Suunnistuskilpailut

Tänä viikonloppuna oli sitten suunnistuksen pitkän matkan SM-kisat Karjaan Backgrändissä. Kilpailukoneiston pitkä, yli vuoden (kartan tekemisen osalta vielä pidempi) kestänyt projekti päättyi. Projekti päättyi onnellisesti, sillä kaikki sujui kisapäivinä erittäin hyvin.

Suunnistajat ovat vaarallista porukkaa:

Luontokasvatus ja ympäristöasiat ovat tärkeä osa suunnistusta. No, onhan se niin, että metsään ei millään julkisilla kulkuneuvoilla, esimerkiksi metrolla, pääse:

Suunnistuskisoissa on melko vähäisen kokemukseni mukaan seuraavanlaiset vaiheet.

1) Kisakoneisto valmistelee kovalla työllä kisoja hyvin pitkäjänteisesti ja huolellisesti. Järjestelyissä on paljon työvoimavaltaisia ja toisaalta tarkkuutta vaativia töitä. Siksi valmisteluihin on perehdyttävä huolella. Vapaaehtoistyötä tehdään ja paljon, ilman sitä ei olisi mitään kisoja koskaan.

2) Kilpailukeskus rakennetaan kilpailua ennen. Pienissä kisoissa edeltävinä päivinä, suuremmissa kilpailussa tarvitaan paljon aikaa. Rakennetaan vessat, pesupaikat, maali, muksula ja lähdöt. Kilpailukeskukseen tarvitaan sähköä ja internet-yhteys. Opastukset kuntoon.

3) Kilpailupäivän aamuna aikaisin kilpailukeskus on tyhjä. Järjestäjät pystyttävät viimeisiä telttoja. On kova kiire, suunnistajia alkaa tulla pikkuhiljaa paikalle.

4) Sitten yhtäkkiä pellolle paukahtaa tuhat suunnistajaa ja muutama sata autoa.

5) Suunnistajat marssivat loppusuoran varteen ja valmistautuvat kilpailuun. Istutaan tuolirinkoilla, vaihdetaan vaatteita, syödään eväitä, teipataan nilkkoja.

6) Kilpailukeskus tyhjenee kun suunnistajat menevät lähtöön ja metsään. Tunnelma on odottava.

7) Sitten suunnistajia alkaa tulla maaliin, kisa on kuumimmillaan. Mitalit ratkeavat.

8 ) Kun kaikki suunnistajat ovat tulleet maaliin, kaikilla on kova kiire pois.

9) Kilpailukeskus tyhjenee. Järjestäjät purkavat kilpailukeskuksen.

Olen lyhyen suunnistusurani aikana ihaillut suunnistajien itseohjautuvuutta ja kilpailujen sujuvuutta. Kilpailupäivänä kaikki tapahtuu kuin itsestään. Hyvän suunnittelun vuoksi tietenkin. Autot solahtavat parkkiin, suunnistajat löytävät lähtöön, kilpailusta saadaan tulokset.

Ja nykyisen viihteellisyyden ja elämyksellisyyden aikana suunnistajat tyytyvät vähään. Eräs suunnistusta tuntematon kyseli kerran lounaspöydässä, että “onko Jukolassa jotain bändejä kun siellä 14 000 ihmistä viettää metsässä viikonlopun.” Ei, ei siellä ole bändejä. Suunnistajille riittää kun joku on organisoinut kilpailun ja laittanut rasteja metsään. Joku voi juoda kilpailukeskuksessa kahvit tai makkaran ja ostaa uusia suunnistusvälineitä, mutta ei siellä mitään ylimääräistä viihdettä tarvita.

Kisojen järjestelypuuhissa muuten makkaraa kuluu. Aamupalaksi makkaraa, sitten iltapäivämakkara ja sitten kisojen päätyttyä makkaraa kun sitä on vielä jäljellä. No tämä nyt on pieni karkeistus, nytkin oli kisaravintolassa lisäksi hyvää pyttipannua ja finaalipäivän kunniaksi lohikeittoa.

Tähän väliin tästä viihteellistymisestä sopii sellainen juttu, että kuulin, että Honkajoella sotilasvalan yhteydessä viihteestä oli vastannut iskelmälaulaja Anneli Mattila. Ei sotilasvalassa tällaista ennen ollut…

Sen verran on viihdettä suunnistuskilpailuissa, että hiljaisina hetkinä soitetaan musiikkia. Mistä mahtaa johtua, että Nightwish on saavuttanut niin keskeisen aseman suunnistustapahtumissa? Ainakin näissä puheena olleissa kisoissa ja kaikissa tämän vuoden TV-lähetyksissä. Vieläkin kisabiisit soivat korvissa.

Itse Karjaan kilpailuista vielä sen verran, että alla olevassa kuvassa Pasi Ikonen, Jarkko Huovila ja Jani Lakanen maalissa karsinnan jälkeen. Kovasti tuntuu olevan asiaa.

