaa olisi kenties jo loppumatkasta kaivannut. Pienen suon yli sitten loppusuoralle. Juostessani kuulin pojan kannustushuudon “Hyvä isä!”. Virheistä huolimatta olin varsin tyytyväinen omaan suoritukseen. Myös fyysisesti jaksoin jyrätä kohtalaisesti. Reitti on kokonaisuudessaan alla.

Virheet näkyvät koukeroina.

Repulla sitten kuulin poikien suorituksista. Toisilla oli mennyt hyvin ja toisilla oli ollut pientä haaveria. Tällaista on urheilu. Itsellä ehkä suurimpana terveysongelmana suorituksen kannalta vuodenvaihteessa murtunut isovarvas (oletan, että se on murtunut), joka oireilee suunnistuksessa. Toivottavasti varvas pysyy mukana kauden edetessä.

Ajettiin sitten Saloon ja ajatuksena oli mennä Subiin syömään. Paikka oli kuitenkin pääsiäisen vuoksi odotetusti kiinni ja jouduttiin tyytymään ABC:hen, joka on lähes aina auki. ABC on eittämättä pääsiäisen suuri voittaja, sen verran täynnä ne ovat olleet pääsiäisen pyhinä.

Illalla sitten kerrattiin ja analysoitiin tuloksia. Pojat piirtelivät reittejään karttaan ja käytiin näitä läpi. Se muuten täytyy sanoa, että lasten radat ovat toisinaan varsin haastavia kun katselee alla olevassa kuvassa olevaa polkuhässäkkää. Yllättävän hyvin lapset kuitenkin näistä radoista useimmiten suoriutuvat.

Poika analysoi suoritustaan illalla

Kaiken kaikkiaan oli varsin onnistunut kisapäivä. Maasto oli hieno, porukkaa paljon ja kisat hyvin järjestetty. Louna-Jukolasta on mitä ilmeisimmin tulossa hieno tapahtuma.

Ensi viikolla sitten samalla porukalla toiseen isoon kevään suunnistustapahtumaan, eli Angelniemen Ankkurin järjestämään FinnSpringiin

Tänä vuonna kevään viivästyminen ei ole haitannut suunnistuskauden avaamista. Suunnistamaan on päässyt metsässä jo pitkään (tai käytännössä lähes koko talven) ja kevään kisat on voitu pitää suunnitellusti.

Talvikausi meni kuten ennenkin, mutta hiihtokilometrit jäivät sattuneesta syystä vähäisiksi. Kauden lopun (jokavuotiset) suunnitelmat tulevan kauden kovemmasta kunnosta ovat vaihtuneet havainnoksi, että olen samassa kunnossa kuin aina ennenkin.

Harjoittelukauteen vuodesta toiseen osuvat työkiireet, perheen jalkapallo-rumban pyörittäminen, yksi sairastelujakso ja jokin pieni vamma takaavat sen, että merkittävää parannusta ei pääse syntymään. Ja vuosi vuoden jälkeen kuntoa on aina vaikeampi parantaa.

No, tilanne on toki kohtalainen, vaikka huippukunto jäikin kevään osalta saavuttamatta. Toisaalta voi olla tyytyväinen, että harjoittelun ja kilpailemisen suoraan estäviä vammoja ei näin suunnistuskauden alussa ole. Kausihan on pitkä ja kelit sen kuin paranevat.

Ja kausi on jo avattu. Kisakauden alla kävin tekemässä peräti yhden suunnistusharjoituksen Ryövärinmäellä tai -mäessä (miten se sanotaankaan).

Kauden ensimmäinen kisa oli Karjaalla järjestetty Billnäsin keskimatka. Kilpailu oli tässä lähellä Fagervikissa ja maasto oli menneiden vuosien maanantairasteilta tuttua. Muistelenpa jopa, että ensimmäinen suunnistukseni Karjaan seudulla muutama vuosi sitten tapahtui juuri tässä maastossa.

