Keväisen FinnSpringin ajankohta osuu maanviljelijöiden vuosikellossa kylvöaikaan, ainakin tänä keväänä, kun kelit ovat huhtikuun lopussa jo varsin kesäiset. Isot traktorit olivatkin töissä pelloilla, kuin ajoimme kilpailukeskukseen Tenholan, Perniön jo Teijon hienojen maisemien kautta.
FinnSpring on yksi suunnistuskauden suurista kilpailuista. Kaksipäiväisessä tapahtumassa ensimmäisenä päivänä kilpaillaan henkilökohtaiset kilpailut ja toisena päivänä viesti. Tänä vuonna järjestäjänä toimi Angelniemen Ankkuri.
Suunnistuskansaa.
Osallistuimme henkilökohtaisiin kilpailuihin neljän hengen joukkueella. Suuren osallistujamäärän ja huonon arvontatuurin vuoksi lähtöajoissa oli paljon hajontaa. Oma lähtöaikani oli alkupäässä ja lapset piti siksi valmentaa huolella menemään oikeaan aikaan omiin lähtöihinsä. Hyvänä käytäntönä otimme käyttöön sen, että kirjoitimme lähtöajan ja kilpailunumeron kunkin lapsen käteen, josta nämä oleelliset tiedot oli helppo poimia. Myöhemmin osoittautui, että lähtörutiinit sujuivat näillä järjestelyillä todella hyvin.
Kilpailumaastosta liikkui etukäteen näkemyksiä, että se olisi korkeuserojen vuoksi raskas ja lisäksi pienipiirteinen. Eli pitkän matkan kisassa tulisi löytymään haastetta sekä fyysisessä mielessä että suunnistustaidon näkökulmasta.
Loppusuoraa.
Juoksin osan matkasta lähtöön Hannun kanssa ja käytiin läpi kauden alun asioita.
Tämän vuoden kisojen trendinä tuntuvat olevan lyhyet ja helpot ykkösvälit. Eilisessä kisassa ykkösväli oli ultrahelppo, jos sai silmät sovitettua ykkösvälin informaatiolle nopeasti. Itselläni tämä ei aivan onnistunut ja koukkasin hieman heti oravapolkumaista ykköstä.
Kakkosväli oli vähän pidempi, pysyin ihan hyvin suunnassa ja kartalla, mutta valitsin vähän hitaan reitin harjun päältä jossa oli kiviä ja muuta juoksemista hidastavaa. Rastiväliviivan oikealla puolella olisi ollut tarjolla nopeakulkuinen kuru, jonka kuitenkin jätin käyttämättä. Rasti löytyi pienellä pysähtymisella ja kartan tsekkauksella.
Kolmonen oli siirtymäväli voimalinjan toisella puolelle ja tarjolla oli jo vettä. Tästä järjestävälle seuralle kiitokset. Juomarasteilla pitää muistaa leimata ja oikea järjestys on ensin leimaus ja sitten juomaa.
Neloselle noustiin viisi käyrää lähes pystysuoraan. Suunnistuksellisesti väli oli helppo, mutta pitää myöntää, että en päässyt jyrkkää rinnettä ihan loikkimalla ylös. Rastin lähellä SK Kangasalan mies kyseli neuvoa ja kerroin näkemykseni, missä rasti on ja juuri siellähän se oli.
Viitosväli oli helppo, mentiin voimalinjan ali taas. Maassa oli hakkuujätettä ja muuta rytöä ja revin uudehkot Trimtex-polvihousut sekä raavin pahasti jalkani. Rasti kuitenkin löytyi hyvin.
Pientä pintanaarmua. Yksi kolmesta haavasta.
Kuutosväli oli taas pidempi. Väli meni vähän hitaasti, olisi kenties löytynyt vähän vähemmän kiipeämistä sisältävä reitti. Rasti löytyi ihan hyvin, mutta raavin lisää jalkoja risuihin pystyvihreällä kuvatussa maastossa.
Seiskalle tein pienen pummin. Samassa paikassa oli myös pääsarjalaisia silmät ymmyrkäisinä ihmettelemässä, missä rasti on. Menin vähän rastin ohi, mutta huomasin olevani väärällä kivellä ja korjasin hyvin.
Rastien 8, 9 ja 10, 11 osalta ei mitään erikoista raportoitavaa. Rasti 12 oli taas juomarasti. Järjestäjien edustaja otti kuvia, mutta ei minusta. Voimalaitoksen jälkeen noustiin helpolle rastille 13 jyrkkää ylämäkeä. Maitohappo kohisi jaloissa. Rastille 14 oli vielä isompi jyrkkä nousu ja hyvä kun pystyi kävelemään mäen ylös.
Rastille 15 reitti vei saman kurun kautta, jota olisi voinut hyödyntää jo kisan alkupuolella. Kurussa oli paljon liikennettä, mm. naisten pääsarjan voittahja Saila Kinni juoksi ohitseni. Rasti oli tiheikössä, jonne löysin tarkalla suunnalla hyvin.
Rastit 16 ja 17 löytyivät hyvin tarkalla suunnistuksella. Pohja oli vähän vaikeakulkuista ja rytöistä.
Rastille 18 tulin lähelle oikein hyvin, mutta vihreässä etsin rastia parin pyörähdyksen verran. Nousin taas todella jyrkkää rinnettä rastille 19.
Rastiväli rastille 20 ei ollut vaikea ja suoriuduin kohtalaisesti. Ote herpaantui rastia lähestyttäessä ja pudottauduin liian alas. Sieltä oli sitten vähän hidas kiipeäminen rastille. Joku iso mies kaatui rytisten sammalikkoon voimasanojen kera. Onneksi ei kaatunut terävään oksaan.
Rasti 21 voimalinjan ali taas kerran, jyrkkä kiipeäminen ja helpohko lähestyminen tiheikön läpi. Kankaanpään Suunnistajien vanhempi suunnistaja pyyhki ohi, mutta oletettavasti takana ei ollut samaa matkaa kuin minulla. Rastilla oli trafiikkia aika paljon ja liikenteen virta vei seuraavalle helpolle rastille 22.
Sitten tien yli ja toiseksi viimeinen rasti tiheikössä. Rasti ei löytynyt heti, pyörin hetken, sain ojasta kiinni ja rastille. Viimeisen rastin jälkeen entisen seurani edustaja oli katsomassa kilpailua nauhan takana – en kuullut kannustusta. Edessä oli enää loppusuora, joka oli melko jyrkkään alamäkeen. Maalileimaus ja “ok” emitin luvusta.
Meni kyllä huonosti. Kunto ei riittänyt raskaaseen maastoon, pari hidasta reitinvalintaa ja muutama pieni koukku. Virheitä varmaan noin 10-12 minuuttia, joka on tietysti liikaa.
Rasteja oli radalla paljon, johtuen varmasikin pitkälti siitä, että voimalinjat pilkkoivat maaston osiin ja “teknisiä” rastipisteitä tarvittiin sen vuoksi runsaasti. Mutta maasto oli hieno ja rata kokeneen ratamestarin työnäyte.
Nuorempi sukupolvi pärjäsi taas paljon paremmin. Tulokset olivat hyviä. Vanhin poika hävisi loppusuoran kuninkuuden sekunnilla omassa sarjassaan. Ehdin näkemään loppusuorajuoksun livenä.
Varusteiden pakkaamisen jälkeen käytiin Salossa Subissa syömässä ja sitten kotiin.
Seuraavat kisat ovatkin keskimatkan kisoja, joissa kunto saattaa riittää vähän paremmin. Seuraava koitos Vappurasteilla ensi viikolla.