Ja tässä sunnuntain maaliintuloa, kuvassa naisten mitalikolmikko Kauppi, Rantanen, Fincke.

Ja tässä miesten parhaat palkintojenjaossa:

Itse olin kisoissa mediahommissa. SM-kisat herättivät paljonkin kiinnostusta tiedotusvälineiden keskuudessa. Ainakin enemmän kuin monet sosiaalipolitiikkaa koskevat uudet tutkimustulokset.

Palauttelua kisojen jälkeen

Sen verran oli rankka tuo eGames-viikonloppu, että alkuviikko on mennyt palautellessa. Pohkeet erityisesti ovat vieläkin jumissa. Nilkoissa myös pientä kolotusta erilaisista vääntymisistä. Kämmenessä joku haava joka tuli kalliolla könytessä.

Eilen sitten ihan pientä juoksentelua pururadalla muutaman kilometrin verran ja tänään 20 km pyörällä (reitti alla).

Katselin harjoituspäiväkirjaa ja totesin, että 500 km on ylittynyt sekä juoksussa (504 km tarkka) että pyöräilyssä (504 km). Suunnistusratoja olen juossut 160 km ja pummit päälle. Hiihtoa tuli tämän vuoden puolella noin 400 km.

Olen analysoinut vielä viikonlopun kisoja. Tukena on ollut kirja “Suunnistusvalmennus” (Kärkkäinen ja Pääkkönen 1986). Tätä kirjaa on luettu kuulemma Turun suunnallakin innokkaasti. Kirjassa esitellään analyysivälineenä “virheanalyysilomake” (ks. mt. 315). Sen avulla voi sitten katsella, missä määrin virheet johtuivat esimerkiksi huolimattomuudesta, kiireestä, riskinotosta, toisista suunnistajista jne jne. Sen verran pitkä on tuo lomake, että sangen monet virheet vaanivat alati suunnistajia.

Pikaisen analyysin perusteella voi sanoa, että viime viikonlopun (ja oikeastaan useimmiten muutenkin) virheet tulevat liiasta kiireestä ja huolimattomuudesta.

Katselin eilen naisten Huippuliigan finaalin. Niin sitä vaan maailmanmestaritkin pummailivat samoilla kallioilla kuin allekirjoittanut. Tosin heillä pummit kestivät ehkö minuutin ja vähän päälle ja minulla kymmenen.

Katselin maanantaina Garminista vauhtia, kun juoksin todella hiljaa pitkin polkuja. Vauhti oli 7-8 min/km. Se olisi aika hyvä suunnistusvauhti… Jos taas Nokian kisassa puolentoista viikon päästä yrittäisi mennä tarkasti.

Torstaina sitten ohjelmassa pitkän matkan SM-kisojen koejuoksut ja varmaan kisaviikonlopun aamulla vielä lisää koejuoksua.

Pari pummia pitkällä matkalla

Tänään oli sitten eGamesin toinen päivä ja pitkä matka. Kisapaikalle ajaessa sää oli kovin kostea ja parkkipaikalla satoi melko runsaasti.

Juuri ennen starttia sade kuitenkin loppui. Metsä oli märkä ja kalliot liukkaita, mutta kisan aikana ei satanut. Miten kisa sitten meni? Tiivistäen voi sanoa, että tuli kaksi isoa pummia, muuten sellaista normaalia “kuntosuunnistusta”.

Virhe 1. Ykkönen löytyi hyvin, sitten ykköseltä lähdettäessä lähdin väärään suuntaan. Huomasin sen 100 metrin päässä, mutta kun lähdin siitä pisteestä kakkoselle, menin taas väärällä suunnalla. Seurauksena harhailua ja ainakin 10 minuutin pummi. Olisi pitänyt ottaa tarkasti takaisin sinne rastille ja sieltä sitten eteenpäin.

Virhe 2. Pitkähköllä välillä kuutoselta seiskalle, tiheikössä ja suolla kulkusuunta kääntyi vääräksi ja löysin itseni väärästä paikasta. Tässäkin ainakin 10 minuutin pummi. Tämä moka johtui siitä, että painelin menemään ilman tarkkaa tietoa missä mennään. Huti tuli.

Mutta meni monta väliä ihan hyvinkin. Ja jaksoin hyvin juosta. Metsässä maailmanmestari Jani Lakanen juoksi ohi. Voin sanoa, että meni kovaa ja ketterästi.

Loppusyheröt olivat kuvan maastossa. Ei mitään “oravanpolkua”. Siellä äijät seisoivat lohkareisilla kallionkielekkeillä ja tähyilivät rasteja.

Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että kisat eivät menneet kovinkaan hyvin, koska tuli isoja pummeja. Erityisesti keskimatka meni huonosti, pitkällä matkalla meni vähän paremmin.