Vaikka ei ehkä siltä näytä, tässä on 800 kilpailijan kisan kilpailukeskus.

Kilpailussa oli paljon osanottajia, noin 800. Määrä on suuri kevätkisoille, mutta lumettomuus arvatenkin liittyy aktiiviseen osanottoon. Paikalla oli myös runsaasti huippusuunnistajia.

Maasto oli helpohko, sillä pääosin näkyvyys oli hyvä ja maasto selkeäpiirteinen. Sillä oikeastaan ainoalla peitteisellä rastivälillä onnistuin kuitenkin eksymään pienimuotoisesti ja kun piti tulla kolmoselle, löysinkin ensin rastin nro 4. Siinä meni sitten muutama minuutti ja kisa oli tuloksen näkökulmasta pilalla. Muuten sujui ihan hyvin ja pystyin liikkumaan maastossa  kohtuullisesti.

Kisassa ei ollut mitään erikoisia tapahtumia, rastilta 12 kun lähdin, pääsarjan Antti Parjanne oli käymässä samalla rastilla. Aioin ensin iskeytyä peesiin, mutta huomasin, että Parjanen oli menossa eri rastilla ja suuntasin sitten omalleni

Näin on siis kausi avattu ja muutaman tunnin päästä uusi startti OK Raseborgin kevätkisoissa Tenholassa. Ja hyvät kisat jatkuvat Varsinais-Suomen suunnalla kun ensi viikolla  on Silja-rastit ja sitten Finn-Spring. Uudistuneen kilpailukalenterin myötä kevätkaudella on tarjolla myös keskimatkan SM-kisat Lappeenrannan suunnalla.

 

Olen muistaakseni noin vuodesta 1995 pitänyt erilaisia kotisivuja. Muutama vuosi sitten kotisivuharrastus muuttui blogin pitämiseksi. Tai itse asiassa blogien, sillä omia blogeja on tällä hetkellä kolme (Raaseporilainen keittiö, Rantaradan varrelta ja tämä blogi, joka on se vanhin). Lisäksi kirjoitan pariin työblogiin.

Erityisesti tämä suunnistuspainotteinen blogi on aika ajoin saanut jonkin verran huomiota. Muutaman kerran jonkin tavanomaista mielenkiintoisemman kirjoituksen linkki on löytänyt tiensä Pesupaikalle ja tätä kautta blogin kävijmäärät ovat nousseet. Mieleenpainuvaa on ollut myös se, kuinka eräät nimeltämainitsemattomat suunnistusgurut ovat kommentoineet kirjoituksia.

Mutta tämän viikon tiistaina blogi sai julkisuutta enemmän kuin koskaan. Yle Uutisten Suora linja -ohjelma halusi juttuunsa henkilön, joka bloggaa liikunta-asioista. Sattumalta valinta osui minuun ja annoin puhelinhaastattelun, jota kuvitettiin joillakin teemaan liittyvillä kuvilla.

Haastattelun teemana oli sosiaalinen media ja liikuntaharrastus. Minulla oli hetki aikaa valmistautua haastatteluun. Koska kaikkiin haastatteluihin pitää valmistautua, pohdiskelin läpi etukäteen muutamia ajatuksia toimittajalta saamieni vinkkien perusteella. Tein seuraavat muistiinpanot itselleni:

Mikä merkitys bloggaamisella/sosiaalisella medialla on liikuntaharrastuksessa?

• se antaa mahdollisuuden jakaa kokemuksia nopeasti ja laajasti myös uusien ja ennalta tuntemattomien kanssa.
• sen avulla voi seurata kilpailuja ja lajin kehitystä.
• monessa lajissa analyysit tärkeitä. Suorituksen jälkeen pohditaan, mikä meni vikaan, miltä tuntui jne. Sosiaalinen media tarjoaa hyvät mahdollisuudet käydä läpi suorituksiin liittyvää draamaa.
• sosiaalinen media tarjoaa myös kanavan vertaistuelle, esimerkiksi urheiluvammojen hetkellä.

