Category: Kirjat

Posted on

Nightwish

Tosiaan sain jo jokin aika sitten luettua Nightwish-kirjan (Ollila 2006). Kirja kertoo yhtyeen juurista, perustamisesta ja alkuvaiheista ja päättyy Tarja Turusen erottamiseen avoimella kirjeellä vuonna 2005.

Yhtyeen ”tarina” on lievästi sanoen mielenkiintoinen ja menestyskäyrän nousukulma hämmentävän jyrkkä. Kiteeltä ja suomalaisilta pieniltä keikkapaikoilta ponnistettiin muutaman vuoden aikana eri mantereille ulottuneille pitkille kiertueille ja myyntilistojen kärkipaikoille.

Menestyksen resepti on ollut (niin kuin se tuppaa olemaan monellakin alalla)  lahjakkuus, kova työnteko ja työmoraali, sopiva tyylillinen erottautuminen muista ja muutama keskeinen tukihenkilö uran alkutaipaleella.

Bändin lopulta hajottaneet ristiriidat olivat nähtävissä jo varhain. Laulaja Turunen oli monella tavalla erilainen bändin kokoonpanossa. Eri aikoina vaihtelevasti toimintaan vaikuttaneista ristiriidoista huolimatta bändi kasvatti menestystään jatkuvasti.

Mielenkiintoista kirjassa onkin nimenomaan se, miten varsin vaikeita jännitteitä suvaittiin varsin pitkään ennen erottamispäätöksen tekemistä. Jatkuvaa menestystä niittänyt yhtye ei saanut periaatteessa jopa koko bändin jatkoa ja olemassaoloa uhkaavia ristiriitoja sovittua. Keskeistä kirjassa on kuvaus bändin sisäisestä dynamiikasta sekä bändin ulkopuolisista henkilöistä, jotka olivat keskeisiä yhtyeen menestyksen luomisessa ja toisaalta myös kriisiin johtaneissa tekijöissä. Kirjassa syyllisen rooliin joutuu vahvasti Tarja Turusen manageri ja aviomies Marcelo Cabuli epämääräisellä toiminnallaan.

Mutta tarina jatkuu. Vuonna 2007 aloittaneen uuden laulajan Anette Olzonin kanssa tehty ensimmäinen levy Dark Passion Play on myynyt Suomessa yli 120 000 kappaletta. Mainittakoon vielä, että  yhtyeen levy edellinen levy Once oli vuoden 2005 loppuun mennessä myynyt maailmanlaajuisesti yli 1 000 000 kappaletta.

Nightwishin uusi levy julkaistaan syksyllä 2011, sitä odotellessa voi lukea yhtyeen päiväkirjaa.

PS. Kesän suunnistuslähetyksissä TV:ssä soi taustalla puheena olevan yhtyeen levy (Dark Passion Play). Vaikka bändi taitaakin olla enemmän pesäpalloon kallellaan.

Posted on

Juoksua taas

Kun lääkäri kerran ei kieltänyt, lähdin eilen aamulla juoksulenkille. Pimeää oli vielä, siksi Mila Zenith (1000 lumenia) päässä. Juoksin ensin 2 km lämmittelyksi, sitten 4 km kiristäen loppua kohti, syke paukutti 165 siellä lopussa. Lopuksi vielä 2 km hiljaa. Ihan ok sujui. Tie oli luminen ja pito näin heikko. Alaselässä tapahtui joku pieni nitkahdus loppuvaiheessa, joka kipuili melkoisestikin.

Eilen illalla olin sitten vielä kaukalolla lämmäilemässä, kerrankin oli sen verran leuto keli ettei tarvinnut palella. Luistelun päälle vielä vähän kuntopiiriä ja Pilatesta.

Tänään oli siten jo liiankin leutoa. Vettä satoi reippaasti. Yritin ensin hiihtää pertsaa, mutta pito oli punaisella purkilla olematon. En viitsinyt alkaa sohimaan liisterin kanssa, vaan otin luistelusukset ja luistelin kympin verran. Ura oli vähän pehmeä, mutta ihan ok siinä pystui luistelemaan. Päälle vielä 3 km juoksua, eli valmentajan ehdottama yhdistelmä. Sekin tuntui mukavalta.