Suunnistustaito ei oikein riitä näihin kisoihin, gps:stä katselin, että reaalisesta matkasta laskettuna kilometrivauhti on 10 min/km. Jos tuota vauhtia pystyisin pistelemään suurinpiirtein viivaa pitkin ja/tai pummaamatta, pärjäisin ihan kohtalaisesti. Toistaiseksi kisoissa tapahtuneet isot pummit pilaavat kuitenkin kokonaissuorituksen. Pihkarasteillahan rastit löytyivät varsin hyvin ja heti olin kisassa mukana paremmin.

No, pitää muistaa, että käynnissä on vasta ensimmäinen kilpailukausi ja oikeastaan tämä on kolmas vuosi suunnistusharrastuksen kanssa. Viime kausi meni pipariksi loukkaantumisen vuoksi ja se ensimmäisellä kaudella suunnistin loppujen lopuksi aika vähän.

Sanotaan, että jos tällä tohkottamisella en ala pärjäämään paremmin 2 vuoden päästä, niin siirryn sitten johonkin toiseen lajiin.

Ei kai siitä kenellekään haittaakaan ole, jos käyn kisoissa pummailemassa. Hauskaahan se on, tämänkin päivän kisasta jäi ihan ok fiilis. Mikäs sen mukavampaa kuin pari tuntia liukastella märillä kallioilla ja rämpiä vetisillä soilla. Ja on sitä kehitystä suunnistustaidoissakin tapahtunut.

Mutta täytyy sanoa, että varmaan sitä löytyisi vähemmänkin stressaavia urheiluharrastuksia. Stressiä voi pukata esimerkiksi lähdössä (minkälainen on ykkösväli?) ja pummatessa (missä olen/missä rasti on?).

Pummailua avokalliolla

Tosiaan tänään eGamesin ensimmäinen päivä ja keskimatka. Kuvassa allekirjoittanut matkalla kilpailukeskukseen.

Ei mennyt järin vahvasti. Maasto oli lähes pelkkää avokalliota, enkä oikein siinä pienipiirteisyydessä pysynyt mukana. Pari 10 minuutin hakua ja se oli sitten siinä. Ville Klingakin oli tuloksissa edellä. Ei siinä mitään Ville on kova suunnistaja.

Ne jotka osasivat suunnistaa, painelivat tänään aika kovaa siellä kallioilla, laskeskelin, että voittajan vauhti oli alle 7 min/km, siis H40-sarjassa!

Koska meni niin heikosti, en laita gps-käyrää näytille. Tutkiskelen sitä vain itsekseni. Parempi niin.

Alla kuva naisten Huippuliigan osakilpailun palkintojenjaosta. Kuvassa on pari maailmanmestaria ja SSL:n toimitusjohtaja. Lisäksi SK Pohjantähden Sofia Haajanen ja joku Essun äijä.

Kotona sitten pitkästä aikaa vähän pitkäjänteisempää ruuanlaittoa. Intialaista kanaa ja pinaattia, ohje on täältä.

Pari kuvaa ruuasta, kanan kanssa basmatiriisiä ja naan-leipää. Tietty itse tehtyä leipää, eikä mitään S-kaupan hapatusta. Varsin hyvää ruokaa, sain hyvää palautetta.

Näillä on siis tankattu. Katsotaan miten eGamesin pitkä matka huomenna taittuu. Maaston pitäisi huomenna olla vähän monipuolisempi. Raporttia sitten huomenna illalla. Ja syvällistä pohdintaa suunnistuksen olemuksesta.

Eskimokäännös?

Tosiaan eilen olin työpaikan virkistyspäivän merkeissä kokeilemassa melontaa Helsingin itäpuolella. Keli oli vähän vaihteleva, pientä sadetta välillä, mutta ei häiritsevästi.

Epäilykset joutumisesta veden varaan hälvenivät, kun heti alussa kävi ilmi, että kokeilussa ollut liikkumisväline oli varsin tukeva, lähes soutuvenemäisen vakaa.

Kajakilla oli myös yllättävän helppoa meloa “kylmiltään”. Se meni ihan suoraan ja vauhtikin tuntui rivakalta. Kääntyminen ehkä oli vähän hidasta.

Harjoituksen vetäjien ja osallistujien diskurssi revolveerasi aika paljon “eskimokäännöksen” ympärillä. Karkeistaen se siis tarkoittaa sitä, että kajakki kääntyy ylösalaisin ja meloja on kiinni kajakissa pää alaspäin. Ja siitä sitten noustaan ylös “oikeinpäin”. Maallikon piti oikein kysyä, että miksi sitä niin kovasti harjoitellaan. Ei siinä kuulemma muuta kuin se, että pääsee ylös jos kajakki kaatuu.

Eli kaiken kaikkiaan oikein mukava kokeilu. Hurahtamiskynnys ei ylittynyt, mutta varmaankin lajin pariin tullaan palaamaan esimerkiksi ensi kesänä. Lohjan seudulla vissiin on mahdollisuuksia kajakin vuokraamiseen.