Miten some-aktiivisuus vaikuttaa lajin kiinnostavuuteen?

• vanhat yhteisöt ovat siirtyneet sosiaaliseen mediaan. Ennen urheilusuoritukset käytiin läpi saunassa, nyt somessa.  Sosiaalisen median kanavat saattavat myös houkutella uusia jäseniä.
• some tuo uuden ulottuvuuden myös urheilutapahtumien seuraamiseen, jokainen voi selostaa tapahtumia sosiaalisessa mediassa ja osallistua vaikkapa jääkiekko-ottelun tapahtumiin samalla tavalla kuin viihdeohjelmien kohdalla.

Nykyään yhä useampi tavallinen tallaaja kertoo oman kuntansa liikuntamahdollisuuksista sosiaalisessa mediassa: miltä muutos tähän suuntaan vaikuttaa?

• Muutos on hyvä ja tervetullut. Tieto on liikkunut puskaradiossa ennenkin, nyt tieto vain   liikkuu nopeammin ja laajemmin. Sosiaalisesta mediasta saa tiedon esimerkiksi kunnan latuverkoston tilanteesta tai urheilutapahtumista.
• kunnat ja urheiluseurat voisivat hyödyntää enemmänkin sosiaalista mediaa tapahtumien ja urheilulajien markkinoimiseen.

Miksi yksityishenkilöt haluavat jakaa liikuntaharrastusmahdollisuuksia somessa?

• monilla ihmisillä on tarve kertoa omaa tarinaansa ja kertoa harrastuksistaan on se harrastus sitten mikä tahansa, kuten ruoanlaitto tai kirjojen lukeminen. Kyse on itseilmaisusta, joka on tälle ajalle tyypillistä.
• urheilun suhteen tuntuu, että monet haluavat seurata myös muiden kuin huippu-urheilijoiden, eli vertaisten, harjoittelua ja elämää.
• kyse on myös oman lajin markkinoimisesta. Lähes kaikki urheilulajit pyrkivät harrastajamäärien lisäämiseen ja hankkimaan uusia ihmisiä lajin pariin. Moni harrastaja markkinoi mielellään omaa lajiaan.

Mikä käyttöarvo harrastajien kommentoinnilla: voiko twiittaamalla saada tiedon nopeammin kuin jotain ns. virallista reittiä?

• ehdottomasti voi. Sosiaalisen median valtti on nopeus ja autenttisuus. Urheilutapahtumien seuraamisessa “virallinen” ja epävirallinen viestintä sekoittuvat. Jonkin tiedon urheilutapahtumasta voi välittää ensimmäisenä toimittaja tai tavallinen kansalainen.

Osan näistä kommenteista sanoin haastattelussa. Sanoin muutakin esimerkiksi kansalaisten liikuntaharrastusten lisäämisestä . Pieni osa kommenteista päätyi sitten ohjelmaan.

Kokemus tästä jutusta oli todella myönteinen. Monella on sellainen olo, että haastattelun antaminen on vaikeaa ja jälkeenpäin tuntuu, että toimittaja painotti jutussa lopulta ihan vääriä asioita. Tästä kirjoittaa myös Mikael Pentikäinen kirjassaan Luottamus (julkaisen lähiaikoina arvioni tästä kirjasta tuolla toisessa blogissa). Itselläni ei tällaista tunnetta ole ollut pitkään aikaan. Tässäkin casessa toimittajat tekivät työnsä todella nopeasti ja ammattimaisesti.

Ohjelma tuli ulos tiistaina illalla. Olin itse lenkillä, enkä nähnyt sitä suorana. Tästä linkistä ohjelman näkee vielä Areenasta.

Oli aika hyvä tuuri kun blogiharrastus pääsi näin esille.