Pidän nyt tuon juoksun ohjelmassa kerta viikossa periaatteella, vaikka päälaji onkin nyt hiihto. Ensi viikon ohjelmassa olisi 2-3 kpl noin tunnin hiihtolenkkiä, 1 tunnin juoksu, 1 pitkä hiihto Lohjalla ja 1-2 kuntopiiriä ja sitä Pilatesta. Katsellaan miten toteutuu. Sitä seuraava viikko on töiden vuoksi sen verran haastava, että harjoittelu voi jäädä vähemmälle.

Kulttuuripuoli: olen lueskellut Nightwish-kirjaa, lukemista odottavat Riikka Pulkkisen Totta ja Raittilan Mannerheim-kirja.

Ei nyt oikein vain tunnu edistyvän lukeminen,  paitsi urheilulehtien (Juoksija, Suunnistaja, Hiihto). Urheilulehteä luen kirjastossa ja lääkärin vastaanotolla. Ison rastin muuten saa vetää seinään jos siitä lehdestä joskus löytää jotakin suunnistus-juttua. Urheilulehden skaala: jääkiekko, jalkapallo, formula 1, hiihto. Jutut ovat monasti henkilöjuttuja (valmentajasta tai urheilijasta). Juttujen tyylilaji on spekuloiva ja besserwissermäinen. Eli esimerkiksi tiedetään, miksi Schumacher ei menesty tai miksi Jarkko Niemisen peli ei kulje tai miksi jonkun jääkiekkojoukkueen valmentajavalinta on täysin epäonnistunut. Lisäksi väsätään kovasti erilaisia listoja erilaisista asioista.

Katselin muuten eilen pikkaisen Tour de Ski:n toiseksi viimeistä osakilpailua. Siinä oli tällainen uusi kilpailuformaatti: yhteislähtö, matka 20 km, kierrettiin reilun 3 km rataa. Joka kierroksella sai “kirisekunteja”. Kyllä oli tylsän oloista. Hiihdettiin isossa ryhmässä josta sitten putosi porukkaa. Kolmen porukka irtautui ja sai niitä kirisekunteja. Paljon jännittävämpi olisi se vanha perinteinen, eli väliaikalähtö ja sitten katsellaan kuka tekee pohjat ja kuka ehtii siihen. Tietty takaa-ajossa on mieltä, mutta eipä juuri yhteislähdössä, paitsi viestissä.

Kirjoista tuli mieleen, että jouluna kotitalouteen tuli Suuri intialainen keittokirja (Mridula Baljeker, Rafi Fernandez, Shehzad Husain ja Manisha Kanani 2010, ks. esittely täällä). Varsin mainio kirja, voittaa netistä erilaisten vaihtelevantasoisten ja hajanaisten reseptien googlailun. Paria ohjetta olen jo kokeillut (Kanaa korma ja tandoori Kanaa) ja molemmat olivat varsin onnistuneita. Kirjasta selviää myös erilaista tärkeää knoppitietoa: tiesittekö muun muassa sen, että tikka masala ei ole mikään perinteinen intialainen ruoka? Ehei, turistit ovat sen idean vieneet Intiaan. Että näin.

Työrintamalta vielä sellainen tieto, että sain kun sainkin sen yhden esitarkastuslausunnon tehtyä joululomalla ja jälkeisenä parilla junamatkalla. Väitöskirja käsitteli hammaslääkäripalveluja, josta tulikin mieleen, että pitääpä taas käydä hammaslääkärissä jossain vaiheessa.

Posted on

Riikka Pulkkinen: Raja

Viime viikolla sain luettua Riikka Pulkkisen esikoisromaanin Rajan (2006). Kirja kertoo traagisista ihmiskohtaloista. Kirjan keskeisiä henkilöitä ovat kolme naista, professori Anja, koululainen Mari ja Anni 6 v, joille kaikille sattuu ja tapahtuu.

