31 km juoksua Honkajoella

Tänä viikonloppuna oltiin Suomen Kuvalehdenkin mainostamassa paikassa, eli Honkajoella. Aika paljon tuli autoilua viikonlopun aikana, kun kävin vielä perjantaina ennen Pohjois-Satakuntaan ajelua puhekeikalla Hämeenlinnassa (Vanajanlinnassa).

Honkajoella oli ohjelmassa makkaranpaistoa laavulla ja lenkkeilyä. Launtaina juoksin vaimon kanssa 11 km lenkin latupohjia pitkin. Reitti oli varsin hyvässä kunnossa, ei ollut liian märkää ja alusta oli jalkavaivaiselle sopiva eli kimmoisa.

Sitten sunnuntaina aamulla alkaen kello 8 pidempi lenkki eli 4 kertaa vitosen latupohja ja 20 km näin mittariin kokonaisuudessaan. Vaimo oli mukana ensimmäiset 15 km. Varsin hyvin kulki, melko hiljaa mentiin. Hartsportia oli pusikossa jemmassa ja energiapatukkaakin. Noin 18 km kohdalla alkoi hiukan jalkoja kolottamaan. Gps-käyrässä alla kannattaa huomioida, että sama lenkki juostiin siis 4 kertaa.

Viikonlopun lukukokemukset jäivät lehtilinjalle, kun kaksi erittäin tärkeää uunituoretta lehteä oli mukana. Nimittäin Suunnistaja ja Juoksija. Suunnistajassa “politiikkapuolen” antia oli keskustelu siitä, mihin laji on menossa televisioinnin ja yleisen yleisönkosiskelun myötä. Ja Janne Salmi antoi vielä kerran kyytiä maajoukkuesuunnistajille lusmuilusta. Juoksijassa oli hyvää juttua harjoittelusta. Molemmissa lehdissä talvijuoksemisen varusteet (nastoitetut juoksukenkät yms.) olivat keskeisesti esillä. Nastat pitäisi kyllä saada alle kun kelit käyvät liukkaiksi. Ja nilkkoihon on tulossa villaiset säärystimet, jotta akillesjänteet eivät saa kylmää.

Se on sitten ensi lauantaina Raatojuoksu Sipoossa. Matkana “vaikea 10 km”. Sarjaan näytti ilmoittautuneen jo vajaat 200 suunnistajaa. Tavoitteena on tehdä ehjä suoritus (kaunista gps-käppyrää) tavoiteajalla noin 2 h. Varmaan tulee olemaan aika rankka reissu, mutta mikäs sen mukavampaa. Olisi vaan kuivahko keli.