Suunnistuskausi päättyy perinteisesti Sibbo Vargarna-seuran järjestämään Raatojuoksuun. Olen osallistunut tähän tapahtumaan varmaan viisi kertaa. Yleensä olen juossut tarjolla olevan 10 kilometrin matkan, kerran olen juossut 15 kilometrin mittaisen radan.
Innostunut ilme ennen kisaa.
Lähtö oli (ilmeisesti uimarannan) parkkipaikalla, joka oli pitkä ja kapea. Oma “lähtöruutuni” oli noin joukon keskivaiheilla. Liikkeelle päästiin kohtalaisesti kapeasta baanasta ja suuresta väkijoukosta huolimatta. K-pisteelle oli erittäin lyhyt matka, väkijoukossa en huomannut K-pistettä lainkaan ja ajauduin vain virran mukana.
Virta vei kuitenkin ihan hyvään suuntaan ja ykkösvälin toteutus alkoi lammen sivua polkua pitkin. Ykkösväli oli luonnollisesti pitkä, koska ratamestari halusi hajottaa joukkoa ennen ykköstä. Toteutus sujui hyvin, polkuja riitti melko pitkälle, sitten mentiin sähkölinjan alta ja seurattiin mäensyrjää kohti rastimäkeä. Rastille johti hieno kapea sola, jota pitkin eteneminen oli sujuvaa ja varmaa. Tulin suoraan ykköselle.
Kakkos-, kolmos- ja nelosvälit olivat lyhyitä ja helppoja. Liikennettä oli melko paljon ja letkassa mentiin. Kaikki tiesivät, että tämä oli ns. “putkipätkää” ennen ensimmäistä hajontaa.
Viitoselle oli sitten pidempi väli. Alkuksi oli järkevää juosta pellon päähän ja sieltä olisi kaksi vaihtoehtoa edetä: linjan kautta tai vasemmalta. Koska linjan alusta oli jo aikaisemmin havaittu vaikeakulkuiseksi, päädyin menemään vasemmalta. Reitti oli aluksi ryteikköistä ja tiheää, mutta parani sitten. Etenin kolmen miehen ryhmässä. Mäen päällä huomasimme, että edessä siintää masto ja rasti olisi sen vasemmalla puolella. Ryhmässämme juossut mies sanoi, “Harvoin olen saanut apua ylhäältä, mutta nyt näyttää hyvältä.” Maston lisäksi apuja tarjosi metsässä ollut viivasuora linja, joka johti juuri oikeaan suuntaan. Rastia lähestyessäni eteeni rymisteli kookas mies, jonka selässä luki “Mahtisonni”.
Viitonen oli keskusrasti ja sen yhteydessä oli ensimmäinen hajonta ns. salmiakilla toteutettuna. Hajontavälit olivat melko lyhyitä ja helppoja. Otin keskusrastilta hiukan nestettä ja jopa rusinaa, koska huomasin energiatason olevan hivenen alhainen. Kartan kääntelyssä sai olla tarkkana, kerran huomasin olevani menossa ysille vaikka piti mennä kuutokselle. Hylsy oli lähellä.
Edessä oli siirtymäväli seuraavalle keskusrastille. Aluksi linjan alla olevaa uraa pitkin ja sitten kohti rastia. Väli oli hivenen haastava, koska oli peitteistä ja melko monimuotoista. Porukkaa oli kuitenkin koko ajan menossa oikeaan suuntaan siten, että ongelmia ei ollut. Juoksin taas salmiakin sivut ja edessä oli lopun putkipätkä.
Ylitin lähtöpaikan ja hain polkua tossun alle. Maalin lähestyessä väkeä alkoi pakkaantumaan isommiksi letkoiksi. vauhti oli ihan kohtalaista ja korkeuserot olivat melko merkittäviä. Rastille 18 noustiin jyrkkää mäkeä ja jouduin ottamaan kävelyaskelia muiden tapaan maitohapon jyskyttäessä jaloissa.
Lopun rastiväleissä ei ollut juuri erikoista. Kaikki tuntuvat ottavan melko turvallisia ja helppoja polkuratkaisuja, itse jäin hieman harmittelemaan, että 18-19 välin olisi voinut toteuttaa suorempaan ja nipistää näin pari “ratkaisevaa” minuuttia.
Loppusuoralle tulin naapuriseuran miehen kanssa samaan aikaan. Olin jo aikaisemmin huomannut, että tänään ei olisi välttämättä hänen päivänsä ja otin loppukirin ohi saamatta minkäänlaista vastusta. Loppukiri oli sen verran kova, että tulin hengitys vinkuen maaliin, vaikka minulla ei mitään astmaa olekaan. Harmi, että sykemittaria ei ollut päällä, mitä ilmeisimmin kierrokset nousivat poikkeusellisen korkealla loppusuoralla.
Sijoitus oli 91/254, joka taitaa olla parhaita ellei paras suositukseni Raatojuoksussa. Matkavauhti oli 9.40, joka myös hyvä vauhti minulle. Vähän huomasin, että piilareilla näkö ei ole enää paras mahdollinen, kenties on syytä päivittää piilolinssit ensi kautta ajatellen.
Näin on kausi saatu pakettiin. Kausianalyysi tulossa blogiin lähiaikoina. Nyt on aila harrastaa heki muita lajeja välillä ja palata suunnistuksen pariin sitten keväällä.