Anjan kohtalona on Alzheimerin tautiin sairastunut miehensä ja hänen hoivaamisensa. Marilla on suhde opettajaansa Julianiin, joka on Annin isä. Anni taas joutuu lapsena todistamaan isänsä tekemisiä.

Kirjan henkilöt liikkuvat lähellä toisiaan. Anja on Marin äidin sisko. Julian taas aloittelee väitöskirjaansa ja hakeutuu Anjan vastaanotolle yliopistolle. Anja myös sattumalta tapaa Annin ja tämän ystävän. Keskeiset henkilöt liikkuvat lähellä toisiaan, vaikkakin osin toisistaan tietämättä. Sivuhenkilöitä ovat vielä Anjan hoitokodissa tapaama saman elämänkohtalon jakava Johannes sekä Julianin vaimo Janika. Ja sitten on vielä Annin ystävä Sanna ja Marin varsin vauhdikas ystävä Tinka.

Kirjan vaikuttavinta antia ovat päähenkilöiden näkökulmien kautta intensiivisesti kuvatut vaikeat elämäntilanteet, niihin kytkeytyvät suuret tunteet sekä epätoivoiset yritykset tilanteiden ratkaisemiseksi. Eletään vahvasti ja aidontuntuisesti kuvaten lasten, nuorten ja yli viisikymppisten elämysmaailmassa. Kirjan loppuratkaisu on yllättävä ja dramaattinen. Alkulehdiltä saakka väikkynyt kuoleman mahdollisuus muuttuu todeksi ja valitsee kohteensa yllättävästi. Vai valitseeko sittenkään?

En muista hetkeen yhtä hyvää ja mukaansatempaavaa lukukokemusta. Kirja oli pakko lukea nopeasti loppuun. Tästä konkreettisena osoituksena se, että Jack Bauer omine haasteineen sai odottaa parikin iltaa, jotta sain tämän kirjan ensin päätökseen.

Nyt sitten mielenkiinnolla odotetaan, miten kolahtaa Pulkkisen tänä syksynä ilmestynyt uusi romaani Totta.

Rajan arvio Kiiltomadossa.

Posted on

Perhoskerääjä


Sain sitten vihdoin tällä viikolla loppuun Joel Haahtelan Perhoskerääjän. En ole kyseisen kirjailijan teoksia aikaisemmin lukenut. Tämäkin kirja oli tietty vaimon suosittelema.

Päähenkilö saa perinnöksi talon mieheltä, jota hän ei tunne. Sanottakoon muuten, että tämä perintötalo sijaitsi Raaseporissa, lähellä keskeisiä suunnistusmaastoja. Siitä sitten aletaan selvittelemään, mikä perinnönjättäjä oikein oli miehiään ja miksi perintö oli annettu.

Talosta löytyy paitsi perhoskokoelma, johtolankoja, jotka vievät päähenkilön Saksaan ja sitten Italiaan Garda-järvelle ja lopuksi Kreetalle mysteeriä selvittämään. Vasta yllättävä ja dramaattinen loppuratkaisu paljastaa, mikä yhteys kirjan päähenkilöllä ja perhoskerääjällä oli. Mutta en tietty kerro sitä tässä…

Kirja oli aluksi pitkäveteinen ja sen tyylilajiin oli vaikea suhtautua. Mutta loppua kohti kirja muuttui kiinnostavammaksi. Kieli oli terveellistä luettavaa virka- ja tutkimustekstiä päivästä toiseen lukevalle ja kirjoittavalle. Tutut paikat (Raasepori ja Garda) tarjosivat helppoja eläytymisen mahdollisuuksia. Suosittelen tutustumista ja siirryn seuraavaksi lukemaan Riikka Pulkkisen Rajaa.

Arvio Perhoskerääjästä Kiiltomadossa.

Posted on

Sateinen viikonloppu Raaseporissa

Eilen kävin kokeilemassa itse järjestettyä suunnistusharjoitusta Brunkomissa. Piirtelin kartalle 10 rastia, radan pituus oli noin 5 km. Auto parkkiin Gölelle ja menoksi vesisateeseen. Kuvassa harjoitus satelliittiperspektiivistä.

Garmin piirteli viivaa suunnistuskarttaan myös (ei esitetty tässä). Ihan ok näköistä, ei mitään koukkimista.

Märkää oli metsässä ja kalliot olivat liukkaita. Nastarit märiksi suolla. “Rastit” löytyivät hyvin. Menin kokolailla kävellen metsässä, jotta ei mitään turhia loukkaantumisia ainakaan tulisi. Helppokulkuisemmassa maastossa ja tiellä sitten juoksuksi.

Varsin rauhallisesti otin siis. Siksi oli yllätys, mikä olikaan harjoitukseen kulunut aika. Pari minuuttia yli tunti. Keskimatkan kisoissa on mennyt tänä vuonna paljon kauemminkin. Eli olen koheltanut ja juossut ympyrää siellä pidempään kuin mitä erittäin hitaalla etenemisellä olisin päässyt. Tämä kannattaa yrittää pitää mielessä tulevissa kisoissa…

Sunnuntaina aamulla sitten viikonlopun toinen harjoitus. Pitkästä aikaa pitkä lenkki, pituudeltaan tänään 17 km. Hyvin kulki, keskisyke 130, aikaa meni vähän vajaa 2 h. Käppyrät alla. Mutta kyllä on tylsää hommaa tuo tasaisella juokseminen.

Sitten vähän puutöitä, eli puita pinosta varastoon sisälle. Sieltä niitä on sitten hyvä talvella käydä hakemassa takkaan.

Illemmalla vielä autonkuljettajana naapurin pojalle ja vanhimmalle pojalle jalkapalloharjoituksiin. Hyvännäköistä peliä ja innokkaita pelaajia, vaikka vettä satoi kaatamalla.

Samaan aikaan oli kai BK:n ykkösjoukkueen peli toisella kentällä. Yllättävän intensiivinen tunnelma, huutoa, torvia ja kiroilua. Karjaa johti 5-0 siinä vaiheessa kun lähdin paikalta. Ehkä se tekonurmen lämmittäminen -20 asteessa ei sittenkään ollut turhaa?

Ensi viikolla tulee sitten 40 vuotta mittariin. Juhlapäivänä olen matkoilla, eli työmatkalla pohjoisessa. Sitten sunnuntaina kilpailut eli Oravatonni Nousiaisissa. Se taitaakin olla kauden viimeinen henkilökohtainen kisa. Karjaan Uran Halikkoviesti-joukkuetta kasataan kovaa vauhtia ja kenties juoksen siellä.

Ai niin. Vielä vähän muutakin kuin ruumiinkulttuuria. Olen yrittänyt viime aikoina taas vähän lueskella – hitaasti mutta varmasti. Koska vaimo lukee koko ajan ja on erinomaisesti perillä ajankohtaisista ja tärkeistä kirjoista, olen pyytänyt häntä “suosittelemaan” ja hankkimaan kirjoja luettavakseni. Kyseessä on siis eräänlainen ulkoistus.

No, hiljan sain luettua Khaled Hosseinin “Tuhat loistavaa aurinkoa”. Koska kuulemma kaikki ovat lukeneet tämän kirjan, minun ei tarvitse kertoa, mitä siinä tapahtui. No, se kertoo kahden naisen elämästä Afganistanista. Aivan erinomainen kirja, joskaan en voi suositella kaikkein herkimmille. Sen verran kovia olivat naisten kohtalot. Samaan tematiikkaan liittyi myös kesällä lukemani Sofi Oksasen “Puhdistus”. Aivan erinomainen kirja sekin.

Nyt on menossa Joel Haahtelan “Perhoskerääjä”. Pohdiskelin mikä sana kuvaisi kerrontaa siinä ja vaimo auttoi “se on unenomainen”. Totta tosiaan. Eli siis sitä vain, että yritetään tässä lukea muitakin kirjoja kuin suunnistuskirjoja.